Avainsana: työelämä (page 1 of 2)

Tie tulevaisuuden opettajuuteen

Löysin itseni viimein siltä tieltä, jolle 12-vuotiaan minäni kysymys laittoi minut aikanaan kulkemaan. Silloin nimittäin rohkenin tiedustella omalta luokanopettajaltani, olisiko minulla koskaan mahdollisuutta tulla opettajaksi. Tähän joko humoristinen tai erittäin paljon työllisyystilanteesta huolestunut opettaja vastasi: ” Totta kai, mutta ei kannata. Huono palkka”. Oli hänen sanomansa tarkoitus mikä tahansa, niin virkkeen kaksi ensimmäistä sanaa antoivat uskoa sille nuorelle lapselle, jonka tulevat elämänvalinnat johtivat lopulta tilanteeseen, jossa hän havaitsi aloittavansa syksyllä 2017 aineopettajan pedagogiset opinnot Turun Normaalikoulussa. Nyt lähes vuosi on kulunut tästä hetkestä ja on hyvä pohtia sen antamien antien näkökulmasta tulevaisuuden opettajuuden vaatimuksia, mutta samalla antaa myös vinkkejä saman tien valitseville.

Mitä tulevaisuuden opettajuus vaatii?

Meillä kaikilla on varmasti mielikuvia siitä, mitä on hyvä opettajuus. Toisille se on luokan edessä asiansa osaava luennoitsija, kun taas toisille se oppilaiden kanssa alituisesti keskusteleva aikuinen. Hyvään opettajuuteen ei kuitenkaan ole olemassa valmiita ohjeita, sillä jokainen opettaja Suomessa luo työskennellessään oman tapansa opettaa ja samalla ammatti-identiteettinsä. Opettajien työskentelymallien erilaisuus on lähtökohtaisesti hyvä asia, sillä erilaisia opettajia tarvitaan tulevaisuuden koulumaailmassakin, jossa vilisee vastaisuudessakin erilaisia oppilaita eri tarpeilla. Koska opetusharjoitteluun kuuluu paljon niin opetusta kuin sen seuraamista, pedagogisten opinnot ovat hyvä paikka niin oman opetustyylin kehittämiselle, kuin eri opetusryhmille sopivien opetustyylien etsimiselle. Tätä kautta nuori opettaja pystyy kehittämään tilannetajua, joka on tärkeä taito opettajalle varmasti myös tulevaisuudessakin.

Tilannetaju itsessään on kuitenkin pienempi osanen suurempaa koko sosiaalisen kanssakäymisen taitoja.  Koulut ovat monella tapaa opettajille sosiaalisten taitojen harjoituskenttä, joiden omina ”oppiaineina” toimivat koulun eri ikäiset ihmiset ja heidän mukanaan tuomat vuorovaikutustilanteet. Opettajat pääsevät työssään kohtamaan niin oppilaissaan kuin kollegoissaan erilaisia persoonallisuuksia, joiden kanssa hänen on pystyttävä toimimaan erilaisissa tilanteissa niin kasvokkain kuin lisääntyvässä määrin teknologian välityksellä.

Monipuolisen vuoropuhelun roolia suomalaisessa koulumaailmassa on tietoisesti lisätty viime aikoina muuttuvien pedagogisten ihanteiden vuoksi. Tämä asia oli erittäin selvästi havaittavissa pedagogisten opintojen yhteydessäkin, missä tarkoituksen mukaisesti vuoropuhelua haluttiin lisätä eri oppiaineiden välisissä pienryhmissä. Monipuolinen vuoropuhelu on siis tullut jäädäkseen kouluihin ja sen arkipäivää. Sen vuoksi onkin tärkeää, että tulevaisuuden opettajat olisivat työssään mahdollisimman avoimia ja yhteistyökykyisiä kaikkien koulumaailman eri toimijoiden kanssa.

Suomalaiset koulut näyttävät usein ulkopuolelta esteettisesti ankeilta paikoille, mutta niiden sisään kätkeytyy aina alati muutoksessa oleva koulumaailma. Kuvassa Turun Normaalikoulu. Kuva Jari Sjölund 2009.

Vuorovaikutuksen lisäksi tärkeä rooli tulevaisuuden opettajan työssä on myös itse opetustyö, joka monella tapaa on suurempi kokonaisuus kuin miten se usein mielletään. Opetus ei lopu siihen, kun oppitunti tai varsinainen työpäivä loppuu, vaan se jatkuu vielä sen jälkeenkin. Alituinen hyvien käyttäytymis- ja toimintamallien viljely jatkuu nimittäin opettajan työssä koulun kaikissa tiloissa ja niissä tapahtuvissa vuorovaikutustilanteissa. Samalla  varsinaisten oppituntien, oppikokonaisuuksien ja oppimateriaalien suunnittelu vie varsin paljon aikaa etenkin nuorilla opettajilla. Kaiken tämän lisäksi heidän aikaansa kuluttavat erilaiset koulumaailmassa yleistyvien testien tarkistaminen. Varsinainen opetustyö luokassa on siis murto-osa opettajan työtä, joka on parhaimmillaan havainnoitavissa auskultoidessa. Tämän vuoksi taas harjoitusvuosi, ja myöhempi työelämäkin, vaatii tekijältään kärsivällisyyttä ja aikatauluttamista. Kalenterista tuleekin viimeistään pedagogisten opintojen aikana tärkeä työväline, jonka kautta suuret, koko lukuvuoden kestävät oppikokonaisuudet, hahmottuvat selkeämmin tekijälleen.

Opettajan työn tuoma suuri työn määrä vaatiikin omien rajojen asettamista. Koulu on nimittäin paikka, jossa työt eivät lopu koskaan. Aina on perustyön ohelle löydettävissä tehtävää erilaisissa luottamustoimissa ja projekteissa. Sen takia opettajankin on työhyvinvointinsa ja jaksamisensa kannalta hyvä oppia sanomaan tulevaisuudessakin tarvittaessa ei ja tekemään kompromisseja niin itsensä kuin muiden kanssa. Opettajan pedagogiset opinnot ovatkin hyvä paikka harjoitella tätä taitoa, jonka puute on usein valittavasti johtanut monet niin nuoret, kuin työuraltaan vanhemmat opettajat uupumuksen partaalle. Sen takia niin pedagogisten opintojen aikana kuin vastaisuuden työssä on hyvä oppia vetämään selkeitä rajoja työ- ja vapaa-aikojen välille.

Työtä on siis kouluissa vastaisuudessakin paljon ja sen takia tulevaisuudenkin opettajan on suhtauduttava siihen intohimolla ja kokea se myös palkitsevana. Arkipäivän työssä pienetkin sellaiset tuntemukset antavat voimaa opettajille jaksaa työssään ja samalla myös kehittää omaa ammattiosaamistaan.  Tietysti aina voidaan sanoa, että opettaja saa palkkionsa viimeistään palkkapäivänä, mikä on ihan mukava asia yhteiskunnassa selviytymisen kannalta, mutta se lohtu on vain kerran tai kahdesti kuukaudessa tapahtuvaa. Sen takia tulevaisuudenkin opettajuus kannattaa rakentaa pääosin ei mitattavissa olevien pedagogisten päämäärien ja myös pieniin arjen onnistumisen hetkiin, joiden bongaamista opetellaan jonkin verran pedagogissa opinnoissa.

Olisiko minusta sitten opettajaksi?  

Jokaisessa, jotka tuntevat sisimmässään vetoa omistaa osan elämästään toisten ihmisten auttamiseen ja ohjaamiseen, ovat juuri sopivia kyseiseen työhön. Opettajaksi siis sopivat luonteeltaan ja taidoltaan monenlaiset ihmiset. Pedagogiset opinnot sopivat myös niille, joiden unelma-ammatti lapsuudessa eikä edes näin aikuisiälläkään ole ollut opettajan työ. Aineopettajan koulutusta nimittäin voidaan nähdä toisaalta hyvänä ponnahduslautana moniin muihinkin ammatteihin ja se tarjoaakin erittäin hyviä eväitä erilaisissa työympäristöissä toimimiselle. Lisäksi on myös nähtävä, että eihän sitä koskaan varmaksi tiedä sopivuuttaan opettajaksi, ennen kuin pääsee sitä jossain testaamaan. Sen takia auskultointivuosi pedagogisten opintojen yhteydessä on oiva tilaisuus päästä testaamaan asiaa, ja samalla kartuttaa sitä niin tärkeää työkokemusta yhden Suomen arvostetuimman ammatin parissa.

Jos tunnet epävarmuutta myös siitä, että et omaa edellä mainittuja opettajuuden ihannemaisia piirteitä, ei huolta. Niitä ei omaa kukaan suoraan syntyessään, vaan ne kehittyvät jokaisella työn ja sen tuoman kokemuksen myötä. Kyseinen kehitys jatkuu vielä niin pitkään kuin opettajan viimeiseen työpäivään ennen hänen eläkkeelle siirtymistään. Tie opettajuuteen on siis pitkä, mutta varmasti toiminnantäyteinen ja palkitseva tekijälleen. Sen takia suosittelenkin teitä kaikkia edes asiaa vähän harkitsevia hakemaan jo ensi keväänä aineopettajan pedagogisiin opintoihin, jonka tien me monet päätökseemme monella tapaa tyytyväiset luonteenpiirteiltämme erilaiset historian opiskelijat ja ennen kaikkea tulevaisuuden opettajat olemme jo tehneet.

 

Juho Kankare

Suomen historian pääaineopiskelija ja tulevaisuuden opettaja

Kuva: Juho Kankare

 

 

 

Sivuaineen kautta harjoitteluun

Joka kevät opiskelijoiden mielissä on stressi kesätyöpaikan tai harjoittelupaikan saamisesta. Yleensä harjoittelupaikkaa haetaan oman pääaineen puitteissa. Se ei kuitenkaan ole ainut vaihtoehto. Harjoittelu on monessa, historian opiskelijoiden parissa suositussa sivuaineessa pakollinen, ja niiden kautta harjoitteluun voi päästä helpommin. Esimerkiksi neljännen vuoden Suomen historian opiskelija Jere Markkanen sai harjoittelupaikan museologian opintojensa kautta merimuseo Forum Marinumilta kesäksi 2018.

Kotkalaislähtöinen historian opiskelija ja kulttuuriperintöintoilija Jere haki Turkuun sattuman kautta. Historiasta hän on ollut kiinnostunut aina, kiinnostuksen kohteet olivat vain vaihtuneet ritareista ja viikingeistä paikallishistoriaan ja sukututkimukseen. Miettiessään pääsykokeita keväällä 2015 Jere huomasi Turun yliopiston historian pääsykoekirjan Jumalan vihan ruoska (Mirkka Lappalainen) olevan jo hyllyssä. Turkuun siis!

Suomen historian opinnoissa Jereä on kiinnostanut sosiaali- ja perhehistoria, ja hän on huomannut opintojen avartavan näkemyksiä aloista, jotka eivät ennen ole kiinnostaneet. Esimerkiksi verkostotutkimus on tullut opintojen myötä tutuksi. Jeren kandi käsitteli Kotkan työväenopistoa kansan sivistäjänä toimintansa alkuvaiheessa, vuosina 1911-1921. Hän tutki työväenopistoa ja sen oppilaita osana 1910-luvun yhteiskuntaluokkia ja koulutushistoriaa.

Harjoitteluun Jere kuitenkin päätyi sivuaineensa kautta. Hän on opiskellut Suomen historian lisäksi kulttuurihistoriaa, uskontotiedettä, museologiaa ja monitieteistä vanhojen aikojen opintokokonaisuutta. Kaikki sivuaineet ovat Jeren mielestä lisänneet hänen tietämystään ja opettaneet hänelle esimerkiksi muistitiedon ja haastattelujen käytön osana tutkimusta, joka täydentää erinomaisesti historian opintoja.

Kuva: Forum Marinum

Näistä sivuaineista museologiaan kuuluu pakollinen harjoittelu, ja sen kautta Jere hakikin Forum Marinumille töihin. Siellä työskenteli jo valmiiksi Jeren tuttuja, ja hän päätti kysyä harjoittelun mahdollisuutta. Jere kirjoitti avoimen hakemuksen, jonka jälkeen prosessi sujui luontevasti. Haku päättyi tarjoukseen kolmen kuukauden harjoittelusta, jonka hän otti ilomielin vastaan.

Pääosan harjoittelustaan Jere on suorittanut Forum Marinumin kokoelmien parissa. Työ on Jeren mielestä ollut monipuolista. Jokainen työpäivä on erilainen. Usein hän kuitenkin aloittaa päivänsä kokoelmanhallintaohjelman avaamisella ja esineiden luetteloimisella.

Jeren työtehtäviin kuuluu myös tekstiilivaraston inventointia, joka tarkoittaa niin esineiden luettelointia, valokuvausta, sijainnin määrittelyä kuin esinetutkimusta. Hän on päässyt selvittämään museon kokoelmiin tulleiden esineiden taustoja ja epäselviä aineistokokonaisuuksia. Jere on myös järjestänyt Forum Marinumin käsikirjaston ja toiminut sisällöntuottajana kirjoittamalla tekstejä museon tarpeisiin. ”Harjoitteluni ohessa on myös päässyt tutustumaan museoiden hankerahoituksiin, rahoitushakemuksiin ja projektinhallintaan”, kertoo Jere.

Kuva: Forum Marinum

Harjoittelua Jere suosittelee kaikille opiskelijoille, vaikka se ei kuuluisikaan pakollisiin opintokokonaisuuksiin. Hän on itse kokenut mielenkiintoiseksi sen, että näkee, miten museotyötä todellisuudessa tehdään. Valmiita näyttelyjä katsoessa ei huomaa, minkälaisia haasteita museon kokoelmin kartuttaminen, säilyttäminen, käytettävyys ja esilletuonti tuottavat. ”Harjoittelut avartavat näkemystä eri alojen työtehtävistä ja täydentävät helposti opintojen aikana kasvatettua osaamista sekä terävöittävät sitä käytäntöön”, kertoo Jere vielä harjoittelun hyödyistä.

Tiedekunnan harjoittelutuki tulevalle vuodelle tulee haettavaksi lokakuussa. Jos innostuit harjoittelupaikan saamisesta, laita hakemus menemään!

 

 Jere Forum Marinumilla. Kuva: Jere Markkanen

 

 

Tanja Laimi

Pölyä ja bittejä? Miksi opiskella arkistoalaa?

Arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnot tarjoavat Suomen historian pääaineopiskelijoille mahdollisuuden erikoistua. Opinnot ovat 120 op laajuinen kokonaisuus, joka pätevöittää työskentelemään historiallisissa ja kulttuuriperintöarkistoissa sekä kaikenlaisen tiedon hallinnan parissa. Suomen historian opinnot kehittävät opiskelijoiden taitoja hankkia, käyttää, tuottaa ja arvioida kriittisesti tietoa. Arkistoalan koulutuksessa syvennetään tätä osaamista perehtymällä erityisesti tiedon hallintaan sekä laajentamalla ymmärrystä tiedon synnystä ja elinkaaresta.

Arkistot ovat perinteinen historioitsijoiden työympäristö, mutta työskentelyedellytykset niissä ovat muuttuneet paljon viime vuosina. Arkistoala vaatii monipuolista osaamista. Arkistonhoitajat ovat monialaisessa ympäristössä luovivia tiedon asiantuntijoita. Suomalaisen yhteiskunnan sekä sen historiallisten ja kulttuuristen taustojen tuntemus ja ymmärtäminen ovat humanistisen arkistokoulutuksen pohjana, mutta siinä perehdytään myös esimerkiksi informaatioteknologiaan, lainsäädäntöön ja arkistoteoriaan.

Mielikuva pölyisestä arkistosta, jossa arkistonhoitaja ahertaa yksin muinaisten papereiden kanssa, on vanhentunut. Vanhoja aineistoja on yhä olemassa ja pölyäkin niiden lomasta löytyy, mutta tiedon ja sen käsittelyn merkityksen kasvu sekä yhteiskunnan digitalisoituminen ovat muuttaneet arkistoja. Arkistonhoitaja on yhä useammin digitaalisen tiedon asiantuntija, joka tekee yhteistyötä eri alojen ammattilaisten kanssa. Arkistoalalla on mahdollista olla myös osa historian aarreaitan avaamista, kun tietoverkot ja digitaalisuus mahdollistavat yhä monipuolisempia tapoja saattaa aineistoja kaikkien käyttöön ajasta ja paikasta riippumatta.

Pakolliset informaatioteknologian opinnot antavat valmiudet keskustella IT-alan ammattilaisten kanssa sekä ymmärtää paremmin heidän toimintakulttuuriaan. Koodaamista ei opetella. Olennaista on muodostaa käsitys siitä, mikä on tietoteknisesti mahdollista ja kuinka humanisti voi puhua samaa kieltä IT-alan ihmisen kanssa sekä saada näkökulmansa ymmärretyksi.

Arkistoalan opiskelija pääsee perehtymään myös viime vuosina korostuneisiin kysymyksiin yksityisyydestä, julkisuudesta ja tietosuojasta. Erityisesti hallinnon toimintaan, henkilötietojen suojaan sekä julkisuuslainsäädäntöön tutustuminen on ehdoton edellytys alalla toimimiselle. Keskeisen sääntelyn tunteminen on hyväksi kaikenlaisissa työtehtävissä. Se valmistaa myös eettisesti kestävän tutkimuksen tekoon.

Arkistotiede tarjoaa mielenkiintoisia näkökulmia historiallisten kertomusten muodostumiseen ja muodostamiseen. Syvempi ymmärrys siitä, kuinka arkistot ja niiden kokoelmat ovat syntyneet, kenellä on ollut mahdollisuus tulla muistetuksi sekä kuka päättää mitä säilytetään, on erinomainen pohja tutkijan uralle. Arkistojen muodostamis- ja järjestämisperiaatteiden tuntemus, yksityisten ja viranomaisarkistojen erilaisten luonteiden ymmärtäminen sekä arkistoteoreettisen keskustelun tunteminen antavat hyvät eväät tutkimuksen tekoon.

Linjan maisteriopinnoissa opiskelee opiskelijoita Turun molemmista yliopistoista. Linjan opetuksessa käytetään sekä suomea että ruotsia, mutta opiskelija saa luennoilla, seminaareissa ja tenteissä käyttää omaa kieltään. Opetus järjestetään pääsääntöisesti Minervassa ja Teutorissa.

Arkistoalan opiskelu on hieman toisenlaista kuin Suomen historian pääaineopinnoissa. Kurssit suoritetaan kahdessa vuodessa tiiviissä tahdissa ja pienessä ryhmässä. Opinnot antavat loistavan tilaisuuden muodostaa tiivis porukka, johon tukeutua myös valmistumisen jälkeen. Linja toimii lisäksi pienenä kielikylpynä ja mahdollisuutena tutustua muihin oppiaineisiin. Opiskelijoiden pääaineina ovat Suomen historia, kansatiede ja folkloristiikka Turun yliopistosta sekä pohjoismaiden historia, etnologia ja folkloristiikka Åbo Akademista. Käytössä ovat sekä suomi että ruotsi. Jokainen saa luennoilla, seminaareissa ja tenttivastauksissa käyttää omaa kieltänsä.

Mahdollisuuksia tutustua työelämään on runsaasti. Arkistovierailujen lisäksi tehdään yhteensä 6 kuukauden mittainen työharjoittelu. Sen tarkoituksena on soveltaa kerättyä teoreettista osaamista käytännössä, saada työkokemusta ja solmia suhteita työelämään. Samalla voi pohtia rauhassa millaiseen ympäristöön ja tehtäviin haluaisi itse jatkossa sijoittua. Viime vuosina opiskelijat ovat olleet harjoittelijoina esimerkiksi Kansallisarkistossa, yliopistoissa sekä kunnilla ja kaupungeissa. Myös esimerkiksi Puolustusvoimat, SUPO, Eduskunnan kirjasto ja erilaiset museot ovat tarjonneet harjoittelumahdollisuuksia.

Maisteriopinnot tarjoavat selkeän ammatillisen pätevyyden ja hyvät työllistymismahdollisuudet. Arkistoalan säätelyn ja vaatimusten kasvaessa tarvetta osaaville ihmisille on. Monet arkistoalan opiskelijat työllistyvät alalle nopeasti valmistumisen jälkeen tai jo opintojen loppuvaiheessa.

Arkistoalan opintoihin voi hakea keväällä 2018, jolloin valitaan 12 Turun yliopiston ja 3 Åbo Akademin opiskelijaa. Valintakriteerit ja hakujulistus julkaistaan linjan sivuilla www.utu.fi/arkistoala. Siellä voi jo tutustua opintojen tämänhetkisiin sisältöihin. Lisätietoja antaa yliopisto-opettaja Taina Saarenpää (tmsaar@utu.fi).

Jutun kirjoittaja Taina Saarenpää on toiminut syksystä 2014 lähtien Arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopintojen osa-aikaisena yliopisto-opettajana. Kuva: Inga Hietaharju.

Opiskelijana arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnoissa

Turun yliopiston ja Åbo Akademin yhteystyönä toteutettavat arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnot on koulutusohjelma, joka antaa opiskelijalle valmiudet arkistoalalla työskentelyyn. Monitieteinen koulutusohjelma, jonka opiskelijaksi voivat hakeutua muun muassa Suomen historian, kansatieteen ja folkloristiikan pääaineopiskelijat, on kestoltaan kaksivuotinen ja laajuudeltaan 120 opintopistettä. Opinnot ovat kaksikieliset, mutta kaikki opintoihin liittyvät suoritukset voi tehdä omalla äidinkielellään.

Opintoihin kuuluu muun muassa lainsäädännön opiskelua, erilaisiin arkistotyyppeihin ja niiden toimintaan tutustumista, vierailuja erilaisiin arkistoihin, IT-opintoja sekä perehtymistä asiakirjahallinnon periaatteisiin ja käytäntöön. Lisäksi opintoihin sisältyy yhteensä kuusi kuukautta työharjoittelua ja arkistopainotteisen pro gradu -tutkielman laatiminen. Gradussa on tarkoitus käyttää sekä omaa pääainetta että arkistoalan opintoja. Koulutusohjelman opetuksessa hyödynnetään perinteisen kontaktiopetuksen lisäksi digitaalista oppimisympäristö VILLE:ä.

Itseäni arkistoalassa kiinnostaa erityisesti historiallisen tiedon säilyttämisen, kehittämisen ja tutkimisen aspekti. Alan kiinnostavuuden lisäksi, myös sen monipuoliset työllistymismahdollisuudet lisäsivät halukkuuttani hakeutua opiskelemaan sitä. Arkisto- ja asiakirjahallinnon työllisyysmahdollisuudet ovat tällä hetkellä varsin hyvät. Alan työntekijöiden joukossa on huomattava määrä pian eläköityvää työvoimaa ja uusille osaajille on tilausta. Alan opintojen kautta rakentuneen teoreettisen tietopohjan ja harjoittelujen kautta saavutetun käytännön työkokemuksen perusteella opiskelija voi siirtyä heti valmistumisen jälkeen suoraan työelämään.

Arkisto- ja asiakirjahallinta on keskeinen osa monien erilaisten yksityisten ja julkisten organisaatioiden tietohallintoa. Alan työtehtävät ovat melko monipuolisia, mutta karkeita jakoja voi kuitenkin määritellä. Alan opiskelijat voivat päätyä perinteisempien arkistonhoidon tehtävien lisäksi töihin esimerkiksi kirjaamoon tai suunnittelijaksi. Alan suunnittelijat työskentelevät usein asianhallinnan järjestelmien ja tiedonohjauksen suunnitelmien kehittämisen parissa. Kirjaamon töihin kuuluu muun muassa saapuneiden asiakirjojen luokittelua ja kirjaamista. Arkistonhoitoon liittyvät tehtävät ovat osittaisessa murroksessa. Perinteisen arkistoinnin lisäksi alan ammattilaiset joutuvat valmistautumaan merkittävään digitaaliseen murrokseen. Sähköisen säilyttämisen suunnittelu ja toteutus sekä laajat digitoinnin projektit, kuten Kansallisarkiston Tiekartta ovat arkistojen toiminnan ja tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeitä. Muutoksista huolimatta perinteiset arkistot eivät ole kuitenkaan häviämässä mihinkään. Arkistoammattilaisten tehtävät ja työnkuva ovat sen sijaan monipuolisempia kuin koskaan aiemmin.

 

Jutun kirjoittaja Eero Tanhuanpää on Suomen historian pääaineopiskelija, joka aloitti arkistoalan ja asiakirjahallinnan maisteriopinnot syksyllä 2016. Kuva: Eero Tanhuanpää.

« Older posts

© 2019 Histofriikki

Theme by Anders NorenUp ↑