Naisten tekemä työ hädänalaisten ja kärsivien ihmisten auttamiseksi on ollut leimallista eurooppalaisissa kriiseissä viimeisten parinsadan vuoden aikana. Naiset ovat organisoineet apua järjestämällä niin ruokahuoltoa, terveydenhoitoa, vaatetusta kuin rahoitustakin sekä pyrkineet myös avustamaan hädänalaisia ihmisiä pureutumalla köyhyyden ja hädän juurisyihin esimerkiksi koulutuksen avulla. Tällainen avustustyö oli merkittävä osa 1800- ja 1900-luvulla vaikuttaneiden naisten yhdistysten toimintaa.

Naisilla oli merkittävä rooli myös 1860-luvun nälkävuosien aiheuttamassa avustustyössä ja sen organisoinnissa. Katovuodet 1867 ja 1868 aiheuttivat kymmenien tuhansien suomalaisten kuoleman ja ajoivat suuren määrän ihmisiä köyhyyteen ja kerjuulle, joten autettavia riitti suuriruhtinaskunnassa. Rouvasväenyhdistykset olivat tärkeitä yhteisöjä avun kanavoinnissa, mutta kriisi sai aikaan myös muita väyliä auttaa.

Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Turussa tilanne oli verrattain hyvä, mutta myös siellä autettavia riitti. Eräs tällainen avustustoiminnan muoto oli tilapäisen lastenkodin, provisionela barnhemmet i Åbo, perustaminen helmikuussa 1868. Sen tehtävänä oli auttaa nälänhädän seurauksena ongelmiin joutuneita lapsia ja heidän vanhempiaan tarjoamalla lapsille väliaikaisesti majoitusta, ruokaa, hoivaa ja vaatteita.

Tilapäisen lastenkohdin loi joukko turkulaisia yläluokkaan kuuluneita naisia. Sen johtokuntaan kuuluivat muiden muassa Emilie Julin, Fredrika Idestam ja Rosina Holm. Heidän puolisonsa olivat varakkaita liikemiehiä ja poliittisia vaikuttajia, mikä avasi naisille mahdollisuuksia omaan yhteiskunnalliseen vaikuttamistyöhön. Sosiaalinen ja taloudellinen asema takasi sekä näkyvyyttä, vaikutusvaltaa ja taloudellisia edellytyksiä lastenkodin hyväksi tehtävälle työlle.

Tilat lastenkoti sai Aninkaistenmäeltä kuudennen kaupunginosan korttelista 11, missä lastenkodin käyttöön oli vuokrattu kivitalosta neljä huonetta ja keittiö ja puutalosta yksi sali. Ahtaus oli pahimmillaan varsin suurta, kun huoneisiin majoittautui kymmeniä pieniä lapsia. Aluksi lasten makuuhuoneina oli kaksi huonetta, mutta määrää lisättiin jo kuukausi toiminnan alkamisen jälkeen.

Lastenkodin toiminnan mahdollistivat yksityisten henkilöiden lahjoitukset. Suurin lahjoittajaryhmä olivat kaupungin yläluokkaan kuuluneet naiset, jotka rahoittivat toimintaa niin suorilla rahalahjoituksilla kuin antamalla lastenkodille elintarvikkeita, erityisesti viljaa ja maitoa, ja vaatteita. Suurimmat lahjoitukset kertyivät Turun seurapiirin järjestämistä tanssiaisista, joiden tulot annettiin lastenkodin toiminnan mahdollistamiseksi. Tällainen julkinen lahjoitusten keruumenettely oli ollut osa porvarillista seurallisuuden kulttuuria jo vuosikymmeniä ja ne olivat vakiintuneet myös osaksi naisten yhdistysten toimintaa.

Tilapäiseen lastenkotiin otettiin lapsia helmikuun ja heinäkuun 1868 välillä yhteensä 173. He olivat pieniä, yleensä vain muutaman vuoden ikäisiä. Yksi sisäänoton ehto oli, että lapset olivat sen ikäisiä, etteivät kyenneet tai saaneet vielä tehdä työtä. Mikäli lapsi oli kykenevä työskentelemään, ei tilapäisen lastenkoti ollut hänelle tarkoitettu paikka. Tällaisille ”työikäisille” lapsille tarjottiin ylläpitoa Turun kaupungin työhuoneella, jossa lapset keräsivät luonnosta sammalta ja turvetta päivittäistä ruoka-annosta vastaan.

Tilapäisen lastenkodin lapset olivat kotoisin pääosin länsirannikon maakunnista. Muutamat heistä olivat Turusta ja kaupungin välittömästä läheisyydestä, mutta osa oli matkannut kävellen tai satunnaisin kärrykyydein aina Kauhavalta, Alahärmästä ja Uudestakaarlepyystä asti, usein äitiensä kanssa. Kaikkien lasten osoitteet eivät olleet tiedosta, eikä heistä välttämättä tiedetty muuta kuin nimi. Maaliskuussa 1868 lastenkotiin otetuista lapsista esimerkiksi Amandasta, Finasta ja Fredrikistä kirjattiin vain etunimi. Fredrikin kohdalle oli lisäksi merkitty hänen kuolleen kesäkuussa 1868.

Monen lapsen kohtalona oli varhainen kuolema laitoksen tiloissa. Huolimatta kaikesta järjestetystä avusta elämänlanka oli lapsilla niin heiveröinen, ettei monikaan selvinnyt koettelemuksista. Kuolinsyitä lastenkodin tilastoihin ei kirjattu, mutta moni kärsi jo valmiiksi erilaisista sairauksista tai sairastui tiloissa. Tästä kertovat myös lukuisat lääkeostokset, joita haettiin H. W. Hjeltin apteekista.

Turun tilapäinen lastenkoti oli lyhytaikainen toimija, joka syntyi reaktiona nälänhädän kärjistykseen talvella 1868. Kesään mennessä tilanne oli parantunut eikä lastenkodille ollut enää välitöntä tarvetta. Yhdistyksen resurssit olivat myös pienet ja rahoitus epävarmaa, mistä syystä toimijoiden parissa eli toivomus siitä, että kaupunki ottaisi vastuun toiminnan pyörittämisestä. Naisten tekemää yhteiskunnallista avustustyötä se ei kuitenkaan lopettanut, vaan johtokunnan jäsenet jatkoivat hyväntekeväisyyttä muilla areenoilla.

Topi Artukka

Suomen historian tutkijatohtori, työskentelee lasten 1860-luvun köyhyyskokemuksia ja eliitin naisten hyväntekeväisyystyötä koskevan tutkimuksen parissa Koneen Säätiön rahoittamassa projektissa Lasten ja nuorten arjen kokemukset köyhyydestä ja huono-osaisuudesta kriisien jälkeisessä Suomessa 1800-luvulta nykypäivään.