Kirjoittajalta Tanja Laimi (page 1 of 3)

Koulutuspolitiikka kiinnostaa

Kopon taustaa

Historian henkilökunnalla ja opiskelijoilla on ollut perinteisesti hyvät suhteet. Asia, jossa läheisyys tulee esille eniten, on varmasti koulutuspolitiikka. Opetushenkilökunta ja opiskelijat ovat yhteydessä varsinkin historian ainejärjestön Kritiikin hallituksen koulutuspoliittisten vastaavien kautta. Koulutuspolitiikan konsepti saattaa silti varsinkin ensimmäisten vuosien opiskelijoille kuulostaa hankalalta ja vaikeasti lähestyttävältä. Tätä ennakkoluuloa haluan lähteä murtamaan tässä artikkelissa. Haastattelin historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:n nykyisiä koulutuspoliittisia vastaavia Janne Backströmiä ja Aleksi Karvosta, sekä edellisen vuoden kopoja Veera Semiä ja Mikko Sairaa. Kysyin myös opetushenkilökunnan näkemystä asiaan Suomen historian opintoneuvojalta Mari Välimäeltä.

Kaikkia Kritiikin kopoja yhdisti kiinnostus opintoasioihin vaikuttamiseen, minkä vuoksi he olivat lähteneet pestiin. He olivat kaikki myös kiinnostuneita ylläpitämään lämpimiä välejä henkilökunnan kanssa. Kopo pääsee myös näkemään sitä, mitä yliopiston toiminta käytännössä on, ja mitä yliopistolla arkipäivänä tehdään, mainitsi Aleksi.

Kritiikin tämän vuoden kopo Aleksi Karvonen kehottaa laittamaan kopoille viestiä rohkeasti, oli asia sitten sivuaineista, historian opinnoista tai muusta yliopistoon liittyvästä. Kuva: Aleksi Karvonen.

Mitä kopo sitten käytännössä tekee? Kopo huolehtii opiskelijoiden edellytyksistä opiskella, Aleksi tiivistää. Kopot ovat jäsenistön ääni opintoasioissa, mainitsee Janne. Kopon tehtäviä ovat myös kokoustaminen ja erilaisissa yliopiston elimissä mukana oleminen. Näitä ovat muun muassa oppiainekokoukset ja TYYn koponeuvosto, kertoo Veera. Kokouksissa istuminen vaatii kuitenkin paljon taustatöitä. Ennen kokousta pitää tarkistaa esityslistan sisältö, ja tarkistaa omat taustatiedot asioista. Jos niistä on epävarmuutta, henkilökunta on aina selventänyt asioita, täydentää Mikko.

Kopon tehtävänä on myös tiedottaa opiskelijoita koskevista asioista. Kuukausittain ilmestyvä Oppiainekokouksissa kuultua –sähköposti tiivistää oppiainekokouksissa käydyt keskustelut. Tiedottamisessa on työtä, sillä kaikesta saadusta tiedosta pitää ottaa olennainen ja muuttaa tiedot sellaiseksi, että hekin, joita koulutuspolitiikka ei yleensä kiinnosta, ymmärtävät, kertoo Veera. Samoin viime vuonna uutena asiana tullut opiskelijoille suunnattu kopokysely kerää palautetta opinnoista, johon kopot tarttuvat.

Hyvät käytänteet, kopojen vahva asema oppiaineessa ja asioita seuraavat opiskelijat ovat kaikkien etu, miettii viime vuoden kopo, nykyinen puheenjohtaja Veera Semi. Kuva: Hanne Helminen.

Kritiikin kopotoiminta on hyvin aktiivista. Isommissakin ainejärjestöissä saattaa olla paljon pienempää kopotoimintaa, kertoo Aleksi. Toimintaa on tehty pitkään ja aktiivisesti ja se heijastuu nykypäivään. Kaksi kopoa, jotka toimivat kaikkien historia-aineiden kanssa, on toimiva konsepti, pohtii Janne. Kopot saavat näin hyvän kokonaiskuvan kaikista historia-aineista.

 

Miksi kiinnostua koulutuspolitiikasta?

Oppiaineen näkökulmasta kopot lyhentävät välejä opiskelijoihin. Heidän avullaan saadaan tärkeää palautetta esimerkiksi kursseista tai opetussuunnitelmasta. Opiskelijat huomaavat asioita, joita luennoitsijoilta voi jäädä huomaamatta. Näin nähdään suuri kuva; mikä kursseissa toimii ja mikä ei, huomauttaa Suomen historian opintoneuvoja Mari Välimäki. Kopojen toiminnan avulla on kehitetty opetusta. Esimerkiksi uutena asiana suunnitellaan opintoihin aikaisempaan vaiheeseen viittauskäytäntöjen ja nootituksen opetus. Tätä oli opiskelijoiden keskuudessa kaivattu, sillä sen harjoittelu on aikaisemmin aloitettu vasta kandia kirjoittaessa. Nootituksen sujuva osaaminen helpottaa kandin kirjoittamista. Henkilökunta otti Jannen mukaan ehdotuksen vastaan hyvin, ja ehdotus eteni helposti eteenpäin.

Jos olet kiinnostunut koulutuspolitiikasta, hae Kritiikin hallitukseen, kannustaa Kritiikin tämän vuoden kopo Janne.

Historian henkilökunta sai kaikilta kopoilta kehuja. Jannen mukaan uusiin kopoihin haluttiin aktiivisesti tutustua ja keskusteleminen oli helppoa. Henkilökunnan kanssa dialogi oli yllättävän luontevaa ja niin professorit kuin opiskelijaedustajat ovat samalla viivalla. Esimerkiksi teitittely oli tarpeetonta ja siitä mainittiin heti alkuun. Myös tunne, että opiskelijaedustaja olisi vain yksi suuresta opiskelijamassasta, katosi nopeasti. Oppiaineissa otetaan aina syksyn lopussa selville Kritiikin uuden hallituksen kokoonpano, ja ilmoitetaan kopoille tulevan kevään oppiainekokoukset, ja samalla toivotetaan heidät tervetulleiksi, kertoo Mari. Opiskelijoille oppiainekokouksien ajankohdat tiedotetaan sähköpostilla hyvissä ajoin.

Miksi siis koulutuspolitiikkaa kannattaa seurata? Esimerkiksi oppiainekokoukset eivät ole pelkästään henkilökunnalle ja kopoille tarkoitettuja. Niissä käydään läpi opiskelijoita koskevia asioita, ja kaivataan heidän mielipiteitään. Oppiainekokouksissa saatetaan esitellä uutta henkilökuntaa, pohtia kesäharjoittelijoiden työtehtäviä ja ottaa palautetta kursseista vastaan, mainitsee Mari.

Seuraamalla ja kommentoimalla koulutuspolitiikkaa aktiivisesti osoitetaan kaikille, että meitä koskevat asiat kiinnostavat meitä, kehottaa Kritiikin entinen kopo, nykyinen varapuheenjohtaja Mikko Saira. Kuva: Mikko Saira.

Oppiainekokouksia ja yleisemminkin kopoilua Mikko vertaa ytimekkäästi sipuliin. Sen kuori ei ehkä vaikuta houkuttelevalta, mutta kun sitä alkaa kuoria ja etenee kerros kerrokselta, sitä innostuu yhä enemmän. Rohkeasti mukaan vain!

 

Kopoille voi antaa palautetta Kritiikin Kopolootaan!  Kopoloota on anonyymi palautekanava, johon voi kirjoittaa palautetta niin kursseista, tenteistä, kuin opiskelun sujumisesta ylipäätänsä. 

 

Tanja Laimi

Suomen historia menestystarinana

Oletko leikitellyt ajatuksella aikakoneesta, joka veisi sinut Turun torille 1800-luvulla, kävelemään keskiajan tuomiokirkkoon tai ihmettelemään jotakin vielä kaukaisempaa aikakautta? Vaikka joku tällaisen koneen keksisi, aikamatkaa olisi syytä harkita kahteen kertaan. Menneisyys on ollut täynnä uhkia ja epäkohtia, jotka ovat meille vieraita, eikä romantisoitu kuva historiasta ole realistinen. Kipulääkkeet, penisilliini tai harppauksin edennyt tasa-arvo saavat ainakin minut tuntemaan tyytyväisyyttä, että olen syntynyt 1960-luvulla enkä sata vuotta aikaisemmin.

Suomen historia keskiajalta nykypäivään on huikea loikka kohti kaikinpuolista hyvinvoinnin paranemista. Vaikka ei haluaisi sortua liioittelevaan edistysuskoon, kehityksen tuloksia ei voi kieltää. Kiistattomin osoitus tästä on elinajanodotteen nousu. Läpi esiteollisen ajan 1800-luvulle asti taudit, katovuodet ja lähes olematon terveydenhoito pitivät huolen, että ihmiset harvoin saavuttivat edes ikää, jota elävät lukeutuvat nykyisin keski-ikäisiksi. Tuolloin kuoltiin tyypillisesti 40 tai jopa vain 30 vuoden iässä. Tämäkin koski vain niitä onnekkaita, joita isorokon, tuhkarokon ja hinkuyskän kaltaiset tartuntataudit tai keinoruokinnasta aiheutuneet suolistotaudit eivät vieneet hautaan jo lapsena. Kun useimmat tartuntataudit ja monet muut terveyteen kohdistuvat uhat on sittemmin onnistuttu voittamaan, nyt syntyvä poika voi odottaa elävänsä yli 78 ja tyttö peräti yli 84 vuotiaaksi. Nykysuomalaisilla on siis elinvuosia keskimäärin kaksin verroin siihen nähden, mikä oli tilanne vain viisi tai kuusi sukupolvea sitten, 1800-luvun puolivälissä.

Moderniin terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan ja vaikkapa ilmaiseen koulutukseen tottuneen nykyihmisen voi olla vaikea ymmärtää maailmaa, jossa menneisyyden suomalaiset elivät. Katovuosi tai kulovalkean tavoin kylästä kylään edennyt epidemia saattoi koska tahansa suistaa elämän raiteiltaan. Vanhemmilla oli erityinen taakka kannettavanaan, sillä esiteollisen ajan lopulla lapsista yli viidennes ei nähnyt ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Keskimäärin lapsista peräti joka toinen kuoli alle kymmenvuotiaana. Tässä suhteessa kehitys on ollut erityisen vaikuttavaa: imeväis- eli alle yksivuotiaiden kuolleisuus on painunut pariin promilleen.

Huikea on ollut myös Suomen kasvutarina yhdestä Euroopan köyhimmistä maista, jollainen Suomi vielä 1860-luvulla selvästi oli, maailman vauraimpien maiden joukkoon. Teollistuminen ja maailmanmarkkinoilta puunjalostusteollisuuden tuotteiden kysynnän muodossa tullut taloudellisen nousun liikevoima tempasivat suomalaiset kiihtyvään rakennemuutokseen ja hyvinvoinnin lisääntymiseen. Kehityksen hedelmät levisivät koko yhteiskuntaan, toisin kuin monessa muussa maassa. Metsien omistus oli jakautunut tasaisesti, mikä kanavoi metsäteollisuuden vientitulot laajalti sen sijaan, että ne olisivat päätyneet suuryritysten tai pienen eliitin taskuihin. Kasvu oli aluksi hidasta, mutta silti Suomen talous oli jo ensimmäisen maailmansodan aattona henkeä kohden laskettuna noin kolme kertaa suurempi kuin vuonna 1860. Vuodesta 1860 nykypäivään bruttokansantuote on jopa 25-kertaistunut.

Suomen historia tutkii yhtä maailman onnistuneimmista yhteiskunnista, historian suurta menestystarinaa. Maailman mitassa Suomen historia on, jos ei aivan poikkeus, vähintään kiinnostava tapaustutkimuksen kohde siitä, millaisten valintojen kautta on rakennettu suhteellisen vakaa, turvallinen ja markkinataloutta toimivalla tavalla hyödyntävä yhteiskunta. Ainakin yliopistojen ulkopuolella Suomen historia näyttäytyy silti enemmän sotien, kapinoiden ja poliittisten mullistusten historiana. Vuosi 1918 on ollut tapetilla, mutta myös toisesta maailmansodasta kertovat tutkimukset täyttävät vuodesta toiseen kirjakauppojen historia-aiheiset hyllyt. Nämä 1900-luvun historiaan painottuvat poikkeusajat ovat perusteltuja tutkimuskohteita, onhan Suomi elänyt niissä kohtalonhetkiään. Silti jää miettimään, onko nykyinen hyvinvointi niin itsestään selvä asia, että siihen johtaneet historialliset polut eivät herätä samanlaista kiinnostusta kuin sotien tapahtumahistoria.

Pitkiä ajanjaksoja kattava ja monipolvisia kehityskulkuja hahmotteleva rakennehistoria on haaste niin tutkimukselle kuin opetuksellekin. Menestys tiivistyy tilastollisiin lukuihin, jotka eivät herätä samanlaisia tunteita kuin dramaattiset kuvat tai kertomukset teloituksista, sotien ratkaisutaisteluista ja valtiollisista neuvotteluista, joissa Suomen asema itsenäisenä valtiona on ollut vaakalaudalla. Elinajanodotteen vertaansa vailla olevaa nousua ei voi selittää suurmiesten toimilla eikä ajoittaa yhdelle kellonlyömälle, vaan taustalla on lukuisia vaikeasti analysoitavia tekijöitä lääketieteen edistysaskeleista, yleisen elintason noususta ja parantuneesta ravinnonsaannista viemäreiden ja vesijohtojen rakentamiseen. Ja kuitenkin näihin väestökehityksestä ja elintason noususta kertoviin lukuihin konkretisoituu kaikkien suomalaisten tarina.

Tervetuloa yliopistoon ja opiskelemaan historiaa!

 

 

Pääkirjoituksen laatija professori Mika Kallioinen toimii vuoden 2019 maaliskuun loppuun Suomen historian oppiaineen esimiehenä. 

Miten kirjoittaa gradu?

Syksyllä 2017 naputin tämän yllä olevan kysymyksen useaan kertaan Googlen hakukoneeseen. Tällöin edessä oli omien yliopisto-opintojeni viimeinen suuri puristus, eli gradun saaminen valmiiksi. Tein graduni lapsenmurhatapausten oikeuskäsittelyistä 1600-luvun Länsi-Suomessa. Jälkikäteen ajateltuna gradun varsinaiseen kirjoittamiseen käytetty syksy oli ainakin itselleni mielettömän kehittävää, mutta samalla myös varsin tuskaista erityisesti niinä hetkinä, kun kirjoittaminen tuntui olevan umpikujassa ja tutkimuskysymykset hukassa. Jotain tästä syksystä kertokoon se, että syksyn aikana tutuiksi Googlen hakulauseiksi muodostuivat myös lauseet ”gradu ei valmistu ikinä” ja ”miten saada gradu valmiiksi nopeasti”. Valmiita ja täydellisiä ohjeita gradun kirjoittamiseen netistä ei toki ymmärrettävästi löytynyt, mutta hyviä konkreettisia neuvoja, jotka auttoivat gradun tekemisessä. Tällä kirjoituksella haluan vastaavasti jakaa muutamia itse hyväksi toteamiani vinkkejä, jotka voivat auttaa gradun parissa puurtaessa.

Tein itse oman graduprosessini suurimman virheen jo ennen varsinaisen kirjoittamisen aloitusta. Aloitin nimittäin oman graduni hahmottelun heti kandiseminaarin jälkeen, mikä osoittautui myöhemmin virheeksi. Periaatteessa varhainen aloitus voi olla hyvä idea. Omalla kohdallani tämä varhainen aloitus johti kuitenkin siihen, että ”tein” loppujen lopuksi gradua puolivillaisesti useamman vuoden ajan kaikkien muiden opintojen ja töiden ohella. Käytännössä edistystä gradussa ei ajanpuutteen takia juurikaan tapahtunut, mutta mielessä pyöri jatkuvasti ajatus siitä, että pitäisi tehdä gradua ja tästä seurannut huono omatunto. Varsinaisen kirjoitustyön alkaessa (joka loppujen lopuksi oli aika lyhyt puolen vuoden puristus) gradusta oli siis ehtinyt jo muodostua aikamoinen mörkö, jonka valmiiksi saaminen tuntui melkein mahdottomalta.

Näin jälkikäteen ajateltuna järkevämpää olisi ainakin omalla kohdallani ollut se, että olisin aloittanut gradun teon vasta huomattavasti myöhemmin, eli siinä vaiheessa, kun minulla oli aikaa keskittyä tekemiseen täysipäiväisesti. Jos olisin tehnyt niin, gradun teosta ei välttämättä olisi muodostunut niin massiivinen ja suurta luomistuskaa sisältänyt projekti. Aloittamalla gradun teon vasta silloin, kun on oikeasti aikaa täysipäiväisesti keskittyä siihen, välttää myös paljon turhaa työtä. Useat pitkät tauot tekemisessä aiheuttivat nimittäin ainakin itselläni sen, että ehdin usein unohtaa, mitä olin tekemässä ja kuka tutkija oli kirjoittanut mistäkin aiheesta.

Teutorin 24/7 tila paljastui hyväksi paikaksi kirjoittaa gradua ajankohdasta riippumatta. Kuva: Inga Hietaharju.

Seuraavaa neuvoa kuulee toisteltavan varsin usein eikä turhaan: muista pyytää apua. Gradun kirjoittaminen on suurilta osin yksinäistä puurtamista, mutta apua saa ja kannattaa pyytää tarvittaessa. Oman projektini kaikissa vaiheissa itselleni kullanarvoiseksi muodostui samaan tutkimusaiheeseen perehtynyt ohjaajani, joka neuvoi, kannusti ja ymmärsi ideani silloinkin, kun en itse vielä täysin osannut sanallisesti kertoa, mitä edes olin tekemässä. Kannustan siis rohkeasti kääntymään Suomen historian oppiaineen henkilökunnan ja tutkijoiden puoleen, sillä oppiaineesta löytyy todella osaavaa ja auttamishaluista väkeä. Haitaksi ei varmasti gradun teossa ole myöskään se, jos lähipiiristä löytyy joku henkilö, jolla voi vuorokauden ajasta riippumatta luetuttaa myös ne yön pikkutunteina kasaan raapaistut viritykset ennen eteenpäin lähettämistä. Ainakin itselleni oli helpottavaa tietää, että joku muu oli lukenut ja kommentoinut kirjoittamani tekstit, ennen kuin laitoin ne eteenpäin esimerkiksi graduseminaarissa käsiteltäväksi.

Gradu valmistuu vain kirjoittamalla, eli muista kirjoittaa, kirjoittaa ja kirjoittaa. Tämä varsinainen kirjoittaminen kannattaa myös aloittaa aikaisessa vaiheessa, sillä se auttaa usein selkeyttämään myös omia ajatuksia. Ei kannata myöskään pyrkiä heti tuottamaan täydellistä ja valmista tekstiä, sillä tämä johtaa helposti siihen, että et saa kirjoitettua mitään mielestäsi kelvollista. Kannattaakin asettaa tavoitteeksi se, että saat edes jotakin kirjoitettua. Keskeneräistä tekstiä on huomattavasti helpompi muokata paremmaksi kuin aloittaa tyhjästä paperista. Kirjoittamista ei myöskään koskaan kannata lopettaa siinä vaiheessa, kun tekeminen tuntuu olevan jumissa. Tämä johtuu siitä, että työskentelyn jatkamisesta myöhemmin tulee turhan vaikeaa, kun tietää heti ensimmäiseksi vastassa olevan umpikujan. Itselleni toimivampi tapa olikin se, että pyrin lopettamaan kirjoittamisen silloin, kun kirjoittaminen sujui ja en olisi vielä malttanut lopettaa. Tällöin toimeen tarttuminen seuraavana päivänä oli huomattavasti helpompaa.

Ingan käyttämät kirjat lähdössä takaisin kirjastoon gradun palautuksen jälkeen. Kuva: Inga Hietaharju.

Nopeat liikkeet ovat ehkä näyttäviä, mutta eivät paras idea esimerkiksi pitkän gradupäivän jälkeen. Varsinkin siinä vaiheessa, kun gradu ja omat energiavarastot rupeavat olemaan finaalissa, kannattaa olla tekemättä mitään äkillisiä suuria muutoksia esimerkiksi gradun rakenteeseen tai tutkimuskysymyksiin – vaikka sillä hetkellä se tuntuisikin hyvältä idealta. Omalla kohdallani tällainen mahtava neronleimaus iski eräänä iltana, kun sivumääräsuosituksien yläraja alkoi gradua kirjoittaessa lähestyessä uhkaavasti. Sillä hetkellä tuntui hyvältä idealta rajata tutkimusaihetta vielä entisestään ja pudottaa useampi käsittelykappale kokonaan pois. Onneksi päätin kuitenkin miettiä asiaa vielä yön yli, jolloin kappaleet saivat jäädä. Näitä poistouhan alla olleita kappaleita ohjaaja luonnehti myöhemmin gradun selkeästi parhaimmiksi käsittelykappaleiksi.

Gradun kirjoittamisen alussa, lopussa ja keskivaiheessa kannattaa kuitenkin ennen kaikkea luottaa siihen, että kyllä se gradu vielä valmistuu. Sitä hetkeä odotellessa kannattaa myös pyrkiä nauttimaan siitä, että olet saanut loistavan mahdollisuuden perehtyä perusteellisesti juuri sinua kiinnostavaan tutkimusaiheeseen, jonka parissa työskentely saa parhaimmassa tapauksessa unohtamaan ajankulun kokonaan. Kaikkien pahojen umpikujienkin jälkeen myös itselleni koitti eräänä päivänä gradun valmistumisen jälkeen se hetki, jolloin huomasin, että en enää samaistunut kappaleeseen, jossa lauletaan kesken jääneen gradun polttamisesta kadulle.

 

Jutun kirjoittaja Inga Hietaharju on entinen Suomen historian opiskelija Turun yliopistosta. 

Suomen historian oppiaineen julkaisut lukuvuonna 2017-2018

Kirjat

Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018.

Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart (eds), A Taste for Luxury in Early Modern Europe: Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury Publishers 2017.

Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (eds), Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017.

Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen, Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö. Turku 2017.

Arto Ahlberg & Seija A. Niemi (toim.), Koskenrannan kuohuva historia. Mannerheimin visioista viihtyisäksi asuinpaikaksi. Koskenrannan perinneryhmä 2017.

Otso Kortekangas & Panu Savolainen, Kaupunki maailman keskellä. Turun lasten maailmanhistoriaEn stad mitt i världen. Åbobarnens världshistoria. Sigillum 2017.

Marko Huttunen, Laura Eerikäinen, Laura Laine, Pauliina Saarinen & Panu Savolainen (toim.), Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018.

Panu Savolainen, Teksteistä rakennettu kaupunki. Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa arkielämässä ja kielenkäytössä 1740–1810. Sigillum 2017.

Kirsi Vainio-Korhonen, Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018.

Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds), Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018.

 

 

 

Artikkelit

Topi Artukka, Valssin pyörteissä. Tanssi ja Turun seurapiirit 1800-luvun alussa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 113–134.

Ulla Ijäs, English Luxuries in Nineteenth Century Vyborg. Teoksessa Jon Stobart and Johanna Ilmakunnas (eds.), A Taste for Luxury in Early Modern Europe. Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury, London, 2017, 265–282.

Ulla Ijäs, Kašmiria ja kölninvettä. Kaupunkilaiseliitin materiaalinen kulttuuri pohjoisen Itämeren kaupungeissa 1700- ja 1800-luvulla. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 135–146.

Maija Ojala-Fulwood, Pirita Frigren & Ulla Ijäs, Mobility in the Long-Term Perspective. Teoksessa Maija Ojala-Fulwood (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, Oldenbourg 2018, 1–26.

Ulla Ijäs, The Mobile Urban Elite’s Material Culture in Eighteenth and Nineteenth Century Northern Baltic Cities. Teoksessa Maija Ojala-Fulwood (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, 2018, 169–188.

Johanna Ilmakunnas, French Fashions: Aspects of elite lifestyle in Eighteenth-Century Sweden. Teoksessa Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart (eds), A Taste for Luxury in Early Modern Europe: Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury Publishers 2017, 243–263.

Johanna Ilmakunnas, From Mother to Daughter: Noblewomen in Service at Swedish Royal Court, c. 1740–1820. Teoksessa Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (eds), Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017, 69–90.

Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart, Display, acquisition and boundaries of luxury and taste. Teoksessa Johanna Ilmakunnas & Jon Stobart (eds), A Taste for Luxury in Early Modern Europe: Display, Acquisition and Boundaries. Bloomsbury Publishers 2017, 1–17.

Johanna Ilmakunnas, Konsten att avbilda arbete: Kvinnors sysselsättningar och vardag på Pehr Hilleströms genremålningar från 1770-talet till 1810-talet’, Historisk Tidskrift för Finland 103:1 (2018), 1–45.

Johanna Ilmakunnas, Naisten työ kuvina: Palvelijat 1700-luvun laatukuvamaalauksessa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 165–187.

Johanna Ilmakunnas, Muotokuvien merkitys aateliskulttuurissa. Teoksessa Minä en ole minä. Tunnettuja ja unohdettuja muotokuvia. Sinebrychoffin taidemuseo, Kansallisgalleria 2017, 49–57.

Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen, & Kirsi Vainio-Korhonen, Women and Professional Ambitions in Northern Europe, c. 1650–1850. Teoksessa Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (eds), Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017, 1–23.

Johanna Ilmakunnas, Porträttens betydelse inom adelskulturen. Teoksessa Jag är inte jag. Kända och glömda porträtt. Konstmuseet Sinebrychoff, Finlands Nationalgalleri 2017, 59–67.

Johanna Ilmakunnas, Säätyläisnaiset ja käsitöiden materiaalinen kulttuuri 1800-luvun alkupuolella, Ennen ja nyt 17:4 (2017).

Johanna Ilmakunnas, Työn kulttuurihistoriaa esimodernin ajan Euroopassa. Teoksessa Mirkka Danielsbacka, Matti Hannikainen & Tuomas Tepora (toim.) Menneisyyden rakentajat: Teoriat historiantutkimuksessa. Gaudeamus 2018, 168–182.

Mika Kallioinen, Inter-communal institutions in medieval trade. Economic History Review, 70:4 (2017), 1131–1152.

Mika Kallioinen & Jarkko Keskinen, Ystävät ja veljet – Kohteliaisuuden konventiot kauppiaskirjeissä keskiajalla ja 1800-luvulla. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.): Kaupunkien varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 234–250.

Mika Kallioinen, The nature of competition: Finnish cartels in the interwar period. Journal of European Economic History 45:1 (2017), 11–35.

Mika Kallioinen, Varsinais-Suomen elinkeinoelämä: talouden kehitys ja yritykset. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 213–277.

Mika Kallioinen, Varsinais-Suomesta maailmalle. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 185–211.

Mika Kallioinen, Yhteistyön rakentaminen 1970-luvulta 2010-luvulle. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 167–183.

Mika Kallioinen, Yhteisöstä yhdistyksiin – turkulaisen yritystoiminnan pitkä linja. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 11–23.

Jarkko Keskinen, Lankkukauppiaiden kaupunki. Puutavaramarkkinoiden muutos Porissa 1800–1837. Teoksessa Suvi Heikkilä (toim.), Satakunnan teollinen kulttuuriperintö. Satakunnan Historiallinen Seura 2017, 75–97.

Jarkko Keskinen & Kirsi Vainio-Korhonen, Statutory invisibility. Urban business women legal and political rights in the 18th century Finland. Teoksessa Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 134–152.

Jarkko Keskinen, Personal catastrophe, communal misfortune. Bankruptcy in an eighteenth-century merchant family. Teoksessa Deborah Simonton & Hannu Salmi (eds.) Catastrophe, Gender and urban experience, 1648-1920. Routledge 2017, 139–156.

Jarkko Keskinen, Veli-Pekka Toropainen & Mari Välimäki, The Iron Lady, Elin Såger: Head of the Family Business. Teoksessa Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 47–66.

Terhi Kivistö, Kadonneiden keskiaikaisten asiakirjojen jäljillä. Asiakirjojen löydettävyys ja paikantamisen ongelmat, Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen, & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa, Sigillum 2018, 220–233.

Seija A. Niemi, An Environmentally Literate Explorer: A. E. Nordenskiöld’s Three Expeditions to the North Asian Coast, 1875–1879. Sibirica 17:2 (2018), 13–40.

Seija A. Niemi, The Historical Roots of A. E. Nordenskiöld’s (1832–1901) Conservational Philosophy. Scandinavian Journal of History, (Feb. 5, 2018), 1–20.

Milla Bergström & Suvi Rytty, La Finlandia e la Chiesa cattolica durante il pontificato di Benedetto XV. Direzione di Alberto Melloni, a cura di Giovanni Cavagnini e Giulia Grossi: Benedetto XV – Papa Giacomo della Chiesa nel mondo dell’«inutile strage», vol. II,. Società editrice il Mulino 2017, 865–877.

Suvi Rytty, Kavalat kaupungit ja modernin elämäntavan kirous. Paluu luontoon 1900-luvun alun urbanisoituvassa Suomessa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa (toim.). Sigillum 2018, 95–109.

Suvi Rytty, Puoskarointia vai puhdasta auttamisen halua? Luonnonparantaja Maalin Bergström ja laittoman lääkärintoimen harjoitus 1900-luvun alun Suomessa. Teoksessa Markku Hokkanen ja Kalle Kananoja (toim.) Kiistellyt tiet terveyteen. Parantamisen monimuotoisuus globaalihistoriassa. Suomalaisen kirjallisuuden seura 2017, 130–164.

Petra Hakala & Taina Saarenpää, Arkistodiplomatian, vallan ja eettisten kysymysten äärellä. Yksityisarkistojen erityispiirteet arkistoalan ylemmässä koulutuksessa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 44–59.  

Panu Savolainen, Ainutlaatuinen pala suomalaisen puukaupungin historiaa. Historia nyt! 1, 33–38.

Panu Savolainen, Louhisaaren kartanon kaakkoisen sivurakennuksen vesikattorakenteiden restaurointisuunnitelma. Teoksessa Marko Huttunen, Laura Eerikäinen, Laura Laine, Pauliina Saarinen & Panu Savolainen (toim.) Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018, 23–96.

Panu Savolainen, Näkymättömien puutarhojen varjoissa. Ruotsin ajan lopun turkulaispihojen puut, viljelmät ja istutukset tonttikatselmusten valossa. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa (toim.). Sigillum 2018, 147–164.

Panu Savolainen, Une ville retardaire ? Le début de l’éclairage des rues dans une ville provinciale Suédoise. Revue Histoire Urbaine 50 (2017), 13–28.

Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen, From household economy to family business. Teoksessa Jarna Heinonen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds) Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018, 3–13.

Kirsi Vainio-Korhonen, Liikenneyhteydet edelleen haasteena. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 137–146.

Kirsi Vainio-Korhonen, Midwives: Birthing Care Professionals in Eighteenth-Century Sweden and Finland. In Johanna Ilmakunnas, Marjatta Rahikainen & Kirsi Vainio-Korhonen (Eds): Early Professional Women in Northern Europe, c. 1650–1850. Routledge 2017, 25–42.

Kirsi Vainio-Korhonen, Monipuolistuvaa edunvalvontaa toisen maailmansodan jälkeen. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 117–136.

Kirsi Vainio-Korhonen, Panostusta satamiin ja merenkulkuun. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 147–152.

Kirsi Vainio-Korhonen, Teollisuuden ja kaupan ripeää kasvua sotien jälkeisessä Varsinais-Suomessa. Teoksessa Mika Kallioinen, Kari Teräs & Kirsi Vainio-Korhonen Vuosisata Varsinais-Suomen hyväksi. Turun kauppakamari talouden ja hyvinvoinnin edistäjänä. Turun kauppakamarin kulttuurisäätiö 2017, 153–166.

Kirsi Vainio-Korhonen, Vastuullinen historia. Teoksessa Satu Lidman, Anu Koskivirta & Jari Eilola (toim.) Historiantutkimuksen etiikka. Gaudeamus 2017, 29–47.

Mari Välimäki, Hylätty talonpoika ja porvarisleski. Erään parin tarina 1600-luvun Turusta. Teoksessa Topi Artukka, Jarkko Keskinen & Taina Saarenpää (toim.) Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 191–205.

 

« Older posts

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑