1600-luku

Pyhän Mikaelin köyhät nälkävuonna 1697

Kommentoi

Kesällä 2024 Turussa suoritettiin arkeologisia kaivauksia Linnankadun varrella Kakolan rinteen juurella. Paikalta löydettiin sinne 1670-luvun puolivälissä siirretyn Turun köyhäinhuoneen Pyhän Mikaelin kirkon nurkka ja noin 400 vainajaa, joiden jäänteet tutkitaan ennen kuin ne lasketaan takaisin haudan rauhaan. Vuonna 1697 vallinnut raskas nälänhätä surmasi köyhäinhuoneen asukkeja ja 300 muualta kaupunkiin vaeltanutta kerjäläistä, joista osa haudattiin köyhäinhuoneen hautausmaahan ja osa tilapäiseen hautausmaahan Hämeentullin ulkopuolelle, sillä Pyhän Mikaelin hautausmaasta loppui tila. Mitä me tiedämme köyhäinhuoneen oloista tuona raskaana aikana?

Pyhän Mikaelin kirkko merkittynä Linnankadun varrelle Gadolinin kartassa 1700-luvun puolivälissä. Kuva: P.T.Kuusiluoma 2006.

Kaupungin velvollisuutena oli huolehtia vain omista köyhistään, kaupungin lapsista, jotka olivat syntyneet Turussa, tai niistä, jotka olivat tehneet työnsä ja maksaneet veronsa kaupungissa. Ulkopaikkakuntalaiset lähetettiin kotipitäjänsä elätettäväksi. Tämä perustui vuonna 1617 annettuun Örebron sääntöön, jossa kukin seurakunta määrättiin huolehtimaan itse köyhistään. Lisäksi kaupungin tuli haudata köyhänsä kunniallisesti, mikäli sukulaisilta saatavia tai muita varoja ei ollut.

Esimerkiksi leski Elin Jöransdotter anoi elokuussa 1697 alamaisesti, että hän saisi kaupungin hospitaalista jotakin elantoa kurjuuteensa ja köyhyyteensä. Hänen miehensä porvari Henrik Arkapoika oli maksanut kaupungille veronsa vajaan 30 vuoden ajan. Raatimies Bertil Letzle kertoi, että hospitaalista oli kuollut 16 hoidokkia, joten sen varoista voitaisiin maksaa Elinille jotakin.

Kaupungin hospitaalin eli köyhäinhuoneen taloutta valvoi vuosittain neljä raadin tehtävään määräämää porvaria. Heistä yhdellä oli vetovastuu vuorotellen kuukauden ajan. Taloudenhoitajat valittiin yksi kustakin kaupungin neljästä korttelista eli kaupunginosasta. Lisäksi hospitaalin saarnaaja Samuel Justander oli vastuussa ruokatavaroista ja haloista, joita köyhille toimitettiin elannoksi ja lämmöksi. 

Köyhäinhuoneen asukkien ja taloudenhoitajien käsitykset riittävästä elannosta menivät ristiin etenkin nälkävuosina. Kaupungin hospitaalin hoidokit valittivat siten tammikuussa 1697 taloudenhoitajista, että ensinnäkin ruokaa saatiin liian vähän ja lisäksi polttopuista ja lämmöstä oli pulaa. Taloudenhoitaja kauppias Gabriel Miltopaeus vastasi, että ruokaa oli toimitettu hänen edeltäjiensä tapaan, ja hän oli juuri ostanut kymmenen kuormaa polttopuita köyhille. Köyhien todettiinkin polttaneet puuta turhaan, mitä tämä sitten tarkoittikin. 

*

Hospitaalin asukkien toimeentulo oli nälkävuosina vaarassa, sillä sen tulojen maksamiseen määrätyt porvarit olivat halukkaampia käyttämään viljansa itse tai myymään sen. Siksi raati päätti kirjoittaa heinäkuussa 1697 maaherralle saadakseen siihen määrätyt porvarit toimittamaan viljaa köyhäinhuoneeseen.

Kun elämä hospitaalissa kävi niukaksi, lähti sen asukkeja kaupungille kerjäämään elantoaan kaupunkilaisilta. Heillä ei ollut kuitenkaan oikeutta poistua hospitaalista ja aiheuttaa häiriötä. Siksi raastuvassa luettiin maaherran 2.10.1697 antama kirje, jonka mukaan maistraatin tuli huolehtia jatkossa siitä, etteivät köyhäinhoidon piirissä olevat hospitaalin asukkaat häirinneet porvareita näiden kotona. Tehtävä määrättiin hospitaalin renkien hoidettavaksi.

Köyhien vainajien hautaamisesta koitui paljon työtä ruumiista huolehtineille, ja raati joutui huomauttamaan myös vainajien kunniallisesta kohtelusta. Hospitaalin taloudenhoitajille ilmoitettiin siten huhtikuussa 1697 kuolleiden määrän noustessa, että heidän piti määrätä hospitaalin rengeille palkka siitä, että heillä oli paljon työtä. Kun kaksi haudankaivajaa ei riittänyt, päätti raati toukokuussa 1697 ottaa neljä köyhää renkiä kaivamaan hautoja. Palkaksi heille kullekin luvattiin 20 kuparitaalaria ja lisäksi mahdollisesti köyhiltä tuleva perintö. Kaupungin ajureille huomautettiin, että heidän tuli kohdella kunniallisesti niitä ruumiita, joita he ajoivat hospitaalin hautausmaahan, jotta asiasta ei tullut enää valituksia.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

KA (Kansallisarkisto) z:64, TRO (Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat) 1697, passim.

1900-luku, 2000-luku

Perheväkivalta päättyi tappoon Koulukadulla

Kommentoi

Helmikuun 28. päivänä vuonna 1948 Turun ja Porin läänissä oli odotettavissa heikkoa tai kohtalaista lounaistuulta ja enimmäkseen kaunista säätä. Oli lauantai ja vietettiin Kalevalan päivää sekä Turun yliopiston vuosijuhlaa. Samana päivänä mies ampui vaimoaan kuolettavasti osoitteessa Koulukatu 20.

Tuona päivänä turkulainen ”metallialan taitava työmies” meni etsimään vaimoaan tämän sisaren kotoa taskussaan nagant-pistooli. Mies päästettiin sisälle asuntoon ja hetken keskusteltuaan vaimonsa kanssa asunnon keittiössä, hän otti pistoolinsa ja ampui sillä kaikkiaan neljä kertaa. Yksi luodeista osui vaimoa päähään. Tämän jälkeen mies otti veitsen käteensä ja viilsi sillä itseään kaulaan. Tapahtumia todistanut silminnäkijä, ilmeisesti uhrin sisko, hälytti apua paikalle ja molemmat loukkaantuneet kuljetettiin Turun lääninsairaalaan hoidettaviksi. Leikkauksesta huolimatta vaimo kuoli saamiinsa vammoihin muutama päivä tapahtuneen jälkeen. Hänet haudattiin Turun vanhalle hautausmaalle maaliskuussa. Sen sijaan kuolettavan laukauksen ampunut puoliso selvisi itseaiheutetuista vammoistaan ja mielentilan selvittelyn jälkeen hänet tuomittiin syksyllä 1948 kuritushuonerangaistukseen kymmeneksi vuodeksi vaimonsa taposta.

Mies ampui puolisoaan kohti nagant-revolverilla, joista suurin osa valmistettiin 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella Venäjällä / Neuvostoliitossa. Wikimedia Commons.

Uutinen väkivaltaisesta välienselvittelystä levisi lehdistön välityksellä ympäri Suomea. Otsikot kertoivat niin verityöstä, verinäytelmästä, perhemurhenäytelmästä kuin avioliittotragediasta. Lopulta ainakin 35 sanomalehteä julkaisi uutisen aiheesta maaliskuun puoliväliin mennessä.

Lehtikirjoitusten perusteella murhattu vaimo oli asunut tilapäisesti siskonsa luona jo pidemmän ajan. Ilmeisesti mies oli ollut päihtynyt mennessään selvittelemään tilannetta ja hakemaan vaimoaan takaisin. Lehdistössä murhatyön syyksi ilmoitettiin ”avioliitossa sattuneet ristiriitaisuudet”. Mies oli käyttänyt usein alkoholia ja pahoinpidellyt puolisoaan päihtyneenä sekä uhannut tämän henkeä. Vaimo oli yrittänyt saada avioeron puolisostaan, mutta tämä ei ollut siihen suostunut. Oikeudenkäynnissä mies kertoi osuneensa vaimoonsa vahingossa, ja väitti ettei hänen tarkoituksenaan ollut tappaa tätä. Väitteistään huolimatta hän oli kuitenkin hankkinut mustasta pörssistä aseen, ja ampui sillä useita laukauksia vaimonsa sisaren asunnossa.

Kulttuurihistorioitsija Rauno Lahtinen on kirjoittanut teoksen Murhia ja hirmutekoja Turussa (2021), mutta tämä Koulukadulla tapahtunut verityö ei ole mukana hänen kirjassaan. Se noudattaa kuitenkin Lahtisen teoksessa esille tulevien tapausten kaavaa, jonka perusteella tappoon päättynyt väkivalta ei ollut ajalle vierasta. Myöskään itsemurha tapon jälkeen ei ollut harvinaista. Näin kävi tässäkin tapauksessa, vaikka tuomittu jäi yrityksestään huolimatta henkiin. Lahtisen mukaan ampuma-aseiden hallussapitoa rajattiin ensimmäisen kerran lailla vuonna 1933, jonka jälkeen aseiden hallussapitoon tarvittiin poliisin lupa. Lakia kiristettiin vielä kaksi vuotta ennen Koulukadun surmaa, jolloin taskuaseen sai hankkia vain työtarpeeseen. Valitettavasti tämäkin tarina osoittaa, että aseita kuitenkin kaupattiin pimeästi niitä haluaville.

Koulukadun verityö ei ollut siis omana aikanaan ennenkuulumaton, vaan yksi muiden murhien ja tappojen joukossa. Valitettavasti tällaiset tapaukset eivät ole harvinaisia tänäkään päivänä. Pelkästään vuoden 2026 maaliskuun loppuun mennessä on uutisoitu kahdeksan naisen kuolleen lähisuhdeväkivallan seurauksena. Kaksi heistä on kuollut Turussa. Näiden tapausten suhteen on myös huomioitava, että usein vain kuolemaan johtaneet väkivaltatilanteet päätyvät otsikoihin.

Johanna Latva ja Otto Latva

Lähteet:

Naisjärjestöt Yhteistyössä Nytkis ry. ”8 tapettua naista kolmessa. Kuukaudessa” @nytkis_ry – Instagramtili. 27.3.2026. https://www.instagram.com/p/DWYjyMTDFg-/.

Rauno Lahtinen. Murhia ja hirmutekoja Turussa. Turku: Sammakko, 2021.

Raahen Seutu 3.4.1948.

Sosialisti 6.11.1948.

Turun Sanomat 29.2.1948; 3.4.1948; 6.11.1948.

Uusi Aura 29.2.1948

Uusi Suomi 29.2.1948

1900-luku

Painostavan tunteen vaikuttamana

Kommentoi

Joulukuun kuudentenatoista 1939 turkulainen peltiseppä makasi sairasvuoteella Turun lääninsairaalassa. Hänen herättyään tiedottomasta tilasta suoritettiin kuulustelut, joissa kuulustelijana oli Porin Rykmentin 2. Konekiväärikomppanian päällikkö. Kuulustelupöytäkirjaa piti paikalle käsketty korpraali. Heidän lisäkseen läsnä kuulusteluissa oli sairaalan sairaanhoitajatar.

Talvisota oli jo alkanut ja kestänyt yli viikon. Asesepän erikoiskoulutuksen saanut peltiseppä, sotilasarvoltaan sotamies oli määrätty ilmoittautumaan Porin rykmenttiin ylimääräisiin kertausharjoituksiin 9. joulukuuta 1939, todennäköisesti nykyisin yliopistoon kuuluvan alueen kasarmeille. Täältä hän lähti 15. joulukuuta ilman lupaa illalla kotiinsa Kähäriin, silloiselle Tikkumäelle. Syyksi hän kertoi, että oli lähtenyt ilman lomalupaa ”jonkunlaisen painostavan tunteen vaikuttamana”. Hänen vaimonsa ei ollut kotona.

Yksin kotona ollessaan mies meni kylpyhuoneeseen ajamaan partaansa. Samassa häntä alkoi omien sanojensa mukaan hermostuttamaan, ja hän ryhtyi viiltelemään vasempaan käsivarteensa suunnilleen kyynärpään kohdalle muutamia viiltoja. Verenvuoto oli ilmeisesti ollut suurta, sillä kun lääninsairaalan lääkäri oli ottanut potilaan vastaan, mies oli ollut tajuttomassa tilassa.

Miehen kuulustelupöytäkirjan mukaan ”[t]ekoon johtanutta syytä hän ei tiennyt”. Hän vain kertoi olleensa pidemmän aikaa hermostunut. Kuulustelijan kysyessä, oliko hänen aikomuksensa ”vakavasti lopettaa itsensä”, myönsi mies asian olleen näin.

Kuulustelujen edetessä ei löytynyt mitään erityistä syytä. Miehellä ei ollut mitään siviilielämän vaikeuksia, jotka olisivat ajaneet hänet tekoonsa. Hän oli vakituisessa työssä, joten taloudellisia vaikeuksia ei ollut, ja hän käytti alkoholia vain hyvin vähän. ”Suomen armeijan suhteen ei hänellä ole mitään sanottavaa”, ja asevelvollisuutensa Porin rykmentissä mies oli suorittanut moitteettomasti. Loppukaneettina todettiin: ”Kuulusteltava piti tekoa johtuvan jonkunlaisesta hänelle tuntemattomasta mielenjohdosta.”

Kuulustelupöytäkirja ei tätä mainitse, mutta asesepän koulutuksen saaneena mies tuskin olisi päätynyt etulinjaan, vaan todennäköisesti hän olisi ollut jollakin varikolla kotirintamalla huoltamassa ja kunnostamassa aseita. Sotatila on luonnollisesti vaikuttanut, mutta on mahdoton arvioida, mikä miehen lopulta ajoi epätoivoiseen tekoonsa.

Paperia, jolla vaaka- ja pystysuoria riviviivoja ja luku 8950. Tämän luvun oikealla puolella luku 1.
Peltisepän kuolinsyyksi vuonna 1940 on merkitty Tilastollisen päätoimiston tilastoihin lukusarja 8950, eli ”sodassa kuolleet”. Kuva: Kansallisarkisto.

Peltiseppä menehtyi talvisodan jälkeen huhtikuussa 1940 eli välirauhan aikana. Kuolinsyyksi kuolinsyyluetteloihin on merkitty numero 8950, eli ”Sodassa kuolleet”. Kaatuneiden ja sodissa menehtyneiden kantakortit ovat saatavilla vapaasti täysin digitoituina Kansallisarkiston verkkopalveluista, mutta tämän miehen kortti vain kahden sivun mittainen. Mainintoja osanotoista taisteluihin tai palveluksesta sota-ajan yksiköissä ei ole. Jopa usein mukana oleva kuolintodistus puuttuu. Mutta koska numero 8950 kattaa kuolinsyyluetteloissa kaikki sodasta johtuvat kuolemantapaukset, voidaan sitä laveudessaan pitää tässä tapauksessa osuvana.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki. K03Ab:70 Luettelot kuolleista, Turun ja Porin lääni: Kemiö–Nauvo 1940.

Kansallisarkisto, Helsinki. Kaatuneiden henkilöasiakirjat (kokoelma). Kantakortit.

Kansallisarkisto, Helsinki. T-12792. 3 Sotilaskarkureita koskevat asiakirjat 1939–1941. Pöytäkirja 16.12.1939.

1700-luku

Porthan Saksassa

Kommentoi

Henrik Gabriel Porthan sai 18. toukokuuta 1779 Turun akatemian kanslerilta pitkään odottamansa virkavapauspäätöksen. Hän oli koko kevään suunnitellut matkaa Saksaan, ennen kaikkea Göttingenin maineikkaaseen yliopistoon, ja nyt lähtö viimein varmistui. Akatemian kirjasto oli Porthanin silmäterä, ja samalla kun matka tarjoaisi mahdollisuuden kartuttaa tietoja ja taitoja, se antaisi tilaisuuden ”hyödyttää köyhää kirjastoamme”, kuten Porthan totesi. Tarkasta lähtöpäivästä ei ole säilynyt tietoa, mutta lähteiden perusteella voi päätellä, että Porthan hyvästeli kotikaupunkinsa viimeistään kesäkuun puolivälissä. Merimatka Lyypekkiin sujui joutuisasti, ja sieltä hän jatkoi Göttingeniin, jossa hän vietti lopulta viisi viikkoa, elokuuhun asti.

Johann Heinrich Wilhelm Tischbeinin maalaus Christian Gottlob Heynesta vuodelta 1772. Kuva: Wikimedia Commons.

Göttingenin yliopisto oli perustettu vain runsaat 40 vuotta aiemmin, mutta siellä työskenteli monia maineikkaita tutkijoita, joiden teoksia Turussakin tunnettiin. Göttingenissä vaikutti muun muassa historioitsija August Ludwig von Schlözer, jonka teoksen Allgemeine Nordische Geschichte Porthan oli lukenut kaksi vuotta aiemmin. Matkansa aikana Porthan tapasi Schlözerin lisäksi Vanhan testamentin eksegetiikan professorin Johann David Michaelisin ja antiikin tutkijan ja uushumanismin puolestapuhujan Christian Gottlob Heynen, joka oli Porthanin tapaan kaunopuheisuuden professori.

Porthan oli erityisen paljon tekemisissä paitsi Schlözerin myös Heynen kanssa. Keskustelukielenä oli latina, sillä Porthan koki osaavansa saksaa liian kankeasti. Helppoa ei vuorovaikutus ollut latinaksikaan, sillä Heyne puhui voimakkaalla aksentilla: ”Etenkin alussa minun oli vaikea käsittää, että fel tarkoitti vel, sey oli seu, schentes ja maschis olivat gentes ja magis, dedit oli tetit jne. Kun hän kuninkaallisessa tiedeseurassa luki ääneen muuten varsin kauniin tutkielman, vaikutti tämä ääntämys minusta erityisen kummalliselta.”

Antiikin veistosten kipsijäljennöksiä Göttingenin yliopiston kokoelmissa. Kuva: Hannu Salmi.

Akateeminen elämä oli Göttingenissä kovin toisenlaista kuin Turussa. Opiskelukulttuuri ja työmoraali tekivät Porthaniin vaikutuksen. Hän kirjoitti kirjeessään:

”Täkäläinen akatemia on parhaassa kukoistuksessaan, ja sillä on oivat opettajat ja noin 900 ylioppilasta. Täällä ollaan harvinaisen ahkeria; aamuseitsemästä iltakahdeksaan pidetään päivittäisiä luentoja, paitsi sunnuntaisin ja lauantai-iltapäivisin; ja jopa silloin jotkut luennoivat. Kun kello lyö, ovat kaikki kadut täynnä ylioppilaita; mutta tuntien aikana ei monenkaan näe vetelehtivän ympäriinsä. Laiskat pelaavat ja juovat kamareissaan.”

Porthan mainitsi erityisesti tavan, jolla opiskelijat maksoivat luennoitsijalle: ”Kun professori luennoi 50, 150 tai 200 kuulijalle ja saa jokaiselta 1–3 dukaattia, niin kannattaa olla ahkera; ja niinpä useimmat pitävät 3 tai 4 yksityistä luentosarjaa päivittäin.” Turussa tätä ei kuitenkaan voisi toteuttaa. Sen Porthan oli valmis myöntämään.

Antoisat viikot Göttingenissä olivat pian takana, ja matka jatkui. Syyskuussa hän seisahtui Dresdeniin ja anoi kirjeitse lisää virkavapautta, sillä kotiinpaluu kestäisi. Samalla hän tiivisti kirjeessään paitsi siihenastisen reittinsä myös kotiinpaluunsa suunnitelman:

”Olen, Jumalan kiitos, ollut koko ajan terveenä! Oleskelin muutaman päivän Lyypekissä, viikon Hampurissa, viisi viikkoa Göttingenissä, noin viikon Kasselissa ja erinäisiä päiviä Gothassa, Erfurtissa, Weimarissa, Jenassa, Hallessa, Leipzigissa; aion matkustaa täältä Wittenbergin kautta Berliiniin, Greifswaldiin ja Stralsundiin sekä sitten postin mukana Ystadiin.”

Hannu Salmi

Lähteet:

Klinge, Matti: Nyhumanismen i Finland. Finlands svenska litteraturhistoria. Förra delen. Åren 1400–1900. Utgiven av Johan Wrede. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1999.

Riikonen, H. K.: Saksalainen ja ”saksalainen” professori: C. G. Heyne ja H. G. Porthan. Auraica. Scripta a Societate Porthan edita, Vol. 16, 2025: 47–55.

Schybergson, M. G.: Henrik Gabriel Porthan. Lefnadsteckning. Förra delen. Svenska litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1908.

1800-luku

Kun lennätin yhdisti Turun maailmaan

Kommentoi

”Mitä arvelet sellaisesta sanansaattajasta, joka ei tarvitse edes kahta sekuntia juostakseen maapallon ympäri?” Zacharias Topelius ihmetteli vuonna 1850 Helsingfors Tidningar -lehden toimittajana Euroopassa levinnyttä uutta keksintöä, sähköistä lennätintä. Kuten kaikille aikalaisille, Topeliuksellekin lennättimen nopeus oli ällistyttävää. Hän laskeskeli, että sähkövirta tarvitsisi vain 1/200 sekuntia kulkeakseen runsaan 200 Ruotsin peninkulman matkan Helsingistä Turun, Oulun, Kuopion, Viipurin ja Pietarin kautta takaisin Helsinkiin.

Varhainen lennätinlaite 1830- ja 1840-luvun taitteesta. Lennätinlinjan rakentaminen Turkuun vuonna 1856 oli tiedonkulun kannalta mullistavaa. Ensi kertaa kaupunki kytkeytyi muuhun maailmaan yhteydellä, joka oli nopea vaikkei vielä aivan reaaliaikainen. Lähde: Wikimedia Commons.

Vaikka 1800-luvulla otettiin käyttöön useita tiedonkulkua parantaneita teknologisia uudistuksia, sähköisen lennättimen vaikutus oli mullistavin: vasta se merkitsi kuljetuksen ja kommunikaation ratkaisevaa erottamista toisistaan. Lennätin mahdollisti neuvottelemisen kaukaistenkin paikkojen välillä ilman päivien tai viikkojen viivettä. Nykyistä reaaliajassa toimivaa tietotekniikkaa pidetään ainutlaatuisena teknologisena uudistuksena, mutta lennätin siirsi kansainvälisen tiedonkulun lähelle ”reaaliaikaista” jo liki 200 vuotta sitten.

Suomalaiset sanomalehdet kuvasivat lennätinverkon laajenemista Länsi-Euroopassa 1840-luvulta lähtien, joten uuden tekniikan edut tunnettiin myös täällä. Suomen ensimmäinen lennätinlinja rakennettiin muun Euroopan vanavedessä Moskovan ja Pietarin kautta Helsinkiin vuonna 1855. Seuraavana vuonna linja ulotettiin Turkuun, missä se kulki Hämeenkadulta Aurajoen yli Kauppiaskadulle kauppias Nomellin taloon. 

Turkulaiset ottivat lennättimen vastaan paitsi innostuksella myös pelonsekaisella jännityksellä. Åbo Underrättelser maalaili, miten ohut lanka yhdisti meidät sivistyneeseen Eurooppaan. Monet pitivät kuitenkin lennätintä lähes noituutena. Lehden mukaan vallalla oli ajatus, että ”pieninkin sormenkosketus siihen aiheuttaa salaisimmankin ajatuksen leviämisen ympäri maailmaa”.

Turkulaiskauppiaat tarttuivat välittömästi uuteen yhteydenpidon välineeseen, vaikka siinä oli aluksi kosolti teknisiä ongelmia. Vajaata kuukautta lennätinaseman avaamisen jälkeen kauppahuoneen omistaja Carl Magnus Dahlström lähetti kolme ”sähködepessiä” ulkomaille. Näistä ensimmäinen meni perille, muiden sisältöä ei sen sijaan lennätintoimipaikoissa ollut ymmärretty. Ruotsiksi kirjoitetut viestit olivat muuttuneet venäjäksi käännettäessä niin paljon, etteivät ne olleet enää Pietarissa luettavassa muodossa. Esimerkiksi nimi ”Johan Granfeldt” oli vaihtunut muotoon ”Ragano Granfeldt”. Lennätinliikenteen luotettavuus parani vuodesta 1860 lähtien, kun uusi Haaparannan kautta Ruotsiin kulkenut yhteys valmistui.

Mika Kallioinen

Lähteet:

Helsingfors Tidningar 8.5.1850.

Åbo Underrättelser 27.5.1856.

Kallioinen, Mika, Verkostoitu tieto. Informaatio ja ulkomaiset markkinat Dahlströmin kauppahuoneen liiketoiminnassa 1800-luvulla. 2003.

Risberg, Einar, Suomen lennätinlaitoksen historia 1855-1955. 1959.

Wenzlhuemer, Roland, Connecting the Nineteenth-Century World: The Telegraph and Globalization. 2013.

1900-luku

Vivate Karnevalis!

Kommentoi

Suomen talvi- ja jatkosodan aikana tanssien järjestäminen oli kiellettyä. Sallittuja olivat vain teatteri- ja elokuvanäytännöt, konsertit sekä isänmaalliset juhlatilaisuudet.  Huvittelunhalua säädökset eivät kuitenkaan poistaneet, mutta luvattomista nurkkatansseista tai kotihipoista saatettiin tuomita sakkoja – jopa vankeutta. 

Ei ihme, että tanssikiellon poistuttua sodan jälkeen kaikenlaiset juhlimiset suorastaan ryöpsähtivät valloilleen. Tämä näkyi vahvasti opiskelijaelämässä Turussa. Vuoden 1945 Turun Ylioppilaslehdissä maakuntakerhojen, ylioppilaskunnan, beaanien, kemistien ym. juhlat ja illanvietot näkyvät; talvisella retkelläkin pantiin monotanssiksi.

Mainio esimerkki on ylioppilaskunnan urheilutoiminnasta vastannut Ylioppilaskunnan Urheilijat (TYYU), jonka toiminta elvytettiin helmikuussa 1945. Urheilujaostojen lisäksi valittiin ohjelmatoimikunta, käytännössä huvitoimikunta. Varojen hankkimiseksi – ja huvitteluhalun tyydyttämiseksi – toimikunta ryhtyi innokkaasti toimeen. Toimikunnan jäsenen, Katarina Pihan arkistossa on säilynyt muutamia käsin piirrettyjä juhlamainoksia.

Mainos TYYU:n järjestämiin Jättiläiskarnevaaleihin 17.3. ja pukupalveluilmoitus Naamiaisiin 10.5.1945.

Reilussa viikossa huvitoimikunta polkaisi pystyyn jättiläiskarnevaalit, joiden valmisteluista Katarina on merkinnyt päiväkirjaansa juhlapäivän 17.3. aamuna: ”Eilen olivat suuret paperihattutalkoot, jossa läsnä olivat Soke, Iljamo, Exi, Gringo, Tor, Marja… Vivate Karnevalis!”  Ja jatkoi juhlien jälkeen aamulla klo 7.10: ”Olen ollut jo puoli tuntia kotona. Haa! Melkein 12 tuntia on juhlittu. — Kansa ryyppäs ja sammus”. 

Vapun yleisen juhlinnan jälkeen Helatorstaina 10.5. oli naamiaiset, joista Turun Ylioppilaslehti 4/1945 kertoi: ”Urheilijat järjestivät kevätkauden hauskimmat juhlat, ’mannermaisella tasolla’ olevat naamiaiset, missä kansa ihmeissään kyseli, kuka oli salaperäinen mustalaiskaunotar, jota itse sarvipää pirukaan tulipunaisessa viitassaan ei saanut kiedotuksi pauloihinsa…” Seuraavan päivän ”Teekkariottelujen” jälkeen oli tietysti juhlat Kårissa.

Mainos Kesäyliopistolaisten tutustumistilaisuuteen 30.6. ja Lauantaitansseihin 14.7.1945 .

Turun Kesäyliopisto aloitti toimintansa 26.6. kuuden vuoden keskeytyksen jälkeen entistä laajemmin ohjelmin. TYYU oli tilanteen tasalla ja järjesti heti 30.6. Kunnassa tutustumistilaisuuden, ”jonka ohjelmaa ei voi kyllin kehua – TANSSIA tehokkaan orkesterin säestyksellä”.

Ylioppilaslehden pakinoitsija Observer totesi mainoksen vaikutuksen: ”Olimme jo keväällä tehnyt sen pyhän päätöksen, ettemme ainakaan Me tule kesäyliopistoa läsnäolollamme kunnioittamaan … Mutta – jo eteiseen päästyämme pysähdytti Meidät Erkki Kalkaksen laatima jättiläismainos kesäyliopistolaisia … odottavista suurista lauantaitansseista … Marssimme kansliaan ja suoritimme vaaditut maksut … Olimme kirjoittautuneet kesäyliopistoon.”

Jo pari viikkoa myöhemmin tanssittiin taas – tulot soutujoukkueelle uusien airojen hankkimiseksi. Aurasoudut olivat tähtäimessä. 

Kiihkeää juhlinnan himoa! Ei ihme, että Katarinan päiväkirjasta löytyy toukokuussa toteamus: ”On valvottu, valvottu ja taas valvottu. Työstä ja luvuista ei tule mitään, haluttaa vain juosta ja olla.”

Kristina ja Tapani Kunttu

Lähteet:

Katarina Pihan (e. Nurmi) arkisto, Kristina Kuntun hallussa

  • Päiväkirja v. 1945, jossa Turun Kesäyliopiston ohjelma 26.7.-4.8.1945 ja sanomalehtileike 27.6.1945: ”Turun Kesäyliopiston viidennen lukukauden avajaiset eilen”.
  • Juhlamainokset. Juhlien ajankohtaa ei ollut merkitty kaikkiin mainoksiin, mutta vuoden 1945 päiväkirjan, Turun Ylioppilaslehtien sekä kalenterin avulla ne sai selvitetyksi. 

Olkkonen Tuomo: Suomalaisen populaarikulttuurin nuoruusvuodet. Teoksessa Suomalaisen arjen historia 3. Modernin Suomen synty. Weilin+Göös Oy, WS Bookwell Oy, Porvoo 2007.

Turun Ylioppilaslehti 1945 vuosikerta.

1900-luku

Paljaista kallioista lehteviksi puistoiksi

Kommentoi

Kulttuurimaisema on muuttunut sadassa vuodessa huimasti. Jos meidät pudotettaisiin esimerkiksi meille tuttuun kylämaisemaan tai teollisuuskompleksiin vuonna 1900, kestäisi tovin jos toisenkin, ennen kuin tunnistaisimme paikan. Tässä tekstissä ei käsitellä muuttunutta rakennuskantaa, vaan puustoa, joka on vallannut entisen avoimen maiseman.

Lähdetäänpä lenkille

Kuralan Ristimäen koulun ympärillä oli runsaat sata vuotta sitten avaruutta. Museovirasto.

Kävelemme lenkillä Ristimäen koulun ja Kuralan kylämäen ohi. Sata vuotta sitten Kurala oli paljas mäki, jolle oli sijoitettu kylätontti. Puutarhainnostus ei ollut vielä saanut sitä laajuutta, jonka se saavutti itsenäistyneessä Suomessa Marttojen toiminnan myötä. Vuosisataiseen tapaan kylät sijaitsivat vielä usein kallioisilla viljelykseen kelpaamattomilla mäillä. Kallionyppylöiden välissä oli painanteita, joihin oli tuotu maata, mikäli niissä ei jo ollut sellaista luonnostaan. Niissä viljeltiin hyötykasveja kuten kaalia, pellavaa ja kessua. Kylätontilla saattoi kasvaa joku harva puu, mutta suurin osa kasvillisuudesta katosi karjan suuhun. Loput heinät korjattiin talvirehuksi.

Ristimäki Aurajoen rannalla kuuluu Kuralan kylään ja sille valmistui koulu vuonna 1913. Valokuvista näkyy, että koulu rakennettiin joesta nousevalle puustosta paljaalle mäelle. Näkymät joka suuntaan ovat olleet komeat. Paikalla sijaitsi 1700-luvun kartan mukaan niittyjä ja karjanlaidunta sekä aiemmin myös tuulimylly. Paikka oli muuten puustosta vapaa, mutta aivan jyrkimmällä rantakalliolla kasvoi puustoa kuten nykyäänkin. Opettaja Edvin Laaksonen istutti paikalle puutarhan, johon tuli jaloja lehtipuita. Kun mäelle on sittemmin rakennettu lisää, ei edes koulua itseään näe enää Hämeentieltä puutarhojen läpi.

Halisten koski ja kylä

Halistenkoskella 1907. Taustalla Halisten kylä. Viktor H. Auer 1907, Turun kaupunginmuseo.

Vuonna 1907 Halistenkoskella toimi vireä teollisuusyhteisö. Maarian puolella sijaitsi suuri mylly, jossa jauhettiin viljaa sekä ihmisten että karjan ravinnoksi. Kaarinan puolella sijaitsivat lannoitetta tuottava luujauhomylly, saha, puusepäntehdas ja värijauhetehdas asuin- ja huoltorakennuksineen. Täälläkään puustolle ei ollut sijaa. Myllärintupiin kuuluivat pienet peltokappaleet, ja niillä viljeltiin hyötykasveja. 1907 otetusta valokuvasta näkyy, että tilanne oli sama myös Halisten kylämäellä.

Halisten vanhalta sillalta oli sata vuotta sitten esteetön näkymä sekä kosken että kylän rakennuksiin. Kasvillisuutta syönyt karja on hävitetty ja maatilojen ympärille istutettu puutarhoja. Kosken alue on maisemoitu virkistyskäyttöön. Alue on malliesimerkki siitä, miten ihmisen muokkaama maisema muuttuu nopeasti, kun sen käyttötarkoitus vaihtuu toiseen. Halistenkoskelta on säilynyt runsaasti valokuvia, joista on mahdollista tarkastella tämän muutoksen vaiheita. Niitä voi etsiä osoitteessa Finna.fi, jonne on koottu mm. museoiden ja kirjastojen kokoelmia kaikkien käyttöön.

Jälleen kotikadulla

Hannunniitun uusia taloja männikössä 1964. Juhani Klemin kokoelma.

Orapihlaja-aita pitäisi leikata. Mutta mitä ihmettä! Eihän aidasta olekaan kuin puolet orapihlajaa. Talon valmistuessa sen pihaan mäntyjen joukkoon istutettiin vaahteroita ja vuorijalavia. Nyt niiden taimet ovat vallanneet aidan, joka uusittiin joitakin vuosia sitten. Talot rakennuttanut pankki mainosti 1960-luvulla julisteessaan uusia asuntoja ja sitä, että ne sijaitsivat raikkaassa männikössä. Julisteen kuvasta voi päätellä että näin olikin. Nämä pihat ovat saaneet uusia istutuksia lähinnä jalopuista ja pensaista. Maisema on tukkeutunut täälläkin. Turun asuinalueet ovat muuttuneet lehtipuuvaltaisiksi, sillä esimerkiksi mäntyjä istutetaan enää vain harvoin. Sadassa vuodessa kulttuurimaiseman puustolle on siis tapahtunut suuri  muutos. Lenkillä kannattaa katsoa maisemaa myös menneisyyden silmin.

Veli Pekka Toropainen

1900-luku

”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen”

Kommentoi
Ilmavoimien ensimmäinen lentokone, Thulin typ D, Vaasassa maaliskuussa 1918, Kuva: Ilmavoimat.

Sunnuntaina 28. huhtikuuta 1918 Turun Sanomat julkaisi etusivullaan uutisen ”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen”. Edellisenä päivänä ”kaksi ruotsalaista” oli tehnyt ”kauppailmamatkan Turkuun”. Lehtitiedon mukaan lento oli lähtenyt Tukholmasta aamulla klo 6.30: ”Sää oli mitä herttaisin, tuulta ei juuri ollenkaan.” Luutnantti Nils Kindberg ohjasi koneen sujuvasti Turkuun, ja matka kesti yhteensä 2 tuntia 41 minuuttia. Matkustusvälineenä oli samanlainen Thulin-merkkinen lentokone kuin viereisen valokuvan kone, jonka valkoiset olivat saaneet Ruotsista ilmavoimiensa käyttöön maaliskuussa.

Turun Sanomien toimittaja sai mahdollisuuden jututtaa matkustajia Hamburger Börsissä iltapäivällä. Toinen matkustajista, Anton Wahlberg, kertoi tulleensa myyntimatkalle, kauppaamaan Suomeen 400 000 kiloa lihaa. Matka oli uutisen mukaan ensimmäinen lentokoneella tehty kauppamatka Suomeen. Samassa yhteydessä kävi ilmi, että koneen mukana saapui myös painolaattoja tukholmalaiselta Aftonbladet-lehdeltä Turun Sanomille, joten lentoyhteys palveli myös lehdistöä.

Turun Sanomien toimittaja kysyi lopuksi luutnantti Kindbergin suhdetta Suomessa käytyyn sotaan. Lehti kirjoittaa:

”Hän sanoi kuukausi sitten pyrkineensä kenraali Mannerheimin luona ollessaan lentäjäksi Suomen vapaustaisteluun, muttei onnistunut, koska Ruotsin hallitus oli jyrkästi kieltänyt sen. Ensimmäiseltä matkaltaan Suomeen hänellä on muistona se kotiaresti, johon hän isänmaassaan joutui Suomessa tekemänsä yrityksen johdosta. Kysymykseen, tunteeko luutnantti K. erikoista myötätuntoa Suomen vapaustaistelua kohtaan, mainitsi hän, että jokaisen ruotsalaisen pitäisi ajatella hänen tavallaan eikä sille saisi mikään hallitus laitella esteitä.”

Nils Kindberg ja Mary ja Eric von Rosen Uumajassa 1918. Kuva: Wikimedia Commons.

Lopulta Turun Sanomien otsikko ”Ensimmäinen lentoretki Ruotsista Suomeen” ei ollut totta. Nils Kindberg (1892–1984) oli nimittäin lentänyt Suomeen jo aiemmin Uumajasta Vaasaan 6. maaliskuuta, ja juuri hän oli tuonut oheisen valokuvan lentokoneen Suomeen. Ruotsalainen kreivi Eric von Rosen oli ostanut Enoch Thulinin suunnitteleman koneen ja lensi Kindbergin kanssa Pohjanlahden yli lahjoittaakseen sen valkoisten käyttöön. Rosen maalautti koneen siipiin onnen symboleksi isot siniset hakaristit. Kun koneesta tuli Suomen ilmavoimien ensimmäinen lentokone, Rosenin henkilökohtaiset symbolit jäivät elämään tulevien suomalaiskoneiden tunnusmerkkeinä.

Hannu Salmi

Teksti on aiemmin julkaistu Elämää Turussa 1917–1918 -blogissa, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2018/04/28/ensimmainen-lentoretki-ruotsista-suomeen/

1900-luku

Kuninkaallista tennis-diplomatiaa Turussa

Kommentoi

Urheilun sävyttämät valtiovierailut ovat nostaneet viime aikojen julkiseen keskusteluun golf-diplomatian käsitteen. Urheilu on kuitenkin kuulunut valtionjohtajien repertuaariin jo aiemmin, mistä käy esimerkkinä Ruotsin kuningas Kustaa V:n vierailu Turussa kesällä 1936.

Vierailunsa aikaan 78-vuotias Kustaa V oli luonut mainetta intohimoisena tenniksen harrastajana. Hän oli uppoutunut lajin saloihin asuessaan Englannissa 1800-luvun lopussa ja toi peliä innokkaasti myös kotimaahansa. Pelikentillä pseudonyymillä mr G. esiintynyt kuningas oli muun muassa perustamassa Tukholman kuninkaallista tennisklubia jo vuosisadan lopussa ollessaan vielä kruununprinssi.

Kesäkuun 4. päivänä vuonna 1936 risteilijä HMS Gotland toi kuninkaan seurueineen Naantalin Kultarantaan, jossa heidät otettiin vastaan juhlavin menoin. Lounaan jälkeen ensimmäisen vierailupäivän ohjelmaan kuului tennistä, jota ei epävakaiden sääolosuhteiden vuoksi voitu pelata Kultarannan ulkokentällä. Suunnitelmasta pidettiin kuitenkin kiinni ja pelipaikaksi valikoitui Turun Brahenkadulla sijainnut tennishalli.

Tennis näkyi vahvasti kuninkaan vierailusta kertoneissa lehtikirjoituksissa ja -kuvissa. Suomen Kuvalehti 13.6.1936.

Ohjelman nopeasta muutoksesta huolimatta huhut kuninkaan vierailusta kiirivät edeltä Turkuun. Kun Kustaa V:n autosaattue saapui tennishallille alkuiltapäivästä, oli sen edustalle kerääntynyt suuri joukko turkulaisia todistamaan tapahtumaa. Katsomopaikat jaettiin arvovieraille ja muiden muassa presidenttipari Svinhufvud todisti, kun kuningas mitteli hetkeä myöhemmin nelinpelissä yhdessä Suomen tunnetuimpien pelaajien kanssa. Kuninkaan parina pelasi tohtori Arne Grahn, ja kaksikko peittosi Johnny Hackmanin ja Torsten Nybergin muodostaman parin erälukemin 6-4, 5-7, 6-3. Turun Sanomat osasi kertoa, että ottelua seuranneet “asiantuntijat olivat erityisen ihastuneita Mr. G:n lobb-lyönneistä”.

Kuningas saapui Naantalista Turkuun myös vierailunsa toisen päivän aamuna, kun hän vieraili konsuli Hans von Rettigin luona. Vielä aamupäivän aikana Kustaa V suuntasi Urheilupuistoon, jossa pääsi jälleen lempilajinsa ääreen. Paikan päällä häntä vastaanotti muiden muassa Suomen Verkkopalloliiton (nyk. Suomen Tennisliitto) puheenjohtaja Ernst Schybergson, joka kutsui kuninkaan liiton kunniajäseneksi. Yleisölle avoimessa nelinpelissä kuningas ja hänen parinsa Grahn voittivat vastustajansa puhtain erälukemin 3-0. Myös uutta peliä ehdittiin aloittaa, mutta se piti keskeyttää varsin pian vierailun aikataulukiireiden vuoksi.

Seuraavana ohjelmassa oli Turun kaupungin tarjoama lounas kaupungintalolla, jonka jälkeen Kustaa V:lle esiteltiin kaupungin nähtävyyksiä. Sen jälkeen seurue siirtyi vierailun päättäneelle päivälliselle Naantaliin ja vielä saman päivän aikana kuningas suuntasi paluumatkalle.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 4.6.1936, nro 148, s.1, 3.

Turun Sanomat, 5.6.1936, nro 149, s.1, 4.

1900-luku

Sandra ja Arvidy, vuoropuheluajanvietettä Turusta

Kommentoi

Idearikkaille näyttelijöille erilaiset keikkatyöt ovat aina tarjonneet lisätienestejä. Turun kaupunginteatterin näyttelijät Senni Nieminen ja Taito Mäkelä kehittivät 1950-puolivälissä Sandran ja Arvidyn hahmot, joista sukeutui aikalaisten arvostama koomisesti sanaileva kaksikko. Näyttelijät olivat tosielämän pariskunta ja työtoverit. Senni Nieminen kertoi lokakuussa 1958 Somero-lehdelle, miten kuvitteellinen pari oli syntynyt kuin vahingossa. Näyttelijät olivat harjoitelleet humoristista tekstiä, joka ei ottanut syntyäkseen ”ja lopuksi kävi niin, että siitä kehkeytyi aivan toinen juttu kuin alunperin oli tarkoitus”.

Sandra ja Arvidy (Senni Nieminen ja Taito Mäkelä) radio-ohjelmassa Toist pualt jokke. Kuva teoksesta Viihdevuosien vilinässä (1988),

Haastatteluhetkellä Niemisellä ja Mäkelällä oli takanaan neljä vuotta vuoropuhelukeikkoja. Niemisen sanoin Sandran ja Arvidyn sanailu oli sellaista, että sen saattoi viedä niin ravintoloihin kuin partiotapahtumiin. Tuolloin oli edetty tilanteeseen, jossa ”tahtoo olla niin, että he vievät kaiken vapaa- aikamme”.

Eikä hupikaksikko jäänyt pelkästään paikalliseksi ilotteluksi, sillä Sandra ja Arvidy saivat yllättävän kutsun ja valtakunnallista huomiota. Yleisradion ajanvietetoimitus ryhtyi 1950-luvun lopulla radioimaan maakunnista yleisöohjelmia, joten paikallisille ohjelmantekijöille tuli kysyntää. Turussa Yleisradion ajanvietetoimituksen ensimmäinen valtakunnallinen ohjelmakokonaisuus oli keväällä 1959 suorana lähetyksenä radioitu Toist pualt jokke. Börje Aura juonsi ja salintäysi yleisö tiivisti Turun konserttitalon tunnelman.

Mistä Sandran ja Arvidyn vuoropuhelu rakentui? Kyse oli ikäihmisten lemmestä; kirjeystävät kohtasivat, tutustuivat toisiinsa ja kommentoivat Turun murteella niin arkea kuin maailmanmenoakin. Vitsikkyys piili tyypittelyssä. ”Antaa olla jämpti niin”, kaikui Sandran vakiorepliikki. Valokuva ääniradion Toist puol jokke -lähetyksestä näyttää hahmojen maltillisen ulkoisen olemuksen: mikrofonin edessä on Sandra kesämekossaan, Arvidy tummassa kokopuvussa ja miehen nenän alle on kiinnitetty tekoviikset.

Senni Nieminen totesi Somero-lehdelle, että touhu tuntuu välillä lapselliselta. Koko ohjelmanumeron viehätys saattoi piillä juuri lapsekkuudessa. Toimittaja päättää juttunsa paljonpuhuvasti: ”Sandra ja Arvidy ovat naiviudessaan niin vetoavia, ettemme voi olla heistä tykkäämättä.”

Paavo Oinonen

Lähteet

Alpola, Antero: Viihdevuosien vilinässä. Radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960. Karisto Oy, Hämeenlinna 1988.

P–tta, ”Sandra ja Arvidy”: Somero. Someron ja Somerniemen uutis- ja ilmoituslehti, 17.10.1958.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.