Avainsana: uudet opiskelijat

Suomen historia menestystarinana

Oletko leikitellyt ajatuksella aikakoneesta, joka veisi sinut Turun torille 1800-luvulla, kävelemään keskiajan tuomiokirkkoon tai ihmettelemään jotakin vielä kaukaisempaa aikakautta? Vaikka joku tällaisen koneen keksisi, aikamatkaa olisi syytä harkita kahteen kertaan. Menneisyys on ollut täynnä uhkia ja epäkohtia, jotka ovat meille vieraita, eikä romantisoitu kuva historiasta ole realistinen. Kipulääkkeet, penisilliini tai harppauksin edennyt tasa-arvo saavat ainakin minut tuntemaan tyytyväisyyttä, että olen syntynyt 1960-luvulla enkä sata vuotta aikaisemmin.

Suomen historia keskiajalta nykypäivään on huikea loikka kohti kaikinpuolista hyvinvoinnin paranemista. Vaikka ei haluaisi sortua liioittelevaan edistysuskoon, kehityksen tuloksia ei voi kieltää. Kiistattomin osoitus tästä on elinajanodotteen nousu. Läpi esiteollisen ajan 1800-luvulle asti taudit, katovuodet ja lähes olematon terveydenhoito pitivät huolen, että ihmiset harvoin saavuttivat edes ikää, jota elävät lukeutuvat nykyisin keski-ikäisiksi. Tuolloin kuoltiin tyypillisesti 40 tai jopa vain 30 vuoden iässä. Tämäkin koski vain niitä onnekkaita, joita isorokon, tuhkarokon ja hinkuyskän kaltaiset tartuntataudit tai keinoruokinnasta aiheutuneet suolistotaudit eivät vieneet hautaan jo lapsena. Kun useimmat tartuntataudit ja monet muut terveyteen kohdistuvat uhat on sittemmin onnistuttu voittamaan, nyt syntyvä poika voi odottaa elävänsä yli 78 ja tyttö peräti yli 84 vuotiaaksi. Nykysuomalaisilla on siis elinvuosia keskimäärin kaksin verroin siihen nähden, mikä oli tilanne vain viisi tai kuusi sukupolvea sitten, 1800-luvun puolivälissä.

Moderniin terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan ja vaikkapa ilmaiseen koulutukseen tottuneen nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää maailmaa, jossa menneisyyden suomalaiset elivät. Katovuosi tai kulovalkean tavoin kylästä kylään edennyt epidemia saattoi koska tahansa suistaa elämän raiteiltaan. Vanhemmilla oli erityinen taakka kannettavanaan, sillä esiteollisen ajan lopulla lapsista yli viidennes ei nähnyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Keskimäärin lapsista peräti joka toinen kuoli alle kymmenvuotiaana. Tässä suhteessa kehitys on ollut erityisen vaikuttavaa: imeväis- eli alle yksivuotiaiden kuolleisuus on painunut pariin promilleen.

Huikea on ollut myös Suomen kasvutarina yhdestä Euroopan köyhimmistä maista, jollainen Suomi vielä 1860-luvulla selvästi oli, maailman vauraimpien maiden joukkoon. Teollistuminen ja maailmanmarkkinoilta puunjalostusteollisuuden tuotteiden kysynnän muodossa tullut taloudellisen nousun liikevoima tempasivat suomalaiset kiihtyvään rakennemuutokseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen. Kehityksen hedelmät levisivät koko yhteiskuntaan, toisin kuin monessa muussa maassa. Metsien omistus oli jakautunut tasaisesti, mikä kanavoi metsäteollisuuden vientitulot laajalti sen sijaan, että ne olisivat päätyneet suuryritysten tai pienen eliitin taskuihin. Kasvu oli aluksi hidasta, mutta silti Suomen talous oli jo ensimmäisen maailmansodan aattona henkeä kohden laskettuna noin kolme kertaa suurempi kuin vuonna 1860. Vuodesta 1860 nykypäivään bruttokansantuote on jopa 25-kertaistunut.

Suomen historia tutkii yhtä maailman onnistuneimmista yhteiskunnista, historian suurta menestystarinaa. Maailman mitassa Suomen historia on, jos ei aivan poikkeus, vähintään kiinnostava tapaustutkimuksen kohde siitä, millaisten valintojen kautta on rakennettu suhteellisen vakaa, turvallinen ja markkinataloutta toimivalla tavalla hyödyntävä yhteiskunta. Ainakin yliopistojen ulkopuolella Suomen historia näyttäytyy silti enemmän sotien, kapinoiden ja poliittisten mullistusten historiana. Vuosi 1918 on ollut tapetilla, mutta myös toisesta maailmansodasta kertovat tutkimukset täyttävät vuodesta toiseen kirjakauppojen historia-aiheiset hyllyt. Nämä 1900-luvun historiaan painottuvat poikkeusajat ovat perusteltuja tutkimuskohteita, onhan Suomi elänyt niissä kohtalonhetkiään. Silti jää miettimään, onko nykyinen hyvinvointi niin itsestään selvä asia, että siihen johtaneet historialliset polut eivät herätä samanlaista kiinnostusta kuin sotien tapahtumahistoria.

Pitkiä ajanjaksoja kattava ja monipolvisia kehityskulkuja hahmotteleva rakennehistoria on haaste niin tutkimukselle kuin opetuksellekin. Menestys tiivistyy tilastollisiin lukuihin, jotka eivät herätä samanlaisia tunteita kuin dramaattiset kuvat tai kertomukset teloituksista, sotien ratkaisutaisteluista ja valtiollisista neuvotteluista, joissa Suomen asema itsenäisenä valtiona on ollut vaakalaudalla. Elinajanodotteen vertaansa vailla olevaa nousua ei voi selittää suurmiesten toimilla eikä ajoittaa yhdelle kellonlyömälle, vaan taustalla on lukuisia vaikeasti analysoitavia tekijöitä lääketieteen edistysaskeleista, yleisen elintason noususta ja parantuneesta ravinnonsaannista viemäreiden ja vesijohtojen rakentamiseen. Ja kuitenkin näihin väestökehityksestä ja elintason noususta kertoviin lukuihin konkretisoituu kaikkien suomalaisten tarina.

Tervetuloa yliopistoon ja opiskelemaan historiaa!

 

 

Pääkirjoituksen laatija professori Mika Kallioinen toimii vuoden 2019 maaliskuun loppuun Suomen historian oppiaineen esimiehenä. 

Historian hellässä huomassa

Historia oli vahva ennakkosuosikki, kun aloin lukiossa pohtia, mitä haluaisin tulevaisuudessa opiskella. Harkitsin myös muutamia muitakin vaihtoehtoja. Melko nopeasti kuitenkin totesin, että historia on oikea vaihtoehto minulle. Olihan se kiinnostanut jo lapsesta lähtien. Pidin lähes itsestäänselvyytenä hakea ensisijaisesti Turkuun, Suomen vanhaan pääkaupunkiin, jonka kadut ja rakennukset ovat täynnä historiaa. Lukionikin olin jo käynyt Turussa, joten tiesin viihtyväni täällä. Tärkeä Turkua puoltava seikka oli myös se, että täällä voi lukea pääaineena Suomen historiaa.

Suomi näyttäytyy usein syrjäisenä ja merkityksettömänä paikkana, jolla ei ole ollut juuri minkäänlaista vaikutusta historian suuriin tapahtumiin. Moni saattaa tästä syystä ajatella Suomen historian olevan tylsää ja pitkäveteistä. Minä en. Suomen sijainti Euroopan laidalla, kylmä ilmasto ja harva asutus ovat tehneet Suomen historiasta melko poikkeuksellista. Osana Eurooppaa Suomi on kokenut monet samat ilmiöt ja suuntaukset kuin muutkin Euroopan maat. Suomen olosuhteet ovat kuitenkin usein muokanneet niitä hieman omaan suuntaansa, jolloin yleiseurooppalaisista ilmiöistä on syntynyt suomalainen versio. Eivätkä Suomi ja suomalaiset maailmankaan kannalta täysin merkityksettömiä ole olleet. Suomalaiset ovat olleet mukana niin 30-vuotisessa sodassa kuin löytöretkilläkin ja monessa muussa niiden väliltä.

Suomen historian, kuten muidenkin historia-aineiden, opiskelu yliopistossa on melko erilaista, mitä se peruskoulussa ja lukiossa on. Yliopistossa ei niinkään keskitytä historian tapahtumiin, sotiin ja suurmiehiin, vaan ennemmin arjen ja yhteiskunnan historiaan ja ilmiöihin. Koska historia on niin laaja aihealue, ja on täysin mahdotonta mahduttaa kaikkea olemassa olevaa historiatietoutta yhden ihmisen päähän, keskitytään historian opinnoissa paljon historian tutkimiseen ja sen ymmärtämiseen. Ainakin ensimmäisenä vuotena opinnoissa nousi jatkuvasti esille lähteiden merkitys. Tärkeää on oppia lähdekritiikkiä, eli arvioimaan lähteen luotettavuutta, sekä tietysti tulkitsemaan itse lähdettä. Käyttämällä lähteitään hyvin ja oikein historioitsija pyrkii aina vain lähemmäs täydellistä ja vääristymätöntä totuutta, jonka saavuttamisen hän tietää kuitenkin olevan mahdotonta.

Opiskelu saattaa toisinaan käydä raskaaksi omistautuneimmallekin opiskelijalle. Onneksi tällöin on apua saatavilla vilkkaasta opiskelijaelämästä, joka tuo erinomaista vastapainoa tenttikirjojen lukemiselle ja esseiden kirjoittamiselle. Yliopistolla on tarjota monipuolista järjestötoimintaa. Esimerkiksi ainejärjestöt, harrastejärjestöt ja osakunnat tarjoavat toimintaa laidasta laitaan, joten jokaiselle löytyy varmasti porukka, jonka toiminnassa viihtyy. Itselleni yksi järjestö on kuitenkin noussut ylitse muiden, nimittäin kulttuurihistorian, Suomen historian ja yleisen historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry, jonka jäseniksi ovat kaikki historian opiskelijat tervetulleita. Kritiikki järjestää monia erilaisia tapahtumia, kuten sitsejä, liikuntatapahtumia, ekskursioita, peli-iltoja, opiskelijabileitä ja paljon muuta. Itse olen pitänyt Kritiikin toiminnasta niin, että päätin lähteä mukaan Kritiikin hallitukseen, jossa toimin tämän vuoden yhtenä tapahtumavastaavista. Päävastuualueenani on ollut liikuntatapahtumien järjestäminen. Niihin on kuulunut muun muassa viikoittainen liikuntavuoro, sekä keväällä pidetty humanistisähly ja perinteinen pesäpallo-ottelu P-klubia (poliittisen historian ja yleisen valtio-opin ainejärjestö) vastaan, joista molemmista Kritiikki selviytyi voittajana. Kaiken kaikkiaan yliopisto-opiskelu on hieno työn ja vapaa-ajan yhdistelmä, joka tarjoaa varmasti jokaiselle jotakin.

 

Jutun kirjoittaja Sakari Salokannel on toisen vuoden Suomen historian opiskelija. Hän toimii historianopiskelijoiden ainejärjestön Kritiikki ry:n tapahtumavastaavana. 

Kuva: Sakari Salokannel

Ajatuksia yliopisto-opiskelusta, vanhalta opiskelijalta uusille

Lukuvuosi lähtee kohta taas käyntiin, mutta sitä ennen toivotamme uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistolle tuutoroinnin ja yhteisten tapahtumien avulla. Meistä jokainen muistaa, miten jännittävää aikaa nämä ensimmäiset päivät yliopistolla olivat. Se oli pelonsekaista jännityksen ja odotuksen aikaa, johon liittyi myös jonkinlaista huolta siitä, mitä yliopistoelämä tuo tullessaan. On aina hyvä tiedostaa, että kaikki mikä on uutta syksyn alussa uudelle opiskelijalle, on myös ollut uutta kaikille edeltävinä vuosina opiskelunsa aloittaneille. On myös hyvä muistaa, että kaikki ovat selviytyneet omalla tavallaan yliopiston viidakossa.

Lähes kaikki ajattelevat ennen yliopiston alkua suorittavansa opiskelunsa tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Välillä elämää ei kuitenkaan voi suunnitella ja vanhat suunnitelmat saavat muotoutua uudenlaisiksi. Turun yliopistossa sinulla on opiskeluoikeus seitsemäksi vuodeksi ennen kuin lisäopiskeluaikaa tarvitsee anoa. Opiskeluvuosia (sekä niiden vähyyttä tai runsautta) ei tulisikaan koskaan hävetä. Sinä olet täällä itseäsi ja omaa tulevaisuuttasi varten ja olet tervetullut suorittamaan opintosi sinulle sopivalla tavalla, sinulle sopivaan tahtiin.

Toinen asia, mikä monia askarruttaa, on Kela ja nykyisin paljon tapetilla olleet tulorajat. Päätoimisena opiskelijana tulet luultavasti nostamaan opintotukea ja omat tulosi vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voit opintotukea nostaa. Tämä vuosituloraja määrittyy sen perusteella, kuinka monelta kuukaudelta olet nostanut opintotukea kalenterivuoden aikana. Välillä harmaita hiuksia aiheuttaa se, että sinun pitää itse tarkkailla vuositulorajaasi. Toisaalta, sen voi myös tarkistaa Kelan nettisivujen kautta, jolloin voi ennaltaehkäistä tästäkin aiheutuvaa stressiä. Monet opiskelevatkin töiden ohella, mutta kaikki eivät siihen pysty. Moni myös huomaa sen vasta töissä ollessaan, ettei aika enää riitäkään halutulla tavalla opiskeluun ja se on ok. Me olemme kaikki erilaisia, ja oman tapansa elää opiskelujen kanssa löytääkin yleensä vasta kokeilemalla.

Opiskelijaelämää saattaa myös helpottaa opintolainan nostaminen, vaikka laina voi kuulostaa nuorella iällä suhteellisen uhkaavalta sanalta, johon sisältyy iso vastuu. Mutta toisaalta kun nautit yliopistossa akateemisesta vapaudesta, sinulla on myös aina taustalla vastuu opiskeluistasi myös sinua itseäsi varten. Kela on myös asettanut tällaisen porkkanan kepin päähän: jos nostat opintolainaa ja suoritat tutkintosi määräajassa, voit saada opintolainahyvityksen. Tällöin Kela maksaa osan lainastasi.

Mikään ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän pelottavaa uudessa elämäntilanteessa yliopisto-opiskelijana. Kaikkeen on yleensä saatavilla apua, oli se sitten lähellä tai kaukana. Ikinä ei saisi hävetä tai pelätä pyytää apua. Yliopisto tarjoaa esimerkiksi ainejärjestöjen kautta hyvin vahvan tukiverkoston, mutta avainsana on uskallus. Uskalla olla oma itsesi, uskalla tutustua uusin ihmisiin ja ottaa uudet tilanteet vastaan. Ota myös toiset ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat: opiskelijoina, tovereina, nuorina ja vanhoina. Jokainen meistä on joko löytänyt oman paikkansa tai on vielä tällä seikkailulla etsimässä sitä täällä Turussa, Suomen yhdessä vanhimmista kaupungeista, yliopisto-opiskelujen viidakossa. Kuten Samuli Putro laulaa:

Kun arki on taipuva itseään toistamaan, keksikää poikkeuksia
Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia
Kun olette hauraita, olette vahvoja, kallion kaltaisia
Luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaa matkasta
– Älkää unohtako toisianne

Jutun kirjoittaja Senna (Jenna) Levonen on kuudennen vuoden kulttuurihistorian opiskelija. Hän toimii vuonna 2018 historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:nsosiaalipoliittisena vastaavana. 

Senna kuumaa kesää viettämässä jokivarrassa koti-Turussa. Kuva: Senna Levonen

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑