Aihearkisto: 1900-luku

1900-luku

Kuninkaallista tennis-diplomatiaa Turussa

Kommentoi

Urheilun sävyttämät valtiovierailut ovat nostaneet viime aikojen julkiseen keskusteluun golf-diplomatian käsitteen. Urheilu on kuitenkin kuulunut valtionjohtajien repertuaariin jo aiemmin, mistä käy esimerkkinä Ruotsin kuningas Kustaa V:n vierailu Turussa kesällä 1936.

Vierailunsa aikaan 78-vuotias Kustaa V oli luonut mainetta intohimoisena tenniksen harrastajana. Hän oli uppoutunut lajin saloihin asuessaan Englannissa 1800-luvun lopussa ja toi peliä innokkaasti myös kotimaahansa. Pelikentillä pseudonyymillä mr G. esiintynyt kuningas oli muun muassa perustamassa Tukholman kuninkaallista tennisklubia jo vuosisadan lopussa ollessaan vielä kruununprinssi.

Kesäkuun 4. päivänä vuonna 1936 risteilyalus HMS Gotland toi kuninkaan seurueineen Naantalin Kultarantaan, jossa heidät otettiin vastaan juhlavin menoin. Lounaan jälkeen ensimmäisen vierailupäivän ohjelmaan kuului tennistä, jota ei epävakaiden sääolosuhteiden vuoksi voitu pelata Kultarannan ulkokentällä. Suunnitelmasta pidettiin kuitenkin kiinni ja pelipaikaksi valikoitui Turun Brahenkadulla sijainnut tennishalli.

Tennis näkyi vahvasti kuninkaan vierailusta kertoneissa lehtikirjoituksissa ja -kuvissa. Suomen Kuvalehti 13.6.1936.

Ohjelman nopeasta muutoksesta huolimatta huhut kuninkaan vierailusta kiirivät edeltä Turkuun. Kun Kustaa V:n autosaattue saapui tennishallille alkuiltapäivästä, oli sen edustalle kerääntynyt suuri joukko turkulaisia todistamaan tapahtumaa. Katsomopaikat jaettiin arvovieraille ja muiden muassa presidenttipari Svinhufvud todisti, kun kuningas mitteli hetkeä myöhemmin nelinpelissä yhdessä Suomen tunnetuimpien pelaajien kanssa. Kuninkaan parina pelasi tohtori Arne Grahn, ja kaksikko peittosi Johnny Hackmanin ja Torsten Nybergin muodostaman parin erälukemin 6-4, 5-7, 6-3. Turun Sanomat osasi kertoa, että ottelua seuranneet “asiantuntijat olivat erityisen ihastuneita Mr. G:n lobb-lyönneistä”.

Kuningas saapui Naantalista Turkuun myös vierailunsa toisen päivän aamuna, kun hän vieraili konsuli Hans von Rettigin luona. Vielä aamupäivän aikana Kustaa V suuntasi Urheilupuistoon, jossa pääsi jälleen lempilajinsa ääreen. Paikan päällä häntä vastaanotti muiden muassa Suomen Verkkopalloliiton (nyk. Suomen Tennisliitto) puheenjohtaja Ernst Schybergson, joka kutsui kuninkaan liiton kunniajäseneksi. Yleisölle avoimessa nelinpelissä kuningas ja hänen parinsa Grahn voittivat vastustajansa puhtain erälukemin 3-0. Myös uutta peliä ehdittiin aloittaa, mutta se piti keskeyttää varsin pian vierailun aikataulukiireiden vuoksi.

Seuraavana ohjelmassa oli Turun kaupungin tarjoama lounas kaupungintalolla, jonka jälkeen Kustaa V:lle esiteltiin kaupungin nähtävyyksiä. Sen jälkeen seurue siirtyi vierailun päättäneelle päivälliselle Naantaliin ja vielä saman päivän aikana kuningas suuntasi paluumatkalle.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun Sanomat, 4.6.1936, nro 148, s.1, 3.

Turun Sanomat, 5.6.1936, nro 149, s.1, 4.

1900-luku

Sandra ja Arvidy, vuoropuheluajanvietettä Turusta

Kommentoi

Idearikkaille näyttelijöille erilaiset keikkatyöt ovat aina tarjonneet lisätienestejä. Turun kaupunginteatterin näyttelijät Senni Nieminen ja Taito Mäkelä kehittivät 1950-puolivälissä Sandran ja Arvidyn hahmot, joista sukeutui aikalaisten arvostama koomisesti sanaileva kaksikko. Näyttelijät olivat tosielämän pariskunta ja työtoverit. Senni Nieminen kertoi lokakuussa 1958 Somero-lehdelle, miten kuvitteellinen pari oli syntynyt kuin vahingossa. Näyttelijät olivat harjoitelleet humoristista tekstiä, joka ei ottanut syntyäkseen ”ja lopuksi kävi niin, että siitä kehkeytyi aivan toinen juttu kuin alunperin oli tarkoitus”.

Sandra ja Arvidy (Senni Nieminen ja Taito Mäkelä) radio-ohjelmassa Toist pualt jokke. Kuva teoksesta Viihdevuosien vilinässä (1988),

Haastatteluhetkellä Niemisellä ja Mäkelällä oli takanaan neljä vuotta vuoropuhelukeikkoja. Niemisen sanoin Sandran ja Arvidyn sanailu oli sellaista, että sen saattoi viedä niin ravintoloihin kuin partiotapahtumiin. Tuolloin oli edetty tilanteeseen, jossa ”tahtoo olla niin, että he vievät kaiken vapaa- aikamme”.

Eikä hupikaksikko jäänyt pelkästään paikalliseksi ilotteluksi, sillä Sandra ja Arvidy saivat yllättävän kutsun ja valtakunnallista huomiota. Yleisradion ajanvietetoimitus ryhtyi 1950-luvun lopulla radioimaan maakunnista yleisöohjelmia, joten paikallisille ohjelmantekijöille tuli kysyntää. Turussa Yleisradion ajanvietetoimituksen ensimmäinen valtakunnallinen ohjelmakokonaisuus oli keväällä 1959 suorana lähetyksenä radioitu Toist pualt jokke. Börje Aura juonsi ja salintäysi yleisö tiivisti Turun konserttitalon tunnelman.

Mistä Sandran ja Arvidyn vuoropuhelu rakentui? Kyse oli ikäihmisten lemmestä; kirjeystävät kohtasivat, tutustuivat toisiinsa ja kommentoivat Turun murteella niin arkea kuin maailmanmenoakin. Vitsikkyys piili tyypittelyssä. ”Antaa olla jämpti niin”, kaikui Sandran vakiorepliikki. Valokuva ääniradion Toist puol jokke -lähetyksestä näyttää hahmojen maltillisen ulkoisen olemuksen: mikrofonin edessä on Sandra kesämekossaan, Arvidy tummassa kokopuvussa ja miehen nenän alle on kiinnitetty tekoviikset.

Senni Nieminen totesi Somero-lehdelle, että touhu tuntuu välillä lapselliselta. Koko ohjelmanumeron viehätys saattoi piillä juuri lapsekkuudessa. Toimittaja päättää juttunsa paljonpuhuvasti: ”Sandra ja Arvidy ovat naiviudessaan niin vetoavia, ettemme voi olla heistä tykkäämättä.”

Paavo Oinonen

Lähteet

Alpola, Antero: Viihdevuosien vilinässä. Radiokauteni ensimmäinen puoliaika 1945–1960. Karisto Oy, Hämeenlinna 1988.

P–tta, ”Sandra ja Arvidy”: Somero. Someron ja Somerniemen uutis- ja ilmoituslehti, 17.10.1958.

Terho, Henri, Oinonen, Paavo ja Ylitalo, Jan-Erik: Teatteria Turussa 1940-luvulta 1970-luvulle. k&h, Turku 2006.

1900-luku

Ilmianto Tolfanin tehtaalla

Kommentoi

Turun Kärsämäellä, Farmoksen tehtaiden tiloissa toimi sota-aikana 1939–1944 Oy Tolfanin ammustehdas, joka tunnettiin kansan suussa myös ”pommitehtaana”. Koska sen tuotanto oli elintärkeä Suomen puolustukselle, oli se erityisen tarkkailun alla sabotaasin tai muun vastaavan varalta.

Suuri tiilinen tehdasrakennus, Tolfanin tehtaat, peltojen välissä. Tehtaan ikkunat ovat kahdessa rivissä, sen etualalla kulkee maantie sekä puhelinlinja tolppien varassa.
Oy Tolfan Ab:n tehtaat vuonna 1938 Turun Kärsämäellä. Turun kaupunginmuseo, kuva Val727:48:1-2083. 

Heinäkuussa 1941 Valtiollisen poliisin Turun alaosasto haki Tolfanin tehtaan puutyöosaston puusepän, työnjohtaja August Johanssonin kuulusteluihin. Toinen tehtaan puuseppä oli tehnyt 4.7. ilmiannon, jonka mukaan Johansson olisi kehottanut miehiä jäämään pois kertausharjoituksista ja lukemaan Suomen-Neuvostoliiton Seuran (SNS) nimissä leviteltyjä salajulkaisuja. Vieläpä ilmiantaja väitti Johanssonin sanoneen, että Mannerheim olisi tapettava. Myös toinen työntekijä antoi samoja lausuntoja. Kun Johanssonilla oli vuoden 1918 tapahtumien ajalta tuomio, pidätettiin hänet kuulusteltavaksi.

Kuulusteluissa Johansson kielsi syytökset ja epäili hyvin tuntemansa ilmiantajan olleen katkeroitunut, koska ei saanut tehtaalta hakemaansa puutyöosaston työnjohtajan paikkaa, joka oli annettu Johanssonille. Ilmiantajaansa Johansson luonnehti ammattitaidoltaan heikoksi ja ”kovaksi juopoksi” ja tämän yrittäneen useaan otteeseen käydä käsiksi Johanssoniin humalassa. Ilmeisesti katkeruus huipentui kevättalvella 1941, kun ilmiantaja oli yrittänyt tehdä puutyöosaston ”jo keski-iän sivuuttaneelle siivoojattarelle – – väkivaltaa onnistuenkin jo repimään tämän erinäisiä vaatekappaleita, mutta jääden hänen aikeensa kuitenkin lopullisesti toteuttamatta syystä, että kuulusteltava oli sattunut tulemaan sisälle.” Johansson oli tällöin antanut ankaran varoituksen, ettei yrittäisi tätä toiste, tai hän ilmoittaisi tapauksesta tehtaan johdolle.

Puolustuksekseen Johansson jatkoi kertomustaan, että mikäli hän olisi ”omaksunut maanpuolustukseemme ja johtaviin valtiomiehiimme nähden sellaisen kannan kuin edellä esitetyissä lausunnoissa”, ei hän olisi talvisodassa sillä tarmolla työskennellyt Tolfanin tehtaalla. Kuulustelujen jälkeen Johansson laskettiin vapaalle jalalle.

Kuulusteluja jatkettiin muiden tehtaan työntekijöiden ja ilmiannon tehneen parissa. Lausunnot olivat jokseenkin epämääräisiä, mutta Johanssonin kanssa enemmän tekemisissä tehtaalla olevat puolustivat häntä ja kiistivät hänen koskaan lausuneen mitään vihamielistä yhteiskuntajärjestystä tai hallitusta vastaan. Monet totesivat ilmiantajan taas armottomaksi juopoksi, joka sai jatkaa tehtaalla vain armeliaisuudesta. Lopuksi Tolfanin tehtaan yli-insinööri antoi lausunnon, jossa totesi Johanssonin saaneen talvisodan aikaisesta toiminnastaan kiitettävän arvostelun, kun taas ilmiannon tehneestä puusepästä insinööri mainitsi, että tämä oli ”täysin moraaliton luonne”. Lisäksi hän vahvisti Johanssonin kertomuksen raiskausyrityksestä.

Pöytäkirjojen päätteeksi Valtiollisen poliisin Turun osaston etsivä Oskari Valkama merkitsi ”kun kävi ilmeiseksi, että ilmianto perustui henkilökohtaiseen kateuteen ja kostonhaluun, lopetettiin asian enempi tutkiminen tähän.”

Riku Kauhanen

Lähteet:

Kansallisarkisto, Helsinki. Valtiollisen poliisin I arkisto. 1292/1. Alaosastojen kuulustelupöytäkirjat nrot 711–841. 1941. Valtiollisen poliisin Turun osaston kuulustelupöytäkirja n:o 124/41.

1900-luku

Ammoniakkisäiliöiden räjähdys kuului läpi Turun

Kommentoi

Turku teollistui vauhdilla 1900-luvun alkupuolella, mistä esimerkiksi Veikko Laakso on kirjoittanut eri alojen tehtaita ja liikkeitä kuvaten. Teollisuus ja kauppa tarvitsivat monenlaisia vahvoja kemikaaleja, jotka eivät olleet vaarattomia ja joihin turkulaiset joutuivat tutustumaan vaihtelevin tavoin. Yksi tällainen aine oli ammoniakki. Nykyään ns. vihreästä ammoniakista kehitetään tulevaisuuden puhdasta eli hiiletöntä polttoainetta laivoihin.

Ammoniakkia käytettiin jo 1900-luvun alkupuoliskolla jäädytykseen ja kylmäkoneistoissa, kuten tehdään edelleen. Julkisuudessa, kuten sanomalehdissä, ammoniakki näkyi usein eniten onnettomuuksien yhteydessä. Onnettomuusuutiset voivat osaltaan kertoa, kuinka ammoniakin kanssa on ajan kuluessa opittu toimimaan turvallisesti.

Ammoniakki on väritön kaasu ja myrkyllinen ihmisille. Vaikka ammoniakki ei ole helposti syttyvää, ammoniakkiseos ja -säiliö voivat räjähtää esimerkiksi kuumuudessa.

Vuonna 1948 Turussa räjähti kokonainen ammoniakkivarasto. Ammoniakkisäiliöt olivat satama-alueella pakastuslaitoksessa, johon tarttui tulipalo viereisestä varastosta. Uusi Aura ja Turun Sanomat julkaisivat kattavan raportin tulipalosta, ja tiivistettynä uutinen kopioitiin lähipäivinä lehtiin ympäri Suomen.

Kuvassa on rakenteilla oleva suuri talo rakennustelineineen.
Sanomalehti Uusi Aura julkaisi onnettomuusraportissa kuvan talon rakennusvaiheesta. Lähde: Uusi Aura 3.3.1948, s. 1. Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot.

Ensin illansuussa syttyi tuleen Tukkukauppojen Oy:n eli Tukon puinen varastorakennus satamassa. Uuden Auran edustaja seurasi tilannetta Vallihaudankadulta lähellä Turun linnaa. ”Tukon uusi syväjäädytys-, jäähdyttämö- ja konttorirakennus oli varastorakennuksen vieressä. Rakennukset yhdisti toisiinsa kivestä rakennettu varasto, jossa oli tervattu katto. Tuuli puhalsi suoraan kivirakennusta kohti, ja ennen pitkää tuli oli kattoa pitkin levinnyt komeaan kivitaloonkin.”

Pian tuli tarttui ammoniakkisäiliöihin: ”Hetken kuluttua koko tienoota vavahdutti kumea räjähdys, joka vaikutti sen, että paikalle saapunut utelias yleisöjoukko siirtyi kauemmaksi palavista rakennuksista.” Räjähdys johtui rikkoutuvasta ammoniakkisäiliöstä. Ammoniakkikaasu oli tarkoitettu jäädytyslaitoksen erikoiskoneisiin.

Turun Sanomien mukaan ”[y]leisöä saapui palopaikalle varsin runsaasti raitiovaunuilla, autoilla ja jalan”. Poliisi joutui paimentamaan katsojia, kuten paikalla parveilevaa nuorisoa, kauemmas vaaroista. Voimakkaat äänet ja valtava liekkien kajo saivat lukuisat ihmiset soittamaan lehden toimitukseen tietoja saadakseen. On vaivaton kuvitella, että muistot sota-ajalta palasivat monelle mieleen illalla ja yöllä.

Kolmestakymmenestä voimalla rikkoutuvasta ammoniakkisäiliöstä lähti niin kova pamaus, että lehtien mukaan ääni kuului kaikkialla kaupungissa. Tarkemmin sanoen ammoniakkisäiliöt räjähtivät peräkkäin kuin sarjassa. Uuden Auran toimittaja laski seitsemän räjähdystä ja kuvasi pelottavaa näkyä: ”Sota tulen valtaa vastaan alkoi näin muistuttaa todellista sotaa. Räjähtäessään ammoniakkikaasut levisivät ympäristöön ikään kuin liekinheittäjien viskaamina, joten sammutustyö vaikeutui huomattavasti.” Lisäksi teräksiset säiliöt hajosivat kuin sirpalepommit.

Useita palomiehiä loukkaantui vauhdilla levinneen myrkkypilven takia. Loukkaantuneet kuljetettiin sairaalaan. Lehtitietojen perusteella he selvisivät ilman pahempia vammoja.

Turkulaisille teollisuuden ja kaupan kehitys näyttäytyi myös poikkeustapahtumina, jotka koettiin yllättäen ja joita osa kokoontui seuraamaan kuin erikoisia nähtävyyksiä. Jos lukijoiden muistiin on jäänyt ammoniakki- tai muita teollisuusonnettomuuksia tai erikoisia kokemuksia, niistä saa mielellään kertoa lisää kommenteissa.

Teksti on kirjoitettu tutkimushankkeessa, jonka nimi on Ammonia Energy Conversion and Social Acceptance ja jota rahoittaa Business Finland. Hanke tutkii ammoniakkia tulevaisuuden ympäristöystävällisenä meriliikenteen polttoaineena ja sen käytön yhteiskunnallista hyväksymistä.

Petri Paju

Lähteet:

Kring 100-talet miljoner röra sig skadorna vid Tuko-branden. Åbo Underrättelser, 04.03.1948, s. 1, 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2322051?page=1

Noin 100 miljoonan markan vahingot Tukon tehdaslaitosten tulipalossa. Uusi Aura, 3.3.1948, s. 1, 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2800560?page=1

Suurpalo Tukon tehdasrakennuksessa. Turun Sanomat, 3.3.1948, s. 1, 4.

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/2968866?page=1

Ammoniakki. OVA-ohjeet. Onnettomuuden vaaraa aiheuttavat aineet. Työterveyslaitos. Viimeksi päivitetty 19.03.2025. https://ova.ttl.fi/ammoniakki

Laakso, Veikko: Turun teollisuus manufaktuureista bioteknologiaan. Teoksessa Sanna Kupila (toim.) Sisua, Siloa ja sinappia: Merkkituotteita Turusta. Turku: Turun maakuntamuseo, 2004, 19–91.

Paju, Petri: Kuinka ammoniakin historiaa tutkimalla torjutaan ilmastonmuutosta? Kulttuurihistoria nyt -blogi, 23.9.2025. https://blogit.utu.fi/kulttuurihistoria/2025/09/23/kuinka-ammoniakin-historiaa-tutkimalla-torjutaan-ilmastonmuutosta/

1900-luku

Joukkopidätys Kauppatorilla

Kommentoi

Turun kansankomissariaatti antoi huhtikuun alussa 1918 määräyksen pakkomobilisoinnista Turussa. Tätä määräystä alettiin toteuttaa nopeasti ja erikoisen näyttävällä tavalla. Punakaarti teki Turun keskustassa ison joukkopidätyksen sunnuntaina 7. huhtikuuta noin kello 18. Linnankadun ja Kauppatorin välinen alue saarrettiin ja kaikki alueella olleet miespuoliset henkilöt pidätettiin. Myös ohi ajanut raitiovaunu pysäytettiin ja kyydissä olleet miehet pidätettiin. Myöhemmin pidätyksiä tehtiin myös teatterissa, kahviloissa ja rukoushuoneissa.

Pidätetyt kuljetettiin Sirkkalan kasarmeihin Kaivokadulle, jossa oli venäläisten jäljiltä tyhjää tilaa. Pidätettyjä kuulusteltiin ja heiltä otettiin henkilötietoja, mutta oikeastaan kukaan ei osannut kertoa vangituille, miksi heidät oli pidätetty. Ilmeisesti tilanne alkoi Turussakin olla varsin sekava ja ilmapiiri entistäkin hermostuneempi. Vangittujen parissa levisi huhuja siitä, mitä heille tehtäisiin. Yhden huhun mukaan punaisten tarkoitus oli yöllä jättää kaupunki ja räjäyttää kasarmi vankeineen ilmaan.

Nils Robert af Ursin (1854–1936) oli kansanedustaja ja Suomen Työväenpuolueen ensimmäinen puheenjohtaja. Kuva: Wikimedia Commons.

Joukkopidätys herätti vastustusta myös punaisten keskuudessa. Yksi punaisten johtajista Nils Robert af Ursin (1854–1936) vaati vankien vapauttamista tiistaina 9. huhtikuuta 1918 Sosialistissa ilmestyneessä kirjoituksessaan. Ursin totesi:

”Koska tietooni on tullut, että eilen suuri joukko rauhallisia kansalaisia olisi kaduilta viety vankeuteen, josta ne sitten muka siirrettäisiin joko rintamalle tai johonkin pakkotyöhön katson velvollisuudekseni omantuntoni pakoittamana yksilönä panna vakavimman vastalauseeni tämmöistä toimenpidettä vastaan. Vaikka lienee totta, että samanlaisiin toimiin olisi ryhdytty toisellakin puolella sotarajan, ei se oikeuta köyhälistön puolustajia tekemään samalla tavalla. Voi olla [että] sodan aikana on pakko toimia tavallisuudesta poikkeavalla tavalla, mutta epäviisaita ja epäinhimillisiä tekoja ei silti tarvitse harjoittaa. Tämmöisellä toimenpiteellä ensiksi herätämme vihaa ajamaamme asiaa vastaan, kun vangittujen joukossa on paljon semmoisia – tiedän sen erityisesti – jotka eivät ole köyhälistölle vihamielisiä.”

Ursinin mielestä myöskään pakko-otetuilla sotilailla ei tee mitään: ”[N]iistä kun vain kasvatamme pettureita ja pakollinen sotaväen otto on punaisen puolueen äsken julistamia periaatteita vastaan. (…) Kosto ei tuota elämää vaan kuolemaa kostajille ja niitten asialle ennemmin tai myöhemmin.”

Tiistai-iltaan 9. huhtikuuta 1918 mennessä kaikki vangitut ja pakkovärvätyksi aiotut miehet oli vapautettu.

Tapio Onnela

Lähteet:

N. R. af Ursin, ”Porvarien wangitsemiset”, Sosialisti 9.4.1918.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu blogissa Elämää Turussa 1917–1918, https://blogit.utu.fi/elamaaturussa/2018/04/07/joukkopidatys-kauppatorilla/

1900-luku

Liisa Tanner ja rautatienvierustan sammakot

Kommentoi

Puutaloyhtiömme Turun Koulukadun varrella on yli sata vuotta vanha. Olemme usein pohtineet, millaista elämä täällä on ollut eri aikoina, keitä yhtiössä on asunut ja miten ympäristö on kuluneiden vuosien aikana muuttunut. Kansallisarkiston digitoiman sanomalehtiaineiston avulla olemme saaneet pienen vilauksen menneestä yhden entisen asukkaan näkökulmasta. Tämä asukas on taiteilija ja opettaja Liisa Tanner, joka asui yhtiössämme lapsuudessaan ja myöhemmin aikuisena.

Liisa Tanner syntyi Turussa vuonna 1902 ja hän myös kuoli Turussa tasan 40 vuotta sitten vuonna 1986. Uransa aikana hän maalasi satoja muotokuvia ja myös maisemia. Tannerin kotona tehdyssä Uuden Auran haastattelussa kotia koristavatkin useat muotokuvat, joissa esiintyvät hänen sukulaisensa sekä taiteilija itse. Oman kodin seinien sisälle Tannerin työt eivät kuitenkaan jääneet, vaan hänen teoksiaan on ollut esillä ensimmäisen kerran vuonna 1928 ja tämän jälkeen useissa yksityis- ja yhteisnäyttelyissä. Myös Turun yliopiston taidekokoelmassa on useita Tannerin maalaamia muotokuvia.

Liisa Tanner maalaamassa taulua Koulukadun asunnossaan 1940-luvun lopulla. Turun kaupunginmuseo, Turun Sanomien kokoelmat. https://www.finna.fi/Record/tmk.161027033541700.

Tannerista löytyy useita lehtihaastatteluja ja näyttelyuutisia. Yksi mielestämme kiinnostavimmista on Turun Sanomien haastattelu vuodelta 1949. Kyseessä on juttusarja, jossa tunnetuilta turkulaisilta kysyttiin, miten nämä olivat tienanneet ensimmäiset rahansa. Haastattelussa Tanner kuvailee yksityiskohtaisesti Koulukadulla sijaitsevien puutalojen elämää, lasten leikkejä sekä alueen luontoa 1910-luvun lopulla.

Tanner aloittaa haastattelun kertomalla, miten erityisesti pihan tytöt olivat tavattoman yritteliäitä. He olivat esimerkiksi keksineet myydä luonnonkasveja apteekkarille. Tanner oli muiden mukana keräämässä kasveja, vaikkei tehnyt sitä mielellään. Kasveja nimittäin kerättiin puutalojen vieressä sijaitsevan rautatien alueelta, jossa kasvien seasta esiin hyppivät sammakot pelottivat häntä. Hän keräsi kasveja kuitenkin muiden pihan lasten mukana, jotta ei rikkoisi yhteishenkeä, jonka kertoi vallitsevan pihan tyttöjen keskuudessa.

Haastattelussaan Tanner muistelee, että lapset eivät käyneet kauppaa apteekkarin kanssa pelkästään kasveilla, vaan Tannerin kauhuksi myös iilimadoilla, joita lapset keräsivät Aurajoen rantamilta. Koska Tanner ei ollut osoittanut tarpeeksi suurta aktiivisuutta matojen pyydystämiseen, lähetettiin hänet apteekkarin luo tekemään kauppoja matosaaliista. Vaikka madot olivat pitkiä ja paksuja, proviisori totesi niiden olevan kuitenkin väärää lajia.

Lopulta tytöt keksivät tavan ansaita rahaa, joka oli myös Tannerille mieleinen. Taloyhtiön pihaan perustettiin näytelmäseura, joka järjesti iltamia pesutuvassa. Asukkaat suhtautuivat myötämielisesti näytelmäharrastukseen, vaikka pääsylipuista pyydettiin maksua 10 penniä. Rahaa näytelmäseuralle kertyi lopulta niin paljon, että he pääsivät teatteriin.

Tannerin lapsuuskertomus on kiinnostava monelta eri kantilta. Se antaa kurkistusikkunan lasten elämään ja leikkeihin Turussa 1900-luvun alussa, mutta kertoo myös ympäristössä tapahtuneista muutoksista. Tänä päivänä esimerkiksi ajatus sammakon näkemisestä samassa paikassa rautatien varrella tai Turun keskustan alueella tuntuu miltei mahdottomalta, eikä iilimatojen kerääminenkään kuulu enää lasten harrastuksiin. Sen sijaan yhteiset leikit ja taskurahan tienaaminen taloyhtiön asukkaiden kustannuksella on Tannerin vanhalla kotipihalla edelleen suosittua. Näytelmäkerhojen sijaan lapset ovat kuitenkin useana kesänä perustaneet kesäkioskin.

Otto Latva ja Johanna Latva

Lähteet:

Helinä. Turkulaisia taiteilijattaria tapaamassa. Uusi Aura 24.2.1946.

Helinä. Miten ansaitsin ensimmäiset rahani IX. Turun Sanomat 12.11.1949.

Monto, Riitta. Liisa Tannerin luonnosnäyttely on turkulaista kulttuurihistoriaa. Turun Sanomat 4.10.2006. https://www.ts.fi/a/1074151397.

Palin, Tutta. Hilja Teräskeli – tietoa teoksesta. Turun yliopiston taidekokoelma 2024. https://art.utu.fi/object/hilja-teraskeli/.

Villehartti, Veli. ”Taiteen suurena tehtävänä on kirkastaa jokapäiväistä elämää”. Turun Sanomat 23.3.1947.

1900-luku

Matteus-passion ensiesitys Turussa

Kommentoi

”Mainehikas valiokuoromme Suomen Laulu vieraili eilen Turussa esittämällä illalla Mikaelinkirkossa J. S. Bachin suurenmoisen Matteus-passion miltei kirkontäyteiselle yleisölle”. Näin kirjoitti Uuden Auran kriitikko R. H. sunnuntaina 6. huhtikuuta 1947. ”Tämä teos esitettiin nyt tiettävästi ensimmäisen kerran kaupungissamme, ja teki sen esitys läsnäolleisiin valtaisan vaikutuksen.”

Saksalaisen Johann Sebastian Bachin (1698–1750) säveltämä Matteus-passio on tunnetuimpia kirkkomusiikin teoksia. Se käsittelee pääsiäisen aikaa Matteuksen evankeliumin mukaisesti tapahtumien sarjana, joka päättyy Jeesuksen kuolemaan ja hautaamiseen. Musiikkiteos on kaksiosainen ja kestää yli kolme tuntia.

Matteus-passio esitettiin ensimmäisen kerran Tuomaan kirkossa Leipzigissa 1720-luvulla ja sen jälkeen vielä muutamia kertoja Bachin elinaikana. Matteus-passiota ei kuitenkaan kuultu Leipzigin ulkopuolella kuin vasta vuonna 1829, jolloin saksalainen säveltäjä Felix Mendelssohn Bartholdy esitti tekemänsä muunnelman teoksesta Berliinissä suurelle yleisölle. Mendelssohnin esityksellä oli käänteentekevä merkitys Matteus-passiolle sekä laajemmin Bachin perinnölle. Esityksen jälkeen Bach ja hänen teoksensa alkoivat saada laajempaa huomiota, ja 1800-luvun lopulla Bach oli jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman tunnetuimmista säveltäjistä.

Nuottisivu Mendelssohnin vuoden 1829 Matteus-passionin sovituksesta. Kyseessä on koraali ”Wenn ich einmal soll scheiden”. Kuva: Wikimedia Commons.

Bachin Matteus-passiota alettiin esittää laajasti Saksan alueen ulkopuolella 1800-luvulla, mutta Suomessa musiikkiteos sai ensiesityksensä vasta pääsiäisenä 1921. Heikki Klemetin johtama kuoro nimeltä Suomen Laulu oli ottanut Matteus-passion ohjelmistoonsa ja esitti teoksen lyhennettynä suomenkielisenä versiona Johanneksen kirkossa Helsingin kaupunginorkesterin säestämänä.

Ennen 1940-lukua vain osia Matteus-passiosta oli esitetty Suomessa Helsingin ulkopuolella. Tilanne muuttui pääsiäisenä 1947, kun Klemetin suomentama versio sai ensiesityksensä Turussa. Suomen Laulu esitti teoksen tuolloisen kuoronjohtajansa Martti Turusen johdolla Mikaelinkirkossa. Kun Turusta haastateltiin Matteus-passion Turun ensiesityksestä, hän harmitteli, ettei musiikkiteosta voitu esittää Turun tuomiokirkossa. Syy tähän oli Turusen mukaan se, että tuomiokirkon urkulehteri oli niin pieni, ettei sinne mahtunut 90 henkeä käsittävää kuoroa, kahta orkesteria ja solistijoukkoa. Mikaelinkirkkoon joukko mahtui juuri ja juuri. Matteus-passion Turun ensiesityksen solisteina toimivat aikakauden tunnetuimmat suomalaiset oopperalaulajat Lea Piltti, Doris Hovimaa, Oiva Soini ja Väinö Sola. Soini lauloi Jeesuksen roolin, Sola oli evankelistana. Myös turkulaiset esiintyjät pääsivät loistamaan. Alkukuoron kohdalla mukana oli turkulainen Kipinä-kuoro, ja koko teosta säesti Turun kaupunginorkesteri helsinkiläisillä muusikoilla vahvistettuna.

Konserttitilanne Mikaelinkirkossa. Kuva: Atelier Alppila, Eemeli Reuna, Turun kaupunginmuseo.

Matteus-passio on säilyttänyt suosionsa pääsiäiseen keskeisesti kuuluvana kirkkomusiikkiteoksena, ja sitä on esitetty Turussakin useasti vuoden 1947 ensiesityksen jälkeen. Matteus-passio myös esitettiin Suomessa aina 1970-luvulle saakka Klemetin suomenkielisenä käännöksenä, minkä jälkeen sitä on kuoronjohtaja Ensti Pohjolan aloitteesta alettu esittää saksaksi ja lyhentämättömänä versiona.

Otto Latva ja Hannu Salmi

Lähteet:

Applegate, Celia. Bach in Berlin. Nation and Culture in Medelssohn’s Revival of the St. Matthew Passion. Lontoo: Cornell University Press, 2005.

”Bachin Matteus-passion ensiesitys Turussa pääsiäisenä”, Turun Sanomat 30.3.1947.

F. I., ”Johann Sebastian Bachin Matteus-passio”, Turun Sanomat 6.4.1947.

R. H., ”Bachin Matteus-passio Turussa”, Uusi Aura 6.4.1947.

Suomen Laulun Matteus-passio. n.a. https://suomenlaulu.fi/matteus-passio/. (Viitattu 27.3.2026).

1900-luku

Aprillausta vuonna 1910

Kommentoi

Turkulaiset sanomalehdet ovat julkaisseet aprillipiloja jo pitkään, ainakin 1800-luvulta lähtien. Aprillauksen ytimenä on pitkään ollut juksata ihmiset jonnekin ties millä lupauksella tai yllättävällä näyllä. Keväällä 1910 Uusi Aura onnistui ihmisten liikuttamisessa mielestään niin harvinaisen hyvin, että lehti käytti menestystään huomioarvonsa markkinoinnissa.

Kuva puistosta, jossa näkyy lammikko ja kaksi naista.
Urheilupuiston kesäistä charmia 1900-luvun alussa. Kuvaaja tuntematon. Kuva: Turun kaupunginmuseo / Finna.fi.

Pikku-uutinen perjantaina 1.4.1910 ilmoitti ”lappalaisjoukkueen” eli 11 hengen saamelaisryhmän eläimineen vierailevan Turussa: ”Nämä perheet oliwat kyllästyneet oleskeluunsa Hagenbeckin eläintarhassa Hampurissa samoinkuin heidän poronsakin, joitten mieli palaa takasin kylmään, mutta reipastuttawaan Lapin ilmastoon. — Lappalaiset owat pystyttäneet kotansa Urheilupuistoon, jossa siis turkulaisilla tänään aamupäiwällä on tilaisuus nähdä aito lappalais-elämää pienine nahkapukuisine palleroineen, poroineen ja wihaisine rakkikoirineen.”

Uutinen sisälsi monia uskottavia seikkoja, sillä saamelaisten kiertueista ulkomaille, kuten matkasta hampurilaisen eläintarhan ”kansatieteelliseen näyttelyyn”, oli kerrottu aiemmin lehdissä. Ilmeisin vihje huijauksesta oli se, että erikoisten vieraiden näkemisellä oli kiire, sillä aikaa oli vain tänään aamupäivällä: ”Seurue matkustaa iltapäiwän junassa klo 3,20 pohjoiseen.” Kenties junan väitetty lähtöaika oli hatusta vedetty eli vihje sekin.

Kuvassa on grafiikalla ympäröity tekstistä koostuva mainos, joka kehuu julkaisevaa lehteä ilmoituskanavana.
Lehti vetosi etusivun mainoksessaan eilisen aprillipilansa menestykseen. Lähde: Uusi Aura 2.4.1910, etusivu.

Seuraavana päivänä (2.4.) Uuden Auran toimittaja ilakoi jatkouutisella ”Oikea kesäpäivä”. Pakinatyylisen tekstin mukaan huhtikuun ensimmäinen päivä muistutti jo kesäpäivää myös ihmisten vilkkaan ulkoiluinnon suhteen: ”Warsinkin ohjasiwat sankat parwet askeleensa Urheilupuistoon, joka yleensä näyttää jääneen suurelta yleisöltä unohduksiin.” Pieni reippailu mäkimaastoon kohensi mieltä ja verenkiertoa!

Lehti jatkoi: ”Ellei siellä kaikkea näekään, mitä luulee, esim. lappalaisia, joitten lapsille muutamat jo kuuluwat makeisiakin wieneen, tai muita harwinaisuuksia, sen ensimmäisenä aprillina kernaasti antaa anteeksi”. Tekstin alaviitteessä luki latojan huomautus: ”Tarkkaawa lukija näki muuten edellisen päiwän numerosta, että Hagenbeckin lappalaiset owat lähteneet Königsbergiin ja Lontooseen.”

Etusivulla 2.4.1910 Uusi Aura mainosti olevansa erinomainen kanava ilmoittajille, minkä todisti eilisen ”vähäisen aprillipilan” voima saada ”koko kaupunki” liikkeelle. Uusi Aura oli laajalevikkinen ja aatteellisesti oikeistolaisesti suuntautunut, vanhasuomalaisten lehti. Vaikka emme tiedä ilman muita lähteitä, miten Turkua läpäisevä juksaus oli kyseessä, epäilemättä uskottava pila usein liittyi, kuten tässä, ajankohtaiseen aiheeseen.

Nykyään tällaista saamelaisten kuvittelua, esittelyä ja kiertueita voidaan lähestyä niin kotimaisena kolonialismina, jonka avulla voitiin myös vetää uteliaita nenästä, kuin saamelaisten omana toimeliaisuutena liikkua ylirajaisesti Suomessa ja maailmalla.

Petri Paju

Lähteet

Lappalaisjoukkue. Uusi Aura, 1.4.1910, nro 73 A, s. 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/803554?page=4

Lappalaisseurue Hampurissa. Uusi Aura, 31.3.1910, nro 72, s. 5. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/803551?page=5

Arpi: Oikea kesäpäivä. Uusi Aura, 2.4.1910, nro 74, s. 4. https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/803557?page=4

Lehtola, Veli-Pekka. Entiset elävät meissä. Saamelaisten historiat ja Suomi. Gaudeamus, Helsinki 2022.

1800-luku, 1900-luku

Juhlistiko Turku kahdesti 700-vuotisjuhliaan?

Kommentoi
Kuvakaappaus Turun Sanomien 2.12.1927 ilmestyneestä numerosta (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)

Turku vietti 700-vuotisjuhliaan vuonna 1929 näyttävin menoin. Kaupungissa järjestettiin lukuisa määrä erilaisia tapahtumia ja huvituksia, joihin kaupunkilaiset saivat osallistua. Juhlien yhteydessä pidettiin myös suuret Turun messut, jotka ovat jääneet elämään modernismin yhtenä esiinmarssina. Mutta voiko olla, että Turku olisi juhlistanut jo kerran aikaisemmin 700-vuotista historiaansa, kuten Turun Sanomat 2.12.1928 otsikossaan ”Kun Turku vietti 700-vuotisjuhliaan” antoi ymmärtää.

Näiden vuonna 1857 vietettyjen juupeli- tai riemujuhliksi kutsuttujen juhlallisuuksien julkinen syy oli juhlistaa kristinuskon oletettua saapumista ensimmäisen ristiretken mukana Suomen alueelle vuonna 1157. Nykytiedon valossa juhlien ajoitus (ja motiivi) oli varsin ongelmallinen, mutta aikalaisille juhla edusti luterilaisen uskon riemujuhlan ohella suomalaisuuden ja kansallisten juurien etsintää. Juhlat olivat valtakunnalliset, ja esimerkiksi Helsingissä yliopisto juhlisti vuotta jo toukokuussa vihkimällä tohtoreita ja maistereita kahdessa erillisessä promootiossa.

Turussa riemujuhlia vietettiin perinteisin menoin yhdistämällä jumalanpalvelus ja sitä seurannut isompi yhteinen juhla ohjelmineen. Juhlapäivä käynnistyi varhain tykinlaukauksilla, ja Tuomiokirkossa järjestettiin aamusta asti useampi jumalanpalvelus. Kupittaalla taas juhlittiin torvimusiikin ja kuorolaulun voimin koristeellisessa, ristiretkiä ihannoivasti korostavassa ympäristössä. Juhlan arvokkuutta aikalaisten silmissä nostatettiin erikseen sävelletyllä juhlakantaatilla ja painattamalla juhlavuodesta muistomitali.

Muistomitali kristinuskon saapumisen 700-vuotisjuhlan kunniaksi vuodelta 1857. Suunnittelija Alexander Ljalin, kaivertaja Mihail Kutškin, tilaaja: Suomen senaatti. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Mutta miksi Turun Sanomat liitti kristinuskon muistojuhlan Turun kaupungin 700-vuotisjuhlallisuuksiin? Näyttää siltä, että kyse oli Turun Sanomien ja toimittaja Julius F–g:n pyrkimyksestä liittää oletettu kristinuskon saapuminen ja Turun synty yhteen. Lehti ei suoraan väitä, että Turku olisi perustettu jo 1157, mutta se synnyttää oletuksen, jonka mukaan Turku olisi ollut olemassa jo 1157. Täten kristinuskon riemujuhlan lisäksi tulisi juhlistaa myös Turun kaupungin historiaa

Turun Sanomat pohjasi kirjoituksensa etenkin Sanomia Turusta -lehden riemujuhlakoontiin 23.6.1857. Siinä lehden toimittaja kirjoittaa, kuinka riemujuhlaa vietettiin Turussa ”siinä paikassa, josta sanomien mukaan Kristuksen oppi ensin saarnattiin”. Samasta näkökulmasta kirjoitti myös Åbo Tidningar numerossaan 23.6.1857.

Mikään muu aineisto ei kuitenkaan tue ajatusta, että Turussa olisi vietetty kesällä 1857 kaupungin 700-vuotisjuhlallisuuksia. Päin vastoin seremoniat keskittyivät nimenomaan kristinuskoon ja ensimmäisiksi uskottujen saarnaamisten ympärille, ei Turun kaupungin perustamisen ympärille. Tämän varjolla juhlien tärkein pitopaikka oli Tuomiokirkko jumalanpalveluksineen, vaikka myös Kupittaan vanhalla pyhän Henrikin lähteellä riemuittiin vuosipäivää.

Kytkös kristinuskon saapumisen ja Turun kaupungin perustamisen välille jää siis vain parin toimittajan ajatteluksi, eikä Turussa vietetty kaupungin perustamisjuhlia ensimmäisen kerran kuin vasta 1929. Tällöinkin kyse oli virhetulkinnasta, joka sitten jäi elämään elinvoimaisena rajapyykkinä.

Topi Artukka

Lähteet:

Sanomia Turusta 2.6.1857, 23.6.1857, 15.9.1857, 27.10.1857.

Suometar 5.6.1857.

Turun Sanomat 2.12.1928.

Åbo Tidningar 23.6.1857.

1900-luku

Kolme poliisikuolemaa vuonna 1930

Kommentoi

Vuonna 1930 turkulaispoliisit menettivät riveistään kolme poliisia: Vanhemman konstaapeli Karl Jäspin, ylikonstaapeli Anton Lagerroosin ja ratsukonstaapeli Eino Tuomen. Lagerroosin ja Tuomen kohtaloksi tuli liikenneonnettomuus, kun taas Jäspi sai surmansa virantoimituksessa väärinkäsitysten sarjan vuoksi.

Talvinen, vähäluminen tienäkymä risteyksestä Turussa. Etualalla alamäkeen oikealta vasemmalle kulkeva sula asfalttitie, taustalla kauemmas loittoneva pienempi katu. Loittonevan kadun päässä vasemmalla puolella korkea kerrostalo vasemmalla puolella, samoin kadun oikealla puolella. Loittonevan kadun varrella kerrostaloja, pysäköityjä autoja ja kadun päässä savupiippuja.
Vähä-Hämeenkadun ja Uudenmaankadun risteys, missä johtaja Salomon Konsky törmäsi autollaan ylikonstaapeli Anton Lagerroosiin elokuussa 1929. Kuva: Riku Kauhanen.

Anton Lagerroos menehtyi sydänkohtaukseen 30. syyskuuta 1930, mutta siihen johtanut tapahtumasarja sai alkunsa jo vuotta aiemmin. Lagerroos oli 21. elokuuta 1929 Vähä-Hämeenkadun ja Uudenmaankadun kulmauksessa keskustelemassa toisen konstaapelin kanssa, kun yllättäen johtaja Salomon Konsky (1886–1940) törmäsi autollaan Lagerrosiin ja rakennuksen seinään. Toinen konstaapeli ehti väistää, mutta Lagerroos sai vammoja polveen, nilkkaan ja rintakehään. Hänet laskettiin sairaalasta hoidettavaksi kotiinsa. Kuulusteluissa Konsky selitti, että oli unohtanut jarruttaa, mutta asiaa tutkittaessa selvisi, että Turun poliisilaitos oli evännyt häneltä ajokortin huonon näkykyvyn vuoksi. Konsky olikin käynyt hankkimassa korttinsa Porista, missä Konskylla oli vaatetusliike. Lagerroos sai törmäyksen seurauksena sydänoireita, jotka koituivat hänen kohtalokseen syyskuussa 1930.

Samana päivänä 7. lokakuuta 1930, jona Lagerroos haudattiin, menehtyi ratsukonstaapeli Eino Tuomi. Hän oli ratsupartiossa Raunistulassa konstaapeli Suomisen kanssa, ja he yrittivät tavoittaa kahta polkupyöräilijää, jotka ajoivat ilman valoja. Ratsumiehiä vastaan tuli omnibussi, joka pysähtyi, mutta sen takaa tuli yllättäen pyöräilijä, jolloin bussia ohittavan Tuomen hevonen kompastui pyörään ja kaatui. Tuomi jäi jalastaan kiinni jalustimeen, ja kun hevonen pillastuneena nousi pystyyn ja laukkasi karkuun sai perässä laahautuva Tuomi päähänsä vaikean murtuman ja menehtyi tunnin kuluttua.

Vanhempi konstaapeli, etsivä Karl Jäspi oli lähetetty 1. toukokuuta 1930 yhdessä etsivä F. Lindströmin kanssa Porin Rykmentin kasarmeille, eli nykyisen yliopiston alueelle Yliopistonmäelle etsimään kommunisteja, joiden huhuttiin olevan liikkeellä laittomissa aikeissa. Täällä etsivät törmäsivät kahteen epäilyttävään mieheen, joiden kanssa he ryhtyivät juttusille. Poliisin tietämättä Porin Rykmentti oli asettanut kommunisteja jahtaamaan kaksi omaa tutkijaansa, reserviupseerikokelaita siviiliasussa. Heitä kasarmeille saapunut parivaljakko luonnollisesti epäilytti suuresti. Kun sotilaat kysyivät, olivatko nämä etsiviä, he luonnollisesti kielsivät tämän. Kun sotilaat edelleen utelivat etsiviltä, tiesivätkö nämä mitään kiellettyjen lentolehtisten salakuljetuksesta rykmenttiin, arvelivat etsivät saaneensa kommunistinsa kiinni ja ryhtyivät pidättämään näitä. Syntyneessä käsikähmässä toinen sotilas otti esille taskuaseensa ja ampui Jäspiä vatsaan. Toinen sotilas taas haavoittui jalkaan poliisien laukauksista. Haavoittuneet vietiin sairaalaan, missä Jäspi menehtyi haavoihinsa. Jäspi haudattiin 12.5.1930 Turun uudelle hautausmaalle. Hautajaiskulkueessa oli mukana Porin Rykmentin soittokunta soittamassa suruhymniä.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Poliisisurmat-tietokanta. Poliisimuseo.fi, https://poliisisurmat.poliisimuseo.fi/?s=&orderby_field=sukunimi_asc
Poliisimies: poliisijärjestöjen äänenkannattaja 20/1930.
Satakunnan Kansa 3.5.1930.
Suomen poliisilehti 9/1930; 19/1930.
Turun Sanomat 22.8.1929; 13.5.1930.