Prahan vierailulla on vaikea olla törmäämättä kunnon sotamies Švejkiin. Tšekkiläiskirjailija Jaroslav Hašekin (1883–1923) vuosina 1921–1923 ilmestyneessä ja keskeneräiseksi jääneessä romaanisarjassa (Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa) seikkaillut Josef Švejk on sittemmin noussut länsimaisessa kirjallisuushistoriassa keskeiseksi hahmoksi, jonka perintö on kaupallistettu Prahassa näkyvästi. Varsinkin useat Švejkin nimeä kantavat ravintolat houkuttelevat asiakkaita aistimaan aitoa ensimmäisen maailmansodan aikaista böömiläistä tunnelmaa. Koska Švejkin matka maailmansotaan alkoi hänen kantakrouvistaan, missä salainen poliisi pidätti hänet syytettynä valtiopetoksesta, päätin myös itse poiketa yhteen Švejkin nimeä kantavista ravintoloista. Paikka osoittautui kuitenkin siinä määrin, voisiko sanoa, maanläheiseksi, että käsitykseni ensimmäisen maailmansodan aikaisesta böömiläisestä tunnelmasta jäi toistaiseksi arvoituksen asteelle.

Švejkin siluetti yhden hänen nimeään kantavan prahalaisravintolan edustalla. (Kuva: Wikimedia Commons)

Alkoholin suurkuluttajana tunnettu ja anarkistisen mielenlaadun omaava Švejk ottaa mielellään myös kantaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Oletettu valtiopetos on esimerkiksi seurausta Švejkin teoriasta, jonka mukaan kruununprinssi Frans Ferdinandin olisi pitänyt olla “vielä hieman lihavampi” välttääkseen häpeällisen kuoleman Sarajevossa. Muutama lisäkilo olisi Švejkin mukaan varmuudella johtanut kruununprinssin halvaantumiseen hänen jahdatessaan metsästysmaillaan risuja ja sieniä ilman lupaa keräileviä naisia. Švejk tulee kuitenkin epäonnekseen paljastaneeksi teoriansa salaisen poliisin etsivälle, joka ei virka-aikana antaudu kontrafaktuaaliseen pohdintaan, vaan vie Švejkin mennessään.

Oli Švejkin puheissa sitten kyse totuudesta tai mielikuvituksesta tai jostain siltä väliltä, pidätykseltä hänet olisi pelastanut ainoastaan täydellinen vaikeneminen – jos sekään. Sananvapauden rajoitusten kanssa joutui 1930-luvun Suomessa tekemisiin myös Tulenkantajat-lehden päätoimittaja Erkki Vala, jonka perässä Etsivän keskuspoliisin vakoilijat ja oikeuslaitosten syyttäjät juoksivat läpi vuosikymmenen. Vala myös tuomittiin kirjoituksistaan lukuisiin painokanteisiin ja vankilatuomioihin. Itse asiassa ainoa syyte, josta Vala lopulta vapautettiin, liittyy kunnon sotamies Švejkiin.

Valan johtama Kirjailijain Kustannusliike oli päättänyt suomentaa Švejkin seikkailut ja ennakkomainoksena kirjasta julkaistiin loppuvuodesta 1934 Tulenkantajissa valittuja kohtia. Yhdessä luvuista kuvataan juopuneen kadetti Bieglerin unta. Kadetti kuvittelee joutuneensa kenraalina taivaaseen ja näkee unessaan olosuhteet samanlaisena kuin sotaväessä. Bieglerin unen julkaiseminen toi Valalle syytteen jumalanpilkasta.

Syyte saattoi kuitenkin suomalaisen oikeuslaitoksen naurunalaiseen valoon. Sanomalehdissä ihmeteltiin ulkomaita myöten, miten lukemattomille kielille käännetty ja maailmansodan jälkeisen kirjallisuuden klassikoihin kuulunut teos saattoi saada Suomessa osakseen kyseistä huomiota. Hašekin katsottiin kirjallaan taistelleen juuri tämänkaltaista typeryyttä vastaan, ja seuraavaksi syytteen odotettiin saavan ainakin Don Quijote ja Gulliverin matkat. Vala myös totesi puolustuksessaan, että Švejk oli sallittu kaikkialla maailmassa paitsi natsi-Saksassa, jossa ei suvaittu leikinlaskua sotalaitoksen kustannuksella. Kaiken huipuksi kävi ilmi, että kirjan ruotsinkielistä versiota sai ostaa Suomesta vapaasti ja Kansallisteatterissa valmisteltiin teoksesta näyttämöversiota. Oikeuslaitoksella oli ollut siinä määrin suuri tarve saada kommunistiksi epäilty Vala tuomituksi, että todisteiden hankkiminen syytteen tueksi oli kaikessa kiireessä unohtunut. Syyte hylättiin.

Suomesta näyttäisivät puuttuvan Švejkin kaltaiset hahmot, joiden nimen avulla yritykset, esimerkiksi ravintolat, voisivat kasvattaa liikevaihtoaan. Katajanokan vankila, jossa Erkki Vala vuonna 1936 istui tuomiotaan jälleen uuden painokanteen johdosta, on tosin nykyään muutettu hotelliksi. En ole vieraillut hotellin ravintolassa, mutta verkkosivujen mukaan sieltä saa nykyisin muutakin kuin vettä ja leipää. Samoin yhteiskunnallisista asioista keskusteleminen ilman pelkoa syyllistymisestä valtiopetokseen tai jumalanpilkkaan lienee turvallista. Ravintoloitsijoille mielipiteenvapaus onkin aina ollut olennainen periaate, kuten myös Švejkin kantakrouvin isäntä Palivec jaksoi muistuttaa:

”Asiakas kuin asiakas – olipa vaikka sitten turkkilainen. Me liikkeenharjoittajat emme politiikasta perusta. Maksa oluesi ja istu kapakassa löpisemässä vaikka läpiä päähäsi. Se on minun periaatteeni.”

Palivecin olisi kuitenkin kannattanut pitää periaatteensa omana tietonaan. Salaiselta poliisilta ei nimittäin jää mitään kuulematta, ja krouvari sai lähteä kuulusteltavaksi samalla ovenavauksella kanta-asiakkaansa Švejkin kanssa.

Matti Mieskonen
Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava, joka valmistelee käsitehistoriallista väitöskirjaa tulenkantajien kulttuuriliikkeestä.

Kirjallisuutta:

Hašek, Jaroslav: Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa. Helsinki: Tammi 2002.
Hiitonen, Ensio: Vääryyttä oikeuden valekaavussa. Hyvinkää: Vapaa Pohjola 1953.
Vartiainen, Pekka: Modernismi länsimaisen kirjallisuuden historiassa. Helsinki: Avain 2009.