Opiskelijaelämä – Sivu 2

Tie tulevaisuuden opettajuuteen

Löysin itseni viimein siltä tieltä, jolle 12-vuotiaan minäni kysymys laittoi minut aikanaan kulkemaan. Silloin nimittäin rohkenin tiedustella omalta luokanopettajaltani, olisiko minulla koskaan mahdollisuutta tulla opettajaksi. Tähän joko humoristinen tai erittäin paljon työllisyystilanteesta huolestunut opettaja vastasi: ” Totta kai, mutta ei kannata. Huono palkka”. Oli hänen sanomansa tarkoitus mikä tahansa, niin virkkeen kaksi ensimmäistä sanaa antoivat uskoa sille nuorelle lapselle, jonka tulevat elämänvalinnat johtivat lopulta tilanteeseen, jossa hän havaitsi aloittavansa syksyllä 2017 aineopettajan pedagogiset opinnot Turun Normaalikoulussa. Nyt lähes vuosi on kulunut tästä hetkestä ja on hyvä pohtia sen antamien antien näkökulmasta tulevaisuuden opettajuuden vaatimuksia, mutta samalla antaa myös vinkkejä saman tien valitseville.

Mitä tulevaisuuden opettajuus vaatii?

Meillä kaikilla on varmasti mielikuvia siitä, mitä on hyvä opettajuus. Toisille se on luokan edessä asiansa osaava luennoitsija, kun taas toisille se oppilaiden kanssa alituisesti keskusteleva aikuinen. Hyvään opettajuuteen ei kuitenkaan ole olemassa valmiita ohjeita, sillä jokainen opettaja Suomessa luo työskennellessään oman tapansa opettaa ja samalla ammatti-identiteettinsä. Opettajien työskentelymallien erilaisuus on lähtökohtaisesti hyvä asia, sillä erilaisia opettajia tarvitaan tulevaisuuden koulumaailmassakin, jossa vilisee vastaisuudessakin erilaisia oppilaita eri tarpeilla. Koska opetusharjoitteluun kuuluu paljon niin opetusta kuin sen seuraamista, pedagogisten opinnot ovat hyvä paikka niin oman opetustyylin kehittämiselle, kuin eri opetusryhmille sopivien opetustyylien etsimiselle. Tätä kautta nuori opettaja pystyy kehittämään tilannetajua, joka on tärkeä taito opettajalle varmasti myös tulevaisuudessakin.

Tilannetaju itsessään on kuitenkin pienempi osanen suurempaa koko sosiaalisen kanssakäymisen taitoja. Koulut ovat monella tapaa opettajille sosiaalisten taitojen harjoituskenttä, joiden omina ”oppiaineina” toimivat koulun eri ikäiset ihmiset ja heidän mukanaan tuomat vuorovaikutustilanteet. Opettajat pääsevät työssään kohtamaan niin oppilaissaan kuin kollegoissaan erilaisia persoonallisuuksia, joiden kanssa hänen on pystyttävä toimimaan erilaisissa tilanteissa niin kasvokkain kuin lisääntyvässä määrin teknologian välityksellä.

Monipuolisen vuoropuhelun roolia suomalaisessa koulumaailmassa on tietoisesti lisätty viime aikoina muuttuvien pedagogisten ihanteiden vuoksi. Tämä asia oli erittäin selvästi havaittavissa pedagogisten opintojen yhteydessäkin, missä tarkoituksen mukaisesti vuoropuhelua haluttiin lisätä eri oppiaineiden välisissä pienryhmissä. Monipuolinen vuoropuhelu on siis tullut jäädäkseen kouluihin ja sen arkipäivää. Sen vuoksi onkin tärkeää, että tulevaisuuden opettajat olisivat työssään mahdollisimman avoimia ja yhteistyökykyisiä kaikkien koulumaailman eri toimijoiden kanssa.

Suomalaiset koulut näyttävät usein ulkopuolelta esteettisesti ankeilta paikoille, mutta niiden sisään kätkeytyy aina alati muutoksessa oleva koulumaailma. Kuvassa Turun Normaalikoulu. Kuva Jari Sjölund 2009.

Vuorovaikutuksen lisäksi tärkeä rooli tulevaisuuden opettajan työssä on myös itse opetustyö, joka monella tapaa on suurempi kokonaisuus kuin miten se usein mielletään. Opetus ei lopu siihen, kun oppitunti tai varsinainen työpäivä loppuu, vaan se jatkuu vielä sen jälkeenkin. Alituinen hyvien käyttäytymis- ja toimintamallien viljely jatkuu nimittäin opettajan työssä koulun kaikissa tiloissa ja niissä tapahtuvissa vuorovaikutustilanteissa. Samalla varsinaisten oppituntien, oppikokonaisuuksien ja oppimateriaalien suunnittelu vie varsin paljon aikaa etenkin nuorilla opettajilla. Kaiken tämän lisäksi heidän aikaansa kuluttavat erilaiset koulumaailmassa yleistyvien testien tarkistaminen. Varsinainen opetustyö luokassa on siis murto-osa opettajan työtä, joka on parhaimmillaan havainnoitavissa auskultoidessa. Tämän vuoksi taas harjoitusvuosi, ja myöhempi työelämäkin, vaatii tekijältään kärsivällisyyttä ja aikatauluttamista. Kalenterista tuleekin viimeistään pedagogisten opintojen aikana tärkeä työväline, jonka kautta suuret, koko lukuvuoden kestävät oppikokonaisuudet, hahmottuvat selkeämmin tekijälleen.

Opettajan työn tuoma suuri työn määrä vaatiikin omien rajojen asettamista. Koulu on nimittäin paikka, jossa työt eivät lopu koskaan. Aina on perustyön ohelle löydettävissä tehtävää erilaisissa luottamustoimissa ja projekteissa. Sen takia opettajankin on työhyvinvointinsa ja jaksamisensa kannalta hyvä oppia sanomaan tulevaisuudessakin tarvittaessa ei ja tekemään kompromisseja niin itsensä kuin muiden kanssa. Opettajan pedagogiset opinnot ovatkin hyvä paikka harjoitella tätä taitoa, jonka puute on usein valittavasti johtanut monet niin nuoret, kuin työuraltaan vanhemmat opettajat uupumuksen partaalle. Sen takia niin pedagogisten opintojen aikana kuin vastaisuuden työssä on hyvä oppia vetämään selkeitä rajoja työ- ja vapaa-aikojen välille.

Työtä on siis kouluissa vastaisuudessakin paljon ja sen takia tulevaisuudenkin opettajan on suhtauduttava siihen intohimolla ja kokea se myös palkitsevana. Arkipäivän työssä pienetkin sellaiset tuntemukset antavat voimaa opettajille jaksaa työssään ja samalla myös kehittää omaa ammattiosaamistaan. Tietysti aina voidaan sanoa, että opettaja saa palkkionsa viimeistään palkkapäivänä, mikä on ihan mukava asia yhteiskunnassa selviytymisen kannalta, mutta se lohtu on vain kerran tai kahdesti kuukaudessa tapahtuvaa. Sen takia tulevaisuudenkin opettajuus kannattaa rakentaa pääosin ei mitattavissa olevien pedagogisten päämäärien ja myös pieniin arjen onnistumisen hetkiin, joiden bongaamista opetellaan jonkin verran pedagogissa opinnoissa.

Olisiko minusta sitten opettajaksi?

Jokaisessa, jotka tuntevat sisimmässään vetoa omistaa osan elämästään toisten ihmisten auttamiseen ja ohjaamiseen, ovat juuri sopivia kyseiseen työhön. Opettajaksi siis sopivat luonteeltaan ja taidoltaan monenlaiset ihmiset. Pedagogiset opinnot sopivat myös niille, joiden unelma-ammatti lapsuudessa eikä edes näin aikuisiälläkään ole ollut opettajan työ. Aineopettajan koulutusta nimittäin voidaan nähdä toisaalta hyvänä ponnahduslautana moniin muihinkin ammatteihin ja se tarjoaakin erittäin hyviä eväitä erilaisissa työympäristöissä toimimiselle. Lisäksi on myös nähtävä, että eihän sitä koskaan varmaksi tiedä sopivuuttaan opettajaksi, ennen kuin pääsee sitä jossain testaamaan. Sen takia auskultointivuosi pedagogisten opintojen yhteydessä on oiva tilaisuus päästä testaamaan asiaa, ja samalla kartuttaa sitä niin tärkeää työkokemusta yhden Suomen arvostetuimman ammatin parissa.

Jos tunnet epävarmuutta myös siitä, että et omaa edellä mainittuja opettajuuden ihannemaisia piirteitä, ei huolta. Niitä ei omaa kukaan suoraan syntyessään, vaan ne kehittyvät jokaisella työn ja sen tuoman kokemuksen myötä. Kyseinen kehitys jatkuu vielä niin pitkään kuin opettajan viimeiseen työpäivään ennen hänen eläkkeelle siirtymistään. Tie opettajuuteen on siis pitkä, mutta varmasti toiminnantäyteinen ja palkitseva tekijälleen. Sen takia suosittelenkin teitä kaikkia edes asiaa vähän harkitsevia hakemaan jo ensi keväänä aineopettajan pedagogisiin opintoihin, jonka tien me monet päätökseemme monella tapaa tyytyväiset luonteenpiirteiltämme erilaiset historian opiskelijat ja ennen kaikkea tulevaisuuden opettajat olemme jo tehneet.

Juho Kankare

Suomen historian pääaineopiskelija ja tulevaisuuden opettaja

Tuplasti vaihtoon

Olen Sanna Oksanen ja aloitin Turussa opiskelut vuonna 2013. Ennen Turun yliopistoa opiskelin Jyväskylässä englantia pääaineena ja vaikka opiskelut siellä jäivät kesken, pieni kipinä kaikkeen Suomen rajojen ulkopuolelle jäi. Ajatus erityisesti ulkomailla opiskelusta jäivät mieleen hautumaan. Pidin välivuoden, asuin Berliinissä ja tiesin jo Turussa historian opiskelut aloittaessa, että haluaisin lähteä vaihtoon. Kolmantena opiskeluvuotena lähdinkin vuodeksi Saksaan Mainziin opiskelemaan historiaa. Tuo vuosi ulkomailla oli mielestäni juuri sitä kaikkea mitä kansainvälisen toimiston henkilökunta mainostaa ja jota melkein jokainen vaihdossa käynyt lupailee: Turkuun palatessa olin hieman eri ihminen, täynnä uusia kokemuksia, kielitaitoa ja ystäviä.

Turussa alkoi pitkä talvi ja nopeasti mielessä alkoi hautua uusi ajatus vaihdosta. Monelta unohtuu, että vaihto on mahdollista tehdä sekä kandi- että maisterivaiheessa, sillä molempiin asteisiin on laskettu 12kk Erasmus-apurahaa. Näin ollen on hyvin mahdollista lähteä vaihtoon kahdesti. Itsekään en suunnitellut toista vaihtoa, se oli pikemminkin spontaani päätös opiskeluvaihdon hakuajan lähestyessä. Koin että vaihto on sellainen mahdollisuus, joka kannattaa hyödyntää kahdesti. Onko helpompaa keinoa lähteä asumaan ulkomaille, kuin vaihto-opiskelu jolloin saa apurahat ja kaiken mahdollisen tuen sekä kotiyliopistosta ja ulkomailta? Onko luontevampaa tapaa päästä oikeaan arkeen ulkomailla ollessa lomailun sijaan, kuin luennoilla istuminen ja päivittäinen kiire, jossa on kuitenkin sitä jotain pikkuisen ekstraa, koska et ole kuitenkaan Suomessa vaan kaikki on hieman erilaista?

Mainzin Johannes Gutenbergin kampus. Kuva: Sanna Oksanen.

Mainziin hain humanistisen tiedekunnan vapailla paikoilla. Tämä paikka oli suositeltu erityisesti historian opiskelijoille, mikä näkyi erittäin korkeatasoisena opetuksena ja vaihto-opiskelijoiden hyvin huomioon ottamisessa. Vaikka olen Suomen historian opiskelija, sain hyvin opintoja Saksan historiasta hyväksi luettua opintoihini. Tein eräänlaisen sivuainepaketin näistä opinnoista, jotka kulkevat nyt nimellä ”Saksan historian kokonaisuus”. Eli vaikka et löytäisi täyttä vastaavuutta opinnoista ei kannata vaihdon mahdollisuutta jättää käyttämättä. Erityisesti historian laitoksella on suhtauduttu erittäin vastaanottavaisesti ja joustavasti vaihdon opintojen hyödyntämiseen. Kuten minulle sanottiin ennen ensimmäiseen vaihtoon lähtöä: opiskele kaikkea mikä kiinnostaa ja sitten kun tulet vaihdosta katsotaan, miten saadaan ne järkevästi tutkintoon laitettua. Saksan kielen kurssit jotka kävin Mainzissa, sain hyväksiluettua myös Turussa oleviin kieliopintoihini.

Wienin kansalliskirjasto. Kuva: Sanna Oksanen.

Wieniin hain yleisen valtio-opin paikalla. Tämä on taas toinen mahdollisuus, josta moni ei ehkä ole tietoinen, että vaihtoon voi hakea myös sivuaineen kautta. Olin lukenut valtio-opista jotenkuten perusopinnot ja koska tiesin että haluaisin lukea valtio-oppia luultavasti pidemmälle, päätin kokeilla kääntää tämänkin kiven. Ja sehän toimi! Eli älä epäröi hakea vaihtoon myös sivuaineen kautta, jos haluat pääaineesi sijaan opiskella sitä vaihdossa tai koet että siellä olisi sinua enemmän kiinnostavat vaihtopaikat. Humanistiset tieteet ovat yleensä avoimia aineita myös ulkomailla, joten itsekin pystyin opiskelemaan myös historiaa Wienissä. Wienin opinnot ovat olleet todella mielenkiintoisia. Turussa monet valtio-opin kurssit ovat pitkälti kirjatenttejä, erityisesti sivuaineopiskelijalle. Wienissä olen sen sijaan tehnyt monta seminaaria, joissa käsitellään asioita ryhmässä, luetaan, keskustellaan ja analysoidaan. Olen saanut apua akateemisen kirjoittamiseen. Lisäksi tein erittäin mielenkiintoisen historiankurssin kansanmurhista, jota oli opettamassa alansa huippuja Englannista.

Kaupunkin keskipiste Wienissä, Stephansdom. Kuva: Sanna Oksanen

Juuri tämä opiskelu erilaisessa ympäristössä, eri ympäristössä, eri opiskelumetodeilla ja materiaaleilla on vaihdon parasta antia. Vaikka Turussa on erittäin hyvää opetusta, on mukavaa vaihtelua kokeilla esimerkiksi täysin seminaaripohjaista opetusta, jossa professori antaa opetusvastuun opiskelijoille. Vaihdot voivat antaa myös inspiraatiota Suomen opintoihin, Saksassa opiskeltuani kansainvälisiä suhteita innostuin jatkamaan valtio-opin opintoja aikanaan. Lisäksi vaihdot voi hyödyntää jopa mahdollisuuksina kerätä aineistoa kandia tai gradua varten, jos haluaa hieman erilaisen lähdeaineiston.

Saksalaista opiskelija-asumista. Kuva: Sanna Oksanen.

Miten nämä kaksi vaihtoa ovat siis eronneet toisistaan? Koen että molemmat kokemukset olivat hyvin erilaisia ja niitä on vaikea verrata keskenään. Kannattaa miettiä ennen vaihtoon lähtöä mitä hakee. Ensimmäinen vaihtoni Saksassa, Mainzin pienemmässä, mutta sitäkin tiiviimmässä opiskelijakaupungissa oli niin kutsuttu Erasmus-kokemus isolla E:llä. Sain ison, tiiviin, värikkään joukon kansainvälisiä ihmisiä ympärilleni, kokeilimme kaikkea uutta, osallistuimme järjestettyihin mitä hauskempiin ja jännempiin retkiin, tapahtumiin ja toimintaan yhdessä. Tutustuimme Saksaan tämän joukon turvin ja loin sellaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat edelleen vahvoja välimatkasta huolimatta. Kansainvälinen opiskelu ja siihen liittyvät byrokratian silmukat naurattivat ja itkettivät. Vuoden jälkeen koin valtavan kotiinpaluun stressin ja en enää meinannut sopeutua takaisin Suomeen.

Wien isona pääkaupunkina oli toisenlainen kokemus. Vaihto-opiskelijoille järjestettiin tapahtumia, mutta kaupunki tarjosi itsessään niin paljon, että oman joukkoni kanssa tutustuimme kaupunkiin ja maahan omin päin. Koen että hiukan vanhempana ja pidemmällä opinnoissa sain juuri sen kokemuksen Wienistä minkä tarvitsin: näin millaista olisi, jos opiskelisin Wienissä ihan normaalisti, en ”vaihtarina”. Olin töissä, tutustuin paikallisiin ja minulla oli hiukan tylsempi arki ehkä kuin Saksassa, koska jouduin oikeasti opiskelemaan. Etsin graduun materiaalia. Nautin suurkaupungin vilskeestä ja muutaman hyvän kansainvälisen ja paikallisen ystävän seurasta. Kävimme oopperassa, nautimme kesäisestä Donau-kanaalin rannoista ja ilmaisista torstaista suurimpiin taidemuseoihin.

Oma ohjeeni olisi siis, että tee oma opiskelupolkusi. Joskus muutama mutka voi loppujen lopuksi olla hyvinkin palkitsevaa. Itselläni koen että juuri nämä kansainväliset opinnot ja kansainvälinen suuntaus, vaikka olen Suomen historian opiskelija, on vahvuuteni. Myös vaihdot voivat olla hyvin erilaisia, joten mieti etukäteen millaisen vaihdon haluat. Vaihdot antavat mahdollisuuden tulla osaksi kansainvälistä tiedeyhteisöä ja kasvattaa eräänlaista kansainvälistä osaamista. Yleensä kuusi kuukautta vaihdossa kehittää sinua opiskelijana ja ihmisenä enemmän kuin pidempi aika Suomessa tutun arjen parissa. Ja tähän arkeen on hyvä palata monia kokemuksia rikkaampana (ja eräänlaisen ikuisen kaukokaipuun kanssa)!

Jutun kirjoittaja Sanna Oksanen on kuudennen vuoden Suomen historian opiskelija.

Ajatuksia yliopisto-opiskelusta, vanhalta opiskelijalta uusille

Lukuvuosi lähtee kohta taas käyntiin, mutta sitä ennen toivotamme uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistolle tuutoroinnin ja yhteisten tapahtumien avulla. Meistä jokainen muistaa, miten jännittävää aikaa nämä ensimmäiset päivät yliopistolla olivat. Se oli pelonsekaista jännityksen ja odotuksen aikaa, johon liittyi myös jonkinlaista huolta siitä, mitä yliopistoelämä tuo tullessaan. On aina hyvä tiedostaa, että kaikki mikä on uutta syksyn alussa uudelle opiskelijalle, on myös ollut uutta kaikille edeltävinä vuosina opiskelunsa aloittaneille. On myös hyvä muistaa, että kaikki ovat selviytyneet omalla tavallaan yliopiston viidakossa.

Lähes kaikki ajattelevat ennen yliopiston alkua suorittavansa opiskelunsa tavoiteajassa eli viidessä vuodessa. Välillä elämää ei kuitenkaan voi suunnitella ja vanhat suunnitelmat saavat muotoutua uudenlaisiksi. Turun yliopistossa sinulla on opiskeluoikeus seitsemäksi vuodeksi ennen kuin lisäopiskeluaikaa tarvitsee anoa. Opiskeluvuosia (sekä niiden vähyyttä tai runsautta) ei tulisikaan koskaan hävetä. Sinä olet täällä itseäsi ja omaa tulevaisuuttasi varten ja olet tervetullut suorittamaan opintosi sinulle sopivalla tavalla, sinulle sopivaan tahtiin.

Toinen asia, mikä monia askarruttaa, on Kela ja nykyisin paljon tapetilla olleet tulorajat. Päätoimisena opiskelijana tulet luultavasti nostamaan opintotukea ja omat tulosi vaikuttavat siihen, kuinka monelta kuukaudelta vuodessa voit opintotukea nostaa. Tämä vuosituloraja määrittyy sen perusteella, kuinka monelta kuukaudelta olet nostanut opintotukea kalenterivuoden aikana. Välillä harmaita hiuksia aiheuttaa se, että sinun pitää itse tarkkailla vuositulorajaasi. Toisaalta, sen voi myös tarkistaa Kelan nettisivujen kautta, jolloin voi ennaltaehkäistä tästäkin aiheutuvaa stressiä. Monet opiskelevatkin töiden ohella, mutta kaikki eivät siihen pysty. Moni myös huomaa sen vasta töissä ollessaan, ettei aika enää riitäkään halutulla tavalla opiskeluun ja se on ok. Me olemme kaikki erilaisia, ja oman tapansa elää opiskelujen kanssa löytääkin yleensä vasta kokeilemalla.

Opiskelijaelämää saattaa myös helpottaa opintolainan nostaminen, vaikka laina voi kuulostaa nuorella iällä suhteellisen uhkaavalta sanalta, johon sisältyy iso vastuu. Mutta toisaalta kun nautit yliopistossa akateemisesta vapaudesta, sinulla on myös aina taustalla vastuu opiskeluistasi myös sinua itseäsi varten. Kela on myös asettanut tällaisen porkkanan kepin päähän: jos nostat opintolainaa ja suoritat tutkintosi määräajassa, voit saada opintolainahyvityksen. Tällöin Kela maksaa osan lainastasi.

Mikään ei pitäisi olla ylitsepääsemättömän pelottavaa uudessa elämäntilanteessa yliopisto-opiskelijana. Kaikkeen on yleensä saatavilla apua, oli se sitten lähellä tai kaukana. Ikinä ei saisi hävetä tai pelätä pyytää apua. Yliopisto tarjoaa esimerkiksi ainejärjestöjen kautta hyvin vahvan tukiverkoston, mutta avainsana on uskallus. Uskalla olla oma itsesi, uskalla tutustua uusin ihmisiin ja ottaa uudet tilanteet vastaan. Ota myös toiset ihmiset vastaan sellaisina kuin he ovat: opiskelijoina, tovereina, nuorina ja vanhoina. Jokainen meistä on joko löytänyt oman paikkansa tai on vielä tällä seikkailulla etsimässä sitä täällä Turussa, Suomen yhdessä vanhimmista kaupungeista, yliopisto-opiskelujen viidakossa. Kuten Samuli Putro laulaa:

Kun arki on taipuva itseään toistamaan, keksikää poikkeuksia
Yhdessä hetkessä lausuttu kiitos voi kaikua kuukausia
Kun olette hauraita, olette vahvoja, kallion kaltaisia
Luottakaa itsenne elämän kyytiin ja nauttikaa matkasta
– Älkää unohtako toisianne

Jutun kirjoittaja Senna (Jenna) Levonen on kuudennen vuoden kulttuurihistorian opiskelija. Hän toimii vuonna 2018 historianopiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:nsosiaalipoliittisena vastaavana.

Senna kuumaa kesää viettämässä jokivarrassa koti-Turussa. Kuva: Senna Levonen

Opiskelijana arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnoissa

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteystyönä toteutettavat arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnot on koulutusohjelma, joka antaa opiskelijalle valmiudet arkistoalalla työskentelyyn. Monitieteinen koulutusohjelma, jonka opiskelijaksi voivat hakeutua muun muassa Suomen historian, kansatieteen ja folkloristiikan pääaineopiskelijat, on kestoltaan kaksivuotinen ja laajuudeltaan 120 opintopistettä. Opinnot ovat kaksikieliset, mutta kaikki opintoihin liittyvät suoritukset voi tehdä omalla äidinkielellään.

Opintoihin kuuluu muun muassa lainsäädännön opiskelua, erilaisiin arkistotyyppeihin ja niiden toimintaan tutustumista, vierailuja erilaisiin arkistoihin, IT-opintoja sekä perehtymistä asiakirjahallinnon periaatteisiin ja käytäntöön. Lisäksi opintoihin sisältyy yhteensä kuusi kuukautta työharjoittelua ja arkistopainotteisen pro gradu -tutkielman laatiminen. Gradussa on tarkoitus käyttää sekä omaa pääainetta että arkistoalan opintoja. Koulutusohjelman opetuksessa hyödynnetään perinteisen kontaktiopetuksen lisäksi digitaalista oppimisympäristö VILLE:ä.

Itseäni arkistoalassa kiinnostaa erityisesti historiallisen tiedon säilyttämisen, kehittämisen ja tutkimisen aspekti. Alan kiinnostavuuden lisäksi, myös sen monipuoliset työllistymismahdollisuudet lisäsivät halukkuuttani hakeutua opiskelemaan sitä. Arkisto- ja asiakirjahallinnon työllisyysmahdollisuudet ovat tällä hetkellä varsin hyvät. Alan työntekijöiden joukossa on huomattava määrä pian eläköityvää työvoimaa ja uusille osaajille on tilausta. Alan opintojen kautta rakentuneen teoreettisen tietopohjan ja harjoittelujen kautta saavutetun käytännön työkokemuksen perusteella opiskelija voi siirtyä heti valmistumisen jälkeen suoraan työelämään.

Arkisto- ja asiakirjahallinta on keskeinen osa monien erilaisten yksityisten ja julkisten organisaatioiden tietohallintoa. Alan työtehtävät ovat melko monipuolisia, mutta karkeita jakoja voi kuitenkin määritellä. Alan opiskelijat voivat päätyä perinteisempien arkistonhoidon tehtävien lisäksi töihin esimerkiksi kirjaamoon tai suunnittelijaksi. Alan suunnittelijat työskentelevät usein asianhallinnan järjestelmien ja tiedonohjauksen suunnitelmien kehittämisen parissa. Kirjaamon töihin kuuluu muun muassa saapuneiden asiakirjojen luokittelua ja kirjaamista. Arkistonhoitoon liittyvät tehtävät ovat osittaisessa murroksessa. Perinteisen arkistoinnin lisäksi alan ammattilaiset joutuvat valmistautumaan merkittävään digitaaliseen murrokseen. Sähköisen säilyttämisen suunnittelu ja toteutus sekä laajat digitoinnin projektit, kuten Kansallisarkiston Tiekartta ovat arkistojen toiminnan ja tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Muutoksista huolimatta perinteiset arkistot eivät ole kuitenkaan häviämässä mihinkään. Arkistoammattilaisten tehtävät ja työnkuva ovat sen sijaan monipuolisempia kuin koskaan aiemmin.

Jutun kirjoittaja Eero Tanhuanpää on Suomen historian pääaineopiskelija, joka aloitti arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnot syksyllä 2016. Kuva: Eero Tanhuanpää.