Kaunokirjallisuudella, joka käsittelee ainakin osaksi historiallisia tapahtumia, on katsottu olevan historiantutkimukselle dokumenttiarvoa kuvatun yhteisön toiminta- ja ajattelutavoista kertoessaan, esimerkkeinä eräät 1800-luvun suomalaisen maalaisyhteisön kuvaukset. Tällaisina voidaan pitää myös Auni Nuolivaaran nimissä 1936 julkaistua romaania Paimen, piika ja emäntä ja sen jatko-osia Isäntä ja emäntä (1937) sekä Päivä ja ehtoo (1938). Kun kymmenkunta vuotta sitten kirjoitin Längelmäen historiaa, aloitin työn lukemalla kyseisen romaanin, joka tutustutti minua längelmäkeläisten mielenmaisemaan: asenteisiin, uskomuksiin, tapoihin ja arkielämään 1800-luvun puolivälissä ja jälkipuoliskolla.
Kirjailija Auni Nuolivaara (1883–1972) vuonna 1943, jolloin hänen nimissään julkaistusta romaanista Paimen, piika ja emäntä oli ilmestynyt lyhennetty laitos.
Kustannusosakeyhtiö Otava osallistui 1930-luvulla suureen kansainväliseen romaanikilpailuun, jossa oli mukana 12 Euroopan maata ja Yhdysvallat. Suomen erän A-sarjan voitti 1936 Auni Nuolivaaran käsikirjoitus, joka käännettiin kilpailua varten englanniksi ja voitti siinä 3. palkinnon. Arvosteluissa kirja, joka kuvasi längelmäkeläisen talonpoikaisnaisen elämää ja vanhaa agraarista elämänmuotoa, sai kiitosta mm. tarkoista kansatieteellisistä kuvauksista. Päähenkilön henkilöllisyys tuli julkisuuteen vasta 1996: hän oli Elsa Yrjöntytär, josta kirjassa käytetään peitenimeä Katri Yrjöntytär. Romaanikäsikirjoituksen pohjana oli Elsan tyttären Kustaava Helanderin o.s. Walleniuksen kuvaus hänen äitinsä elämänvaiheista.
Romaanitrilogia kertoo Katri Yrjöntyttären elämänvaiheista Honkamoision pitäjässä noin 9-vuotiaasta vanhuuteen asti. Lähes kaikki paikannimet ja henkilönnimet on muutettu. Teosta on luonnehdittu nuoren naisen kasvutarinaksi; sekä päähenkilö että hänen todellinen esikuvansa kokivat sosiaalisen nousun paimenesta piian kautta talonemännäksi aikana, jolloin huomattavasti tavallisempaa oli aleneva säätykierto. Katri kuvataan rehelliseksi, velvollisuudentuntoiseksi ja ahkeraksi tytöksi, joka tarttuu riuskasti työhön kuin työhön ja haluaa oppia kaikki maalaistalon naisille kuuluvat työt. Idealisoivasta kuvauksesta huolimatta siinä lienee jonkin verran perää, mihin edellä mainittu sosiaalisen nousun toteutuminen viittaa.
Teoksessa on siis faktojen ohella kolmen henkilön mielikuvituksen tuotteita: ensiksi Elsa Yrjöntyttären (1839–1900), toiseksi hänen tyttärensä Kustaava Walleniuksen (1873–1948), jolle Elsa kertoi elämänvaiheistaan sen, mitä halusi muistaa ja mitä halusi tyttärensä tietävän, ja kolmanneksi Auni Nuolivaaran, joka muokkasi tekstejä niin, että niistä näkyy myös hänen oma, enemmän tai vähemmän idealistinen ajatusmaailmansa. Näiden kolmen tason erottaminen toisistaan on huomattavasti hankalampaa kuin jos kyseessä olisi vain yhden kertojan teksti. Kangasalla asuva opettaja ja sukututkimuksen harrastaja Seija Pessi on kartoittanut Elsan todellisia vaiheita, kuten perhesuhteita ja palveluspaikkoja, lähinnä kirkonkirjojen ja osaksi längelmäkeläisen perimätiedon avulla, ja todennut monien romaanissa kerrottujen detaljien pitävän paikkansa.
Kustaava Helander o.s. Wallenius (1873–1948) siirsi palasen Längelmäen historiaa suomalaiseen romaanikirjallisuuteen kirjoittamalla äitinsä Elsa Yrjöntyttären (1839–1900) elämäntarinan.
Romaanitrilogian 3. osa kuvaa Katrin ja hänen miehensä Santerin, oikealta nimeltään Adolf Walleniuksen, vaiheita 1860-luvulta suunnilleen 1880-luvulle. Kuvaus nälkävuosista tuntuu pääasiassa hyvin uskottavalta. Seuraavan vuosikymmenen alussa lukija pääsee tutustumaan uuteen kirkkoherraan Högmaniin, oikealta nimeltään Johan Gabriel Wikmaniin (1828–1903). Sekä romaanissa että asiakirjalähteissä esille tulevat hänen alkoholiongelmansa, jotka 1879 johtivat hänen erottamiseensa virasta ja pappisoikeuksien menettämiseen ja joiden taustalla olivat Wikmanin itsensä mukaan nuorena seurakuntalaisten taholta kärsitty pilkka sekä 1860-luvun nälkävuosien päivittäisten sairaskäyntien ja tautikuolleisuuden aiheuttama henkinen taakka. Lääninrovastin mukaan alkoholiongelmaan vaikuttivat myös vaikeat kotiolot, joihin romaanissakin viitataan: Wikman oli solminut epäsäätyisen ja epäonnistuneen avioliiton sotamiehen tyttäreksi syntyneen pappilan sisäkön kanssa, ja kaikki heidän avioliitostaan syntyneet kolme lasta kuolivat pieninä.
Romaanissa kuvataan Katrin ja virkansa menettäneen papin sielunhoidollisia keskusteluja. Niiden todenmukaisuutta on sinänsä mahdoton arvioida, mutta asiakirjalähteiden mukaan Wikman raitistui 1880-luvun kuluessa ja ryhtyi pitämään raamatunselityksiä, jotka rovastintarkastuksessa 1892 arvioitiin hyvin ansioituneiksi. Joltakin taholta tulleella henkisellä tuella on epäilemättä ollut tähän oma vaikutuksensa. Tutkin väitöskirjassani tilansa nälkävuosina pakkohuutokauppaan menettäneiden talollisten ja heidän lastensa vaiheita sekä sitä, miten he selvisivät tällaisesta sosiaalisesta romahduksesta. Uutena näkökulmana on noussut esiin psykologian käsite resilienssi eli selviytymiskykyisyys, jota omalla tavallaan osoittivat sekä pohjalta ponnistanut Elsa Yrjöntytär että totaalisen sosiaalisen romahduksen kokenut Johan Gabriel Wikman.
Terhi Nallinmaa-Luoto
Kirjoittaja on Suomen historian jatko-opiskelija, joka valmistelee väitöskirjaa työnimellä ”Talollisista tilattomiksi. Sosiaalisia romahduksia ja niiden seurauksia 1860-luvun Pirkanmaalla”, tutkimusalueina Hämeenkyrön ja Längelmäen kunnat.
Kirjallisuutta:
Häggman, Kai 2001: Kaunokirjallisuus: lähteitä ja inspiraatiota historiantutkijalle? HAik 1/2001.
Nallinmaa-Luoto, Terhi 2010: Längelmäen historia III 1860-luvulta vuoteen 2006. Julk. Jämsän kaupunki, Jämsän seurakunta, Oriveden kaupunki ja Oriveden seurakunta.
Nuolivaara, Auni 1943: Paimen, piika ja emäntä. Romaani. Lyhennetty laitos. Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki.
Pessi, Seija 1998: Paimen, piika ja emäntä, kotiseutuhistoriaa Längelmäeltä. Tampereen seudun sukututkimusseura ry:n vuosikirja 1998 XIX:2. Tampere.
Tarkka, Pekka 1980: Otavan historia toinen osa 1918-1940. Kustannusosakeyhtiö Otavan painolaitokset, Keuruu.
JAA ARTIKKELI:
Mistä voisi saada tuon: ”Paimen, piika ja emäntä” kertomuksen? Sain lukea sen sanomalehden jatkokertomuksena nuoruudessani. Innolla odotin aina uutta lehteä.
Vastaan tekstin kirjoittajan puolesta: Kirja Paimen, piika ja emäntä löytyy useista suomalaisista kirjastoista. Kannattaa etsiä lähin kirjan tarjoava kirjasto esimerkiksi Finna-hakupalvelusta (https://finna.fi/).
ystävällisin terveisin
Noora Viljamaa
Mielenkiintoista! Olen Auni Nuolivaaran pojantytär. Vertasin mummini kuvauksia omasta lapsuudestaan Paimenen ja Piian ensimmäisen osan alussa olevaan kuvaukseen lapsen hädästä, kun tämä taivaltaa yksin korpimaisemassa. Aunin äiti oli aika ronski lastensa suhteen. Hän lähetti Aunin yksin Savonlinnasta Liperiin kouluun. ”Mamma minnekkä minä mänen” Auni kertoi huutaneensa laivan kannelta. Ilmeisesti lasten kasvatus ei ollut kovin empaattista tuolloin.
Olen kerännyt Auni – mummini kirjoja kirppareilta. Niitä löytyy jonkin verran vielä. Kirja käännettiin aikoinaan japaniksi ja siitä tehtiin animaatioelokuva. Japanilaiset ovat ostaneet kirjaa divareista täällä pääkaupunkiseudulla. Minulla on muutama ylimääräinen kappale jos joku haluaa!
Hei!
Enpä tiedä miten ajankohtainen tämä blogi on, mutta elokuva kirjasta tuli viime viikolla televisiosta. Kävin Oriveden kirjastossa lainaamassa kirjat (2 kpl) ja olen lukenut ne lähes läpi. Neljäs painos vuodelta 1959.
Kävin nyt tuon historian henkilön Elsa Henrika Jöranssonin rippikirjamerkintöjä läpi. Ja laajemminkin tutkin Längelmäen Attilan kylän Iso-Attilan tilan tai oikeammin tilojen sukupolviketjuja ja myös Längelmäen Uuhiniemen talojen sukupolviketjuja.
Fakta on se, että Elsa Henrika Jöranssonin isän Jöran Michel Fredrikssonin isä Fredrik Wilhelm Mattson on Attilan Iso-Attilan rusthollin poika. Talo on jaettu kahtia jo Fredrikin syntymän aikoihin 1700-luvun loppupuolella kahdelle veljekselle Mattsille ja Jöranille. Mattsin tilan saa jatkossa vanhempi poika Anders Johan Mattsson. Tämä kuolee 6.4.1813 kuitenkin jo 28-vuotiaana ilmeisesti keuhkotautiin (lungsot). Taloon tulee puuska miniälle, joka jatkaa talon pitämistä. Mattsin talo tai oikeasti pojan Anders Johanin talo jaetaan kahteen tai kolmeen osaan (tila on rippikirjan mukaan 3/16 mantaalintalo) ja nuorempi veli Jöran Mattson rupeaa hoitamaan toista puolta. Tosin muuttaa muutaman vuoden päästä Hiukkaan Seppälään. Anders Johanin veli Fredrik Wilhelm Mattsson saa Sänkiperän torpan vain ja elää siellä. Ensimmäiset rippimerkinnät Sängiperän torpassa ovat vuodelta 1812 tai 1815.
Sänkiperän torpassa syntyy Elsan isä 6.4.1813 ja vielä Elsakin 24.6.1839. Elsan äiti näyttää olevan lampuotin tytär Kangasalan Herttualan Kirkko-Aakkulasta, joka palaa Kangasalle tai Sahalahdelle alle 10 vuotta avioliiton solmimisen jälkeen nuoremman tyttärensä kanssa. Elsa jää Sänkiperän torppaan. Rippikirjassa ei ole merkintöjä paimenessa oloajasta. Voi tietty miettiä, miten pitkään Elsa paimenena on. Elsan piti perimätiedon mukaan olla paimenena Vinkiän Ylisellä. Vinkiän ja Attilan välimatka lienee noin 5 kilometriä. Kirjassa puhutaan 12 virstasta. Voinee kysyä, etteikö tyttö sitä väliä voinut kulkea ainakin useammin? Ainakin talvella, jolloin karjaa ei voinut katsoa perään ulkona, kun ulkona ei ollut ruokaa. Kirjan mukaan Katri ei voinut mennä kylmällä ulos, sillä hänellä ei ollut lämpimiä vaatteita.
Kautta linjan tulee mieleen sellainen seikka, että Elsa osaa kaiken tai ainakin oppii kaiken. On rehellinen, oikeudenmukainen, osaava eikä tee juurikaan virheitä. Onko se sitten realistista muihin kirjan henkilöihin nähden, koska heissä oli vikoja ties mitä?
Elsa saapuu Uuhiniemen Johanin Mattilaan pyhäinmiestenpäivän aikoihin eli marraskuussa 1865. Hän on talossa piikana. Talosta on lähtenyt jo kaksi tytärtä. Toinen on lähtenyt sinne, mistä Elsa on syntyisin eli Attilan kylän Iso-Attilaan. Näyttäisi siltä, että Uuhiniemen vanhin tytär Amalia Fredrika s. 27.7.1834 avioituu 1857 Iso-Attilan rusthollarin pojan Adolf Jonasson s.7.9.1836 kanssa ja he pysyvät nälkävuodet hengissä ja jälkeenpäinkin. Elsa Henrika Jöransdotter on Adolfin 2. serkku eli pikkuserkku. Adolfin äiti on Elsan isän serkku. Toinen tytär Amanda Karoliina s. 3.12.1839 avioituu myös ja he muuttavat Oriveden Sahrajärven Höllin Aholaan 1863 isännäksi. Mies kuolee 20.3.1868 ja vaimo Amanda Karoliina kuolee 22.8.1870. Osa lapsista muuttaa aika isoina Längelmäelle. Johanna Gustava s. 28.10.1852 ja Otto Gustaf s. 30.1.1854 muuttavat 10.11.1868 muuttavat Längelmäelle Uuhiniemen Tuomaalaan piiaksi ja rengiksi. Johan Erik Johansson s. 12.2.1856 muuttaa Längelmäelle 1971 Attilaan. Kaksi nuorempaa muuttavat Tampereelle ja nuorin Olga Onnistaipaleen Hörtsänän Aholaan kasvattilapseksi 5-vuotiaana. Pian myös Johanna Gustafva muuttaa Tampereelle ja Otto Gustaf Helsinkiin, josta palaa 1879 Uuhiniemeen ja isännäksi.
Uuhiniemen Johanin Mattilassa vanhempi veli Johan Johansson s. 3.10.1836 avioituu samoihin aikoihin kuin Elsan muutti taloon 1865. Vanhemman veljen avioliitto piika Amanda Mattsdotterin kanssa näyttää kuitenkin lapsettomalta. Vanhemman veljen vaimo oli Kuhmoisten Ounin kylän Heinäjärven torpparin tytär, joka oli toiminut piikana useammassa talossa ja muuttanut 1859 Längelmäen puolelle. Hän oli aluksi mm. Kirjasniemessä piikana. Johan Johansson muuttaa Uuhiniemen Tuomaalan Uusitaloon 1869, jonka isäntänä toimii pitkään. Kirjassa Johanin vastaa laiska Iivari. Miten laiska Johan/Iivari saattoi olla, sillä hän pysyi kuitenkin hoitamaan tilaa? Johan asuu tilalla noin neljä vuotta Elsan kanssa yhtä aikaa vaimoineen. Vaimosta ei kirjassa mainita mitään.
Uuhiniemen Johanin Mattilassa nuorempi veli Nathanael Johansson s. 20.4.1846 muuttaa 27.9.1866 Orivedelle Borgerlan Alaselle. Vihitty 26.12.1866 talollisen leski Erika Maria Samuelsdotterin kanssa Oriveden Borgarlan Alasesta. Perhe muuttaa takaisin Längelmäelle 1874 Uuhiniemen Tuomaalaan, jossa myös vanhempi veli Juho Juhonpoika asuu vielä 1880-luvulla. Isäntänä on jo Juhon sisarenpoika, kasvattipoika Otto Kustaa Juhonpoika s. 30.1.1854. Kirjassa Nathanael vastaa kirjassa kehitysvammaiseksi kuvattua Vilppua. Nathanael muuttaa kuitenkin jo reilun puolen vuoden päästä Elsan saapumisesta pois talosta.
Elsa ei avioidu helluntaina kuten kirjassa kuvataan Katria. Elsa avioituu 27.1.1867 ja esikoinen syntyy kahden päivän päästä. Kirjassa Katri kuvataan kovinkin siveelliseksi.
Nälkävuosissa lienee vähän epätarkkuutta. Laskeskelin viime talvena, että vuonna 1866 ja 1867 Längelmäellä kuoli noin 150 henkilöä molempina vuosina. Normaalivuonna kuoli noin 70 henkilöä. Nälkävuonna 1868 kuoli noin 450 henkilöä. Se vaikea kesä oli erityisesti kesä 1867, jolloin sadot todellakin epäonnistuivat. Varmasti nuo kaksi edellistä vuotta edesauttoivat kevään 1868 valtavaan kuolleisuuteen. Längelmäellä oli 1860 3300 asukasta. Elsa avioituu 1867 tammikuussa. Silloin oli jo ylikuolleisuutta, mutta seuraava kesä oli erityisen kurja satojen kannalta. Kirjassa kuitenkin talvi 1867 on huomattavasti tarkemmin kuvattu kuin varsinainen nälkätalvi 1868. Kirjassa kerrotaan, että taloon tuli noin 40 nälkäistä joka päivä, joita päivittäin lähetettiin sitten myös eteenpäin. Määrä tuntuu suurelta jokapäiväiseksi määräksi varsinkin kun kuvittelisin Uuhiniemen kylän olevan vähän syrjässä pääreiteistä vai olenko oikeassa? Tai oliko niitä joka Uuhiniemen talossa, joita oli useita?
Kirjassa kerrotaan, että taloon oli tullut Santerin sisaren ja veljen täysin orvoiksi jääneitä lapsia seitsemän. Rippikirjojen mukaan mielestäni vain yksi vanhempi kuoli nälkävuosien aikaan. Se oli Santerin/Adolfin sisarenmies, joka kuoli nälkävuonna 1868 maaliskuussa. Sisar kuoli vasta vuonna 1870. Lapset olivat siis vain puoliorpoja. Rippikirjoissa lukee, että kaksi tuon sisaren lasta muutti kyllä 1868 syksyllä Uuhiniemeen, mutta piiaksi ja rengiksi naapuritaloon. He olivat 14- ja 16-vuotiaat. Eivät siis pikkulapsia.
Kirja on romaani ja arvioissa on kerrottu, että erityisesti Katrin avioliiton aikaiset kertomukset vastaavat vähiten todellisuutta. Elsa muuttaa miehensä Adolfin kanssa 1870 lapsineen Puharilan Myllymäelle ja ammatiksi on rippikirjassa mainitettu arrendator eli talonvuokraaja. Vain kaksi vanhinta lasta, tytärtä ovat syntyneet Uuhiniemessä. Loput Puharilassa.
Längelmäen rippikirjoista on sanottava, että ne ovat Wikmanin aikoihin erinomaisessa kunnossa merkintöjen suhteen, mutta nälkävuodesta 1868 vuoteen 1872 siellä ovat vain päämerkinnät eikä ripillä käyntejä lainkaan. Ilmeisesti kuolleisuus vuoden 1868 kevättalvella aiheutti jonkinlaisen ahdingon kirkonkirjojen ylläpitäjille eikä energiaa ollut niiden pitämiseen. Ehkä myöskin nälkävuosien kuolleiden määrä aiheutti pappi Juhana Wikmanin liiallisen alkoholin käytön, josta hän kuitenkin toipui reilun 10-20 vuoden jälkeen, mutta pappisoikeuksia hän ei saanut enää takaisin.
Nälkävuonna 1868 myös moni talo vaihtoi omistajaa. Onko siitä tehty mitään selvitystä?
Olen hyvin paljon samaa mieltä Seija Pessi os. Solalan kanssa hänen selvityksistään liittyen kirjaan ja todellisiin taphtumiin.
Hei!
Olen lähtenyt hieman selvittelemään juuriani ja olen siinä käsityksessä, että Nathanael Johansson oli iso-iso-iso-isäni. Minua on vain jäänyt mietityttämään Wallenius -sukunimen alkuperä. Joissain teksteissä Nathanaelin ja hänen sisarustensa sukunimeksi on merkitty Mattila, mikä ehkä tulee tilan nimestä? Joissakin teksteissä on kuitenkin maininta Walleniuksesta, kuten yllä olevassa Terhi Nallinmaa-Luodon tekstissä. Osaisikohan joku kertoa, mistä nimien vaihtelu johtuu ja mistä nimi Wallenius on peräisin?
Elsa Henriikka Yrjöntytär on isäni Pekka Karppelinin Manta-mummun isän, torppari Jaakko Juho Eliaanpoika Lahdensivu (1817-1869), lähisukulainen. Hänen puolisonsa Hedvig Eliaksentytär Yli-Jussila (1829-1870) syntyi Västilässä ja asui ennen muuttoa Oriveden Juuvan kylään Elsan naapurikylässä.
Olen kerännyt paimentyttöön liittyvää aineistoa kuvat.fi-sivustolleni, jossa ehkä kiinnostavinta on draamaelokuvaan liittyvä materiaali.