Opiskelijat nuorten kohtaamisen verkkokurssia kehittämässä
mutta kohtaamisen taitoja voi harjoitella. Me kuusi sosionomiopiskelijaa Turun ammattikorkeakoulusta pääsimme osallistumaan hankkeeseen…
Täältä löydät tekstejä Sote-akatemian omista ja verkostojen koulutuksesta sekä makupaloja opetussisällöistä.
mutta kohtaamisen taitoja voi harjoitella. Me kuusi sosionomiopiskelijaa Turun ammattikorkeakoulusta pääsimme osallistumaan hankkeeseen…
Nuorille suunnattujen palveluiden kehittämisessä hyödynnetään tänä päivänä entistä enemmän nuorten omia kokemuksia palveluista ja niiden toimivuudesta. Palvelujen todellisten käyttäjien osallisuus ja äänen esiintuominen on äärimmäisen tärkeää. Palveluita tulee kehittää yhdessä nuorten kanssa ja nuorten tarpeita vastaaviksi. Yhteistyötä tehdessä tulee kunnioittaa nuorten omia kokemuksia, toiveita ja kokemusasiantuntijuutta.
Kävin laboratoriotutkimuksissa taannoin eräässä julkisen terveydenhuollon yksikössä. Olin yrittänyt varata aikaa sähköisen ajanvarauksen kautta…
Jo pidempään on puhuttu siitä, että työelämä vaatii jatkuvaa osaamisen kehittämistä. Tämä voi tuntua uuvuttavaltakin ajatukselta, kun työn tahti ja vaatimukset eivät muutenkaan ole viime aikoina ainakaan helpottuneet…
Syyskuisena keskiviikkona vuosi sitten luulimme aloittavamme jälleen yhden tavallisen tohtorikoulutuksen opintojakson, joka oli jotenkin päässyt luikertelemaan ääriään myöden täynnä olevaan kalenteriin.
Sote-akatemiassa toimii tuotantotiimi, joka mahdollistaa monialaiset, useiden yhteistyötahojen kanssa toteutettavat koulutukset. Malli on ainutlaatuinen Turun yliopistolla. Tuotantotiimin ansiosta…
Teknologia on kehittynyt isoin harppauksin viimeisen parinkymmenen vuoden ajan, eikä ole mitään syytä epäillä, miksei tämä kehitys jatkuisi vielä tulevaisuudessa. Lisäksi ihmisten kiinnostus itsensä mittaamiseen on jatkuvasti kasvussa, ja se myös arkipäiväistyy koko ajan.
WHO ennusti vuonna 2018, että yli 60-vuotiaiden määrä maailmassa tulee jopa kaksinkertaistumaan seuraavan kolmen vuosikymmenen aikana. Elinajanodotteen noustessa sekä iäkkäiden määrän kasvaessa suhteellisesti työikäisiin verrattuna erityisesti hoitoalaa uhkaa entistäkin voimakkaampi työvoimapula.
Luontopohjaiset ratkaisut hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ovat ajankohtaisia. Sosiaali- ja terveysministeriö on käynnistänyt valtioneuvoston periaatepäätöksen toimeenpanosuunnitelman, jonka neljä painopistettä ovat osallisuus, arkiympäristön kehittäminen, hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävä toiminta ja palvelut sekä päätöksenteolla vaikuttavuutta.
Sote-akatemia julkaisee Monialaiset opinnot -sarjassa tietoa Turun yliopiston monitieteisistä opintokokonaisuuksista. Sarjan kuudennessa ja viimeisessä osassa esittelyssä on Vanhojen aikojen opintokokonaisuus.