Marraskuussa 1957 turkulainen teatteriyleisö sai etuoikeuden kokea brasilialaisen Pedro Blochin (1914–2004) monologinäytelmän Naisen kädet (As Mãos de Eurídice). Näytelmä oli kansainvälinen sensaatio, ja monologin ensimmäinen tulkitsija Rodolfo Mayer esitti sitä tiettävästi yli 3000 kertaa. Bloch oli syntynyt Ukrainan Žytomyrissä mutta muuttanut jo lapsena vanhempiensa mukana Brasiliaan.
Suomessa Tauno Palo innostui omaperäisestä näytelmästä, joka pyrki hävittämään rajaa yleisön ja näyttämön väliltä. Päähenkilö, perheensä hylännyt kirjailija, kulkee yleisön joukossa, esittää kysymyksiä ja näyttää valokuvia. Monologi soveltui erinomaisesti kiertuekäyttöön. Teoksen suomensi Albert Saloranta ja ohjasi Jack Witikka. Lehdistö kertoi myöhemmin Bloch kuulleen, että muuan Tauno Palo Suomesta on kiinnostunut Naisen käsistä. ”Onko hän hyvä näyttelijä”, kysyi Rio de Janeirossa asunut Bloch ystävältään, silloiselta Suomen lähettiläältä Oskari Vahervuorelta. ”Hyvä näyttelijä on”, vakuutti Vahervuori.
Turkulaiset saivat nähdä Palon tulkinnan maanantaina 4. marraskuuta 1957 Ruotsalaisessa teatterissa. Lavastuksena oli vain muutama metri punaista kangasta, näyttämöllä pöytä ja penkki ja katsomossa tuoli näyttelijää varten, rekvisiittana päällystakki, pari tavallista miehen pukua ja kaksi paria kenkiä. Näistä lähtökohdista Palo vangitsi yleisönsä. ”Hän toikin ajoittain katsojan eteen niin välittömän ja ilmeikkään ihmisen kuin toivoa voi. Vain pieni ele, hymy, silmän välähdys pystyi luomaan kuvan siitä, minkä sana kätki taakseen”, kirjoitti Turun Päivälehti.
Esityksen jälkeen Palo yöpyi turkulaisten ystäviensä Senni Niemisen ja Taito Mäkelän luona. Turun Sanomien toimittaja, nimimerkki Ad., pääsi jututtamaan näyttelijöitä heti ensi-illan jälkeen.
”En tiedä, näyttelenkö sen hyvin tai huonosti”, pohti Palo aluksi. ”Näyttelen sen vain siten kuin tunnen. Uskon, että ihmisen suurin vaikeus on siinä, ettei hän halua tuoda esille sitä mitä tuntee, ettei hän usko omaan itseensä ja siten aliarvioi omat kykynsä.”
Tässä kohtaa sanavalmis Senni Nieminen puuttui puheeseen ja totesi:
”Sun on ain ollu niin helppo tuoda esill mitä sää tunnet.”
”Ehkä se on Jumalan lahja”, vastasi Palo.
”Mut Jumala anta monell niin falskin luantten, ettei sitä saa millä esill.”
Toimittajalle Senni Nieminen kuvasi myös näyttelijöiden pitkäaikaista yhteistyötä. Nieminen jatkoi: ”Taunohan mua auttoi aina filmissäkin. Sanos: ’ann mennä vaa’, ku mää pelkäsi.”
Paloa kohteliaisuudet tuntuivat vaivaavan, ja hän palasi näyttelijäntyöhön:
”Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä useammin löytää ihmisen. Olipa kuori kuninkaan tai kerjäläisen, aina siellä kaiken pohjalla on ihminen. Tämä saa näyttelijän karistamaan pois turhat painolastit. Vasta nyt minusta tuntuu, että pystyn tajuamaan mitä pienen pojan mielessä liikkuu. Nyt kun voisin sen näytellä, ei kukaan sitä enää uskoisi, sanoo Tauno Palo hieman haikeana.”
Hannu Salmi
Lähteet:
Ad.: ”Tauno Palo on oma vihollisensa ja ikuinen ihmisen etsijä”, Turun Sanomat 6.11.1957.
A. T–n: ”Tauno Palon voitokas vierailu eilen Turussa”, Turun Päivälehti 5.11.1957.
”Tauno Palo Turussa”, Uusi Aura 4.11.1957.
”Tauno Palon erikoislaatuinen näyttelijänsuoritus”, Itä-Häme 29.10.1957.
”Tauno tulkitsee Naisen käsiä”, Ilta-Sanomat 4.1.1958.