Vappu, tuo opiskelijoiden vuodenkierron kaikkein tärkein ja näkyvin juhla on jälleen täällä (tai noh, joillain se on ollut päällä jo hyvän tovin). Kadulla kulkee haalareihin ja viittoihin pukeutuneita opiskelijoita, kuohuviinipullot poksahtelevat, patsaat pestään ja aurinko häikii valkolakkien loisteessa. Turussa modernia opiskelijavappua on vietetty molempien yliopistojen opiskelijoiden taholta jo 1920-luvulta lähtien erilaisin menoin, mutta juhlan juuret juontavat ainakin 200 vuoden päähän 1810-luvulle.

Turun akatemia oli tunnettu erilaisista juhlistaan ja seremonioistaan, jotka näkyivät ja kuuluivat kaupungilla. Erityisesti maisteri- ja tohtoripromootiot olivat merkittäviä julkisia tapahtumia, joihin osallistuivat akatemian väen ohella myös kaupungin silmäätekevät. Promootioita juhlistettiin niin akatemian tiloissa, tuomiokirkossa kuin kaupungin erilaisissa juhlatiloissa.

Myös akatemian opiskelijoilla itsellään oli omia seremonioitaan. Näistä kenties tärkein oli majfest eli kevätjuhla, joka järjestettiin aina toukokuun alussa. Säilyneiden lähteiden mukaan kevätjuhlat järjestettiin viimeistään 1817 lähtien, mutta on mahdollista, että jo paljon aikaisemmin akatemian opiskelijat ja henkilökunta kokoontui yhteen huvittelemaan kevään kunniaksi.

August Mannerheimin tushipiirros Turun akatemian ylioppilaista univormuissaan 1817 (Kuva kirjasta Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808-1917)

Majfestit sijoittuivat yleensä kaupungin ulkopuolelle Kupittaalle tai Skanssiin kentälle, jonne pystytettiin teltat juhlaa varten. Ohjelmassa oli puheita, pelejä, kisailua ja ylioppilaslaulua, joka oli suosittu uusi ilmiö 1810-luvun ylioppilaiden keskuudessa. Juhlat päättyivät johonkin kaupungin ravintoloista, kuten Seipellin kellariin. Kevätjuhlat sisälsivät runsaasti alkoholia, jolla huuhdottiin talven ja kevään luku-urakkaa pois mielistä. Juotua pullomäärää kommentoi Hovioikeuden virkamies Johan Winter päiväkirjassaan vuonna 1818 seuraavasti: Eilisten opiskelijajuhlien osallistujamäärä oli 160, heidän jäljiltä jäi 100 tyhjää pulloa arrakkia ja 60 kannua punaviiniä.

Päivän ohjelma alkoi sillä, että akatemian professorit, opettajat ja opiskelijat kokoontuivat univormuihinsa pukeutuneina Akatemiatalon eteen, josta koko seurue lähti kulkueena kohti Uudenmaantullia. Saattueen kärjessä kulki itseoikeutetusti rehtori, hänen perässään muut opettajat ja lopuksi opiskelijat järjestäytyneinä osakunnittain. Uudenmaantullin kohdalla matkaan liittyi akatemian musiikkiorkesteri.

Keväällä 1818 majfestiä oli viettämässä akatemian opiskelija Olof Järnefelt, joka selosti kirjeessä kotiväelleen tulevan juhlan kulkua:

”Uudenmaantullilla on koko rykmentin musiikkiosasto odottamassa ja juuri kun rehtori ohittaa sen alkaa musiikki ja orkesteri asettuu ensimmäisiksi ja he soittavat koko matkan kentälle asti – siellä he soittavat koko illan. Salgé [akatemian musiikkilehtori] on mukana, hän on lupautunut esittämään laulukvartetin kanssa kansanlaulun ja sen uuden kauniin ylioppilaslaulun sekä useita Bellmanilta. Säkeet – uskomattoman kauniit – on sävelletty professoreille ja saa varmuudella kalkkikset huvittelemaan laulun vastineeksi kuivilla ja proosakirjallisilla säkeillä opiskelijoiden kunniaksi.”

Kyse oli siis opiskelijoiden omasta juhlasta, jonka he itse organisoivat ja toteuttivat. Yliopiston professorit ja opettajat olivat mukana Majfestissä, mutta heidän roolinsa oli olla kutsuttuja vieraita, ei järjestäjiä. Professori Matti Klinge on nimittänyt kevätjuhlaa suureksi yliopistolliseksi yhtenäisyysnäytelmäksi, jonka yhtenä tarkoituksena oli juhlia yliopistoa ja sen virkakuntaa. Paikalle kun oli kutsuttu myös kaikki professorit ja muu opetushenkilökunta.

Riemullisen huvittelun ja akatemian juhlistamisen ohella kyse oli myös oman aseman osoittamisesta ja näkyväksi tekemisestä kaupunkilaisille. Ylioppilaat varmasti tiesivät, että äänekäs kulkue läpi kaupungin herättää huomiota ja saa ihmiset tietoisiksi ylioppilaiden yhteisöllisyydestä ja voimasta. Viesti oli suunnattu myös kaupungin kisälleille, sotilaille ja muille tahoille, joiden kanssa akatemian opiskelijoilla oli useasti kiistaa ja tappeluita 1810-luvulla.

Alex Federleyn piirros (Museovirasto)

Ylioppilaiden oman kevätjuhlan traditio katkesi Turussa kaupungin paloon ja sitä seuranneeseen akatemian siirtoon Helsinkiin. Maan uudessa pääkaupungissa perinnettä heräteltiin henkiin 1830-luvulla muutamaan otteeseen ja sen jälkeen kuohuvana vuonna 1848, jolloin juhla sai Suomessa yhä enemmän poliittisia merkityksiä Maamme-lauluineen. Tällöin kevätjuhla oli muuttunut vapusta Flooranpäivän juhlaksi, jona se jatkui pidempään, joskin huvittelun käytänteet olivat kovin samanlaiset kuin 1810-luvulla.

Majfestiä voi hyvällä syyllä kutsua ensimmäiseksi opiskelijavapuksi, vaikka vappua opiskelijat alkoivat juhlistaa vasta 1800-luvun lopulla, ensin Helsingissä ja sitten muualla. Juhla ajoittuu samalla päivälle kuin vappu ja sen piirteet olivat monin osin samanlaiset kuin nykyäänkin yliopisto-opiskelijoiden vapunvietossa: opiskelijoiden kulkue kaupungilla, piknik alueella, jonne mahtuu paljon ihmisiä, tunnustuksellisten vaatekappaleiden käyttö, musiikki, laulu ja elämöinti sekä päihdyttävien sihijuomien nauttiminen.

Kuva: Lauri Hannus

Topi Artukka
Kirjoittaja on Suomen historian tutkija, joka seurapiirejä koskevan väitöskirjansa ohessa on kiinnostunut ylioppilaiden ja opiskelijoiden historiasta. Väitöstutkimusta rahoittaa Koneen säätiö.

Lähteet:
Johan Winterin päiväkirja (Kansallisarkisto)
G. Heinricius: Skildringar från Åbo Akademi 1808–1828 (Helsingfors 1911)
Matti Klinge: Turun ajoista 1840-luvun aktivismiin. Ylioppilaskunnan historia 1828–1852 (Helsinki 1978)
Matti Klinge: Keisarillinen yliopisto. Teoksessa Keisarillinen Aleksanterin yliopisto 1808–1917. Toim. Rainer Knapas (Helsinki 1989)