1700-luvun Venäjän tutkijat kokoontuivat Strasbourgissa


Osallistuin heinäkuussa 1700-luvun Venäjän tutkimuksen Study Group for Eighteenth-Century Russia kymmenenteen kansainväliseen konferenssiin, joka oli samalla opintoryhmänä aloittaneen tutkijaverkoston 50. juhlavuosi. Konferenssi kesti lähestulkoon kokonaisen viikon ja ohjelmaa oli joka päivä aamusta iltaan. Juhlavuoden vuoksi paikalla olivat miltei kaikki kynnelle kyenneet verkoston alullepanijat ja 1700-luvun Venäjän tutkijat ympäri maailmaa, aina Japanista Yhdysvaltoihin saakka. Konferenssi oli monitieteinen, sillä verkoston alusta asti mukana on historiantutkijoiden lisäksi ollut kielen ja kirjallisuuden tutkijoita. Suomalaisia ei ollut paikalla kovinkaan runsaasti, itseni lisäksi vain Marianna Muravyeva Helsingin yliopistosta edusti Suomessa tehtävää Venäjä-tutkimusta. Tämä oli sääli, sillä konferenssiesitelmissä käsiteltiin Suomenkin historiaa ja viitattiin suomalaisiin tutkijoihin, joista erityisesti Jyrki Paaskosken tutkimus sai kiitosta useammilta tahoilta. Suomalaisten osanottajien vähyys kertoo siitä, että meillä 1700-luvun tutkimus ei juurikaan käsittele Venäjän historiaa sivuavia aiheita, vaan olemme katsoneet länteen ja tutkineet Suomea osana Ruotsin valtakuntaa.

Strasbourgin yliopiston päärakennus, jossa konferenssi pidettiin. Kuva: Ulla Ijäs.

Konferenssin ehdottomasti parasta antia olivat mielenkiintoiset esitelmät, joissa päästiin heti aiheeseen, sillä kaikki tunsivat tutkimuskohteen – 1700-luvun Venäjän – joten aikaa vieviä taustoituksia ei tarvittu. Tällaisen temaattisen konferenssin etuja onkin se, että kaikki osallistujat ovat alan asiantuntijoita, joten keskusteluissa voitiin pohtia hyvinkin yksityiskohtaisia kysymyksiä. Osallistuin jokaisena konferenssipäivänä – sunnuntain retkipäivää lukuun ottamatta – useisiin sessioihin. Osa sessioista oli kokonaan venäjänkielisiä, mikä hankaloitti kieltä erittäin heikosti osaavana osallistumistani. Harmillisesti näiden täysin venäjänkielisten esitelmän pitäjien kanssa verkostoituminen oli hankalaa, sillä he eivät välttämättä puhuneet tai halunneet puhua lainkaan englantia. Tästä syystä esimerkiksi itseäni erityisesti kiinnostava Tatiana Bazarovan esitelmä Pietari Suuren aikaisista assembléista jäi suurelta osin ymmärtämättä.

Palais Rohan oli yksi konferenssin retkipäivän kohteista. Kuva: Ulla Ijäs.

Ilahduttavinta konferenssissa oli huomata, että Venäjällä on viime aikoina tartuttu moniin tutkimuskentällä mielenkiintoa herättäneisiin aiheisiin. Esimerkiksi professori Aleksandr Kamenskii Moskovan talouskorkeakoulusta tutkii itsemurhia ja haluaa selvittää tutkimuskohteensa avulla 1700- ja 1800-lukujen arkielämää Venäjällä. Avauspuheenvuorossaan professori Kamenskii valotti 1700-luvun Venäjän tutkimustraditiota Venäjällä ja kertoi, että nykyään instituutioita ja teollistumista ei juurikaan tutkita Venäjällä, sillä näillä aihepiireillä on vielä liian vahva sosialistisen ajan tutkimuksen painolasti. Sen sijaan tutkijat ovat tarttuneet arkielämään, uskontoon, muistelmiin ja aatelistoa koskeviin aineistoihin. Etenkin jälkimmäinen aihepiiri näyttäisi konferenssin perusteella olevan venäläisten tutkijoiden mielenkiinnon kohteena.

Tässä ravintolassa oli konferenssin päätösillallinen. Talo on keskiaikainen. Kuva: Ulla Ijäs.

Oma tutkimukseni on aina kandidaattityöstäni alkaen keskittynyt Vanhan Suomen alueeseen. Tapasin konferenssissa useita aluetta tutkineita historiantutkijoita, jotka tunsivat esimerkiksi Viipurin tai Lappeenrannan historian ja olivat käyneet arkistoissa Mikkelissä ja Helsingissä. Helsingin Kansalliskirjaston Slavica-kokoelma sai kiitosta ja moni tapaamani kollega aikoi suunnata sinne ennen syksyn alkua tai haaveili matkasta Helsinkiin, sillä ”työskentely Slavicassa on niin helppoa ja ihmiset avuliaita.” Oli myös mielenkiintoista kuulla ulkomaisten tutkijoiden näkemyksiä tapahtumista, jotka koskettivat Suomen aluetta. Keskusteluissamme tulimme siihen tulokseen, että Vanhan Suomen aluetta voisi tarkastella samanlaisena raja-alueena tai läpikulkuvyöhykkeenä kuin muitakin Itä-Euroopan alueita kuten vaikkapa Puolaa tai jopa Krimin aluetta. Keskustelimme myös kansallisuuden merkityksistä ja ihmisten kielellisistä, uskonnollisista ja kulttuurisista taustoista, jotka muodostivat 1700-luvun Venäjän imperiumin tilkkutäkin. Näitä kaikkia aihepiirejä olen sivunnut omissa tutkimuksissani. Suomen historia ei ole erillinen saareke, vaan limittyy ja linkittyy eurooppalaiseen historiaan ja Venäjän suurvallan historiaan.

 

 

Ulla Ijäs

Kirjoittaja toimii Suomen historian yliopisto-opettajana

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *