Histofriikki ja Suomen historian kesä 1999 – Histofriikki 20 vuotta

”JULKAISU, nimi ei tiedossa, pituus n. 20 s., lisäksi kannet = yht. 24 sivua. ilm. n. 15.8. (=1.9.) Yksi juttu n. 2 s. – 2,5s. Otsikot ja kuvitus olisivat ensiarvoisen tärkeitä. Ja se, että sisällössä … on nykyisestä historiantutkimuksen tilanteesta ja tuloksista. Mikä on kiinnostavaa. Haettava eksistentiaalista relevanssia!!!!! Teemat: Opiskelu, jatko-opiskelu, työelämän tulevaisuudet, tutkimusryhmät.”

Tällaisen alkuluonnoksen olen tallettanut vuoden 1999 kesätyökansioon. Oli kesäkuu ja olin päässyt Suomen historian kesätyöntekijäksi – silloin puhuttiin valtionhallinnon harjoittelusta. Toimeksiantona oli kirjoittaa omaa gradua, valmistella konferenssia – ja ennen kaikkea ideoida ja toimittaa oppiaineelle oma julkaisu, joka esittelisi sen toimintaa.

Kulttuurihistoriassa oli jo pitkään ilmestynyt ”Kulttuurihistoria NYT!” -vuotuisjulkaisu, ja Suomen historiassa oli mietitty, että samankaltainen, mutta kuitenkin omaleimainen julkaisu olisi mukava myös Suomen historian oppiaineessa.

Taiton luonnostelua käsin. Kuva: Kirjoittajan henkilökohtaiset arkistot.

Tutkimushankkeita, tutkijaesittelyjä ja työelämäkuulumisia

Luotto kesätoimittajaa kohtaan oli kova – kävin kysymässä ohjeita muutamaan kertaan, mutta sain vastaukseksi, että voisin ideoida sisällön varsin vapaasti. Se oli yhtaikaa hienoa ja vähän pelottavaa, mutta omien koululehden toimitus- tai taittokokemusten pohjalta lähdin hahmottelemaan sisältöä. Mukaan tuli tutkijahaastatteluja, hanke-esittelyjä ja osuus ”Gradukahvien jälkeen”, johon haastateltiin eri työtehtäviin päätyneitä tuoreita tai valmistuvia maistereita.

Tältä näytti Raunistulan Sanomat, kaupunginosan historiaa tarkasteleva julkaisu, vuonna 1999. Kuva https://web.archive.org/web/20010420043652/http://www.utu.fi/hum/historia/raunistula/valikko.html

Mielestäni muualla ei aivan ymmärretty, miten kiinnostavia avauksia oppiaineessa oli tehty esimerkiksi sukupuolihistorian ja ympäristöhistorian suuntaan, joten nämä valikoituivat luontevasti esittelyaiheiksi, samoin Kari Teräksen vetämä Raunistulan sähköistämis -hanke, monivuotinen hieno virtuaalinen historiahanke, joka ansaitsisi löytyä muutenkin kuin vanhana pikku-uutisena.

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua

”Onko oppiaineessa valokuvakokoelmia? Pitänee ottaa joitakin kuvia. Mustavalkoiset vaan ovat kovin synkkiä… Yliopiston ehkä omistamalla digitaalikameralla kuvat -> digitaalimuotoon suoraa päätä, eikä mitään skannauksia???!!!”

Vuonna 1999 ei vielä räiskitty mielin määrin kännykkäkuvia. Kuvat piti ottaa omalla järjestelmäkameralla, teettää paperisiksi ja skannata. Byrokraattisen vaivan minimoimiseksi käytin omia ja poikaystävän ottamia kuvia. Paperille kehittämisen jälkeen ne piti skannata, ja osa niistä on aika rakeisia. Kansikuvaan sain tutorlapseni ja ainejärjestön hallitustoverin, Iiris Virtasalon.

Myös taitto piti tehdä itse – silloinen ohjelma oli nimeltään Pagemaker. Palautin mieleeni koululehden toimittamisesta tutut säännöt kuvien sijoittelusta ja palstojen rakentamisesta. Vaikutteita ei voinut googlata pilvin pimein, vaan hain taiton esikuvat oppiaineen kahvihuoneeseen saapuvista lehdistä. Kesätyökansioon on kopioitu näytteeksi Kanavaa, Yliopisto- ja Tieteessä tapahtuu -lehteä, joista Kanava näyttää antaneen suurimmat vaikutteet.

Muistojen bulevardi

Luultavasti kesätyössä riitti vauhtia ja stressinaihetta – kesätyökansion muistiinpanot palauttavat mieleen, että kokonaisuus vaati paljon miettimistä sisällöstä fonttivalikoihin ja painotalotilaukseen. Muistoissa päällimmäisenä on kuitenkin kesäisten päivien lämpö ja pituus, ja utelias perehtyminen yliopistolliseen työyhteisöön.

Suomen historian oppiaine sijaitsi tuolloin Juslenian ylimmässä kerroksessa, joka oli melko autio kesäkuusta elokuun puoliväliin. Muiden kesätyöntekijöiden ja muutaman tutkijan kanssa hallitsimme käytäviä, ja seminaarikirjastossa ja varastoissa riitti ihmeteltävää ja vanhojen hankkeiden ja julkaisujen kerrostumia.

Lomaileva apulaisprofessori Ulla Heino lainasi suurta työhuonettaan, jonne linnoittauduin Finlands medeltidsurkunder –lähteiden kanssa – gradu syntyi vielä paperisen laitoksen avulla, nykyäänhän aineisto on saatavilla digitaalisena versiona osoitteesta http://df.narc.fi/

Seuraavana kesänä olin jo väitöskirjatutkija. Nyt voin nähdä Histofriikissa monenlaisia tulevaisuuden aihioita – tutkimusaiheita, tulevia kollegoja, opiskeluaikaisten kaverien työurien alkuja. Kesätyökansioon on päätynyt monien myöhempienkin vuosien Histofriikkeja. Monet ihmiset ovat vaihtuneet ja teknologia muuttunut, mutta varmasti edelleen kesäinen yliopisto tuo työhön oman tunnelmansa.

Ja tältä se sitten näytti, Unipapsin mankelista ulos tultuaan. Kuva: Anu Lahtinen.

Rakkaan lapsen nimi

Mutta mistä nimi? Kesätyökansion mukaan sitä on pähkäilty pitkään ja hartaasti. Turvauduin lopulta opiskeluaikaisen ystäväni, toimittajana työskennelleen opiskelija Kanerva Eskolan ideointikykyyn. Kanerva, joka päätyi myöhemmin Atenan kustannustoimittajaksi pohtimaan otsikointeja ja toimitteita, pallotteli erilaisia nimityksiä ja lopulta pulpahti pintaan nimi, joka mielestämme yhdisti historiantutkimuksen ja historian tosiystävän innostuksen: Histofriikki.

Kuva: Hanna Tarkiainen / Kuvitelmia.

Anu Lahtinen

Kirjoittaja on Suomen historian dosentti (TY) sekä Suomen ja Pohjoismaiden historian dosentti (HY), joka hoitaa historian professuuria Helsingin yliopistossa.

Sivuaineen kautta harjoitteluun

Joka kevät opiskelijoiden mielissä on stressi kesätyöpaikan tai harjoittelupaikan saamisesta. Yleensä harjoittelupaikkaa haetaan oman pääaineen puitteissa. Se ei kuitenkaan ole ainut vaihtoehto. Harjoittelu on monessa, historian opiskelijoiden parissa suositussa sivuaineessa pakollinen, ja niiden kautta harjoitteluun voi päästä helpommin. Esimerkiksi neljännen vuoden Suomen historian opiskelija Jere Markkanen sai harjoittelupaikan museologian opintojensa kautta merimuseo Forum Marinumilta kesäksi 2018.

Kotkalaislähtöinen historian opiskelija ja kulttuuriperintöintoilija Jere haki Turkuun sattuman kautta. Historiasta hän on ollut kiinnostunut aina, kiinnostuksen kohteet olivat vain vaihtuneet ritareista ja viikingeistä paikallishistoriaan ja sukututkimukseen. Miettiessään pääsykokeita keväällä 2015 Jere huomasi Turun yliopiston historian pääsykoekirjan Jumalan vihan ruoska (Mirkka Lappalainen) olevan jo hyllyssä. Turkuun siis!

Suomen historian opinnoissa Jereä on kiinnostanut sosiaali- ja perhehistoria, ja hän on huomannut opintojen avartavan näkemyksiä aloista, jotka eivät ennen ole kiinnostaneet. Esimerkiksi verkostotutkimus on tullut opintojen myötä tutuksi. Jeren kandi käsitteli Kotkan työväenopistoa kansan sivistäjänä toimintansa alkuvaiheessa, vuosina 1911-1921. Hän tutki työväenopistoa ja sen oppilaita osana 1910-luvun yhteiskuntaluokkia ja koulutushistoriaa.

Harjoitteluun Jere kuitenkin päätyi sivuaineensa kautta. Hän on opiskellut Suomen historian lisäksi kulttuurihistoriaa, uskontotiedettä, museologiaa ja monitieteistä vanhojen aikojen opintokokonaisuutta. Kaikki sivuaineet ovat Jeren mielestä lisänneet hänen tietämystään ja opettaneet hänelle esimerkiksi muistitiedon ja haastattelujen käytön osana tutkimusta, joka täydentää erinomaisesti historian opintoja.

Kuva: Forum Marinum

Näistä sivuaineista museologiaan kuuluu pakollinen harjoittelu, ja sen kautta Jere hakikin Forum Marinumille töihin. Siellä työskenteli jo valmiiksi Jeren tuttuja, ja hän päätti kysyä harjoittelun mahdollisuutta. Jere kirjoitti avoimen hakemuksen, jonka jälkeen prosessi sujui luontevasti. Haku päättyi tarjoukseen kolmen kuukauden harjoittelusta, jonka hän otti ilomielin vastaan.

Pääosan harjoittelustaan Jere on suorittanut Forum Marinumin kokoelmien parissa. Työ on Jeren mielestä ollut monipuolista. Jokainen työpäivä on erilainen. Usein hän kuitenkin aloittaa päivänsä kokoelmanhallintaohjelman avaamisella ja esineiden luetteloimisella.

Jeren työtehtäviin kuuluu myös tekstiilivaraston inventointia, joka tarkoittaa niin esineiden luettelointia, valokuvausta, sijainnin määrittelyä kuin esinetutkimusta. Hän on päässyt selvittämään museon kokoelmiin tulleiden esineiden taustoja ja epäselviä aineistokokonaisuuksia. Jere on myös järjestänyt Forum Marinumin käsikirjaston ja toiminut sisällöntuottajana kirjoittamalla tekstejä museon tarpeisiin. ”Harjoitteluni ohessa on myös päässyt tutustumaan museoiden hankerahoituksiin, rahoitushakemuksiin ja projektinhallintaan”, kertoo Jere.

Kuva: Forum Marinum

Harjoittelua Jere suosittelee kaikille opiskelijoille, vaikka se ei kuuluisikaan pakollisiin opintokokonaisuuksiin. Hän on itse kokenut mielenkiintoiseksi sen, että näkee, miten museotyötä todellisuudessa tehdään. Valmiita näyttelyjä katsoessa ei huomaa, minkälaisia haasteita museon kokoelmin kartuttaminen, säilyttäminen, käytettävyys ja esilletuonti tuottavat. ”Harjoittelut avartavat näkemystä eri alojen työtehtävistä ja täydentävät helposti opintojen aikana kasvatettua osaamista sekä terävöittävät sitä käytäntöön”, kertoo Jere vielä harjoittelun hyödyistä.

Tiedekunnan harjoittelutuki tulevalle vuodelle tulee haettavaksi lokakuussa. Jos innostuit harjoittelupaikan saamisesta, laita hakemus menemään!

 

 Jere Forum Marinumilla. Kuva: Jere Markkanen

 

 

Tanja Laimi