Useimpia maatalouden töitä 1800-luvulla tekivät sekä miehet että naiset. Sen sijaan torppien vuokranmaksuna käytetyt päivätyöt olivat voimakkaasti sukupuolittuneita. Ylivoimaisesti suurin osa vuokrana maksetuista päivätöistä vaadittiin miehen tekeminä. Siksi torpan omasta maataloudesta vastasi tosi asiassa torpparin vaimo. Tämä on tiivistettynä se päättelyketju, jonka seurauksena ruotsalaiset tutkijat Carolina Uppenberg ja Malin Nilsson ovat päätyneet väittämään, että torppari oli nainen.

Uppenbergin ja Nilssonin tulkintaan liittyy ongelmia, jotka johtuvat ennen kaikkea torpparilaitoksen monimuotoisuudesta. Päätelmät sopivat heidän tutkimiinsa Etelä- ja Länsi-Ruotsin kartanoihin, joissa tyypilliset vuokranmaksun muodot kuten päivätyöt ja kuljetustehtävät pitivät miehen poissa kotitorpasta. Tosin kaikki torpparit heidän tutkimissaan kartanoissa eivät maksaneet vuokriaan päivätöillä. Ruotsalaisen Valter Elgeskogin vanhempi tutkimus talonpoikaistilojen torpparisopimuksista osoittaa, että 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alussa yleisimmin vuokrat maksettiin rahalla. Uppenbergin ja Nilssonin avaus on kuitenkin erittäin tervetullut ja se osoittaa jälleen, että näkökulmaa vaihtamalla historiallisten ilmiöiden luonteesta saadaan näkyviksi uusia puolia.  

Suomalainen torppia koskeva historiantutkimus on lähes poikkeuksetta käsitellyt torppareita miehinä ja sivuuttanut kotitalouden muut jäsenet, vaikka torpan talous perustui molempien puolisoiden työlle ja talonpoikaistilojen sopimuksissa molempien puolisoiden mainitseminen vuokrasopimuksessa oli yleistä. Torpan ja avioliiton yhteydestä kertoo myös se, että torpan poika saattoi pyytää maanomistajalta itselleen sopimuksen kotitorppaan, kun hän suunnitteli naimisiinmenoa. Tällaiseen sopimukseen kirjattiin, että sopimus astui voimaan vanhempien kuoleman jälkeen tai jos he luovuttivat torpan hallinnan elinaikanaan. Joka tapauksessa sopimus tarjosi nuorelle parille takeet tulevaisuudesta torpan haltijoina.

Torppien hallinta oli toisinaan tosiasiallisesti naisten käsissä. Esimerkiksi 1860-luvulla Huittisissa yhdeksässä prosentissa torpparitalouksista kotitalouden pääksi henkikirjaan merkittiin nainen. Loimaalla vastaava osuus oli kahdeksan prosenttia ja Jokioisten kartanoläänissä neljä prosenttia. Alueellisissa eroissa näkyy se, että kartanoissa suosittiin toistaiseksi voimassa olevia sopimuksia, jotka eivät turvanneet lesken jatkoa torpan viljelijänä. Sen sijaan talonpoikaistilojen sopimukset tehtiin yleisesti molempien puolisoiden elinajaksi. Näin leskeksi jääneet torpparin vaimot muuttuivat puolison kuoleman jälkeen torppareiksi automaattisesti alkuperäisen sopimuksen perusteella. 

Torpparien oikeudellista asemaa 1890-luvulla tutkinut Aksel Warén kirjoitti, että ”onpa olemassa joku niin urhoollinen naishenkilökin, että hänelle on tehty oma torpankontrahti.” Tällaisia omiin nimiinsä torpan kontrahdin tehneitä naisia olivat esimerkiksi Huittisissa Annastina Jakobintytär Meskalasta ja Valborg Heikintytär Murrolla. He molemmat olivat torpparin tyttäriä.

Torpankontrahdin 26-vuotiaana tehnyt Annastina sai 1854 torppaansa vain osittain samat maat, joita hänen edesmennyt isänsä oli käyttänyt, ja asuintontti piti muuttaa uuteen paikkaan. Isänsä vanhoista rakennuksista hän sai siirtää torppaansa saunan ja navetan, mutta muut tarpeelliset rakennukset piti rakentaa alusta alkaen. Tontin paikan torppari sai valita itse hänen hallintaansa annetuilta mailta. Vuokrasopimus huomioi sen, että ensimmäisinä vuosina Annastina joutui rakentamaan ja raivaamaan. Vuokraksi määrättiin 15 hopearuplaa vuosittain. Kymmenen vuoden jälkeen vuokran päälle lisättiin vuosittain tehtäväksi kuusi työpäivää ja puolet talon hollivuoroista kievarissa. Siitä viisi vuotta eteenpäin vuosittaisten työpäivien määrä nousi viiteentoista. Sopimus kesti Annastinan ja hänen puolisonsa elinajan, ”jos hän naiduksi tule”. Noin vuoden Annastina oli torpan haltijana ilman puolisoa ennen avioitumistaan. Torpassaan hän ehti juuri ennen kuolemaansa nähdä, kuinka rautatie rakennettiin aivan torpan vierestä. Leskeksi jäänyt Matti-puoliso asui edelleen torpassa, mutta hänen jälkeensä torpan tarina päättyi.

Valborgin sopimuksen tekoaikaan 1866 Erkkilän torpalla oli jo satavuotinen historia takanaan. Todennäköisesti se ei ollut alusta asti sijainnut samalla paikalla. Kun Valborg tuli torppariksi, Erkkilä sijaitsi linnuntietä lähes kolmen ja puolen kilometrin päässä vuokranantajasta. Sopimusta tehdessään Valborg oli 31-vuotias leski. Siihen asti torppaa oli pidetty hänen vanhempiensa sopimuksella, ja äiti oli edelleen elossa. Sopimus tehtiin Valborgin elinajaksi, eikä mahdollisesta uudesta puolisosta mainittu mitään.

Sopimusehtojen perusteella on selvää, ettei torpan pitäminen onnistunut jatkossa pelkästään Valborgin, hänen pienten lastensa ja vanhan äitinsä voimin. Viikoittain torpasta oli tehtävä kaksi ja äidin kuoleman jälkeen kolme työpäivää sekä lisänä viikko heinänteossa ja viikko elonkorjuussa. Lisäksi juhdan kanssa piti vuosittain tehdä viikko maataloustyötä kesäaikaan, vetää yksi päivä maantiesantaa ja tehdä kolmannes talon hollikyyti- ja kuljetusvelvollisuuksista. Äidin kuoleman jälkeen tehtäväksi tuli myös yksi kaupunkimatka vuosittain. Valborgin hallinta-aika torpassa katsottiin alkavaksi varsinaisesti äidin kuolemasta, koska silloin hänen piti maksaa torppaan pääsystä käsirahana 280 markkaa. Torpan työvoimatilanne koheni pian, kun Valborg solmi avioliiton puolisen vuotta vuokrasopimuksen teon jälkeen. Aikanaan Erkkilän tarina torppana päättyi Valborgin kuolemaan ja hänen leskeksi jäänyt kolmas aviomiehensä muutti toiselle paikkakunnalle.

Sopimusosapuolina Annastina ja Valborg olivat poikkeuksia torpparihistoriassa, mutta muutoin naiset olivat kiinteä osa torpparilaitosta. Vuokrasopimuksissa heidän oletettiin olevan olemassa, vaikka heitä ei olisi erikseen mainittu. Toisinaan vuokranmaksutapoja nimettiin erikseen naisille. Heidän piti osallistua heinäntekoon, elonkorjuuseen, pellavien lihtaamiseen tai vuokranantajan huoneiden kuuraamiseen. Vielä useammin vuokran maksuna oli tuotteita, kuten pellavalankaa, voita tai kananmunia, joiden valmistaminen ja tuottaminen oli lähtökohtaisesti naisten työtä. Jotta torppien taloutta voidaan ymmärtää kokonaisuutena, on välttämätöntä, että kotitalouden kaikkien jäsenten merkitys huomioidaan tutkimuksessa – riippumatta siitä oliko torppari mies vai nainen.

Kirsi Laine

Kirjoittaja maataloushistoriaan erikoistunut tutkijatohtori Suomen historian oppiaineessa ja työskentelee tällä hetkellä Koneen säätiön rahoittaman Torpparin maatalous ja toimeentulo Lounais-Suomessa 1750‒1930 -tutkimuksen parissa.

Kirjallisuus:

Elgeskog, Valter, Svensk torpbebyggelse från 1500-talet till laga skifte. En agrarhistorisk studie. Stockholm 1945.

Uppenberg, Carolina, “Contracted Coercion: Land, Labour and Gender in the Swedish Crofter Institution”, Scandinavian Journal of History, 48:5 (2023), 593-614, https://doi.org/10.1080/03468755.2023.2210153

Uppenberg, Carolina & Nilsson, Malin, “The crofter is a woman: Gender division of labour in rural semi-landless households, Sweden 1800-1900”, Lund Papers in Economic History, No. 2023:253, 1-34. https://portal.research.lu.se/en/publications/the-crofter-is-a-woman-gender-division-of-labour-in-rural-semi-la

Warén, Aksel, Torpparioloista Suomessa. Helsinki 1896.