On vuosi 2019. On kulunut sata vuotta siitä, kun Suomessa valittiin se suunta, jolla nyt matkaamme. Sata vuotta sitten vahvistettiin tasavaltainen hallitusmuoto, valittiin ensimmäinen presidentti ja yleisellä ja yhtäläisellä äänioikeudella valitut kunnanvaltuustot sekä aloitettiin yhteiskunnallinen sovintopolitiikka, vaikka ilmassa leijui sisällissodan katkera muisto. Vuodessa 1919 oli muutakin. Koska valtion suojelu kuuluu valtioiden perustehtäviin, myös Suomessa perustettiin turvallisuuspoliisi valvomaan ja ehkäisemään valtakunnan itsenäisyyttä, turvallisuutta ja laillista yhteiskuntajärjestystä vastaan tähdättyjä toimia. Etsivä keskuspoliisi, joulukuusta 1937 lähtien Valtiollinen poliisi, perustettiin päivälleen sata vuotta sitten, 13.8.

Sisällissodan jälkeisinä vuosina sovintopolitiikka ja integraatio kulkivat rinnakkain sisällissodan jättämien traumojen, hävinneen osapuolen vasemman laidan osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien rajoitusten sekä poliittisten oikeudenkäyntien kanssa. Suomessa laittoman ja maan alla toimineen SKP:n puheet vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen kumoamisesta varmistivat, että EK-Valpo kortistoi, valvoi, pidätti, kuulusteli ja pyrki saattamaan valtio- ja maanpetosrikoksista syytteeseen lähinnä suomalaisen kommunismin edustajia. Toiminnassaan se oli myös tehokas, sillä pidätyksillään se onnistui ajoittain merkittävästi kaventamaan SKP:n toimintamahdollisuuksia. Se, että kommunismista yritettiin erityisesti lapualaisvuosina päästä eroon epädemokraattisin keinoin ei häirinnyt kaikkia EK-Valpon edustajia, sillä olihan turvallisuuspoliisin palkkalistoilla jääkäreitä, suojeluskuntalaisia ja muita valkoisen Suomen puolustajia.

Kommunistien vapun viettoa Eläintarhassa vuonna 1921. EK-Valpo seurasi usein erilaisia juhlatilaisuuksia ja merkitsi erityisesti paikalla olleet tunnetuimmat kommunistit ylös. Kuva: Ivan Imiarisew, Helsingin kaupunginmuseo.

Epäily valtionvastaisesta toiminnasta saattoi nousta monella eri tavalla. Selkeimmät viittaukset SKP:n toiminnasta turvallisuuspoliisi sai usein toiminnassa mukana olleiden tiedustelijoiden raporteista tai muiden kuulusteluissa tekemistä tunnustuksista. Aktiivinen osallistuminen julkiseen, mutta kommunistisena pidettyyn toimintaan, nähtiin usein lähes varmana osoituksena osallisuudesta maanalaiseen toimintaan. Yleisemmin epäily kommunistisesta toiminnasta saattoi syntyä esimerkiksi, jos esitti yhteiskuntajärjestystä kommentoivan puheen tai runon, antoi jollekin luettavaksi kommunistisen julkaisun, päätti kirjeensä ”taisteluterveisiin”, oli kanssakäymisissä kommunisteiksi tiedettyjen kanssa tai osallistui kommunistin hautajaisiin tai poliittisesta vankeudesta vapautuneelle pidettyyn juhlaan – nähtiinhän osallistuminen rikollisen teon ylistämisenä. Yhtään vähemmän epäilyttävää ei ollut poliittisille vangeille lähetetyt paketit ja kirjeet tai vankilaan tehdyt tervehdyskäynnit. Osa jäi kiinni raja-alueella yrittäessään matkustaa salaa Neuvostoliittoon tai tullessaan takaisin.  Osaan huomio kiinnittyi tekemiensä matkojen tai varallisuustasoonsa nähden liian hienoina pidettyjen vaatteiden vuoksi. Erityisesti sota-aikana naapurit ja työtoverit innostuivat tarkkailemaan toisiaan ja tekemään ilmiantoja epäilyttävänä pidetystä toiminnasta ja Neuvostoliittoa ylistävistä puheista.

Turvallisuusympäristö on muuttunut paljon sadassa vuodessa. Kommunismin uhka väistyi viimeistään Neuvostoliiton romahdukseen, joten 70-juhlavuottaan viettävä Suojelupoliisi määrittelee kansalliset uhkakuvat täysin erilaisista lähtökohdista. Kommunistien valvonnan ja lyhytikäisen punaisen Valpon ovat korvanneet erityisesti kansainvälisen terrorismin ja valtiollisen hybridivaikuttamisen torjunta ja ennaltaehkäisy. Kesäkuussa voimaan tulleen tiedustelulainsäädännön myötä Suojelupoliisi saa uusia tiedusteluvaltuuksia ja muuttuu turvallisuus- ja tiedustelupalveluksi, jonka tehtävissä korostuu tiedustelutiedon tuottaminen kansallisen turvallisuuden ylläpitämiseksi. Siinä missä EK-Valpo oli vahvasti valtaa käyttävä esitutkintaviranomainen, Suojelupoliisi menettää esitutkintavaltuudet, jotka se sai vasta 1980-luvun lopulla edeltäjiensä ylilyöntien vuoksi.

Poliisi korjaa naista talteen mustaan maijaan ”Punaisen päivän” mielenosoituksessa vuonna 1929. Monesti erilaisiin mielenosoituksiin sekä epäonnistuneisiin mielenosoitusyrityksiin osallistuneita merkittiin ylös ja otettiin toisinaan kuultavaksi EK-Valpoon. Kuva: Aarne Pietinen, Museovirasto.

Vaikka turvallisuusuhat ja turvallisuuspoliisin tehtävät muuttuvat, vakoilun paljastaminen on ja pysyy.  Vuonna 1933 EK sai kansainvälistä mainetta onnistuessaan paljastamaan laajan neuvostovakoilun verkoston. EK-Valpon vuosia 1919–1944 koskevassa tutkimusaineistossani vakoilu on tv-sarjojen välittämää kuvaa arkipäiväisempää vakoilupostin välittämistä. Se on lähinnä tietyn kilometripylvään luona olevan kiven alle termospulloon tai rasiaan laitettuja vakoiluposteja ja palkkiorahoja. Ennen kaikkea aineistossa vakoilu on varmentamattomia epäilyjä niistä naisista, jotka herättivät epäilyn viettämällä aikaa upseerien seurassa.

Uusi tiedustelulaki mahdollistaa peiteoperaatiot ilman rikosepäilyjä, koska tiedonhankinnan perusteena on laajemmin kansallinen turvallisuus. Historiassa EK-Valpo solutti henkilöitä muun muassa SKP:n toimintaan, minkä lisäksi maanalaisesta toiminnasta epäiltyjen luona saatettiin käydä vakuutusmyyjänä, ”Teräsköyden insinöörinä” tai muulla tekosyyllä, jos näin arveltiin saatavan lisätietoja. Usein onnistuneimpia olivat ne kerrat, kun turvallisuuspoliisille päätyneitä maanalaisen toiminnan salaisia tunnuksia onnistuttiin käyttämään tuloksellisesti. Kun etsivän esiintyminen maanalaisen SKP:n toimijana oli uskottavaa, saattoi tunnuksen vastaanottaja tulla paljastaneeksi monen toverinsa henkilöllisyyden tai salaisten julkaisujen kätköpaikan. Vuonna 1933 yksi maanalaisessa postinkuljetuksessa toiminut nainen tuli näin paljastaneeksi monta kanssatoimijaansa. Mahdollisesti palkkioksi tästä häntä itseään ei syytetty. Virallisesti kuulustelupöytäkirjaan kirjattiin, että ”kuulusteltava sai […] kuulustelujen päätyttyä poistua, koska oli jo kovin vanha ja sairaaloinen sekä lupasi pysytellä erillään kaikista salaisista puuhailuista”.

Mitä mahtaisin saada vastaukseksi, jos kävelisin kotikadullani kadun toisella puolelle, soittaisin asunnon 44 D 64 ovikelloa ja kysyisin ”miten algebran opiskelu menestyy?” Siellä tuskin kukaan vastaisi ”kiitos, se on hyvin mielenkiintoista”, mikä oli SKP:n majoituspaikkana toimineen asunnon tunnuksen oikea loppuosa.

On vuosi 2019. Digitalisaation myötä valtiorikokselliset eivät mahdollisesti käy tiputtamassa tyhjiä kirjekuoria postiluukusta salaisiksi merkeiksi tai ainakaan kuljeta painavia painokirjaisimia salaisten lehtien painamiseksi. Turvallisuuspoliisi ei ole enää poliittinen mielipidepoliisi, eikä se oikeusvaltioperiaatteiden vastaisesti pyri vaikuttamaan tuomioistuinten päätöksiin. Lain rajoilla toimiminen ja oikeusvaltioperiaatteiden venyttäminen ei ollut vierasta EK-Valpolle: Kun esimerkiksi vuonna 1934 suureen vakoilujuttuun liittyneet tuomiot eivät kaikilta osin tyydyttäneet turvallisuuspoliisin johtoa, otti se yhteyttä kanneviskaaliin, että tämä ”vaikkapa vain muodon vuoksi” valittaisi muutaman tuomiosta.  ”Sellaisiksi uhreiksi puolestamme ehdotimme seuraavat […]”

Piia Vuorinen

Kirjoittaja on Suomen historian tohtorikoulutettava, joka tutkii EK-Valpoa ja sen valtio- ja maanpetosrikoksista epäilemiä naisia.

Kirjallisuutta:

Supon juhlavuosikirja 2018 https://www.supo.fi/julkaisut/esitteet

Björne, Lars (1977): ”…syihin ja lakiin eikä mielivaltaan…” Tutkimus Turun hovioikeuden poliittisista oikeudenkäynneistä vuosina 1918–1939. Suomalainen lakimiesyhdistys, Vammala.

Hentilä, Seppo (2018): Pitkät varjot: muistamisen historia ja politiikka. Siltala, Helsinki.

Katainen, Elina (1998): Kommunistit ja 1920-luvun uusi nainen – Betty Peltosen tarina. Teoksessa: Krekola, Joni; Parikka, Raimo; Saarela, Tauno & Suoranta, Anu (toim.)  Aave vai haave. Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seura, Helsinki.

Kekkonen, Jukka (1996): Poliittinen rikollisuus Suomessa vuosina 1918–1939. Teoksessa: Forström, Sari (toim.) Laittomuuden laitateillä: Rikos Suomessa 1500-luvulta nykypäiviin. Studia Historica Helsingiensis, Helsinki.

Lintunen, Tiina (2017): Punaisten naisten tiet. Otava, Helsinki.

Rentola, Kimmo (1994): Kenen joukoissa seisot? Suomalainen kommunismi ja sota 1937–1945. Helsinki.

Saarela, Tauno (2008): Suomalainen kommunismi ja vallankumous 1923 – 1930. SKS, Helsinki.

Simola, Matti (toim.) (2009): Ratakatu 12. Suojelupoliisi 1949–2009. WSOY, Helsinki.