Historian opiskeluun kuuluvat vanhat käsialat, joita tutkijan on osattava lukea voidakseen tehdä tutkimusta menneiden vuosisatojen ihmisistä ja ilmiöistä. Yksinkertaistetusti voidaan sanoa, että jokaisella vuosisadalla on oma käsialansa, jonka kirjaimet poikkeavat muista vuosisadoista. Asiakirjojen pääasiallisena kielenä oli ruotsi 1870-luvulle saakka, josta lähtien suomen kieli alkoi vallata alaa. Suomea oli käytetty toki aiemminkin suomenkielisten ihmisten asioiden käsittelyssä, mutta se päätyi harvoin asiakirjoihin.

Kuningas Kustaa Vaasa kehitti 1500-luvulla Ruotsin valtakunnan verotusta tehokkaammaksi. Tähän tehostamiseen kuului paikallisten virkamiesten laatimien asiakirjakokonaisuuksien lähettäminen kuninkaan kamariin Tukholmaan. Siellä voutien ja heidän kirjuriensa tilikirjat tarkastettiin, jotta voitiin varmistua siitä, että kruunu sai kaiken, mikä sille kuului. Toisinaan voudit kirjureineen kutsuttiin itse paikalle antamaan selvitys tiliensä puutteista. Jotta asiakirjat voitiin lukea sujuvasti, tuli niiden olla kirjoitettu yhtenäisellä käsialalla. Käyttöön otettiin keskiajalla käytettyjen latinalaisten kirjainten sijaan ns. saksalainen käsiala aakkosten omine muotoineen, jota käytettiin 1800-luvulle saakka kaikissa virallisissa asiakirjoissa.

Hallinnon tehostaminen jatkui 1600-luvulla, ja vuonna 1623 perustettiin Turun hovioikeus, johon paikalliset tuomarit lähettivät käräjillä laaditut pöytäkirjansa puhtaaksikirjoitettuina. Käräjäpöytäkirjat sisältävät laajoja kuvauksia käsiteltävistä asioista ja niiden taustoista. Pöytäkirjoihin päätyivät rikosasioiden lisäksi maariidat, yhteiset ja yksityiset sopimukset ja jopa lainat, sillä niitä käytettiin myös eräänlaisena kirjoitustaidottoman kansan tietopankkina, josta tiedot voitiin tarvittaessa etsiä ja todentaa.

Oikeuspöytäkirjoista laadittiin käräjäpaikalla konseptipöytäkirjat, joihin kirjuri teki yliviivauksia ja lisäyksiä marginaaleihin. Puhtaaksikirjoitetut eli renovoidut kappaleet lähetettiin hovioikeuteen. Konseptipöytäkirjat jäivät tuomarin haltuun, ja ovat siksi kadonneet suurimmaksi osaksi. Konseptikirjat voivat olla niin täyteen ahdettu nopeasti kirjoitettua tekstiä, että niitä on lähes mahdotonta lukea. Alun perin konseptit onkin tarkoitettu kirjurille itselleen, joka on suorittanut puhtaaksikirjoituksen niitä hyväkseen käyttäen.

Yleisenä suuntauksena 1600-luvun jälkeen oli käsialan muuttuminen lennokkaammaksi. 1700-luvulla kirjureille maksettiin jonkin aikaa arkkipalkkaa, joten käsiala venyi niin, ettei yhdelle riville sopinut enää montaa sanaa, vaan jopa yksi sana saattoi täyttää rivin. 1800-luvun puolimaissa käsiala alkoi yksinkertaistua ja muuttua vähitellen sellaiseksi, jonka mekin tunnistamme ja jota me osaamme lukea ilman harjoitusta aakkosiin.

Vanhoja käsialoja lukevan on myös opittava lähinnä ruotsin kielen sanastoa, joka ei ole enää käytössä. Kokeneelle lukijalle asiakirjoista avautuu myös sanojen taakse kätkeytyvä maailma, joka kertoo kunkin aikakauden ihanteista, käsityksistä ja jokapäiväisestä ajatusmaailmasta. Ruotsin ajan keskeiset lähteet ja yhä enenevissä määrin myös Venäjän ajan asiakirjat on digitoitu ja kaikkien saatavilla Kansallisarkiston Astia-palvelussa. Asiakirjaryhmien löytämistä helpottaa digihakemisto-palvelu.

Veli Pekka Toropainen

Kirjoittaja on Suomen historian tutkija ja on opettanut vanhoja käsialoja 20 vuoden ajan.