yliopisto – Histofriikki

Tervetuloa uusi opiskelija!

Tapasin hiljattain ystäväni, joka opiskelee kolmatta vuotta matematiikkaa Helsingin yliopistossa. Vaihtaessamme kuulumisiamme kysyin ystävältäni, miten hänen opintonsa sujuvat ja mitä niihin ylipäätään kuuluu. Ystäväni kertoi, että he pääasiassa todistavat ja tutkivat asioita ja että matematiikan opiskelijalta on turha odottaa sitä, että hän osaisi toimittaa vaivatta päässään jonkin laskutoimituksen. Sitä he eivät nimittäin opinnoissaan tee. Samastuin ystävääni, sillä minä en muista vuosilukuja.

Keskustelumme (vuosi)luvuista oli tietenkin humoristisen kärjistettyä, mutta siinä piili jokin osa totuutta. Historia ja matematiikka ovat ainakin päältä päin katsottuna kovin erilaisia tieteenaloja, mutta keskustelumme osoitti, että niissä on myös paljon samaa. Historioitsijat eivät etsi absoluuttisia totuuksia, sillä niitä ei menneisyydestä voi löytää. Sen sijaan esitämme erilaisiin alkuperäislähteisiin perustuvia valistuneita arvauksia edes yrittämättä rekonstruoida mennyttä täydellisesti. Kukaan ei voi kertoa meille, mitä todella tapahtui – ja siitä huolimatta yritämme sinnikkäästi saada selville juuri sen, mitä todella tapahtui.

Tämä paradoksi kuulostaa kenties lannistavalta, luultavasti ainakin kummalliselta. Aikaisempi historian opiskelu peruskoulussa ja lukiossa on nimittäin ollut juuri faktojen ja joissain määrin myös vuosilukujen opettelemista. Ystäväsi, sukulaisesi ja tuttavasi todennäköisesti odottavat, että osaat jo ensimmäisenä opiskeluvuonna luetella sujuvasti ulkoa maailmanhistorian tapahtumat aina antiikin ajoista Neuvostoliiton romahtamiseen. Valitettavasti joudut tuottamaan heille pettymyksen, sillä historian opiskelu yliopistossa on hyvin erilaista verrattuna aiempaan kouluhistoriaan. Yliopisto ei nimittäin ole koulu vaan paikka, jossa tehdään tiedettä ja tutkimusta. Tämä tarkoittaa tiedon tuottamista ja olemassa olevan tiedon arvioimista kriittisesti yhteistyössä tiedeyhteisön kanssa.

Olet kuitenkin valinnut hyvän paikan tulla opiskelemaan historiaa, ja onnittelen sinua lämpimästi opiskelupaikastasi. Turussa historia on kirjaimellisesti kaikkialla ympärilläsi, olemmehan Suomen vanhimmassa kaupungissa, joka on jo miltei 800 vuotta vanha. Liityt siis siihen tuhat- ja taas tuhatpäiseen joukkoon, joka on aikojen saatossa kulkenut pitkin kaupungin katuja.

Onnittelen sinua toisestakin syystä: historia on nimittäin mitä erinomaisin ja tärkein aihe ymmärtää ja opiskella erityisesti 2000-luvulla. Maailma tarinallistuu kovaa vauhtia, ja kertomukset leviävät kaikkialla ympärillämme. Totuudella ei niinkään ole väliä, kunhan vain kertomusten herättämät tunteet tuntuvat meistä oikeilta. Konkreettinen ja tunnetuin esimerkki tästä on Donald Trump, ja olemmekin eläneet jo jonkin aikaa valeuutisten, mis- ja disinformaation aikakautta.

Pääset nyt tekemään oman osasi, hyödyntämään ja tuottamaan vankkaa tutkimustietoa sekä suhtautumaan kriittisesti jo olemassa olevaan tietoon. Opintojesi aikana sinulle kertyy työkalupakki, johon keräät monenlaisia keinoja ja tapoja yrittää ymmärtää ja jäsennellä maailmaa ympärilläsi. Nämä työkalut eivät välttämättä ole juuri vuosilukuja, vaikka niistäkin voi olla hyötyä. Vuosilukujen opettelemisen sijaan tutustut erilaisiin historian lähestymistapoihin ja historianfilosofiaan, ja tämän ohella sinulle muodostuu kokonaiskuva Suomen, Euroopan ja maailman historiasta. Klassinen ajatus on, että nykyisyyttä ei voi ymmärtää, jos ei ymmärrä menneisyyttä. Se on klassikko siksi, koska se on totta.

Toivon sinulle antoisia opiskeluvuosia, tutkimusmatkaa Turkuun, itseesi, opiskeluun ja ennen kaikkea historiaan. Heittäydy historian virran vietäväksi, muista kyseenalaistaa, rohkaistu ajattelemaan ja nauti ajastasi historian opiskelijana Suomen Turussa!

Noora Viljamaa

Kirjoittaja on viidennen vuoden opiskelija, oppiaineen harjoittelija ja Histofriikin päätoimittaja kesällä 2019.

Koulutuspolitiikka kiinnostaa

Kopon taustaa

Historian henkilökunnalla ja opiskelijoilla on ollut perinteisesti hyvät suhteet. Asia, jossa läheisyys tulee esille eniten, on varmasti koulutuspolitiikka. Opetushenkilökunta ja opiskelijat ovat yhteydessä varsinkin historian ainejärjestön Kritiikin hallituksen koulutuspoliittisten vastaavien kautta. Koulutuspolitiikan konsepti saattaa silti varsinkin ensimmäisten vuosien opiskelijoille kuulostaa hankalalta ja vaikeasti lähestyttävältä. Tätä ennakkoluuloa haluan lähteä murtamaan tässä artikkelissa. Haastattelin historian opiskelijoiden ainejärjestö Kritiikki ry:n nykyisiä koulutuspoliittisia vastaavia Janne Backströmiä ja Aleksi Karvosta, sekä edellisen vuoden kopoja Veera Semiä ja Mikko Sairaa. Kysyin myös opetushenkilökunnan näkemystä asiaan Suomen historian opintoneuvojalta Mari Välimäeltä.

Kaikkia Kritiikin kopoja yhdisti kiinnostus opintoasioihin vaikuttamiseen, minkä vuoksi he olivat lähteneet pestiin. He olivat kaikki myös kiinnostuneita ylläpitämään lämpimiä välejä henkilökunnan kanssa. Kopo pääsee myös näkemään sitä, mitä yliopiston toiminta käytännössä on, ja mitä yliopistolla arkipäivänä tehdään, mainitsi Aleksi.

Kritiikin tämän vuoden kopo Aleksi Karvonen kehottaa laittamaan kopoille viestiä rohkeasti, oli asia sitten sivuaineista, historian opinnoista tai muusta yliopistoon liittyvästä. Kuva: Aleksi Karvonen.

Mitä kopo sitten käytännössä tekee? Kopo huolehtii opiskelijoiden edellytyksistä opiskella, Aleksi tiivistää. Kopot ovat jäsenistön ääni opintoasioissa, mainitsee Janne. Kopon tehtäviä ovat myös kokoustaminen ja erilaisissa yliopiston elimissä mukana oleminen. Näitä ovat muun muassa oppiainekokoukset ja TYYn koponeuvosto, kertoo Veera. Kokouksissa istuminen vaatii kuitenkin paljon taustatöitä. Ennen kokousta pitää tarkistaa esityslistan sisältö, ja tarkistaa omat taustatiedot asioista. Jos niistä on epävarmuutta, henkilökunta on aina selventänyt asioita, täydentää Mikko.

Kopon tehtävänä on myös tiedottaa opiskelijoita koskevista asioista. Kuukausittain ilmestyvä Oppiainekokouksissa kuultua –sähköposti tiivistää oppiainekokouksissa käydyt keskustelut. Tiedottamisessa on työtä, sillä kaikesta saadusta tiedosta pitää ottaa olennainen ja muuttaa tiedot sellaiseksi, että hekin, joita koulutuspolitiikka ei yleensä kiinnosta, ymmärtävät, kertoo Veera. Samoin viime vuonna uutena asiana tullut opiskelijoille suunnattu kopokysely kerää palautetta opinnoista, johon kopot tarttuvat.

Hyvät käytänteet, kopojen vahva asema oppiaineessa ja asioita seuraavat opiskelijat ovat kaikkien etu, miettii viime vuoden kopo, nykyinen puheenjohtaja Veera Semi. Kuva: Hanne Helminen.

Kritiikin kopotoiminta on hyvin aktiivista. Isommissakin ainejärjestöissä saattaa olla paljon pienempää kopotoimintaa, kertoo Aleksi. Toimintaa on tehty pitkään ja aktiivisesti ja se heijastuu nykypäivään. Kaksi kopoa, jotka toimivat kaikkien historia-aineiden kanssa, on toimiva konsepti, pohtii Janne. Kopot saavat näin hyvän kokonaiskuvan kaikista historia-aineista.

Miksi kiinnostua koulutuspolitiikasta?

Oppiaineen näkökulmasta kopot lyhentävät välejä opiskelijoihin. Heidän avullaan saadaan tärkeää palautetta esimerkiksi kursseista tai opetussuunnitelmasta. Opiskelijat huomaavat asioita, joita luennoitsijoilta voi jäädä huomaamatta. Näin nähdään suuri kuva; mikä kursseissa toimii ja mikä ei, huomauttaa Suomen historian opintoneuvoja Mari Välimäki. Kopojen toiminnan avulla on kehitetty opetusta. Esimerkiksi uutena asiana suunnitellaan opintoihin aikaisempaan vaiheeseen viittauskäytäntöjen ja nootituksen opetus. Tätä oli opiskelijoiden keskuudessa kaivattu, sillä sen harjoittelu on aikaisemmin aloitettu vasta kandia kirjoittaessa. Nootituksen sujuva osaaminen helpottaa kandin kirjoittamista. Henkilökunta otti Jannen mukaan ehdotuksen vastaan hyvin, ja ehdotus eteni helposti eteenpäin.

Jos olet kiinnostunut koulutuspolitiikasta, hae Kritiikin hallitukseen, kannustaa Kritiikin tämän vuoden kopo Janne.

Historian henkilökunta sai kaikilta kopoilta kehuja. Jannen mukaan uusiin kopoihin haluttiin aktiivisesti tutustua ja keskusteleminen oli helppoa. Henkilökunnan kanssa dialogi oli yllättävän luontevaa ja niin professorit kuin opiskelijaedustajat ovat samalla viivalla. Esimerkiksi teitittely oli tarpeetonta ja siitä mainittiin heti alkuun. Myös tunne, että opiskelijaedustaja olisi vain yksi suuresta opiskelijamassasta, katosi nopeasti. Oppiaineissa otetaan aina syksyn lopussa selville Kritiikin uuden hallituksen kokoonpano, ja ilmoitetaan kopoille tulevan kevään oppiainekokoukset, ja samalla toivotetaan heidät tervetulleiksi, kertoo Mari. Opiskelijoille oppiainekokouksien ajankohdat tiedotetaan sähköpostilla hyvissä ajoin.

Miksi siis koulutuspolitiikkaa kannattaa seurata? Esimerkiksi oppiainekokoukset eivät ole pelkästään henkilökunnalle ja kopoille tarkoitettuja. Niissä käydään läpi opiskelijoita koskevia asioita, ja kaivataan heidän mielipiteitään. Oppiainekokouksissa saatetaan esitellä uutta henkilökuntaa, pohtia kesäharjoittelijoiden työtehtäviä ja ottaa palautetta kursseista vastaan, mainitsee Mari.

Seuraamalla ja kommentoimalla koulutuspolitiikkaa aktiivisesti osoitetaan kaikille, että meitä koskevat asiat kiinnostavat meitä, kehottaa Kritiikin entinen kopo, nykyinen varapuheenjohtaja Mikko Saira. Kuva: Mikko Saira.

Oppiainekokouksia ja yleisemminkin kopoilua Mikko vertaa ytimekkäästi sipuliin. Sen kuori ei ehkä vaikuta houkuttelevalta, mutta kun sitä alkaa kuoria ja etenee kerros kerrokselta, sitä innostuu yhä enemmän. Rohkeasti mukaan vain!

Kopoille voi antaa palautetta Kritiikin Kopolootaan! Kopoloota on anonyymi palautekanava, johon voi kirjoittaa palautetta niin kursseista, tenteistä, kuin opiskelun sujumisesta ylipäätänsä.

Tanja Laimi

Suomen eurooppalainen historia

Yliopistoissa monet käytännöt ja perinteet polveutuvat sukupolvien takaa. Yliopisto on vuosisatainen instituutio, joka on osoittanut merkityksensä kansallisella ja kansainvälisellä tasolla yhä uudelleen, olipa kyse korkeimmasta opetuksesta, perustutkimuksesta, huipputieteestä tai yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Yliopistot ovat aina pystyneet sopeutumaan niille asetettuihin vaatimuksiin ja vastustamaan niihin kohdistettuja paineita. Ne ovat uudistuneet ja uusiutuneet sekä ulkoisen pakon edessä että tieteen ja tutkimuksen tekemisen omaehtoisen, tieteelliselle ajattelulle aivan keskeisen sisäisen kriittisyyden ja uudelleenarvioinnin kautta. Yliopistoissa on aina myös vastustettu vallanpitäjien pyrkimyksiä hallita tietoa tai integroida yliopistojen avulla vaikkapa valtion virkamiehet kuuliaiseksi osaksi valtakoneistoa.

Tähän liittyy Suomen yliopistoissa historian oppituolien jako Suomen (ja Skandinavian tai Pohjoismaiden) historiaan ja yleiseen historiaan. Jako Suomen ja yleiseen historiaan on yhä käytössä Turun yliopistossa. 1800-luvulla Keisarillisessa Aleksanterin Yliopistossa oppiaineiden jaolla painotettiin Suomen sitoutumista eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Tätä pyrittiin vahvistamaan entisestään 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun venäläistämispyrkimysten aikana. Samalla oman maan historian tutkimisen tärkeys korostui, mikä näkyi niin historian tutkimuksessa kuin kouluopetuksessakin. Antiikin perintö, pohjoismainen luterilaisuus ja Länsi-Euroopan henkinen ja aineellinen kehitys ovat keskeinen osa Suomea ja suomalaisuutta. Näitä oli tärkeä korostaa sortovuosien aikana, ja niitä on syytä korostaa myös 2017, kun Suomi juhlistaa itsenäisyyden satavuotista historiaa. Suomen historia on kuitenkin paljon pidempi kuin Suomen valtion historia. Suomen historiasta onkin syytä puhua pikemminkin tuhansien vuosien kuin sadan vuoden aikajänteellä.

Satavuotinen itsenäisyys ja 1900-luvun vahva historiantutkimuksen traditio ovat mahdollistaneet sen, että Suomessa on voitu siirtyä kansallisesta historiankirjoituksesta kohti uusia kysymyksenasetteluita. Suomen historia nähtiin pitkään omalakisena ja omaehtoisena, erillisenä kertomuksena, jossa Suomi näyttäytyi poikkeuksellisena ja ainutlaatuisena. Kansallisen historiankirjoituksen vahva ja pitkäaikainen asema merkitsi myös sitä, että Euroopan historiaan aina kytkeytyneessä Suomessa ei enää 1900-luvun lopulla ollut tarvetta kansallisen kertomuksen pönkittämiselle. Aika oli ajanut sen ohi. Kansallisen menneisyyden selvittäminen on sen sijaan yhä kesken itäisen Euroopan entisissä sosialistimaissa, mikä näkyy näissä maissa historiantutkimuksen keskeisissä kysymyksenasetteluissa.

Historiantutkijat kiinnostuivat Suomessa, kuten muuallakin läntisessä maailmassa niin kutsuista uusista historioista, naisten, lasten ja perheen historiasta, arjen, tunteiden ja aistien historiasta, mentaliteettien, kulttuuristen käytänteiden ja pienen mittakaavan historiasta. Nykyään Suomen historian ilmiöt ja tapahtumat sijoitetaan osaksi laajempia kehityskulkuja, mikä entisestään vahvistaa Suomea osana eurooppalaista kulttuuripiiriä ja osana globaaleja kehityskulkuja jo vuosisatojen ajan. Turun yliopiston Suomen historian oppiaineessa Suomen historiaa tutkitaan, opetetaan ja opiskellaan osana Itämeren piiriä, Eurooppaa ja menneisyyden globaaleja suhteita. Tutkimusaiheisiin kuuluvat mm. perhe- ja sukupuolihistoria, instituutioiden ja luottamuksen historia, yrityshistoria ja työn historia, kaupunkihistoria, materiaalisen kulttuurin ja kuluttamisen historia, terveyden ja sairauden historia, maskuliinisuus ja seurapiirien poliittis-sosiaaliset suhdeverkostot – sanalla sanoen, menneisyyden ihmisten elämä koko kirjossaan. Tutkijoiden ja opettajien pyrkimyksenä on ymmärtää menneisyyttä, sen ihmisiä, tapahtumia ja ilmiöitä niiden omista lähtökohdista, ja tämän haluamme välittää myös opiskelijoille.

Toivotan kaikki uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistoon ja osaksi akateemista yhteisöä sekä perehtymään opinnoissaan maamme Suomen ja maanosamme Euroopan menneisyyteen!

Pääkirjoituksen laatija professori Johanna Ilmakunnas toimii lukuvuonna 2017–2018 Suomen historian oppiaineen esimiehenä. Kuva: Tuukka Lindberg.