Seksityöläisten arvoitus


Sinisävyisellä marmoroidulla paperilla päällystetyn nahkaselkäisen niteen kannessa on punaruskea nahkasoikio, jota reunustavat kullatut ornamentit. Soikion keskellä lukee kultakirjaimin ”Sundhets Journal”, terveyspäiväkirja. Kaunis sidos on Turun poliisikamarin veneeristen tautien valvontakirja ja sen lehdille on tehty merkintöjä naisista, jotka alistettiin säännöllisiin sukupuolitautitarkastuksiin vuosina 1838–1848.

Turun poliisikamarin veneeristen tautien valvontakirja vuosilta 1838-1848 on kaunis esine kullattuine koristeineen ja marmoroituine päällyspapereineen. Kuva: Mikael Korhonen.

Valvontakirjan alussa on nimen mukainen aakkosellinen hakemisto. Kunkin naisen kohdalle on merkitty omalle sivulleen juokseva numero, nimi, ammatti (esimerkiksi piika) tai syntyperä (esimerkiksi kirvesmiehen tytär), asuinpaikka ja mahdolliset muutot, tietoja lääkärintarkastuksista sekä lääkärin diagnoosi (terve tai sairas). Kirjassa on mainintoja myös hoitojaksoista kuurihuoneeksi nimitetyssä sukupuolitautisairaalassa, muista sairauksista, kehruuhuonetuomioista, lasten odotuksesta, synnytyksistä, kihlauksista, avioliitoista ja kuolemantapauksista.

Turkulaisten naisten terveystarkastukset olivat maamme ensimmäiset. Mallia otettiin Napoleonin ajan Ranskasta, jossa seksityöläisten oli käytävä säännöllisesti lääkärintarkastuksissa sukupuolitautien leviämisen estämiseksi. Tästä he saivat kutsumanimen tarkastusnainen. Järjestelmä otettiin myöhemmin laajasti käyttöön kuppataudin piinaamassa Euroopassa.  Turussa sukupuolitarkastuksia tehtiin poliisikamarin tiloissa kymmenen vuoden ajan. Lokakuussa 1838 aloitettuun veneeristen tautien valvontakirjaan merkittiin 164 turkulaisen naisen tiedot.

Juuri ilmestyneessä tutkimuksessani Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa pohdin, keitä nämä naiset olivat. Poikkesiko heidän sukupuolielämänsä oleellisesti muiden aviottomien lasten äitien seksuaalisuhteista? Mistä he olivat kotoisin? Millaisissa oloissa he olivat kasvaneet? Kuinka monella heistä oli lapsia? Olivatko he naimattomia tai naimisissa? Minkä ikäisiä he olivat? Missä he asuivat? Onko asiakirjoissa tietoja heidän miessuhteistaan? Miten heille kävi myöhemmin elämässä?

Historiantutkijat ovat viime vuosina pohtineet paljon sitä, mitkä aiheet ja näkökulmat ovat kulloinkin olleet historiantutkimuksen valtavirtaa ja mitä aiheita ei ole aiemmin pidetty mielenkiintoisina tai edes hyväksyttävinä tutkia. On puhuttu voittajien historiasta ja tarpeesta antaa puheenvuoro myös hävinneille. On korostettu sitä, miten kunkin ajan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen menneisyys pitäisi saada esiin moniäänisesti ja mahdollisimman kattavasti. Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa vastaa tähän haasteeseen nostamalla esiin naisryhmän, jota ei ole aiemmin mainittu varhaismodernin suomalaisen kaupunkihistorian kaanonissa. Olen pyrkinyt kertomaan heidän tarinansa mahdollisuuksien mukaan heidän lähtökohdistaan ja heidän ääntänsä etsien, ei sievistellen vaan yrittäen ymmärtää tarkastusnaisten ankaraa arkielämää.

 

Maria Lovisa Antintyttären (Andersdotter) sivu Turun poliisikamarin terveyspäiväkirjassa. Merkinnöissä kerrotaan hänen työskentelevän piikana porvarien Ekström ja Sandström kotitalouksissa. Hänelle tehtiin ensimmäinen sukupuolitautitarkastus 18. lokakuuta 1838 ja viimeinen 1. kesäkuuta 1845. Hänet todettiin joka kerta terveeksi. Kuva: Mikael Korhonen.

 

Nyky-Suomen seksityöläisiä tutkinut Anna Kontula on todennut, että seksityöntekijä voi olla ja on aktiivinen, henkilökohtaisiin valintoihin kykenevä toimija ja oman elämänsä subjekti. Monet Kantolan väitöstutkimukseensa Punainen exodus haastattelemista seksityöntekijöistä arvostivat vapautta ja mahdollisuutta päättää itse työhönsä liittyvistä seikoista, jos vaihtoehtona oli pienipalkkainen ja tiukasti kontrolloitu työ jossain palveluammatissa. ”Huorastigman” rinnalla toisessa vaakakupissa painoi mahdollisuus maksimoida palkkatyöorjuuden ulkopuolelle jäävä elämä. Tutkimuksellaan Kontula haastaa monien prostituutiotutkimusten uhrinäkökulmaa, joka selittää ilmiötä pelkästään erilaisilla pakoilla ja sukupuolittuneella sorrolla ja väkivallalla. Tällöin lähtökohtana on ajatus siitä, ettei kukaan voi vapaasta tahdostaan valita seksityötä ja seksin myynti itsessään kertoo aina vajavaisesta toimijuudesta.

Kontula ei näe seksityöntekijää ainoastaan passiivisena toiminnan kohteena vaan ainakin potentiaalisesti seksuaalisena ja poliittisena subjektina. Samalla hän kuvaa seksityön yhtenä ansiotyön muotona ja vaihtoehtona etenkin yksitoikkoisille ja raskaille matalapalkkatöille. Molempiin töihin voi sisältyä vaihteleva määrä hyväksikäyttöä, vapautta tai riippuvaisuutta. Samankaltainen näkökulma on vuonna 2017 ilmestyneessä, lähes tuhatsivuisessa globaalin seksityön historiaa 1600-luvulta nykypäivään valottavassa antologiassa Selling Sex in the City: a Global History of Prostitution, 1600s-2000s. Teoksessa korostuu se, miten myös historioitsijat ovat vähitellen siirtämässä prostituutiota rikoshistorian piirin kuuluvasta ilmiöstä osaksi työnteon ja naisten toimijuuden historiaa. Teoksen toimittajat toteavat, että historiallisesti seksityö vertautuu muihin hyvinkin epäterveellisiin, vaarallisiin tai epämiellyttäviin töihin, joita köyhien täytyi tehdä elääkseen.

Uskon, että seksityö tarjosi samanlaista ”aktiivista ja tuottavaa kurittomuutta” ainakin osalle 1800-luvun alkupuolen turkulaisista tarkastusnaisista. Olivathan naisen mahdollisuudet itsenäiseen elämään tuon ajan yhteiskunnassa vielä monin verroin vähäisemmät kun Kontulan tutkimassa 2000-luvun Suomessa.

Tilanteissa, joissa naisten edellytettiin pestautuvan tiukasti säädeltyyn ja valvottuun vuosipalkollisen työhön, suojeluksettomuus ja siihen liittynyt seksityö olivat toki suuri henkilökohtainen riski. Samalla ne kuitenkin mahdollistivat sellaisen hetkellisen itsenäisyyden, jota myös Kontulan haastattelevat seksityöläiset arvostivat ja jolla he perustelivat valintojaan. Seksityö oli näille naisille yksi monista arjen toimeentulokeinoista piikomisen, kaupustelun, pyykkäämisen ja pikkurikollisuuden rinnalla, ei ensisijaisesti kauhistelun, moralisoinnin tai häpeilyn kohde.

Tutkimieni naisten ”pahantapaisuus” ei muutoinkaan ollut alleviivatusti ja vain seksityötä vaan viranomaisten mielestä ennemminkin röyhkeää, kuritonta ja omavaltaista elämää, johon kuului haureuden ohella suojeluksettomuutta, juopottelua ja näpistelyä. Tarkastusnaisten uppiniskaisuus ja omapäisyys nousevat erityisesti näkyville tilanteissa, joissa he väistivät kirkotuksen, jäivät pois ehtoolliselta, hakivat omaa etua valehtelemalla kuulusteluissa, valittivat tuomioistaan ja lopulta anoivat armoa maan hallitsijalta. Kaikki nämä toimet olivat alhaisessa yhteiskunnallisessa asemassa olevilta, kirjoitustaidottomilta naisilta voimannäyttöjä.

 

Kirsi Vainio-Korhonen
Suomen historian professori

 

Kirjallisuus:

García, Magaly Rodríguez, van Voss, Lex Heerma, and van Nederveen Meerkerk, Elise (Eds), Selling Sex in the City: a Global History of Prostitution, 1600s-2000s. e-kirja Brill 2017.

Kontula, Anna, Punainen eksodus. Tutkimus seksityöstä Suomessa. Like. Helsinki 2008.

Vainio-Korhonen, Kirsi, Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Helsinki 2018.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *