uuden ajan alku


Ihmisten, eläinten ja tavaroiden liikkuvuus sekä tautien leviäminen ovat yhteydessä toisiinsa. Parhaillaan monet maat sulkevat rajojaan ja rajoittavat ihmisten liikkuvuutta myös arjessa estääkseen koronavirus COVID-19:n leviämistä. Sairastuneiden ja (mahdollisesti) altistuneiden tulee pysytellä kotonaan, ja yliopistoissa on siirrytty etäopetukseen. Hallitusten ja viranomaisten toimet myös jakavat kansalaisten […]

Tautiepidemiat ja liikkuvuusrajoitukset uuden ajan alun Ruotsissa


Turussa järjestettiin 24.–25.1. 1500- ja 1600-lukujen tutkimuksen päivät, jotka keräsivät kampukselle noin 70 osallistujaa. Paikalla oli väkeä lähes kaikista Suomen yliopistoista maisteriopiskelijoista professoreihin. Päivät herättivät laajaa kiinnostusta historioitsijoiden ja arkeologien joukossa. Osallistujien joukossa oli myös luonnon- ja kielitieteiden edustajia, museoväkeä sekä muuten aikakaudesta kiinnostuneita. Paikalla […]

Näkemyksiä uuden ajan alun tutkimuksesta


Kevät on jo nurkan takana ja pian se taas alkaa: joka keväinen koirankakkakeskustelu. Tätä ennakoi jo Turkulainen-lehden helmikuun alussa tekemä kysely lukijaraadille, jonka mukaan yksi naapuririitojen syistä ovat siivoamatta jätetyt koirankakat. Eikä ihme, sillä harmittaahan se, kun lumien sulaminen paljastaa talven aikana siivoamatta jätetyt kikkareet. […]

Koirankakka kaduilla ja kirkoissa