Get inspired by science.

Turun yliopiston blogi

Yliopistoista rahasampoja?
Ylen Ulkolinja esitti torstaina 30.8. dokumentin Yliopistoista rahasampoja? Vaikka olen itse mielestäni kokenut yliopistollinen eränkävijä, tuo dokumentti pysäytti minut. Dokumentin...
Demokratiakokeilut pitkäjänteisemmän päätöksenteon tukena
Demokraattisen päätöksenteon ytimessä on jatkuva pohdinta siitä, mikä olisi meidän yhteiskunnallemme parasta nyt ja tulevaisuudessa. Eri päätösvaihtoehtoja tulisi ideaalitilanteessa puntaroida...
Ympäristövastuu nostettava perusarvojen joukkoon
Viime kesänä, ensimmäistä kertaa tunnettuna aikana, Grönlannin pohjoispuolinen merijää on sulanut. Viime kuukausien aikana on maailman johtavissa tiedelehdissä julkaistu useita...
kuvituskuva sairaala
Kilpailu asiantuntijoista kovenee sote-alalla
Asiantuntijoita houkuttelevat erityisesti työn sisältö sekä mahdollisuus tehdä työtä parhaalla mahdollisella tavalla. Houkuttelevana tekijänä toimii myös työpaikan miellyttävä ilmapiiri, josta...
Onko täydentävä rahoitus hajutonta ja väritöntä?
”Raha ei haise” oli antiikin Roomassa perustelu käymälämaksun perimiselle, mutta laajemmin tätä lausahdusta käytetään kuvaamaan rahan käyttökelpoisuutta sen lähteestä riippumatta....
Haalarit, hapankorppu ja mustikkakeittoa
Värit ovat vallanneet Turun kaupungin katukuvan. Enkä puhu nyt pelkästään kaupungin kukkaistutuksista, vaan myös opiskelijahaalareista kaikkine kirjavine merkkeineen. Opintonsa juuri...
Papukaija puri leidiä Turussa
Istun pimeässä luentosalissa. Projektorin valo rikkoo pimeyden. Kuvateksti kertoo minulle mitä katson: Otto van Veen (1556-1629) (Attr.) Lady Bitten by...
Tervetuloa, uudet opiskelijat!
Yli kaksi tuhatta uutta opiskelijaa on jälleen aloittamassa opintoja Turun yliopistossa. Olette tulossa monialaiseen, kansainväliseen tutkimusyliopistoon. Toisen asteen opintoihin verrattuna...
Yliopistojen työ on investointi tulevaisuuteen
Lukuvuoden juuri päättyessä murehdimme jo seuraavaa. Maan hallituksen keväinen kehysriihi ei lupaillut yliopistoille kummoisia, mutta siihen olimme osanneet jo varautua....
Prosenttitaiteesta hyvinvointia
Sairaaloissa esillä oleva kuvataide on ollut pitkään yksi tutuimmista taidetta ja ”sotea” yhdistävistä taiteen käyttötavoista. Lukuisia julkisia taidehankintoja on mahdollistanut...
Onko soveltuvuudella sijaa opiskelijavalinnoissa?
Turun yliopistosta koordinoitava OVET-hanke kehittää valtakunnallista opettajankoulutuksen soveltuvuuskoetta. Soveltuvuuskoe voi toimia todistusarvosanojen rinnalla ei-tiedollisen osaamisen arviointivälineenä. Soveltuvuuden tarkastelulla on merkitystä...
Viestejä tulevaisuudelle
Ah, ken ei rakastais Lapsuuden tyyntä aikaa Jolloin on mieli vapaa Ja toivo hymyelee ruusuisena. Tämä pieni runo löytyi Turun...
Jatkuva muutos – Kaaoksesta kukoistukseen?
Muutos on nykytyöelämän mantra. Muutosta on kaikkialla. Digitalisoituvan ja koneellistuvan työelämän edessä on nähtävissä, että muutosten määrä kasvaa entisestään. Tämä...
Tieteidenvälisen yhteistyön sietämätön keveys
Turun yliopisto on strategiselta profiililtaan monialainen. Monitieteinen, tieteidenvälinen, ellei suorastaan transdisiplinäärinen tai peräti non-disiplinäärinen. Perinteisten tieteenalojen parasta osaamista edustavat ja...
Miksi Turun yliopisto kehittää matkailua?
Toukokuun hyvien säiden helliessä, konferenssi- ja lomakautta odotellessa, on ajankohtaista pohtia hetki tiedematkailua. Tutkijat varhaisista löytöretkeilijöistä lähtien ovat matkustaneet tieteen...
Mitä kuuluu?
Kun tapaan tuttuja opiskelijoita tai jatko-opiskelijoita, kysyn heiltä – kuten muiltakin – mitä kuuluu. Kysymys ei ole pelkästään yleinen kohteliaisuusfraasi....
Hyvinvointia ja terveyttä digitalisaation avulla
Terveystietojen kerääminen, tallentaminen ja hyödyntäminen ovat vuodesta toiseen kestopuheenaiheita julkisuudessa. Kuka saa kerätä näitä tietoja, mitä tietoja saa kerätä ja miten kerättyä tietoa...
Mitä on jäljellä hullun vuoden 1968 perinnöstä?
Martin Luther Kingin murha, Pariisin opiskelijamellakat, tankit Prahan kaduilla ja Vanhan ylioppilastalon valtaus. Mitä nämä ’hullun vuoden’ tapahtumat olivat ja...
Mistä tulevaisuuden insinöörit, luonnontieteilijät ja matemaatikot?
Maassamme on jatkunut jo vuosien ajan erikoinen ilmiö. Matematiikan, luonnontieteiden ja tekniikan opiskelijoiksi korkeakouluihin hakeutuvia on jatkuvasti vähemmän. Olemme jo...
Todellinen juhlavuosi
Vuosi 2018 on lääketieteelliselle tiedekunnalle todellinen juhlavuosi. Tiedekunta perustettiin 75 vuotta sitten, ja jo siksi on syytä viettää juhlavuotta. Mutta...
Asiakaskeskeisyys, arvot ja ikääntyneiden ihmisten sote-palvelut
Tarkastelen tässä kirjoituksessa asiakaskeskeisyyden käsitettä ja merkityksiä sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä soten arvoperustaa. Toiseksi luonnehdin ikääntymistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Kolmantena esittelen...
Riippumaton yliopisto
Viimeaikaiset tapahtumat Euroopan Unionin jäsenmaissa ovat nostaneet esiin eurooppalaisen demokratian arvot ja niihin kiinteästi liittyvän oikeuslaitoksen riippumattomuuden. Tämä ajatteluhan on...
Kenttäasema – tutkimusinfrastruktuuria tutkimusinfrastruktuurissa
          Sanotaan, että korkeatasoinen tutkimustyö tarvitsee onnistuakseen ja kehittyäkseen toimivan tutkimusinfrastruktuurin. Tutkimusinfrastruktuureilla tarkoitetaan perinteisesti tutkimuksessa käytettäviä tiloja...
Elämän keinulaudoilla
Pidin lapsena kovasti keinulaudoista, kaikennäköisistä sellaisista. Nyt en enää juuri keinulaudalle fyysisesti eksy, henkisesti kylläkin, joka päivä. Elämä on monessa...
Sote-uudistuksen perustuslakihaasteet
Eduskunnassa parhaillaan käsiteltävänä olevan sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa palvelujen yhdenvertaisuutta, saatavuutta ja vaikuttavuutta...
Koulujen Tulevaisuuspäivästä eväitä tulevaisuuslukutaidon kehittämiseen
Ensimmäistä kansallista koulujen Tulevaisuuspäivää vietetään 18. huhtikuuta 2018 Suomen kouluissa alakouluista lukioihin. Päivän tarkoituksena on tuoda tulevaisuudentutkimukseen pohjautuvia tulevaisuusopettamisen menetelmiä...
Osaamisen kehittäminen osana arjen aherrusta
Professori Elina Pirjatanniemi käsitteli taannoin kolumnissaan yliopiston arkea professorin näkökulmasta. Kirjoituksen otsikko oli Järkevämpää työnjakoa. Pirjatanniemen keskeinen väite oli seuraava:...
Tutkintoja – entä muuta?
Tämänkin lukuvuoden aikana on jälleen käyty runsaasti keskustelua koulutusjärjestelmästämme ja sen kehittämistarpeista. Minkälaisia ovat ne työtehtävät, joihin tällä hetkellä opiskelevat...
Onko sote-uudistus kestävällä pohjalla?
Sote-uudistuksella on tarkoitus saada katettua suuri osa – jopa kolme miljardia euroa – julkisen talouden kymmenen miljardin euron kestävyysvajeesta vuoteen...
Vapaus valita
Vapaus kuuluu käsitteenä samaan kategoriaan kuin vaikkapa ympäristöystävällisyys ja oikeudenmukaisuus. Vain harva ilmoittaa julkisesti vastustavansa ympäristöystävällisyyttä tai oikeudenmukaisuutta, ja sama...