Yliopistolaiset ovat historiallisessa tilanteessa, sillä yliopistojen opetushenkilökunta on ensimmäistä kertaa mennyt lakkoon. Työtaistelu käynnistyi Helsingin yliopistossa. Mikäli neuvottelutulosta ei synny, työnseisaus leviää päivän pistelakkoina muualle maahan. Poikkeuksellisuudestaan huolimatta lakko on aina kuulunut yliopistolaisia edustavien liittojen työtaisteluvalikoimaan. Tieteentekijöiden liitto eli entinen Assistenttiliitto syntyi vuonna 1967 kohentamaan assistenttien ja amanuenssien palkkausta. Korotusta tavoiteltiin lakolla, joka ei tuolloin kuitenkaan toteutunut.
Vaikka maailman ensimmäiseksi professorilakoksi mainittu lakkohanke jäi toteutumatta keväällä 1984, Professoriliitossa siihen oli varauduttu painattamalla materiaalia lakkovahtien käyttöön.
Myös professorit olivat lähellä lakkoa vuonna 1984. Nytkin syynä oli heikosti kehittynyt palkkaus, mikä oli seurausta vuosia jatkuneesta solidaarisesta palkkapolitiikasta ja korotusten suuntaamisesta alempiin palkkaluokkiin. Lakko peruuntui, sillä professorit saivat palkkoihinsa korotuksen, joka tosin jäi selvästi tavoiteltua tasoa pienemmäksi. Lakonuhka yhdisti siihen asti hajanaista professorikuntaa, kuten Assistenttiliiton lakonuhka oli tiivistänyt assistenttien ja amanuenssien rivejä. Lakon alla Professoriliitto sai muutamassa kuukaudessa satoja uusia jäseniä. Lakko herätti julkisuudessa runsaasti kiinnostusta ulkomaita myöten. Toteutuessaan professoreiden työtaistelu olisi koko yliopistolaitosta koskevana ollut ensimmäinen laatuaan koko maailmassa.
Vuonna 2010 voimaan astunut yliopistolaki merkitsi suurta muutosta yliopistoille ja niiden henkilöstölle. Yliopistouudistus oli lain valmisteluun vaikuttaneille liitoille myös työmarkkinakysymys. Virkasuhteista tuli työsuhteita, eikä palkoista enää neuvoteltu valtion pöydässä. Totuttuun tapaan palkkojen tasosta väännettiin viimeiseen asti. Työnantajan esittämiin huononnuksiin liitot vastasivat yhteisesti uhkaamalla lakolla. Tilanteen kiristymistä kuvaa, että lakko peruuntui kevättalvella 2010 vain päivää ennen sen sovittua alkua.
Lakkoilu ja etenkään sillä uhkaaminen ei siis ole yliopistoissa aivan poikkeuksellista. Henkilöstöliitot ovat vuosikymmeniä rakentaneet omaa työtaisteluvalmiuttaan. Onko lakkoase yliopistoilla silti lainkaan tehokas? Lakot eivät pysäytä ulkomaankauppaa tai heiluta yhteiskuntaa. Yhden päivän työnseisaukset koetaan enemmän mielenosoituksiksi kuin oikeiksi lakoiksi. Yliopistolaisten lakkovalmiuskaan ei ole itsestään selvää. On myös esitetty epäilyjä, että pistelakot toisivat työnantajille pikemminkin mieluisia palkkasäästöjä kuin aiheuttaisivat todellista haittaa yliopistojen sulkeutuessa. Kun yrityksessä työntekijät lopettavat työnteon, työnantaja tuntee sen välittömästi nahoissaan yrityksen tuottamien tuotteiden tai palveluiden tuoman rahavirran ehtyessä. Julkisella sektorilla tilanne on monimutkaisempi. Yliopistoissa lakon seurauksista kärsivät ensi sijassa opiskelijat. Työtaisteluksi kiristynyt tilanne joka tapauksessa osoittaa, että yliopistolaisilla on mitta täynnä.
Mika Kallioinen
Suomen historian professori (ma).
Lakot eivät pysäytä ulkomaankauppaa… mutta tässä lakonuhassa oli varmasti tärkeää se, että JHL tuli tueksi uhaten keskeyttää työt Kouvolan ratapihalla ja Haminan satamassa, ja lisäksi toisen lakkopäivän uhatessa annettiin laaja ylityö- ja vuoronvaihtokielto. Yliopistot ja muut Sivistystyönantajien kanssa lakonuhkatilanteeseen joutuneet saivat historiallista tukea muilta aloilta.
Useakin työmarkkinakonkari totesi, että jossain on epäonnistuttu, jos joudutaan turvautumaan lakkoon. Missä nyt epäonnistuttiin ja kuka epännistui, on ehkä monisyinen kysymys vastattavaksi, mutta Kalevalanpäivän lakko toteutui, koska työnantajaosapuoli hylkäsi sovittelutarjouksen. Lakkopäivänä tunnelma Helsingin kampuksella oli yllättävän yhtenäinen. Lakkovalmius osoittautui hyväksi. Lopulta syntyneen neuvottelutuloksen pohjalta nimenomaan työnantajaosapuoli voisi miettiä, kannattaako toistaa tätä harjoitusta.