Tieto-Finlandia-palkinto jaettiin keskiviikkona 29.11.2017 Riitta Kylänpään kirjoittamalle elämäkertateokselle Pentti Linkola – Ihminen ja legenda. Keskustelu palkinnon ja tietokirjallisuuden aiheiden ympärillä alkoi luonnollisesti jo paljon aikaisemmin. Asiaa kommentoi muiden muassa Helsingin yliopiston fysiikan professori Kari Enqvist kolumnissaan (Yle 22.11.2017).

Tieto-Finlandian voittaja 2017 (Siltala)

Enqvist on Ylen kolumneissaan nostanut esiin tärkeitä yliopisto- ja tutkimusmaailman kipupisteitä. Viikon takaisessa kirjoituksessaan hän pohti sitä, kuinka suomalaisten lukijoiden ja suomalaisen median huomio kiinnittyy julkaistuissa tutkimuksissa nimenomaan suomalaisuuteen. Kuinka suomalaiset tuijottavat vain omaan napaansa ja käpertyvät kansallisvaltion turvalliseen, historialliseen syleilyyn.

Samalla Enqvist tulee typistäneeksi Suomen historian tutkimusalaksi, jossa ollaan kiinnostuneita 1900-luvun sodista, suurmiehistä ja mistä tahansa vähäisestä yksityiskohdasta, jotka näihin teemoihin liittyvät. Tämä ei ole Suomen historiaa koskevan tutkimuksen todellisuutta, vaikka siltä saattaa näyttää mediaa seuraamalla.

Suomen historiaa tutkitaan monista ja laajoista näkökulmista. Historioitsijoille on vuosikymmenien ajan ollut selvää, ettemme suinkaan elä suomalaisessa tai edes pohjoismaisessa umpiossa, vaan muualla maailmassa pinnalla olevat ilmiöt ovat ajankohtaisia myös meillä. Näin on nykyään ja niin on ollut menneisyydessä.

Yliopisto-opetuksessa asetetaan nykyisen Suomen kansallisvaltion alueen tapahtumat osaksi Euroopan ja maailman historiaa. Eikä Suomen historia luonnollisestikaan rajoitu itsenäisen Suomen historiaan, vaan historiaa tutkitaan myös ennen vuotta 1917, jolloin Suomen historia linkittyy Itämeren kulttuuripiirin kautta laajoihin yhteyksiin. Suomalaiset historioitsijat tutkivat myös eurooppalaisia ja globaaleja aiheita, ja he julkaisevat tieteellisiä ja populaareja kirjoja niin suomeksi kuin muillakin kielillä.

On paradoksaalista, että monet luutuneiksi ja pölyisiksi kritisoidut näkemykset historiasta elävät julkisuudessa, vaikka historioitsijat ovat osoittaneet ne kerran toisensa jälkeen pätemättömiksi – usein jo vuosikymmeniä sitten. Esimerkiksi naisten merkittävyys historiassa on laajasti nähty vasta aivan viime aikoina. Näin on, vaikka aiheesta on jo vuosikymmeniä tehty akateemista tutkimusta, jota tutkijat ovat monin tavoin yrittäneet saada näkyväksi julkisuudessa.

Enqvist kirjoittaa portinvartijoista, jotka määrittelevät mikä on mielenkiintoista ja tärkeää. Kun puhutaan tietokirjallisuudesta, kirjakustantamoilla ja kirjakaupoilla on suuri vastuu ja valta toimia eräänlaisina portinvartijoina. Kustantamot päättävät, mitä kirjoja ne lähettävät Suomen kirjasäätiön ylläpitämälle Tieto-Finlandia-kilpailulle ja sen esiraadille. Palkinto jaetaan ansiokkaalle suomalaiselle yleistajuiselle tietokirjalle, jonka voidaan katsoa merkittävästi edistävän lukijoiden kiinnostusta kerronnaltaan taidokkaaseen tietokirjallisuuteen. Kustantamot maksavat kyseisen kilpailun osallistumismaksun markkinointibudjetistaan.

Portinvartija Anttila työssään (Hyvinkään kaupunginmuseo)

Tieto-Finlandia-ehdokkaita arvioitaessa on hyvä huomioida, että kaikki kustantamot eivät lähde kisaan mukaan. Tieto-Finlandian loppusuoralle päässeet kirjat ovat lisäksi käyneet läpi kolmihenkisen esiraadin valintaprosessin. Toisin sanoen ehdokkaiksi päässeet kirjat eivät edusta absoluuttista ja kattavaa otosta tämänhetkisestä suomalaisesta tietokirjallisuudesta, saati historian tutkimuksesta. Tänä vuonna poikkeuksellista oli, että kaikki kirjoittavat olivat toimittajia tutkijoiden sijaan.

Kustantamojen lisäksi kirjakaupat käyttävät valtaa päättäessään, mitkä kirjat nostetaan esille. Tämän voi havaita kirjakauppojen mainoksissa ja tietokirjahyllyillä, joissa näkyvimmät hyllypaikat saavat varmoina pidetyt myyntimenestykset. Usein nämä edustavat juuri niitä kirjoja, joiden näkyvyyttä Enqvistkin kirjoituksessaan kritisoi. Samalla muokataan kuvaa suomalaista tietokirjallisuudesta paljon kapeammaksi kuin se todellisuudessa on. Kustantamot ja kirjakaupat kilpailevat ihmisten vapaa-ajasta, jolloin taloudellisia riskejä ei välttämättä haluta ottaa.

Jos tutkijat saisivat päättää, olisi kirjakauppojen valikoima todennäköisesti erilainen kuin se nykyään on. Hyllyistä saattaisi löytyä muun muassa suomalaisen prostituution, seurustelun ja parisuhteiden, yritysten, kulutuksen ja käsitöiden historiaa tai kansainvälistä seurapiiri-ilmiötä. Näitä Suomen historian teemoja me allekirjoittaneet tutkimme ja toivomme, että näistä tutkimuksista mahdollisimman moni päätyy valmistuttuaan kirjakauppojen hyllyille. Historiantutkimus on monialaista ja moniarvoista, ja suomalaiset historioitsijat kirjoittavat mitä erilaisimmista aiheista – Suomen, Euroopan ja myös maailman historiassa.

Akateeminen kirjakauppa 1921 (Helsingin kaupunginmuseo)

Median roolia ei pidä myöskään unohtaa. Suuret päivälehdet julkaisevat yhä harvemmin tietokirjakritiikkejä tiedekirjojen arvioinnista puhumattakaan. Vaikka kirjallisuusblogit ja eri alojen tiedelehdet julkaisevat kunnianhimoisia kirja-arvioita ja kirjallisuuskatsauksia, eivät ne kokonaan korvaa esimerkiksi sitä, että yksi Suomen vaikutusvaltaisimmista päivälehdistä, Helsingin Sanomat, on lopettanut lähes kokonaan tutkijoiden asiantuntevasti ja yleistajuisesti kirjoittamien kirja-arvioiden julkaisemisen.

Sen sijaan Yle antaa tutkijoille monia tilaisuuksia puhua omasta tutkimuksestaan ja uusista kirjoistaan haastatteluissa, joissa asiaan paneutuneet toimittajat keskustelevat vaikkapa juuri Suomen historiaan paneutuneiden tutkijoiden kanssa. Monet haastatteluista ovat kuunneltavissa kauan ensilähetyksensä jälkeen Yle Areenassa. Näitä suosittelemme lämpimästi kaikille historiasta kiinnostuneille, myös Ylen omille kolumnisteille!

Topi Artukka
Ulla Ijäs
Johanna Ilmakunnas
Jarkko Keskinen
Kirsi Vainio-Korhonen
Mari Välimäki

Kirjoittajat ovat Suomen historian tutkijoita ja opettajia