Kirjailtuja silkkilompakoita – työtä, taidetta vai harrastelua?


Onko säätyläisnaisten tekstiilityö työtä, dekoratiivista harrastelua vai taidetta? Historian eri aikoina naiset ja myös miehet ovat käyttäneen suuren osan ajastaan erilaisten käsitöiden tekemiseen. Toisille – useimmiten miehille – käsityöt olivat ammatti, toisille – useimmiten naisille – lisäansioiden lähde ja kotitalouden jokapäiväinen askare. Käsitöitä voi kuitenkin tarkastella myös taiteellisen ilmaisun keinona, varsinkin milloin tekijällä oli käytössään monipuolisia materiaaleja.

Kun säätyläisnaiset kuvasivat kirjeiden ja päiväkirjojen kaltaisissa lähteissä askareitaan sanalla työ (arbete, travail, work), tarkoittivat he pääasiassa erilaisia tekstiilitöitä, kehräämistä ja vyyhteämistä, neulomista, kankaan kudontaa ja erilaista ompelua. Taiteeksi voisi hyvällä syyllä kutsua niitä monia kirjontatöitä, joita naiset tekivät. Yksi tällainen, 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa hyvin yleinen käsityö oli kirjailuin koristeltu lompakko.

Silkkilomapakko. Turun museokeskus. CC BY-ND 4.0.

 

Silkkilangoin silkkikankaalle kirjaillut lompakot olivat nuorten naisten käsityötaidon näytteitä, joita valmistettiin erityisesti lahjaksi. Lahjansaaja oli useimmiten nuoren naisen sulhanen, joskus myös perheenjäsen tai sukulainen. Lapsena aloitettu ahkera ompeleminen teki monista naisista hyvin taitavia neulan ja langan käyttäjiä. Kirjailujen taituruus sekä värien ja kuvioiden valinta ja sommittelu antavat hyvän syyn pitää juhlakäyttöön tarkoitettuja silkkilompakoita pikemminkin taide-esineinä kuin arkisen työn tuloksina tai harrasteluna sanan (post)modernissa merkityksessä.

Lompakot valmistettiin kallisarvoisista materiaaleista, silkistä, atlassilkistä ja taftista. Kirjailuihin käytettiin silkki- ja metallilankoja, koristeluihin paljetteja, hiuksia, maalausta, nauhoja ja nyplättyjä pitsejä. Lisäksi lompakko vahvistettiin paperilla tai pahvilla, ja lompakon sisään saatettiin maalata setelin kuva. Silkkilompakoiden koristeaiheissa näkyy selkeästi niiden tehtävä emotionaalisena muistoesineenä: kukkia, maisemia, allegorioita, nimikirjaimia ja vuosilukuja. Erityisen yleisiä olivat sulhaslahjoihin sopineet rakkauden, uskollisuuden ja hedelmällisyyden symbolit kuten rakastavaisten solmut ja sydämet, ruusut, lemmikit ja neilikat, runsaudensarvet ja viljalyhteet. Myös musiikkiaiheet, kuten huilut, viulut ja lyyrat, olivat suosittuja. Ne symboloivat kodin onnea ja harmoniaa.

Silkkilompakko. Turun museokeskus. CC BY-ND 4.0

 

Museoiden kansalliset ja kansainväliset tietokannat mahdollistavat valolle ja kosketukselle arkojen tekstiilien tutkimisen kenelle tahansa aivan uudella tavalla. Esimerkiksi Finnassa on nähtävillä suomalaisten museoiden kokoelmissa olevia kymmeniä silkkilompakoita, joita on harvoin ollut yhtä runsaasti esillä näyttelyissä. Hauraiden silkkilompakoiden säilyttäminen sukujen parissa ja lahjoittaminen museoiden kokoelmiin kertoo niiden tärkeästä merkityksestä säätyläiskulttuurissa.

 

Sophie Margareta Ernströmin 1802 brodeeraama taulu. Kuva Bertil Wreting, Nordiska museet. CC BY-NC-ND.

 

Naisten työ ja taiteen tekeminen jäävät yhä edelleen helposti pimentoon, huolimatta useiden tutkijasukupolvien työstä. Käsityöt on nähty niin historiassa kuin nykyäänkin useammin harrasteluna kuin työnä, joka voisi elättää tekijänsä muutoin kuin minimitoimeentulolla. 1700-luvulla naisia hyväksyttiin Ruotsin taideakatemian kunniajäseniksi heidän taidokkaiden silkkibrodeeraustensa vuoksi, mutta sen jälkeen kirjailujen ja muiden tekstiilitöiden arvostus väheni pariksi vuosisadaksi. Institutionalisoituneen taidemaailman lajihierarkioissa tekstiilitaidetta ei arvostettu yhtä korkealle kuin maalaus- ja veistotaidetta. Yhä edelleen tekstiilitaide joutuu puolustamaan asemaansa taiteen kentässä, vaikka se on monien nykytaiteilijoiden käyttämä tekniikka. Suomessa Taitoliitto valitsee vuosittain Vuoden käsityötekniikan. Vuoden 2018 tekniikka on kirjonta. Tämä lisää taiteilijoiden ja tutkijoiden sekä kädentaidoilla itsensä elättävien työn arvostusta ja tietoisuutta eri tekniikoiden merkityksistä historiassa ja nykypäivänä.

 

Johanna Ilmakunnas

Kirjoittaja hoitaa Suomen historian professuuria Turun yliopistossa. Hän tutkii käsitöitä, materiaalista kulttuuria ja aisteja 1700–1800-luvulla.

 

Lisää aiheesta

Mikael Alm (red.), Performing herself. Everyday practices and the making of gender in early modern Sweden. Historiska institutionen vid Uppsala universitet, Uppsala 2017.

Outi Flander, Silkkiin kirjotut tunteet. Rakkauden symboliikkaa rokokooajan silkkilompakoissa. Kansallismuseo, Helsinki 2017.

Johanna Ilmakunnas, ”Embroidering women and turning men. Handiwork, gender, and emotions in Sweden and Finland, c. 1720–1820.” Scandinavian Journal of History 41:3 (2016), 306–331. DOI: 10.1080/03468755.2016.1179831.

Johanna Ilmakunnas, ”Säätyläisnaiset ja käsitöiden materiaalinen kulttuuri 1800-luvun alkupuolella.” Ennen ja nyt 4 (2017).

Anna Lena Lindberg, ”Through the Needle’s Eye. Embroidered Pictures on the Threshold of Modernity.” Eighteenth-Century Studies 31:4 (1998), 503–510.

Roszika Parker, The Subversive Stitch. Embroidery and the Making of the Feminine. I. B. Tauris, London 1984/2010.

Kirsi Vainio-Korhonen, Käsin tehty – miehelle ammatti, naiselle ansioiden lähde. Käsityötuotannon rakenteet ja strategiat esiteollisessa Turussa Ruotsin ajan lopulla. Suomen historiallinen seura, Helsinki 1998.

Anu Virtanen, Silk and ink. What were silk wallets, and what can they, together with Jacobina Charlotta Munterhjelm’s diary, tell us about the gentry women’s lives in the 18th and 19th century? Pro gradu -tutkielma, Turun yliopisto 2014.

 

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *