Historia oli vahva ennakkosuosikki, kun aloin lukiossa pohtia, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Harkitsin myös muutamia muitakin vaihtoehtoja. Melko nopeasti kuitenkin totesin, että historia on oikea vaihtoehto minulle. Olihan se kiinnostanut jo lapsesta lähtien. Pidin lähes itsestäänselvyytenä hakea ensisijaisesti Turkuun, Suomen vanhaan pääkaupunkiin, jonka kadut ja rakennukset ovat täynnä historiaa. Lukionikin olin jo käynyt Turussa, joten tiesin viihtyväni täällä. Tärkeä Turkua puoltava seikka oli myös se, että täällä voi lukea pääaineena Suomen historiaa.
Suomi näyttäytyy usein syrjäisenä ja merkityksettömänä paikkana, jolla ei ole ollut juuri minkäänlaista vaikutusta historian suuriin tapahtumiin. Moni saattaa tästä syystä ajatella Suomen historian olevan tylsää ja pitkäveteistä. Minä en. Suomen sijainti Euroopan laidalla, kylmä ilmasto ja harva asutus ovat tehneet Suomen historiasta melko poikkeuksellista. Osana Eurooppaa Suomi on kokenut monet samat ilmiöt ja suuntaukset kuin muutkin Euroopan maat. Suomen olosuhteet ovat kuitenkin usein muokanneet niitä hieman omaan suuntaansa, jolloin yleiseurooppalaisista ilmiöistä on syntynyt suomalainen versio. Eivätkä Suomi ja suomalaiset maailmankaan kannalta täysin merkityksettömiä ole olleet. Suomalaiset ovat olleet mukana niin 30-vuotisessa sodassa kuin löytöretkilläkin ja monessa muussa niiden väliltä.
Suomen historian, kuten muidenkin historia-aineiden, opiskelu yliopistossa on melko erilaista, mitä se peruskoulussa ja lukiossa on. Yliopistossa ei niinkään keskitytä historian tapahtumiin, sotiin ja suurmiehiin, vaan ennemmin arjen ja yhteiskunnan historiaan ja ilmiöihin. Koska historia on niin laaja aihealue, ja on täysin mahdotonta mahduttaa kaikkea olemassa olevaa historiatietoutta yhden ihmisen päähän, keskitytään historian opinnoissa paljon historian tutkimiseen ja sen ymmärtämiseen. Ainakin ensimmäisenä vuotena opinnoissa nousi jatkuvasti esille lähteiden merkitys. Tärkeää on oppia lähdekritiikkiä, eli arvioimaan lähteen luotettavuutta, sekä tietysti tulkitsemaan itse lähdettä. Käyttämällä lähteitään hyvin ja oikein historioitsija pyrkii aina vain lähemmäs täydellistä ja vääristymätöntä totuutta, jonka saavuttamisen hän tietää kuitenkin olevan mahdotonta.
Opiskelu saattaa toisinaan käydä raskaaksi omistautuneimmallekin opiskelijalle. Onneksi tällöin on apua saatavilla vilkkaasta opiskelijaelämästä, joka tuo erinomaista vastapainoa tenttikirjojen lukemiselle ja esseiden kirjoittamiselle. Yliopistolla on tarjota monipuolista järjestötoimintaa. Esimerkiksi ainejärjestöt, harrastejärjestöt ja osakunnat tarjoavat toimintaa laidasta laitaan, joten jokaiselle löytyy varmasti porukka, jonka toiminnassa viihtyy. Itselleni yksi järjestö on kuitenkin noussut ylitse muiden, nimittäin kulttuurihistorian, Suomen historian ja yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry, jonka jäseniksi ovat kaikki historian opiskelijat tervetulleita. Kritiikki järjestää monia erilaisia tapahtumia, kuten sitsejä, liikuntatapahtumia, ekskursioita, peli-iltoja, opiskelijabileitä ja paljon muuta. Itse olen pitänyt Kritiikin toiminnasta niin, että päätin lähteä mukaan Kritiikin hallitukseen, jossa toimin tämän vuoden yhtenä tapahtumavastaavista. Päävastuualueenani on ollut liikuntatapahtumien järjestäminen. Niihin on kuulunut muun muassa viikoittainen liikuntavuoro, sekä keväällä pidetty humanistisähly ja perinteinen pesäpallo-ottelu P-klubia (poliittisen historian ja yleisen valtio-opin ainejärjestö) vastaan, joista molemmista Kritiikki selviytyi voittajana. Kaiken kaikkiaan yliopisto-opiskelu on hieno työn ja vapaa-ajan yhdistelmä, joka tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin.
Jutun kirjoittaja Sakari Salokannel on toisen vuoden Suomen historian opiskelija. Hän toimii historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n tapahtumavastaavana.
