Yksinhuoltajaisä 1800-luvun Luostarinmäellä 1


Viikonloppuna vietetään isänpäivää, joten on paikallaan kurkistaa menneisyyden isyyteen ja perhe-elämään. Tarjolla ei ole ruusuista kuvaa isyyden iloista, vaan välähdys siitä, millaista saattoi olla turkulaisen köyhän perheen elämä 1800-luvun alkupuolella.

Syksyllä 1842 Turun Luostarinmäen tontille 159–160 muutti kolmekymppinen proomumies Carl Hagman lastensa kanssa. Perhe oli monin tavoin tyypillinen 1800-luvun alkupuolen perhe, vaikka se ei vastaakaan sitä kuvaa, mikä monilla on menneisyyden perheistä. Nykytermein Carl oli yksinhuoltajaisä, sillä hän oli edellisenä kesänä jäänyt leskeksi jo toistamiseen ja oli vastuussa neljästä 4–11-vuotiaasta lapsesta.

Kaksi nuorinta lasta olivat Carlin toisen vaimon ennen parin avioitumista saamat pojat. Lapsista toiseksi vanhin oli puolestaan Carlin ja tämän ensimmäisen vaimon yhteinen ja syntynyt parin kihlausaikana. Poika oli menettänyt äitinsä vain vuoden ikäisenä, kun tämä oli keväällä 1834 menehtynyt keuhkotautiin. Vanhin lapsista oli Carlin ensimmäisen vaimon tytär, joka oli ollut taapero parin avioituessa. Perheeseen kuului lisäksi ensimmäisen vaimon 16-vuotias tytär, joka ei muuttanut muiden mukana, vaan lähti piiaksi iäkkään säätyläisneidin palvelukseen. Luostarinmäelle muuttivat myös Carlin vanha leskiäiti Helena Roos ja kaksoissisar Amalia kahden pienen poikansa kanssa.

Etualalla kuvassa on naurismaa ja taka-alalla tontin kulmassa matala hirsirakennus. Yksi ovi on auki, ja sen edessä seisovat esiliinaan pukeutunut tyttö sekä rappusilla häntä hieman nuorempi poika.
Näkymä Luostarinmäen pihoilta 159-160 vuonna 1912. Kuvaaja: H. J. Renvall. Turun museokeskuksen valokuva-arkisto.

Yksinkertaisuuden, pysyvyyden ja tiiviin ydinperhemallin sijaan perheiden elämään kuuluivat muutos ja monimuotoisuus. Oli tavallista, että avioliiton ulkopuolella lapsia saaneet naiset avioituivat ja saivat myös aviolapsia eikä vanhempien avioituminen vasta lapsen syntymän jälkeen ollut poikkeuksellista. Aviomies otti usein kasvatettavakseen vaimonsa edellisissä liitoissa tai yksin saamat lapset. Monet miehet joutuivat myös yksin vastuuseen lapsista, sillä esimerkiksi keuhkotuberkuloosi ja lapsivuodekuolemat veivät hautaan nuoria äitejä.

Ehkä tutuimmalta tuntuva piirre Hagmanin perheessä on, että samassa taloudessa asuivat myös isän äiti ja sisar. Järjestely jäi lyhytaikaiseksi, mutta toi todennäköisesti turvaa niin äitinsä menettäneille lapsille kuin yksin perheestään vastuuseen jääneelle isälle. Ylisukupolvinen tuki on edelleen tärkeä osa lapsiperheiden arkea ja menneinä vuosisatoina sen merkitys lasten selviytymiselle aikuisikään on ollut suuri.

Poikkeukselliseksi Hagmanin perheen tekee vain se, että Carlin vaimot Helena ja Elisabeth Ahlqvist olivat sisaruksia. Carl oli kohdannut Helenan 1830-luvun alussa ja muuttanut avioiduttuaan asumaan appensa meritullivahtimestari Anders Ahlqvistin taloon, jossa asui myös Helenan sisar. Carl ehti olla naimisissa vain vajaan vuoden, kun jäi yksin kolmen lapsen kanssa. Mikään lähteissä ei viittaa Carlin ja Elisabethin suhteen syventyneen nopeasti. He muuttivat Helenan kuoleman jälkeen eri talouksiin ja Elisabeth sai kaksi lasta, joiden isää ei ole merkitty kirkonkirjoihin. Uusioperhe muutti takaisin saman katon alle 1839.

Saverin Falkmanin piirros miehestä ja lapsesta 1880-luvulla. Kansatieteen kuvakokoelma, Museovirasto.

Perheen taloudellinen tilanne ei ollut kaksinen lasten äitien kuoltua. Carl työskenteli avioituessaan kellosepän kisällinä, muttei saanut kelloista uraa, vaan päätyi proomumieheksi ja myöhemmin tiilitehtaan rengiksi. Perhe asui pienissä vuokrahuoneissa eivätkä kotiolot olleet menetysten ja niukan toimeentulon keskellä kovin vakaat. Isän 1840-luvulla saamat juopumustuomiot saattoivat vaikuttaa siihen, että vanhimmat pojat ottivat kotoa muuttaessaan mukaansa myös sisaruksista pienimmän, joka oli tuolloin hädin tuskin toisella kymmenellä.

Vaikeisiin oloihin viittaa myös se, että Carl Hagman kuoli syksyllä 1857 Turun kuumelasaretissa ja hautajaiset maksoi köyhäinhuolto. Yksinäinen kuolema sairaalassa ei ollut 1800-luvun puolivälissä tavallista edes köyhissä perheissä, ja osoittaa, ettei Carlilla elämänsä viimeisinä aikoina ollut läheisiä tukenaan. Kaikesta huolimatta Carl, ehkä yhdessä äitinsä ja sisarensa kanssa, oli kuitenkin kyennyt tarjoamaan lapsille myös hoivaa ja huolenpitoa, sillä he kaikki kasvoivat aikuisiksi ja lähtivät tienaamaan oman elantonsa.

Taina Saarenpään kasvokuva.
Kuva: Maria Grönroos, Studio Liikkuva.

Taina Saarenpää, FT

Kirjoittaja on tutkinut menneisyyden perheitä hankkeissa Köyhyyden ja osattomuuden kertomattomat kokemukset Turussa 1800-luvulta nykypäivään sekä Perheen jäljillä. Sukupuoli ja perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa n. 1450–2000

Lähteet ja kirjallisuutta:

Turun tuomiokirkkoseurakunnan ruotsalaisen seurakunnan rippikirjat, Kansallisarkisto, Digitaaliarkisto.

Turun tuomiokirkkoseurakunnan ruotsalaisen seurakunnan syntyneiden ja kastettujen luettelot, Kansallisarkisto, Digitaaliarkisto.

Perheen jäljillä. Perhesuhteiden moninaisuus Pohjolassa 1400–2020. Johanna Ilmakunnas & Anu Lahtinen (toim.). Vastapaino, Helsinki 2021.

Kirsi Vainio-Korhonen: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. SKS, Helsinki 2018.

JAA ARTIKKELI: Facebooktwitterpinterestlinkedin

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajatus aiheesta “Yksinhuoltajaisä 1800-luvun Luostarinmäellä