Suomen historian professori emeritus Pentti Virrankoski kertoo väitöskirjansa Myyntiä varten harjoitettu kotiteollisuus Suomessa autonomia ajan alkupuolella (1963) esipuheessa, miten suomalaisen kotiteollisuuden historia oli kiehtonut häntä jo pitkään. Sen tutkimiseen hän oli saanut ensikosketuksen jo osallistuessaan Etelä-Pohjalaisen Osakunnan Ilmajoelle vuonna 1951 tekemään kotiseuduntutkimusretkeen. Virrankoski keräsi tietoja alueen torpparien harjoittamasta ajokalujen valmistuksesta.

Väitöskirjan aihe poikkesi jyrkästi Pentti Virrankosken oman ajan Suomen historian poliittis-hallinnolliseen ja sotahistoriaan nojanneesta tutkimusperinteestä. Hänen kertomansa mukaan etenkin villalankaa kehränneet, pellavakangasta kutoneet, pitsejä nyplänneet ja mattoja ja ryijyjä värkänneet naiset olivat oudoksuttaneet Virrankosken työtä ohjannutta professori Eino Jutikkalaa. Kuuluivatko mokomien maaseudun pieneläjänaisten arkiset ponnistelut edes Suomen historiaan?

Pentti Virrankoski oli jo varhain kiinnostunut tasapuolisesti miesten ja naisten tekemästä työstä, vaikka hänen tutkimuksiaan ei lasketakaan nais- tai sukupuolihistorian pioneeritutkimuksiin. Joka tapauksessa monet hänen turkulaisista oppilaistaan, Raimo Ranta, Ulla Heino, Veikko Laakso ja allekirjoittanut, innostuivat tutkimaan käsin tehtyä työtä ja etenkin Ruotsin ajan käsityöläisiä. Itseäni tämä tutkimuspolku johdatti kultaseppämestarien kautta kohti nais- ja myöhemmin sukupuolihistoriallisia avauksia. Aluksi tutkin käsityöläismestarien leskien ammatinharjoitusta, sen jälkeen ylipäätään kaupunkilaisnaisten tekemää varhaista ansiotyötä, kätilötyötä ja lopuksi seksityötä 1800-luvun alkupuolen Turussa eläneiden naisten ansaintakeinona.

Pentti Virrankoski aloitti Turun yliopistossa Suomen historian vt. apulaisprofessorina vastavalmistuneena tohtorina vuonna 1963. Vuodesta 1965 hänet nimitettiin viran haltijaksi. Vuodesta 1976 Virrankoskea työllisti Suomen historian professorin tehtävä, josta hän jäi eläkkeelle 1992. Näinä vuosikymmeninä historian kenttä alkoi kypsyä vastaanottamaan Virrankosken jo väitöskirjassaan tutkimat naiset ja yhteiskunnan vähäosaiset osaksi Suomen historian kaanonia.

Tällä hetkellä Turun yliopiston Suomen historian väitöskirjoissa ja tutkimushankkeissa tutkitaan suomalaista yhteiskuntahistoriaa sen koko laajuudessa säätyläisistä, oppineista ja perheyrittäjistä aina irtolaisiin ja muuhun köyhään väkeen asti. Oppiaineen uusin, Svenska litteratursällskapet i Finlandin rahoittama Väärentäjät -hanke lähestyy 1800-luvun suomalaisten kirjoitustaitoa rikoksen näkökulmasta ja tutkii niitä tilanteita, joissa etenkin alempisäätyiset suomalaiset joutuivat turvautumaan väärennettyihin asiakirjoihin tai käyttivät väärennettyä setelirahaa. Hanke avaa väärennystapausten kautta laajasti 1800-luvun alun suomalaista sosiaalihistoriaa ja etenkin työväenluokkaisen ja vähävaraisen väestönosan arkielämää lapsia unohtamatta.

Väärentäjät-hankkeessa kerätystä aineistosta löytyy kahdeksanvuotiaan helsinkiläisen Axel Sundmanin tarina. Axel oli lähetetty kauppa-asialle tammikuussa 1839. Pienessä pakkasessa hän lähestyi kauppias Aleneffin puotia puristaen kädessään kahden riikintaalerin seteliä. Kauppalistassa oli kahvia, sokeria ja viinaa. Axelin kannoilla kulki hänen isänsä alivuokralainen, irtolaismies Carl Öhman, joka ei kuitenkaan astunut sisälle puotiin vaan jäi ikään kuin vahtiin oven ulkopuolelle. Puodissa pikku-Axelin seteli todettiin väärennökseksi ja itkuinen poika vietiin poliisikamarille. Isänsä ohjeiden mukaan hän kertoi aluksi väärän sukunimen, mutta pian poliisille paljastui syrjäisen Ullanlinnanmäen vuokrahuoneessa harjoitettu rahojen väärentäminen. Sundmanin perheen kaikki kolme lasta kuvasivat poliisille sekä väärennösten tekoa että tekovälineitä. Kaiken huipuksi kaksi iltakävelyllä ollutta herramiestä löysi Ullanlinnanmäen kallionkoloon kätketyt painolaatat, painomustetta, teroitettuja nauloja, leimasimia ja setelipaperia. Väärienkin setelien teko oli taitoja vaativaa käsityötä. Pikku-Axelin isän tynnyrintekijä Carl Sundmanin todettiin lisäksi viimeistelleen painotyön kirjoittamalla seteleihin väärennettyjä nimikirjoituksia. Hän kun oli väärentäjistä ainoa kirjoitustaitoinen.

Kirsi Vainio-Korhonen

Kirjoittaja on Suomen historian professori