”Mutta jo pian vahvistui ajatus siitä, että tärkeää olisi säilyttää historiallisia miljöitä, sellaisia, jotka olivat ominaisia juuri Turulle ja antoivat sille sen hengen ja sielun.”

Turku kaavailee vuonna 1934 perustetun ja siten Suomen vanhimpiin siirtolapuutarhoihin kuuluvan Kupittaan siirtolapuutarhan tilalle muun muassa kerrostaloja, jolloin nykyisestä siirtolapuutarhasta jäisi jäljelle vain kolmannes. Suunnitelma on herättänyt kaupunkilaisissa laajaa vastustusta, ja huomattava enemmistö turkulaisista haluaa säilyttää puutarhan. Esimerkiksi vuonna 2019 sen säilyttämistä kannatti 76 prosenttia turkulaisista, ja säilyttämistä puoltava adressikin on kerännyt jo yli 10 000 allekirjoitusta.

Siirtolapuutarhan säilyttämisen puolesta ovat puhuneet myös historioitsijat. Esimerkiksi Kirsi Vainio-Korhonen vetosi 23.2.2022 Turun Sanomissa ilmestyneessä kolumnissa siirtolapuutarhan säilyttämiseksi osana Kupittaan valtakunnallisesti ainutlaatuista historiallista puistoaluetta. Museologian tutkija Sirkku Pihlman kirjoitti jo vuonna 2016 siirtolapuutarhan arvosta sekä siitä, miten se on toistuvasti uhattu muuttaa esimerkiksi parkkipaikaksi.

Historiallisen näkökulman nosti esiin myös kirjailija Tiina Pihlajamäki tekstissään ”Miksi Kupittaan siirtolapuutarha pitäisi säilyttää?” (6.2.2022). Hän vertasi siirtouhan alla olevaa siirtolapuutarhaa historialliseen Luostarinmäen alueeseen: ”Entäpä jos Luostarinmäen museokorttelin säilymisestä olisivat taistelleet vain sen viimeiset asukkaat? Nyt paikalla olisi kerrostaloja.”

Vertaus Luostarinmäen museokortteliin ei ole kaukaa haettu. Vuoteen 2021 asti Luostarinmäen käsityöläismuseo -nimellä tunnettu museo vihittiin käyttöön kesäkuussa 1940, mutta tätä ennen se oli pitkään purku-uhan alla. Ensimmäiset puutalot olivat nousseet Luostarinmäelle 1700-luvun loppupuolella, ja kaupungin laidalla sijaitseva alue oli erityisesti vähävaraisten ja suorastaan köyhien ulkotyöläisperheiden suosiossa ‒ varakkaita käsityöläismestareita siellä ei siis ikinä asunut. Vuoden 1827 suurpalosta säästynyt alue tarjosi asuinpaikkoja lukuisille kodittomaksi jääneille turkulaisille, mutta asuntopulan hellitettyä Luostarinmäkeen alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota. 1900-luvun alussa se oli ahdas ja huonokuntoinen asuinalue, mutta toisaalta se nähtiin myös kaupungin hälyn keskelle kätkeytyneenä hiljaisena idyllinä, johon oli tallentunut pala suurpalolta säästynyttä Turkua.

”Hälyn keskelle kätkeytyneenä hiljaisena idyllinä, johon oli tallentunut pala suurpalolta säästynyttä Turkua.”

Luostarinmäkeen 1900-luvun alussa kohdistuvat suunnitelmat kuulostavat hyvin samanlaisilta kuin Kupittaan siirtolapuutarhaan nyt kohdistuvat aikeet. Luostarinmäen viemärittömien ja vesijohdottomien ”röttelöiden” tilalle haluttiin nimittäin moderneja asuintaloja. Alueen modernisoimista perusteltiin myös taloudellisilla syillä. Luostarinmäen purkamiseen varauduttiin muun muassa niin, että alueen valokuvasi vuonna 1912 Frans Hjalmar Renvall ja lisäksi siitä laadittiin useita maalauksia. Historiallinen puutaloympäristö haluttiin ikuistaa samalla tavalla kuin hieman aiemmin purettu Puolalanmäen puutaloalue.

Aktiivisen kotiseututyön ansiosta Luostarinmäki säästyi purkamiselta. Alueen museoinnin puolesta puhui esimerkiksi lehtori Julius Finnberg, ja museointityöhön tarttui filosofian kandidaatti Irja Sahlberg. Luostarinmäen museokortteli on nykyään Turun vierailluimpien museoiden joukossa, ja kesällä 2022 museo avautuu uudistuneena. Nykyturkulaisen lienee vaikea kuvitella idyllisellä Luostarinmäellä vieraillessaan sitä vimmaa, jolla alue haluttiin aikanaan hävittää. Luostarinmäen arvo on itsestäänselvyys, ja uudistuksen myötä siellä saa tilaa myös alueen todellinen historia, joka aikaisemmassa museotyössä on tahattomasti jäänyt käsityöläisteeman jalkoihin.

Museon perustamisesta Luostarinmäelle päätettiin jo vuonna 1937. Turun keskustan kiivaan purkamisen vuosikymmeninä 1950-luvulta 1970-luvulle Luostarinmäki oli Turun linnan ja tuomiokirkon lisäksi ainoita kohteita, joiden purkaminen ei tullut kyseeseen. Kaikki muu kaupungissa olikin uhanalaista, sillä tiukan modernistisen ajattelun ja siihen nivoutuneiden taloudellisten intressien näkökulmasta yli 40-vuotiailla rakennuksilla ei ollut käytännön arvoa.

Purkamisen vuosikymmeninä kaupungin rakennettua perintöä puolustivat eturintamassa historiallisen museon edustajat, jo mainittu Irja Sahlberg ja häntä museonjohtajana seurannut C. J. Gardberg. Aluksi pyrittiin varjelemaan erityisesti yksittäisiä tärkeitä rakennuksia, mutta jo pian vahvistui ajatus siitä, että tärkeää olisi säilyttää historiallisia miljöitä, sellaisia, jotka olivat ominaisia juuri Turulle ja antoivat sille sen hengen ja sielun. Luostarinmäki vaatimattomine puutaloineen toimi esimerkkinä arvokkaasta miljööstä, siinä missä tuomiokirkon ympäristön komea empirerakennusten rivikin. Gardbergin mukaan Luostarinmäestä teki erityisen sen säilyminen alkuperäisellä paikallaan. Siellä talot kasvavat juurestaan, kuten hän luonnehti.

Uusimman tutkimuksen mukaan Turun olisi hyvä ottaa kaupunkisuunnittelussa huomioon kulttuuriperinnön moninainen merkitys kaupunkilaisille ja osallistaa heitä suunnittelussa. Jos Kupittaan siirtolapuutarha päädyttäisiin hävittämään ja muuttamaan asuinalueeksi vastoin kaupunkilaisten tahtoa, ei prosessissa kadotettaisi pelkästään mittaamattoman kallista kulttuuriympäristöä vaan myös siihen liittyvät lähes vuosisadan taakse ulottuvat perinteet, identiteetit ja juuret ‒ niin kirjaimelliset kuin kuvainnolliset.

Kirjoittajat ovat perehtyneet turkulaisen kulttuuriperinnön historiaan viime vuonna kahdessa Turun kaupunkitutkimusohjelman hankkeessa, Noora Viljamaa Köyhyyden ja osattomuuden kertomukset Turussa 1800-luvulta nykypäivään -hankkeessa ja Tiina Männistö-Funk Urbaaniperintö-hankkeessa.

Kirjallisuutta

Gardberg, C. J.: Byggnadssydd i Åbo på 1950-talet. Teoksessa M. Kairamo, M. Mattinen & S. Joutsalmi (toim.), Rakennettu aika. ICOMOSin Suomen osasto 25 vuotta. ICOMOS, Suomen osasto, Helsinki, 1993, 57–61.

Laaksonen, Hannu: Luostarinmäen kysymys. Teoksessa Suutarista se kaikki alkoi. Luostarinmäen käsityöläismuseo 50 vuotta. Toim. Tom Bergroth ja Salme Kotivuori. Turun maakuntamuseo, Turku 1990, 40‒58.

Sjöberg-Pietarinen, Solveig: ”Neitihän tekee pian koko kaupungista museon.” Teoksessa Suutarista se kaikki alkoi. Luostarinmäen käsityöläismuseo 50 vuotta. Toim. Tom Bergroth ja Salme Kotivuori. Turun maakuntamuseo, Turku 1990, 9‒39.