Takapihan terassilla loistaa illan pimetessä yksinäinen kynttilälyhty. Sen kynttilää ei kuitenkaan ole sytytetty kunnioittamaan pyhäinpäivänä vietettyä kirkollista pyhäpäivää. Sen sijaan se valaisee kurpitsan kylkeen kaiverretut irvistävät kasvot, jotka muistuttavat meitä vuotuisten pyhäpäivien muuttumisesta Halloweenin kaltaisiksi kaupallisiksi karnevaaleiksi.

Seuraavana kalenterissa on vuorossa isänpäivä, jota tänä vuonna juhlistetaan 11. marraskuuta. Monen muun nykyisen juhlan tapaan, myös isäinpäivän juuret juontavat Yhdysvaltoihin. Kaikki sai alkunsa vuonna 1909, kun äitienpäiväsaarnaa kirkossa kuunnellut Sonora Smart Dodd ehdotti, että myös isien kunniaksi olisi järjestettävä oma muistopäivänsä. Idea ehdotukselle kumpusi hänen omasta perheestään, jossa heidän isänsä oli leskeksi jäätyään kasvattanut perheen seitsemän lasta. Seurakunnan pappi innostui asiasta ja näin Spokanessa juhlittiin ensimmäistä isäinpäivää vuoden 1909 kesäkuun kolmantena sunnuntaina, William Jackson Smartin syntymäpäivän mukaisesti.

Washingtonista isänpäivän juhlinta levisi hiljalleen myös muihin osavaltioihin ja vuonna 1924 Yhdysvaltojen silloinen presidentti Calvin Coolidge suositteli sen järjestämistä maan kaikissa osavaltioissa. Lopullisesti juhlapäivä löi itsensä läpi Yhdysvalloissa vasta suuren laman jälkeen, jolloin kaupan edustajat lähtivät aktiivisesti markkinoimaan isänpäivää toisena jouluna. Isälle tarjottiin muun muassa kravatteja, hattuja, sukkia, tupakkatuotteita sekä onnittelukortteja. Isänpäivä-teemaan limittyi myöhemmin myös poliittisia piirteitä. Toisen maailmansodan sytyttyä sitä alettiin markkinoimaan tapana kunnioittaa ja tukea sodassa taistelevia amerikkalaisjoukkoja. Vuonna 1972 Richard Nixon otti isänpäivän mukaan omaan presidentinvaalikampanjansa, tehden siitä Yhdysvalloissa kansallisen vapaapäivän.

Helsingin kaupunginmuseo, kuvaaja: Väinö Kannisto.

Pohjoismaista isänpäivä levisi ensin Ruotsiin, jossa isiä juhlittiin ensimmäisen kerran vuonna 1932. Suomessa asia tuli ajankohtaiseksi vasta sotien jälkeen, jolloin vuonna 1948 perustettu Isän Päivä ry lähti aktiivisesti ajamaan isänpäivän juhlintaa. Juhlapäivä sai kuitenkin alusta saakka varsin ristiriitaisen vastaanoton. Muun muassa Suomen kuvalehti kritisoi (SK 27/11 1948) kovin sanankääntein isänpäivän avointa kaupallisuutta ja paheksui kauppiaiden laskelmoitua rahanahneutta:

Kerrotaan, että ajatuksen siitti päässään ruotsinmaalainen tukkukauppias sodanedellisen tavaranrunsauden surkeina vuosina. Hyvin ymmärrettävistä syistä ’isän päivän’ vietto sitten lopetettiin sodan ajaksi, sillä vähä tavarahan meni aivan kiljuen kaupaksi muutenkin. (…) Kun nyt taas tavaraa alkaa olla markkinoilla enemmän kuin ostovoima ja normaali menekki pystyvät nielemään, on käynyt tarpeelliseksi eri keinoilla kiihdyttää menekkiä. Ja niin vedettiin esille ’isän päivä’, tuo myyntimiehen nokkeluuden kukkanen ja verenpisara, sillä eläköön kauppa ja merenkulku.

Kuvalehti paheksui myös isänpäivän sijoittamista marraskuun lopulle seuraavin sanakääntein:

’Päivä’ sijoitettiin vielä niin, että se olisi omiaan piristämään myynnin kannalta epäedullista syksyaikaa, jolloin kansa säästää rahansa joululahjaostoksiin.

Isänpäivän viettoa Suomen kuvalehdessä kritisoinut kirjoittaja ei siis vastustanut ajatusta isien kunniaksi vietettävästä juhlapäivästä, vaan ainoastaan sen avointa kaupallista luonnetta. Tämän hän toi myös esille omassa tekstissään:

Jos ’isän päivän’ tarkoituksena on se, että isä saadaan edes yhtenä päivänä vuodessa olemaan kotona, silloin on asian lämpimänkin kannattamisen arvoinen. Jos siis päivälle annetaan tällainen aatteelliskäytännöllinen tausta eli tarkoitus, niin olemme täydessä hengessä mukana tasoittamassa tietä tälle tärkeälle, piti sanomani, mitä tärkeimmälle päivälle, jolle on silloin saatava sen ansaitsema ehdoton menestys.

Keskustelu isänpäivän vietosta katosi Isän Päivä ry:n toiminnan lakkauttamisen myötä 1950-luvulla suomalaisesta lehdistöstä. Suomen kuvalehteen asia ilmestyi uudelleen vasta 60-luvun lopulla. Nyt myös keskustelun äänenpaino oli muuttunut. Isyydestä ja isän roolista lasten kasvatuksessa oli tullut polttava puheenaihe, jonka muun muassa Mannerheimin lastensuojeluliiton toiminnanjohtaja Aarre Uusitalo linjasi Suomen kuvalehden (SK 4/1969) haastattelussa seuraavasti:

Nykyisessä perhedemokratiassa on hyväksyttävä vanhempien tasavertaisuus kasvattajina. Lapsen kehitys riippuu molemmista vanhemmista, sekä isästä että äidistä. Myös isä on tärkeä, sekä pojalle että tyttärelle.

Tästä oli vielä pitkä matka kansalliseksi juhlapäiväksi. Miesten roolia lasten kasvattajana pohdittiin vielä pitkään lehdistössä sekä televisiossa, jossa muun muassa vuonna 1986 esitettiin Isille suunnattu tietoisku-kampanja Mies 2000. Sen tarkoituksena oli saada miehet pohtimaan sitä, millainen roolimalli he tulisivat olemaan pojilleen vuonna 2000. Isän roolista tyttärien kasvatuksessa vastaavia kampanjoita ei televisiossa sen sijaan esitetty.

Isänpäivä livahti ilman virallista hyväksyntää yliopiston almanakkaan 1970-luvun alussa, mutta virallisesti isät saivat oman juhlapäivänsä almanakassa vasta vuonna 1987. Samalla isänpäivän juhlintapäiväksi vakiintui marraskuun toinen sunnuntai. Tänä vuonna isänpäivä täyttää pyöreät 70 vuotta, mutta virallinen liputuspäivä se ei edelleenkään ole.

Oikein hyvää isänpäivää kaikille isille nyt ja tulevaisuudessa – nostetaan lippu salkoon isänpäivän kunniaksi.

Jarkko Keskinen
Kirjoittaja toimii Suomen historian oppiaineessa yliopistonlehtorina (ma.)

Lisää aiheesta:

Lauri Julkunen: Isänpäivä: ”tuo myyntimiehen nokkeluuden kukkanen ja verenpisara”

Matti Vilppula: Yksi isä monta äitiä.