Aihearkisto: 1700-luku

1700-luku

Arkkitehtuuriaiheiset opinnäytteet 1700-luvun Turun akatemiassa

Kommentoi

Hyödyn aika ja kiinnostus muinaismuistoihin olivat siivittämässä Turun akatemiassa ensimmäisiä arkkitehtuuria käsitteleviä väitöskirjoja. Näitä tehtiin 1700-luvulla niin talousopin kuin historiankin oppituoleihin, riippuen opinnäytteiden näkökulmista. 

Eric Inbergin opinnäytteen Enfaldiga tankar huru trähus kunna i anseende til golf, tak och wäggar göras wäl warma (1762) kansilehti. Kuva: Doria.fi.

Yksi ensimmäisistä oli Nicolaus Turdinin Turun tuomiokirkon rakennushistoriaa käsittelevä väitöskirja Templi cathedralis Aboensis historia (1748). Valitettavasti maisteroituvan Turdinin rahat olivat niin vähissä, että hän sai maisterintyöstään painatettua vain ensimmäiset kahdeksan sivua, ja loppuosan käsikirjoitus on kadonnut. Työllä ei nykyään ole enää erityistä tieteellistä arvoa, mutta se on kiinnostava historiallinen kuriositeetti siitä, miten Turun tuomiokirkon rakennushistoria ymmärrettiin lähes kolmesataa vuotta sitten.

Talousopin oppituolissa arkkitehtuuria käsittelevät opinnäytteet olivat näkökulmaltaan toisenlaisia, ja ne tehtiin usein muodikkaasti ruotsin kielellä. Ruotsin kielen käyttö akateemisissa opinnäytteissä oli 1700-luvun hyödyn ajan uutuus.

Yksi kiinnostavimmista talousopin arkkitehtuuria käsittelevistä opinnäytteistä on Eric Inbergin Enfaldiga tankar huru trähus kunna i anseende til golf, tak och wäggar göras wäl warma (1762). Se kuvailee yksityiskohtaisesti, miten puutalo on rakennettava, jotta se ei lahoa tai homehdu ja pysyy hyvin lämpimänä talvella. 

Opinnäyte oli reaktio aikansa huonoon rakentamistapaan. Siinä pyrittiin edistämään rossipohjan, eli tuulettuvan alapohjan käyttöä. Tuolloin suuri osa vähävaraisempien kaupunkilaistenkin taloista oli vielä maanvaraisia multapenkkirakennuksia, joiden alimmat hirsikerrat lahosivat nopeaan. Opinnäytteet olivatkin joissain tapauksissa myös yhteiskunnallisia puheenvuoroja kuten tämä väitöskirja.

Muita arkkitehtuuria käsitteleviä opinnäytteitä tehtiin 1700-luvun Turun akatemiassa muun muassa kaupunkisuunnittelusta sekä arkkitehtuurikirjallisuudesta. Kaupunkisuunnittelun tutkimuksen maamme kenties ensimmäiseksi esitykseksi voisi kutsua Pehr Kalmin vuonna 1753 presidioimaa Gustac Frid. Aureniuksen opinnäytettä Enfalliga tankar om det, som bör i achttagas, wid en stads anlägning. Edellä esiteltyihin verrattuna varsin laajassa väitöskirjassa käydään perusteellisesti läpi kaupunkien sijoittaminen ilmastollisesti ja luonnonvarojen kannalta mahdollisimman tarkoituksenmukaiseen paikkaan sekä sopivien liikenneyhteyksien äärelle.

Fragmentaarisuudessaan nämä muutamat teokset kertovat verraten hyvin siitä, että Suomen alueella ei tuolloin ollut arkkitehtikoulutusta eikä ensimmäistäkään koulutettua arkkitehtia. Tämä nousee erinomaisesti esiin Isaak Estlanderin vuonna 1787 julkaistussa opinnäytteessä Anmärkningar uti Byggnings-Konsten i allmänhet och den Finska i synnerhet, jossa hän kirjoittaa Suomen arkkitehtuurin alennustilasta seuraavasti:

”Ruotsissa on varsin harvoja arkkitehtuurista kirjoittavia henkilöitä, eikä Suomen rakennustaiteesta ole kirjoitettu juuri mitään. Julkiset ja yksityiset kirjastomme lähes ammottavat tyhjyyttään tämän tieteenalan osalta, ja mikä on vielä pahempaa, meillä on tuskin lainkaan arkkitehteja maassamme ja vieläpä varsin vähäpätöisiä rakennuksia, joita katsella ja joista voisi ottaa mallia.”

Panu Savolainen

Lähteet:

Turun akatemian maisterinopinnäytteet (Doria).

1700-luku

Vuoden 1775 kaupunkipalon tutkinta Turussa

Kommentoi

Elokuun 10. päivänä 1775 Turussa sattui vuosikymmenten tauon jälkeen laaja kaupunkipalo. Vaskiseppä Nordquistin lesken Dorothea Bomanin talosta alkanut palo tuhosi 150 tonttia Pohjoiskorttelissa. Tulipalo oli yksi ensimmäisistä, joissa paloa vastaan taisteltiin menestyksekkäästi palopurjein, ja se saatiin tällä tavoin rajattua Brahen poikkikatuun.

Kaupunkipalot olivat valtavia taloudellisia ja yhteisöllisiä katastrofeja, ja siitä syystä ne tutkittiin tuomioistuimessa tarkoin. Niin myös tässä tapauksessa. Oikeutta käytiin Turun kämnerinoikeudessa 15.8.–25.11.1775, ja tapauksessa kuultiin talossa tulipalon alkaessa olleita Dorothea Bomania ja hänen poikaansa, kupariseppäkisälli Carl Petter Nordquistia sekä Bomanin ystävää Anna Helena Hedvallia – sekä lukuisaa joukkoa läheisyydessä olleita todistajia.

Oikeudenkäynnissä käytiin läpi, oliko tulipaloa edeltänyt tulen käyttö keittiöissä, leivintuvassa tai työpajassa. Nordquist vastasi lounaalla tehdyn ruokaa ja päivällisen jälkeen keitetyn hieman kahvia liedellä. Hänen poikansakaan ei ollut käyttänyt verstaalla tulta. Talon leivinuunia oli viimeksi käytetty viikkoja sitten leivän tekemiseen.

Kuukausien oikeudenkäynnin ja todistajanlausuntojen jälkeen Dorothea Boman ja Carl Petter Nordquist saivat huokaista helpotuksesta, kun kämnerinoikeus totesi heidät 25. marraskuuta syyttömiksi:

”Kuten edesmenneen kupariseppä Nordquiston leski Dorothea Boman ja hänen kupariseppäkisällipoikansa Carl Petter Nordquist ovat yhdessä vannoneet, tuli ei 10. elokuuta syttynyt heidän huolimattomuutensa tai tahallisuutensa johdosta, on kämnerinoikeus näin ollen vapauttanut heidät syytteistä tässä asiassa.”

 Vuodelta 1777 olevassa rakennuspiirustuksessa palon tuhoaman alueen jälleenrakennuksessa näkyy palon jälkeen suosittu kivikatto. Turun kaupunginmuseon arkisto.

Vuoden 1775 kaupunkipalo säikäytti turkulaiset. Se johti uusiin rakennustapaohjeisiin ja pyrkimyksiin paloturvallisen asemakaavan puolesta. Maaherra Christoffer Rappe kampanjoi paloturvallisten kivikattojen puolesta. Tässä ratkaisussa herkästi syttyvät katemateriaalit kuten lauta ja turve korvattiin vesieristeenä olevan tuohen päälle ladottavilla kivillä. Näitä kivikattoja on yhä nykyään jäljellä Turun Luostarinmäellä, joka rakennettiin juuri 1700-luvun viimeisillä vuosikymmenillä.

Vaikka paloturvallisuuteen kiinnitettiin aiempaa suurempaa huomiota, se ei riittänyt estämään palokatastrofia, joka lopulta 52 vuotta myöhemmin hävitti savuna ilmaan koko historiallisen Turun.

Panu Savolainen

Lähteet:

Turun Kämnerinoikeuden tuomiokirja, 1775. Kansallisakisto.

1700-luku

Seksiä 1700-luvun turkulaisravintolassa

Kommentoi

Avioliiton ulkopuolinen seksi oli Ruotsissa 1700-luvulla kiellettyä. Tämän rikoslain pykälän ansiosta hyvin paljon ihmisten intiimielämää päätyi parisataa vuotta sitten tuomioistuimiin ja oikeuspöytäkirjojen sivuille, etenkin jos tuloksena oli avioton lapsi, jolloin tapaus tuli helpommin ilmi.

Erityisesti palvelusväellä ja vähävaraisemmilla kaupunkilaisilla oli hyvin vähän yksityistä tilaa. Sen vuoksi lempi leiskui välillä mitä eriskummallisimmissa paikoissa, kuten heinänteossa niityllä, kaupunkia ympäröivillä mäillä sijaitsevien tuulimyllyjen alla, ruokakomeroissa ja krouvien ullakoilla.

Rakennus ja ravintolatila, jossa Johanin ja Margarethan välinen 251 vuoden takainen lemmiskely tapahtui, on yhä jäljellä, ja tiloissa toimii nykyäänkin ravintola.

Yksi kiinnostava salavuoteustapaus sattui vuonna 1775 Seipellin kellarissa, eli jo tuolloin perinteikkäässä turkulaisravintolassa. Talvimarkkinoiden aikaan vahtikorpraali Simon Modig oli mennyt puotipalvelija Johan Dahlstedtin kanssa Seipellin kellariin juomaan muutaman lasin viiniä. Ohi oli kulkenut naapuritontin piika Margaretha Biörckman, ja Johan oli pyytänyt Simonia noutamaan tämän heidän seuraansa. Oli yleisesti tiedossa, että Johan ja Margaretha seurustelivat, ja heidät oli nähty kuhertelemassa öisin Margarethan piiankamarissa.

Heidän talvinen viinituokionsa jatkui kolmistaan, ja välissä Simon piipahti asioille. Palatessaan hän löysi Johanin ja Margarethan makaamasta päällekkäin ravintolan (joka oli myös majatalo) sängyltä. Kiire oli ilmeinen, sillä Johanilla oli lemmenpuuhissa kaprokki eli 1700-luvun tyypillinen miesten päällystakki päällään.

Tapaus meni ajan tavan mukaan tuomioistuinkäsittelyyn. Turun kämnerinoikeuden kuulemisessa Johan väitti, ettei ollut maannut sängyllä vaan istunut sen vieressä olleella tuolilla. Vielä tuolloin oikeusavustajia ja asianajajia oli vain harvoilla, ja monissa salavuoteustapauksissa syytetyt vetosivat oman syyttömyytensä perustelemiseksi melko hyödyttömiin seikkoihin, kuten Johan Dahlstedt tässä tapauksessa puhuessaan tuolista sängyn sijaan.

Salavuoteus eli naimattomien henkilöiden välisen sukupuoliyhteyden kriminalisointi kulkeutui autonomisen Suomen lainsäädäntöön ja vielä itsenäisenkin Suomen lainsäädäntöön. Se poistettiin vanhentuneena Suomen rikoslaista tasan sata vuotta sitten, vuonna 1926.

Panu Savolainen

Lähteet:

Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 1775, Kansallisarkisto.

1700-luku

Porthan Saksassa

Kommentoi

Henrik Gabriel Porthan sai 18. toukokuuta 1779 Turun akatemian kanslerilta pitkään odottamansa virkavapauspäätöksen. Hän oli koko kevään suunnitellut matkaa Saksaan, ennen kaikkea Göttingenin maineikkaaseen yliopistoon, ja nyt lähtö viimein varmistui. Akatemian kirjasto oli Porthanin silmäterä, ja samalla kun matka tarjoaisi mahdollisuuden kartuttaa tietoja ja taitoja, se antaisi tilaisuuden ”hyödyttää köyhää kirjastoamme”, kuten Porthan totesi. Tarkasta lähtöpäivästä ei ole säilynyt tietoa, mutta lähteiden perusteella voi päätellä, että Porthan hyvästeli kotikaupunkinsa viimeistään kesäkuun puolivälissä. Merimatka Lyypekkiin sujui joutuisasti, ja sieltä hän jatkoi Göttingeniin, jossa hän vietti lopulta viisi viikkoa, elokuuhun asti.

Johann Heinrich Wilhelm Tischbeinin maalaus Christian Gottlob Heynesta vuodelta 1772. Kuva: Wikimedia Commons.

Göttingenin yliopisto oli perustettu vain runsaat 40 vuotta aiemmin, mutta siellä työskenteli monia maineikkaita tutkijoita, joiden teoksia Turussakin tunnettiin. Göttingenissä vaikutti muun muassa historioitsija August Ludwig von Schlözer, jonka teoksen Allgemeine Nordische Geschichte Porthan oli lukenut kaksi vuotta aiemmin. Matkansa aikana Porthan tapasi Schlözerin lisäksi Vanhan testamentin eksegetiikan professorin Johann David Michaelisin ja antiikin tutkijan ja uushumanismin puolestapuhujan Christian Gottlob Heynen, joka oli Porthanin tapaan kaunopuheisuuden professori.

Porthan oli erityisen paljon tekemisissä paitsi Schlözerin myös Heynen kanssa. Keskustelukielenä oli latina, sillä Porthan koki osaavansa saksaa liian kankeasti. Helppoa ei vuorovaikutus ollut latinaksikaan, sillä Heyne puhui voimakkaalla aksentilla: ”Etenkin alussa minun oli vaikea käsittää, että fel tarkoitti vel, sey oli seu, schentes ja maschis olivat gentes ja magis, dedit oli tetit jne. Kun hän kuninkaallisessa tiedeseurassa luki ääneen muuten varsin kauniin tutkielman, vaikutti tämä ääntämys minusta erityisen kummalliselta.”

Antiikin veistosten kipsijäljennöksiä Göttingenin yliopiston kokoelmissa. Kuva: Hannu Salmi.

Akateeminen elämä oli Göttingenissä kovin toisenlaista kuin Turussa. Opiskelukulttuuri ja työmoraali tekivät Porthaniin vaikutuksen. Hän kirjoitti kirjeessään:

”Täkäläinen akatemia on parhaassa kukoistuksessaan, ja sillä on oivat opettajat ja noin 900 ylioppilasta. Täällä ollaan harvinaisen ahkeria; aamuseitsemästä iltakahdeksaan pidetään päivittäisiä luentoja, paitsi sunnuntaisin ja lauantai-iltapäivisin; ja jopa silloin jotkut luennoivat. Kun kello lyö, ovat kaikki kadut täynnä ylioppilaita; mutta tuntien aikana ei monenkaan näe vetelehtivän ympäriinsä. Laiskat pelaavat ja juovat kamareissaan.”

Porthan mainitsi erityisesti tavan, jolla opiskelijat maksoivat luennoitsijalle: ”Kun professori luennoi 50, 150 tai 200 kuulijalle ja saa jokaiselta 1–3 dukaattia, niin kannattaa olla ahkera; ja niinpä useimmat pitävät 3 tai 4 yksityistä luentosarjaa päivittäin.” Turussa tätä ei kuitenkaan voisi toteuttaa. Sen Porthan oli valmis myöntämään.

Antoisat viikot Göttingenissä olivat pian takana, ja matka jatkui. Syyskuussa hän seisahtui Dresdeniin ja anoi kirjeitse lisää virkavapautta, sillä kotiinpaluu kestäisi. Samalla hän tiivisti kirjeessään paitsi siihenastisen reittinsä myös kotiinpaluunsa suunnitelman:

”Olen, Jumalan kiitos, ollut koko ajan terveenä! Oleskelin muutaman päivän Lyypekissä, viikon Hampurissa, viisi viikkoa Göttingenissä, noin viikon Kasselissa ja erinäisiä päiviä Gothassa, Erfurtissa, Weimarissa, Jenassa, Hallessa, Leipzigissa; aion matkustaa täältä Wittenbergin kautta Berliiniin, Greifswaldiin ja Stralsundiin sekä sitten postin mukana Ystadiin.”

Hannu Salmi

Lähteet:

Klinge, Matti: Nyhumanismen i Finland. Finlands svenska litteraturhistoria. Förra delen. Åren 1400–1900. Utgiven av Johan Wrede. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1999.

Riikonen, H. K.: Saksalainen ja ”saksalainen” professori: C. G. Heyne ja H. G. Porthan. Auraica. Scripta a Societate Porthan edita, Vol. 16, 2025: 47–55.

Schybergson, M. G.: Henrik Gabriel Porthan. Lefnadsteckning. Förra delen. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1908.

1700-luku

”Kaikkein Armollisin Kuninkaamme”

Kommentoi

Toukokuussa 1775 odotettiin Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n vierailua Turkuun. Maaherra Christoffer Rappe oli lähtenyt seurueineen Ahvenanmaalle vastaan, ja sieltä hän seurasi kuningasta Turkuun asti. Vihdoin aamulla 25. toukokuuta kaikuivat tykinlaukaukset merkkinä kuninkaan laivan lähestymisestä. Hovioikeuden jäsenet, maistraatti, akatemian professorit ja paikalliset sotilasosastot asettuivat Linnankentälle odottamaan Hänen Majesteettiaan, kunnes vihdoin kello 10 aikaan kuninkaan alus lipui Pikisaaren tuntumaan. Kun heinäkuussa sanomalehti Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo kertoi kuninkaan saapumisesta, todettiin, miten aamu oli ollut sumuinen ja kolea, mutta kun Kustaa III astui Turun kamaralle, ”ilma muuttui täällä kirkkaaksi ja lämpimäksi”.

Kustaa III Alexander Roslinin muotokuvassa, 1777. Kuva: Wikimedia Commons.

Iltapäivällä kuningas rantautui, nousi ratsaille ja suuntasi kohti kaupunkia. Paikalle kerääntyneet turkulaiset saattelivat kuningasta riemuhuudoin. Kaupungin linnanpuoleiselle rajalle oli pystytetty juhlaa varten portti, jonka oli suunnitellut kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröder.  Siihen oli kaiverrettu latinankielinen omistuskirjoitus ”isänmaan isälle” ja ”vapauden palauttajalle”. Kaupungin puoleiselle sivulle oli kirjoitettu säkeitä Vergiliukselta: ”Mikä onnellinen aikakausi on tuonut sinut? Ketkä suuret vanhemmat ovat synnyttäneet sinut? Aina on kunniasi, nimesi ja maineesi elävä!”

Kun Kustaa III oli asettunut majapaikkaansa, maaherran residenssiin, hän järjesti vastaanoton. Koko kaupunki oli koristeltu, ja kunnianosoituksia kuninkaalle oli sijoitettu joka puolelle. Raatihuoneelle oli tehty transparangeja, ohuelle kankaalle tai paperille piirrettyjä kuultokuvia, jotka valaistiin takaa päin. Toisessa nähtiin vuori, jonka laelta purot valuivat alas ja kastelivat maata. Samalla vuori suojeli maan kukoistusta takana myrskyävältä mereltä. Kuvan lisäksi transparangissa hehkui teksti: Tuetur & rigat (Suojelee ja kastelee). Toinen raatihuoneen näyttävä kuva esitti kevään puhkeamista, ja sitä saatteli teksti: Fert gaudia secum (Tuo ilon mukanaan). Molemmat ylistivät ”kaikkein armollisimman kuninkaan” elähdyttävää voimaa: kuningas oli vakaa kuin vuori ja samalla uuden elämän lähde. Kuninkaallisen Akatemian kirjastoon oli puolestaan asetettu näyttävä vaasi, jota Minerva-jumalatar kannatteli käsissään, ja vaasissa luki teksti: Hoc Numine lætatur Pallas (Tästä jumaluudesta Pallas iloitsee).

Illalla kaupunki oli valaistu juhlaa varten. Maistraatti oli jo huhtikuussa määrännyt, että julkisten tilojen lisäksi yksityiskodit piti illalla valaista kynttilöin. Panu Savolaisen mukaan tämä oli todennäköisesti ensimmäinen kerta, kun juhlavalaistus ulotettiin laajemmin kaupunkilaisten tehtäväksi. Luonnontieteilijä Pehr Kalm kirjoitti päiväkirjaansa 25. toukokuuta: ”Seuraavana yönä koko kaupunki valaistiin, ilotulitteita ja raketteja suhisi Wuorebergin [Vartiovuoren] laelta; musiikkia ja laulua ylhäällä kirkontornissa.”

Kustaa III viipyi Turussa 31. toukokuuta asti. Hän sai tietää paljon Kuninkaallisen Akatemian toiminnasta, hänelle esiteltiin kaikki auditoriot, ja pääsipä hän samalla seuraamaan myös väitöstilaisuutta. Pehr Kalm sai kunnian esitellä Akatemian puutarhaa, ja Kalm kirjasikin muistiin, miten kuningas esitti innokkaasti kysymyksiä. Vierailu oli ratkaiseva, sillä kuningas antoi rahakirstustaan varoja uusia istutuksia varten ja myöhemmin lahjoitti kasvihuonekasveja omasta puutarhastaan.

Turkulaisten mieliin Kustaa III:n vierailu jäi pitkäksi aikaa, ja monenlaisia tarinoita kerrottiin. Erään muistikuvan mukaan kuningas olisi osallistunut Kärsämäellä sotilasparaatiin, jota tahdittivat soittokunnan sävelet. Rumpali epäonnistui kuitenkin tahdin lyönnissä siinä määrin, että kuningas närkästyi ja kysyi, eikö löytyisi taitavampaa rumpalia. Silloin kapellimestari ilmoitti, että muuan oboisti Jahn oli taitava ja hallitsi useita soittimia. Jahn otti kuninkaan toiveesta rummut hoitaakseen ja teki työnsä niin hyvin, että Kustaa III taputti häntä ihastuneena olkapäälle ja sanoi luottamuksellisesti: ”Se oli kaunista, toveri!”

Hannu Salmi

Lähteet:

K. F. W.: Ur Gustaf III’s eriksgata i Åbo. Veckans krönika 6/1910.

Pehr Kalm: Päiväkirjamerkinnät Turun vuosilta 1772–1779. Toimittaneet Samuli Helama, Jari Holopainen ja Henry Väre. Faros-kustannus, Turku 2026.

Tidningar Utgifne af et Sällskap i Åbo 15.7.1775, 31.7.1775.

Hannu Laaksonen: Kun juhlavalaistu Turku vastaanotti Kustaa III:n. Turun Sanomat 26.10.2008.

Panu Savolainen: Teksteistä rakennettu kaupunki Julkinen ja yksityinen tila turkulaisessa kielenkäytössä ja arkielämässä 1740–1810. Sigillum, Turku 2017.

1700-luku

Geografisia huomioita Turusta

Kommentoi

Jos sinun pitäisi kirjoittaa sivun verran tekstiä tämän päivän Turusta, mistä kertoisit? Millaisia asioita haluaisit välittää tuleville lukijoille 250 vuoden päähän?

Maantiedon kirja 1770-luvulta pelastui tulipalosta. 

Käsissäni on Daniel Djurbergin (1744–1834) kirja Geografie, joka on julkaistu vuonna 1778. Tämä kappale kirjaa on tiettävästi pelastettu palavan apteekin yläkerrasta Ruotsin Uumajassa 1940-luvulla. Teos on sarjan toinen osa, ja siitä löytyy myös Åbo eli Turku. 

Aluksi kuvaillaan kaupungin maantieteellistä sijaintia. Ei kovin houkuttelevaa: maaperä on huonoa, ja seutu on osin suota ja rämettä. Luettelomaisesti etenevä kuvaus kuitenkin antaa kuvan varsin vilkkaasta paikasta. Kaupungista löytyvät esimerkiksi hovioikeus, yliopisto, katedraalikoulu sekä kirjapaino. Julkiset rakennukset tuovat kaupungille arvokkuutta. Erityisesti mainitaan kaksi kirkkoa sekä hovioikeuden ja akatemian rakennukset, raatihuone ja presidentin-, maaherran- ja piispantalot. Lasaretti ja kehruuhuonekin löytyvät. Teollisuuslaitoksista mainitaan sokeritehdas, villakangas- ja verkatehdas, kaksi tupakkakehräämöä, kaksi lankojen, tröijyjen ja sukkien valmistamoa, yksi parkkumitehdas, yksi pellava- ja puuvilla- sekä pellavadamastikutomo. Eikä tässä vielä kaikki! Kaupungista löytyy myös telakka ja tiilitehdas.

Maantietoa vuodelta 1778. Mukana myös Turku!

Kansainvälisen kaupan keskus on tietysti satama. Vilkasta kauppaa käydään Välimeren alueelle, Hollantiin, Portugaliin, Englantiin, Espanjaan, Venäjälle ja Tanskaan. Vientituotteita ovat etenkin rauta, vilja, kuivatut elintarvikkeet, nahat, tali, pellava, hamppu, terva, puutavara ja muut metsätuotteet. Tuontitavaraksi mainitaan samat, jotka muissakin kaupungeissa tavallisesti käyvät kaupaksi. Nykylukijalle jää siis tämän tekstin perusteella arvoitukseksi, löytyikö Turkuun tulevista laivoista esimerkiksi kahvia, sokeria tai mausteita. Kirjoittaja mainitsee kuitenkin, että mahdollisuudet kaupankäyntiin olisivat vielä paremmat, jos Suomen talonpoikien purjehdusvapaus ei hidastaisi sekä Turun että muiden kaupunkien kasvua. 

Maantiedosta tuli 1700-luvun kouluissa merkittävä oppiaine. Djurberg, jota tituleerataan maantieteilijäksi ja koulumieheksi, kirjoitti myös suositun oppikirjan Geografie för Begynnare, josta maantietoa opiskeli esimerkiksi nuori Zacharias Topelius. 

1700-luvun Turusta kertovaa tekstiä lukiessa voidaan miettiä, millaisesta elämästä lyhyt kuvaus kertoo, ja millaista taustatietoa sen syvempi ymmärtäminen vaatii. Kuka viljeli, kalasti, kuivasi, valmisti laivoja, kehräsi, parkitsi tai kasvatti tupakkaa? Kuka myi, osti, rikastui tai köyhtyi? 

Riveille ja rivien väliin mahtuu monenlaista elämää. 

Pälvi Rantala

Lähde:

Geografie, Sammandragen utur de Nyaste och Tilförliteligaste Auctorer, af Daniel Djurberg, II Delen. Stockholm, Tryckt hos P. Hesselberg 1778.

1700-luku, 1800-luku, 1900-luku

Turun vanhat ampumaradat

Kommentoi

Tuliaseiden yleistyttyä tarvittiin alueita, joilla niiden käyttöä voitiin harjoitella turvallisesti ja paukkeen häiritsemättä. Turun sotaväen harjoituspaikkoina käytettiin 1700-luvulla esimerkiksi linnankenttää sekä Kaarinan kirkon läheistä hiekkanummea. Sittemmin hattujen sodan (1741–1743) aikana turkulaisporvarit harjoittelivat Nummenmäellä. Ei ole varmaa, liittyikö näihin harjoituksiin ammuntaa ladatuilla aseilla vai vain tahtimarssia ja kivääriotteita.

Vanhimpia tietoja varsinaisista ampumaradoista on Venäjän vallan ajalta. 2. Turun Tarkk’ampumapataljoonan ampumarata sijaitsi aluksi Kupittaalla, ja vuosisadan vaihteen jälkeen Kärsämäellä. Kupittaan ampumarata oli vuokrattu pataljoonalle 18.9.1882 tehdyllä sopimuksella 25 vuoden ajaksi. Alueella sijaitsi myös ruutivarasto ja ”maalinammuntahuoneita”. Sopimus purettiin 1899 ja rakennukset purettiin vuonna 1900, kun rata myytiin huutokaupalla. Kärsämäen eli ”Turun seisontapaikkasotaväen” rata valmistui vuosisadan lopulla, mutta sitä piti vielä kunnostaa. Hankala rata-alue sijaitsi vetelässä suossa. Turun pataljoonan miehistö teki radalla vuonna 1900 kuivaustöitä, ja ampumarata aidattiin 1901.

Ruotsinkielinen lehti-ilmoitus, ilmoituksen vasemmassa yläkulmassa piirroskuva miehestä ampumassa pyöreään tauluun.
Turun metsästysseuran ilmoitus Åbo Underrättelserissä syyskuussa 1874. Kuva: Åbo Underrättelser, 5.9.1874.

Turun metsästysseuralla oli oma, vuonna 1874 valmistunut ampumarata ”kaupungin laitumella”. Tätä tarkempaa tietoa sijainnista ei ole. Metsästysseuran radalla kisattiin esimerkiksi 17.6.1883 Helsingin Sporttiklubin järjestämä ampumakilpailu, josta ilmoitettiin Turun Lehdessä ”niille kunnioitettaville talonpoikaissäädystä, jotka haluavat ottaa osaa”. Toinen saman tahon järjestämä kilpailu pidettiin heti perään 28.6.1883. Ampumamatka oli 200 kyynärää (noin 118 metriä). 

Muillakin yhdistyksillä, kuten 1893 perustetulla Turun Ampumataidon Ystävillä oli omia ratoja. Seuralla oli rata vuonna 1903 Turun eteläisillä takamailla, parin kilometrin päässä Uudenmaan tullista. Määräysten kiristyttyä uusi rata toimi Kärsämäessä vuodesta 1922 alkaen. Rata piti lunastaa vuonna 1921 kahdelta maanomistajalta, sillä sen halki kulki Kaerlan ja Kärsämäen kylän raja.

Mustavalkoinen valokuva makaavista miehistä ampumassa kivääreillä maavallin takana. Ampujien takana kaksi seisaallaan seuraavaa miestä, taustalla näkyy laudoista rakennettu puuvaja.
Turun suojeluskuntapiirin ampumakilpailut Kärsämäen radalla vuonna 1925. Kuva: Varsinais-Suomen vartio: Turun suojeluskuntapiirin lehti 11–12/1925, s. 11.

Suojeluskunnille ampumaradat olivat ensisijaisen tärkeitä. Turun suojeluskunta käytti Kärsämäen ampumarataa, kunnes vuonna 1925 uusi rata valmistui Ispoisten kartanon maille, kaupungin ja Kaarinan kunnan rajalle. Rata oli tarkoitettu kaupunkilaisten käyttöön ja sijainti oli valittu niin, että turkulaiset pääsisivät radalle näppärästi. Rata sijaitsi metsäisten mäkien rajaamassa laaksossa, mikä vaiensi pauketta. Ampumaratoja oli 100, 150 ja 300 metrin matkoille. Vihkiäisten yhteydessä 28.6.1925 kehuttiin erityisesti radan ampumapaviljonkia. Kärsämäen radan käyttö jatkui samalla edelleen. Varsinais-Suomen Vartio kirjoitti uudesta radasta: ”Versokoon ja kasvakoon sen suojissa suomalainen ampumataito ja lujittukoon sen tanhuvilla voimakas isänmaan puolustamisen tahto.” Rata siirtyi kaupungille vuonna 1944, ja sen toiminta päättyi 1964. Radan paikalle rakennettiin kerrostaloja.

Riku Kauhanen

Lähteet: 

Aitamäki, Aaro. Turun seutu ja sotaväki: piirteitä alueen varuskunnallisesta kehityksestä ja sotilaselämästä. Turun kaupunki, 1991.

Ahola, Harri. Kartalta ja muistoista kadonneet. Turun Sanomat 1.3.2024.

Ampujain lehti: Suomen ampujain liiton äänenkannattaja 13/1930.

Länsisuomen Työmies 9.3.1901.

Turun Lehti 13.6.1883; 17.3.1900.

Sanomia Turusta 15.5.1874; 29.6.1900.

Uusi Aura 21.11.1899; 11.11.1923

Varsinais-Suomen vartio: Turun suojeluskuntapiirin lehti 9/1923.

Åbo Underrättelser 11.05.1874.

1600-luku, 1700-luku

Turun linnan vanki

Kommentoi

”On hirmuinen pakkainen”, kirjoitti Peter Schäfer Turun linnassa 3. maaliskuuta 1712. ”En voi kylmän tähden päällepitää kirjoittamista.” Schäfer oli virunut vankina jo viisi pitkää vuotta. Hän piti suomenkielistä päiväkirjaa, kirjoitti tapahtumiaan ja kokemuksiaan muistiin lähes päivittäin ja luki pietististä kirjallisuutta, jota hänelle salakuljetettiin säännöllisesti.

Turun linna Robert Wilhelm Ekmanin maalauksessa Talvikalastusta Turun linnan ulkopuolella, 1872 (yksityiskohta). Kuva: Kansallisgalleria.

Petter Schäfer (n. 1660–1729) oli aikakauden radikaaleja, Turun Akatemian maisteri, joka oli kokenut herätyksen jo opiskeluvuosinaan. Hän oli tutustunut Lars Ulstadiukseen, joka oli vuonna 1688 herättänyt kohua ja pahennusta, keskeyttänyt saarnan tuomiokirkossa ja alkanut itse soimata niin papistoa kuin kirkkokansaa. Schäferistä tuli Ulstadiuksen ajatusten kannattaja ja julistaja. Hän pakeni ulkomaille vuonna 1694 ja päätyi Lontoon kautta Pohjois-Amerikkaan, Uuden Ruotsin siirtokuntaan. Vuosisadan vaihteessa hän palasi kuitenkin Turkuun, mutta ajautui jälleen ristiriitoihin. Hän syytti luterilaisuutta vääräoppisuudesta ja esitti synkkiä ennustuksiaan. Hän kieltäytyi käymästä ehtoollisella, ja lopulta hänet ”vietiin linnaan fankiuteen” 8. huhtikuuta 1707.

Tutkintavankeuden aikana Schäferiä yritettiin taivutella pyörtämään sanansa, mutta hän kieltäytyi itsepintaisesti antamasta periksi: ”En tottele. Kiivaudessa olin piispaa vastaan. Löin pöytään 2 eli 3 kertaa. Panin myssin päähäni. Puhuin paljon ja rohkiasti piispan pahasta menosta.” Lopulta Schäfer tuomittiin kuolemaan vuonna 1709, mutta kuninkaallinen majesteetti armahti hänet. Pietismin leviämisen estämiseksi toisinajattelija päätettiin pitää vangittuna, ja hänet eristettiin Turun linnassa vuoteen 1713 asti. Silloin hänet siirrettiin venäläisten joukkojen lähestyessä Gävleen.

Petter Schäferin päiväkirja tarjoaa näköalan 1700-luvun alun maailmaan. Hän kuvaa kirjallisia töitään ja lukemiaan teoksia, mutta myös tarkasti niin paastoamistaan kuin saamiaan ruokiakin. Hän ei näytä olleen millään tavalla eristyksissä vaan sai jatkuvasti tietoja niin kaupungilta kuin maailmaltakin. Keväällä 1710 hänen korviinsa kantautui asessori Gyllenkrokin tyly kohtalo:

”Asessori Anders Gyllenkrok lankesi äkisti sillan päässä Wittfotin puodin edessä, löi suun ja nenän vereen, kannettiin kottia ja hetken perästä kuoli. Äkisti tapahtui.”

Linnan muurien sisälle kantautui tietoja myös sotarintamalta, kuningas Kaarle XII:n edesottamuksista. Schäfer kirjoitti 14. syyskuuta 1709:

”Kovat sanomat kuului kuningas Carl XII:sta. Venäläinen löi koko armeijan Ukrainassa Pultavan kaupungin tykönä: 27.6. on tappelus ollut. Kuningas on päässyt [paennut]. Postisanomat sanovat hänen olleen 28.8. Benderin kaupungissa kovin sairas. Hän on nyt Turkin maassa.”

Schäferin arkipäivässä vuorottelivat toisaalta rakkauden kaipuu ja himo, toisaalta paastoaminen ja oman ruumiin kurittaminen. Hän eli kipujen keskellä, sääriluita särki ja hampaatkin tuntuivat hajoavan:

”Vedin langalla ulos ensimmäisen, toisen sormella. Kaikki hampaat ovat vallallensa; en tainnut purra pehmiää leipää. Länteeni on ulos vaipunut, suu ajettunut; en tainnut puhua selkiästi. Koettelin vettä juoda, thee- ja caphe-, mutta ei auttanut. Minun täytyi jättää paasto hampaiden ja kovan skärbukin tähden.”

Kaiken tämän keskellä omalaatuista saarnaajaa kävi tapaamassa kaikenlaisia turkulaisia, ja hän lähetti viestejään, ”bladeja” ja ”zedeleitä”, tuttavilleen. Päiväkirjan lopulla tunnelma tiivistyy, kun venäläisten joukot lähestyvät, ja Turku tuntuu jäävän vihollisen käsiin. Schäferille hävitys oli todistusta hengellisestä harhautumisesta:

”Herra lyö heitä, ei he tunne; hän hävittää heitä, vaan ei he tottele. Jumala nähköön sen surkeuden päälle! Se hengellinen hävitys on surullisempaa ja vahingollisempaa kuin se ulkonainen, ajallinen. Ei kenkään tunne, ei tee oikiaa parannusta, aamen!”

Hannu Salmi

Lähteet:

Petter Schäfer: Minä Pietar ja minä Anna. Päiväkirja vuosilta 1707–1714. Toimittanut Matti Piispa. Otava, Helsinki 2000.

Esko M. Laine: Schäfer, Petter. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– Luettu 22.2.2026.

Yrjö Kotivuori: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Anders Gyllenkrok. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=2230>. Luettu 22.2.2026.

Yrjö Kotivuori: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Lars Ulstadius. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=2817>. Luettu 22.2.2026.

Yrjö Kotivuori: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Petter Schaefer. Verkkojulkaisu 2005, https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=2565. Luettu 21.2.2026.

1700-luku

Turun Soitannollisen Seuran juuret

Kommentoi

Turun Soitannollinen Seura perustettiin vuonna 1790, ja se jatkaa toimintaansa yhä edelleen. Seuran sääntöjen sanotaan saaneen vaikutteita Tukholmassa toimineesta Utile dulci -seurasta, jonka haaraosastona voidaan pitää Turussa 1770 perustettua Aurora-seuraa. Kumpikaan näistä kirjallisista seuroista ei ollut vain musiikkiin keskittynyt yhdistys. 1700-luku oli erilaisten salaseurojen ja yhdistysten kulta-aikaa. Euroopassa perustettiin kaikkialla monia musiikkiyhdistyksiä. Voisiko jokin muu kuin Utile dulci -seura olla tärkeä vaikuttaja Turun Soitannolliselle Seuralle?

Euroopasta henkiset vaikutteet saapuivat Ruotsiin paitsi kirjallisina myös yksityisten henkilöiden mukanaan tuomina. Vuonna 1751 Ruotsin kuninkaaksi valittiin Schleswigissä syntynyt Adolf Fredrik. Hänen vaimonsa Lovisa Ulrika oli Preussin kuningas Fredrik Suuren sisar ja seuraavan kuninkaan Kustaa III:n äiti. Heillä oli läheinen yhteys Preussin hoviin, jonka konserttitoiminta oli esimerkkinä Berliinissä syntyneille porvarillisille musiikkiyhdistyksille.

Eräs niistä oli Musikausübende Gesellschaft, jonka säännöt kirjoitettiin 1749. Kun vertailee Musikausübende Gesellschaftin sääntöjä, jotka koostuvat 23 pykälästä, Turun Soitannollisen Seuran 5 luokkaan ja 48 paragrafiin jakautuviin sääntöihin, saa tulokseksi, että niistä 29 sisältö on asiallisesti sama kuin Musikausübende Gesellschaftin säännöissä. Siten 60 % Turun Soitannollisen Seuran säännöistä on johdettavissa esikuvaan Berliinissä yli 40 vuotta aiemmin. Sääntöjen eroja voisi selittää niiden syntymisten pitkä aikaero. Valistusajan henkinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli muuttanut kaikkia toimintoja. Musikausübende Gesellschaftin säännöt luotiin ammattimuusikkojen toimesta ja heidän etujensa mukaisiksi, kun taas Turun Soitannollinen Seura oli yleishyödyllisempi ja suuntasi toimintansa musiikin harrastajien ohjaamiseen. Musikausübende Gesellschaftin aikana alkanut prosessi johti porvariston hallinnoimien julkisten konserttien syntymiseen.

Ensimmäiset julkiset konsertit Suomessa olivat Aurora-seuran järjestämät Pergolesin Stabat materin esitykset 19. elokuuta 1773 ja uudelleen vuotta myöhemmin Turussa. Sitten vetovastuun otti Turun Soitannollinen Seura, jonka vuosijuhla Kustaa III:n syntymäpäivänä sisälsi aina konsertin ja esitelmän jostain yleisesti kiinnostavasta aiheesta.

Kuvassa on piispa Jacob Gadolinin pääsylippu Turun Soitannollisen Seuran konsertteihin vuonna 1797. Seura on lainannut Vergiliukselta moton Ipse laetus citharam Apollo dabat, jonka vapaa suomennokseni kuuluu: Iloisena Apollo antoi käyttöömme lyyran.

Ilari Lehtinen

1700-luku, 1800-luku

Maisteri Porthanin palvelijana

Kommentoi

Kirjailija ja taidehistorioitsija Emil Nervander kierteli kesällä 1871 Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa perehtymässä suomalaisiin muinaismuistoihin. Nervanderin retkikunta oli saapunut Korppoon kartanolle, joka oli siihen aikaan Stigzeliuksen suvun hallussa. Seurue jäi ihmettelemään kartanon kauniita huonekaluja ja vanhoja vaakunoita. Samalla he tapasivat perheen iäkkään palvelijan, joka oli silmin nähden innostunut akateemisen väen saapumisesta. Vanhus alkoi kertoa ”maisteri Porthanista”, jonka palveluksessa hän oli kerran ollut ja jonka ”kunnianarvoisan aseman kansakunnan historiassa hänen silmänsä olivat ilokseen saaneet nähdä”. Nervander ei kuitenkaan voinut jäädä tarinoita kuuntelemaan, sillä hänellä oli tovereineen kiire jatkaa muinaismuistojen kartoitusta. Hän kirjasi kuitenkin toiveen, että joku ”ehtisi tallentaa hänen huuliltaan pian haipuvia kaikuja hänen nuoruudestaan”.

Kuuluisa turkulainen oppinut, kaunopuheisuuden professori Henrik Gabriel Porthan (1739–1804) oli kuollut 16. maaliskuuta 1804 Turussa, siis 67 vuotta Nervanderin kesäretkeä aikaisemmin. Nervander ei kerro kohtaamansa vanhuksen nimeä, mutta hänen on täytynyt olla Anna Maria Runér, joka Korppoon seurakunnan rippikirjan mukaan oli kartanon palveluksessa ja joka oli syntynyt vuonna 1780. Tapaamisen aikaan vanha palvelija oli jo kunnioitettavassa 91 vuoden iässä.

Mamselli Arfvidsson Lorens Pasch nuoremman kuvaamana, 1780. Kuva: Wikimedia Commons.

Anna Maria Runér eli tapaamisen jälkeen vielä pitkään ja oli lopulta maan iäkkäimpiä asukkaita. Hän menehtyi 25. huhtikuuta 1883, reilusti yli 102-vuotiaana. Kirkonkirjojen mukaan hän oli tullut Korppooseen Merimaskusta jo vuonna 1828, Stigzeliuksen perheen mukana, mutta oli sitä ennen ehtinyt kokea paljon. Jo lapsena hän oli päätynyt Ruotsiin, jossa hän työskenteli kuuluisan ennustajan Ulrica Arfvidssonin (1734–1801) palvelijana. Mamselli Arfvidsson oli tullut tunnetuksi Kustaa III:n ennustajana, ja Runér muisteli, miten monia tunnettuja henkilöitä kävi Arfvidssonin apua kysymässä vielä tämän viimeisinä vuosina. Tukholmasta Runér päätyi lopulta monien vaiheiden jälkeen Turkuun, ja hänet on merkitty Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjassa Turun akatemian lainopin professori Matthias Caloniuksen (1738–1817) talouteen vuosina 1800–1802. Juuri tuohon aikaan Runér tutustui paremmin myös Porthaniin. Åbo Tidningin vuonna 1883 julkaiseman muistokirjoituksen mukaan Porthan oli usein nähty vieras Caloniuksen kodissa, joka sijaitsi Pohjoiskorttelin tontilla 15. Professorin kotonaan järjestämät kokoontumiset olivat jääneet palvelijan mieleen samoin kuin opiskelijoiden monet kepposet.

Anna Maria Runérin nimi Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjassa. Kansallisarkisto.

Todennäköisesti Anna Maria Runér tutustui Porthaniin hyvinkin läheisesti, sillä tämä ei ollut ainoastaan säännöllinen vieras vaan asui vähän aikaa Caloniuksen kodissa, kuten M. G. Schybergson on Porthan-elämäkerrassaan todennut ja kuten myös rippikirjasta voi havaita. Porthan oli kyllästynyt entisen asuntonsa huonoon kuntoon, etsi parempaa asuinsijaa ja pääsi väliaikaisesti kollegansa luo. Kaikesta päätellen Anna Maria Runér oli Caloniuksen pestaama, mutta Nervanderille vanhus muisteli nimenomaan Porthania, josta oli tullut suoranainen kulttihahmo 1860-luvulta lähtien. Tästä vanhus oli epäilemättä hyvin perillä.

Hannu Salmi

Lähteet:

”Dödsfall”, Åbo Tidning 5.5.1883.

G. C.: ”Den älsta kvinna jag känt”, Åbo Tidning 9.3.1905.

Forsstrand, Carl: Spåkvinnor och trollkarlar. Minnen och anteckningar från Gustaf III:s Stockholm. Hugo Gebers förlag, Stockholm 1913.Korppoon seurakunnan muuttaneiden luettelo 1821–1883, Kansallisarkisto.

Korppoon seurakunnan rippikirja 1850–1858, Kansallisarkisto.

Merimaskun seurakunnan rippikirja 1821–1827, Kansallisarkisto.

Nervander, Emil: Sommarresor i Finland. På Åland och i Åbo-trakten. G. W. Edlnds förlag, Helsingfors 1872.

Salste, Tuomas, Suomen vanhimmat ihmiset, https://www.tuomas.salste.net/suku/vanhimmat.html

Schybergson, M. G.: Henrik Gabriel Porthan. Lefnadsteckning. Senare delen. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911.

Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirja 1798–1803, Kansallisarkisto.