Aihearkisto: 1800-luku

1800-luku

Erik Anders Crohnsin opintie Turun akatemiassa

Kommentoi

Oi, kuinka onnellinen, kuinka syvästi tyytyväisenä onnittelen Sinua siitä, että olet selvinnyt sanojesi mukaan Vaikeimmasta asiasta eli Jumalan kiitos, Kokeen läpäisemisestä. Voit pian sanoa, että nyt se on ohi, olen päässyt raskaasta taakasta eroon. On totta, että monet vaikeudet odottavat sinua vielä Apupappina, mutta vähäisemmässä määrin kuin silloin, kun koit niitä Opiskelijana. 

Sain juuri äidiltä kirjeen, hän on niin huolissaan siitä, että oli kehottanut Collania pyytämään Sinua tulemaan kotiin. Jotkut Kiteellä ovat sanoneet hänelle, että tuhlaat nyt täysin onneasi päätökselläsi lähteä Turusta ja nämä puheet huolestuttavat Mummelia lisää, vaikka hän on sydämensä pohjasta iloinen siitä, että saa rakkaan Ericinsä takaisin kotiin ja että tämä asettuu asumaan hänen luokseen. (Elisabeth Collan Erik Anders Crohnsille 8.7.1812.)

Erik Anders Crohns. Kuva: Historian kuvakokoelma, Museovirasto. Reprokuvaus: Markku Haverinen. Finna.fi.

Erik Anders Crohns valmistui Turun akatemiasta kesällä 1812. Hän oli 28-vuotias. Opintien läpikäynti ei ollut helppoa. Siihen sisältyi vaikeita vuosia ja silpputöitä, joilla Crohns elätti itsensä ja koetti tukea samalla lapsuudenperhettään Kiteellä. Vuonna 1812 tulevaisuus näytti valoisalta. Turussa oli elämää, opiskelijatapahtumia ja isän sekä veljen kuolemat suruaikoineen olivat ohitse. Keväällä Turussa oli juhlittu naamiaisissa, joihin Erik Anders oli pukeutunut munkiksi. Turussa solmitut kontaktit, eikä vähiten pikkusisko Elisabethin puolison Pehr Johan Collanin tuki, auttoivat Crohnsia opintojen jälkeen. Collan tunsi kaikki, niin Porthanin kuin uuden kenraalikuvernöörin Steinheilinkin. Elisabeth kiusoitteli opintojensa loppusuoralla olevaa Erik Andersia kirjoittamalla kirjeen osoitteeksi ”Piispa Herra Erik Anders Crohns Turussa”. Piispaa Erik Andersista ei koskaan tullut, mutta tulipa kuitenkin Helsingin ja Helsingin pitäjän kirkkoherra, joka saarnasi vuonna 1840 Helsinkiin siirretyn yliopiston riemujuhlassa juhlasaarnan. 

Erik Andersin opiskeluvuodet olivat stressistä huolimatta täynnä iloisia hetkiä ja vapautta, jota Elisabeth-sisko kadehti. Iisalmen perspektiivistä Turku oli eksoottinen, urbaani ja kiehtova. Elisabeth kirjoitti veljelleen:

Täällä [Iisalmessa] monet Kaupungeissa vierailleet ja siellä muutamia vuosia asuneet eivät juuri erotu meistä muista [kuten] sanotaan. Mielelläni kuitenkin haluaisin olla Sinun kanssasi jonkun Aikaa Turussa, että näkisin miten siellä eletään, se vain kiinnostaa minua nähdä niin monia kiinnostavia ja hyvin pukeutuneita ihmisiä ja kohteliaita ja monenlaisia, joita olen nähnyt, monia, jotka ovat tulleet sieltä, tarkoitan sellaisia, joita ei tavallisesti ole täällä. (Elisabeth Collan Erik Anders Crohnsille 18.12.1812.)

Ulla Ijäs

Lähteet:

Collan suvun kokoelma, Coll. 37.14., Kansalliskirjasto.

Elisabeth Collan Erik Anders Crohnsille 8.7.1812.
Elisabeth Collan Erik Anders Crohnsille 26.3.1812.
“Biskoppen Herr Eric Crohns i Åbo”. Elisabeth Collan Erik Anders Crohnsille 18.1.1812.
Elisabeth Collan Erik Anders Crohnsille 18.12.1812.

1800-luku

Kolmas kerta toden sanoo – Turku ja raitiotie, osa 1: Turun hevosraitiotie 1890–1892

Kommentoi

Maanantaina 18. toukokuuta 2026 Turun kaupunginvaltuusto päätti, että Turkuun rakennetaan raitiotie. Toisin kuin Tampereella Turkuun rakennettava raitiotie ei tule olemaan ensimmäinen laatuaan: ensimmäistä kertaa Turussa sähköraitiotiellä pääsi matkustamaan jouluna 1908, ja sitä ennen Suomen ensimmäinen hevosraitiotie ehti liikennöidä Turussa 1890–1892. Raitiovaunut liikkuivat Turussa aina vuoteen 1972, jolloin tiet haluttiin vapauttaa vauhdilla kasvaneelle yksityisautoilulle. Turku voi siis pitää Suomen edelläkävijänä niin raitiovaunuliikennöinnissä, sen lopettamisessa kuin uudelleen käynnistämisessäkin. Raitiotiellä on sattunut sekä tapahtunut, ja se on ollut näkyvä osa kaupunkikuvaa, joten on hyvä tutustua hieman julkisen liikenteen ja Turun menneeseen yhteiseen matkaan samoilla kiskoilla. 

Kreivi August Armfeltilla oli lennokas idea: Turkuun tulisi saada hevosraitiotie. Nuoren kreivin vimma tarttui myös Turun kaupunginvaltuustoon, ja Turkuun alettiin rakentaa raitiotielinjoja heti samaisena vuonna 1889. Jos nyt Turkua on syytetty jahkailusta raitiotiepäätöksen kanssa, oli henki toinen 137 vuotta sitten: päätös eteni ”ennätyksellisen nopeasti” byrokratian rattaissa. Åbo Tidning kertoi 29.4.1890, että viisi ensimmäistä raitiovaunua oli matkalla Tukholmasta Turkuun. Vaunuihin mahtui lehden tietojen mukaan 17 ihmistä istumaan ja viisi seisomaan vaunun takaosaan. 

Turun hevosvetoinen raitiotie Turun Linnankadulla. Turun kaupunginmuseo.

Ei kulunutkaan kuin vajaa viikko, kun raitiovaunut lähtivät liikkeelle sunnuntaina 4.5.1890. Åbo Underrättelser kertoo raitiotien kuljettaneen ”luonnollisesti uteliaita” matkustajia täysin vaunuin aamusta iltaan. Matkaa pystyi taivaltamaan vain Kauppiaskadulta Varvintorille. Åbo Tidning kertoi ”kauniiden vaunujen” keränneen 2 100 matkustajaa 25 pennin hintaiselle kierrokselle ensimmäisenä päivänään lukuisten kadulle kerääntyneiden silmäparien tarkkaillessa. Hinta laskettiin 15 penniin jo viikon kuluttua, ja kuun loppuun mennessä tulivat myyntiin alennus- ja vuosiliput. 

Raitiotie ei osoittautunut kuitenkaan kannattavaksi, ja liikennöinti loppui lokakuussa 1892. Tuloja oli kyllä tullut lipuista, mutta menoja kertyi enemmän. Osakeyhtiö pyysi rahallista tukea kaupungilta joulukuussa 1892, mutta ei sitä saanut. Vaunut olivat Aura-lehden mukaan kulkeneet enimmäkseen tyhjillään kaksi viime vuotta. Tämä tosin on hieman ristiriitaista, jos lipputuloja on kuitenkin tullut budjetoidusti. Raitioteiden ympärillä oli maailmalla kuitenkin jo sähköä ilmassa: Aurassa uutisoitiin 23.4.1893 kaasukäyttöisen raitiovaunun keksityn Saksassa, ja kirjoittaja arveli sen olevan ratkaisu myös Turun kannattamattomalle raitiotielle. Uutta raitiotietä jouduttiin odottamaan kuitenkin seuraavalle vuosisadalle saakka.

Mikko Lähdesmäki

Lähteet:

Aura 16.12.1892 nro 293.

Aura 23.4.1893 nro 93.

Sirkiä, Hanna: Hyvästi ny sitt – Raitsikat: Turun raitiovaunuliikenteen lakkautus 1961–1972. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, 2003.

Åbo Tidning 12.5.1890 nro 127.

Åbo Tidning 29.4.1890 nro 114.

Åbo Tidning 5.5.1890 nro 120.

Åbo Underrättelser 5.5.1890 nro 120 .

1800-luku

Riemun siivittämä kevät

Kommentoi

Millaiselta näytti turkulaisnuoren kevät 170 vuotta sitten, toukokuussa 1856? Joitakin aavistuksia antaa kahdeksantoistavuotiaan Josef Julius Wecksellin ensimmäinen julkaistu runo, joka ilmestyi Åbo Underrättelserissä 13.5.1856.

J. J. Wecksellin runo Åbo Underrättelserissä 13.5.1856.

Runossaan ”Frid och vår”, Rauha ja kevät, Wecksell kuvaa kevään peruspiirteitä kuten muuttolintujen paluuta, kukkaan puhkeavaa luontoa ja veneen viirin iloista liehuntaa. Mutta runolla oli myös poliittinen sisältönsä: Krimin sota oli juuri päättynyt, ja nimimerkillä –s –l kirjoittanut nuori runoilija ylisti sitä, että ukkospilvet olivat väistyneet Suomen yltä.  

Suomi oli Venäjän keisarin alainen suuriruhtinaskunta, ja Venäjän imperiumi oli ajautunut monivuotiseen sotaan Osmanien valtakuntaa, Ranskaa ja Britanniaa vastaan. Sodan päänäyttämö oli Krimin ja Balkanin niemimailla, mutta myös Itämeri oli saanut siitä osansa.

Siinä missä keväällä 2026 Euroopan sota on näkynyt Suomessa satunnaisina harhautuneina drooneina, 1850-luvun taisteluista oli muistuttanut uhka mereltä. Liittoutunut brittiläis-ranskalainen laivasto oli hävittänyt Ahvenanmaata – tästä nimitys ”Oolannin sota” – ja myös Hanko, Tammisaari, Kokkola ja Turku olivat olleet uhattuina.

Merta oli miinoitettu – kyseessä oli oman aikansa uusi, tehokas sotateknologia. Tavallinen asujaimisto niin Turussa kuin muissa rannikkokaupungeissa oli varautunut pahimpaan. Nuoren Wecksellin teini-ikää oli siis varjostanut epämääräinen sodan uhka. Mutta nyt rauha oli solmittu, ja aloitteleva runoilija ilmaisi kiitollisuutensa siitä, että myrskypilvi oli kohdellut Suomea varsin lempästi.

Wecksellin runoilijan ura jatkui Åbo Underrättelserin sivuilla ja myöhemmin muissakin julkaisuissa. Hän siirtyi vuonna 1858 opiskelemaan Helsinkiin, ja opiskelutoveri Emil Nervander muisteli häntä iloisena ja lahjakkaana nuorukaisena.

Wecksell rakasti Shakespearea ja oli jo kouluaikoinaan luonnostellut näytelmää, josta myöhemmin tuli tragedia Daniel Hjort. Tuo vuonna 1862 valmistunut murhenäytelmä kuvaa 1590-luvun opiskelijapoikaa, historiallista mutta Wecksellin tarinassa uuden perhetaustan saanutta nuorukaista, joka joutuu nuijasodan valtakamppailujen keskelle.

Tarina käsitteee Hamletin hengessä kostoa ja epäröintiä sekä nuoren miehen heräämistä siihen, että hän onkin suomalaista sukujuurta ja velvoitettu kostamaan kansansa kokeman vääryyden.

Näytelmän valmistuessa Weckselliä piinasivat jo mielenterveysongelmat, jotka veivät hänen luomiskykynsä, mutta Åbo Nation vaalii hänen muistoaan vielä tänäkin päivänä, ja osakuntakokous aloitetaan aina Wecksellin runolla. Åbo Akademin kirjaston edustalla puolestaan on hänen alakuloiseksi kuvattu patsaansa.

Wecksellin varhaisissa runoissa ei kuitenkaan ollut vielä merkkejä tästä synkkämielisyydestä, vaan hän katsoi valoisasti tulevaisuuteen ja ylisti riemun siivittämää kevän juhlaa. Hänen nuorekas runoilijan äänensä voi välittää nykyajassakin tunnistettavia tuntoja ja kokemuksia – huolia ja sodan varjoa, mutta myös kevään mukanaan tuomaa toivoa.

Anu Lahtinen

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston historian professori, Turun yliopiston dosentti ja Åbo Nationin inspehtori.

Lähteet ja kirjallisuus::

Åbo Underrättelser 13.5.1856 https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti/binding/361768?page=3

Auvinen, Eero. Krimin sota, Venäjä ja suomalaiset. Väitöskirja. Turun yliopisto 2015. https://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-5881-8   

Emil Nervander. Blad ur Finlands kulturhistoria. Wenzel Hagelstams förlag 1900. (Aiempi versio kirjoituksesta ”Wecksells första framträdande som skald” ilmestynyt Lördagsqvällen 15.12.1888 https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/780650?page=5

Ruotsinkielinen rinnakkaisteksti ilmestynyt Åbo Underrättelser 25.5.2026
https://www.abounderrattelser.fi/artikel/jubel-pa-vingar-av-frojd/

Numers-Ekman, Katarina von. Wecksell, Josef Julius (1838-1907). Biografiskt Lexikon för Finland (webbpublicering 2014). http://urn.fi/URN:NBN:fi:sls-4600-1416928957206 

1800-luku, 1900-luku

Satavuotiaan syntymäpäiväjuhlat vuonna 1910

Kommentoi

Turun köyhäintalossa vietettiin harvinaista juhlaa toukokuun kuudentena päivänä vuonna 1910. Talon pitkäaikainen asukas neiti Eva Elisabeth Wechter täytti tuolloin sata vuotta, mikä teki hänestä Turun vanhimman asukkaan. Tämä luonnollisesti herätti kiinnostusta kaupunkilaisissa, ja satavuotiaalle järjestettiin näyttävät juhlat siitä huolimatta, että Wechter itse makasi vuodepotilaana siksi, että oli loukannut jalkansa.

Silmälasipäinen iäkäs nainen istuu salissa kuvan keskellä pidellen kädessään onnittelusähkeitä. Hänen ympärillään on pöydillä lukuisia kukkamaljakoita.
Eva Lisa Wechterin syntymäpäiväonnittelut kukkatervehdyksineen ja sähkeineen lienevät olleet samantapaiset kuin kuvassa olevan uusikaupunkilaisen Ika (Fredrika) Färdigin. Valokuva on päivätty 1910‒1920-luvuille. Kuva: Ugin museon valokuvakokoelma, Uudenkaupungin museo.

Juhlallisuuksista ei tingitty, vaikka Wechter ei köyhäintalon asukkaana kuulunutkaan kaupungin silmäätekeviin. Talossa järjestettiin kahvikestit, ja vanhusta muistettiin muun muassa kukin, rahalahjoin ja onnittelusähkeellä. ”Vanhuksen pieni huonekomero tuoksui ruusuista ja muista kukista”, Turun lehti kuvailee. Myös itse tuomiorovasti piti tilaisuudessa puheen. Syntymäpäiväjuhlista uutisoivat paikallisista sanomalehdistä ainakin Turun lehti ja Åbo Underrättelser.  

Wechter oli syntynyt Turussa vuonna 1810 naimattomalle äidille, eli hän oli syntyperältään avioton. Perheen elämä lienee ollut hyvin niukkaa ja vaatimatonta muun muassa siksi, että Wechterin äiti ei koskaan avioitunut, ja sen vuoksi perheen toimeentulo oli pelkästään äidin varassa. Merkittävä taitekohta Wechterin elämässä oli oletettavasti Turun vuoden 1827 suurpalo, vaikka lähteisiin ei olekaan tallentunut tietoja siitä, miten Wechter itse palon koki. On kuitenkin selvää, että palon raunioittamassa kaupungissa selviytyminen vaati sinnikkyyttä. Wechter löysi elantonsa palvelustöistä, sillä sanomalehdissä kerrottiin hänen ryhtyneen jo nuorena palvelijattareksi.

Köyhäintaloon Wechter oli joutunut 92-vuotiaana. Sanomalehdissä kuvattiin hänen olleen tuolloin niin sairas, että hänen luultiin kuolevan pian. Hän oli naimaton ja lapseton, ja vaikuttaa siltä, ettei hänellä ollut omaisia, jotka olisivat voineet huolehtia hänestä. Ilmeisesti köyhäintalon hyvä hoito kuitenkin auttoi Wechteriä toipumaan. Hän ”tuli uudelleen reippaaksi ja tahtoi päästä takaisin pieneen komeroonsa Luostarinmäellä, mutta suostui lopulta jäämään köyhäintaloon, missä hoito on hyvä”, kerrottiin Turun lehdessä.

Ensimmäisenä helluntaipäivänä reilu viikko satavuotisjuhlallisuuksien jälkeen Wechter menehtyi köyhäintalossa, ja talossa ryhdyttiin hautajaisjärjestelyihin. Siitä huolimatta, että Wechter oli vain noin viikkoa aikaisemmin ollut koko kaupungin juhlittu asukas ja syntymäpäiväsankari, hautajaisissa noudatettiin tavanomaista köyhäinhoidokkien hautajaisjärjestelyjen protokollaa. Arkku kuljetettiin hautausmaalle köyhäintalon vaatimattomilla ruumisvaunuilla ja laskettiin vaivaisten hautaan, joka maksoi vain kolme markkaa ja kymmenen penniä. Paikalla ei ollut saattoväkeä, eikä Wechteriä muistettu minkäänlaisin juhlallisuuksin.

Vaatimattomien hautajaisten ja näyttävien syntymäpäiväjuhlallisuuksien kontrasti oli huomattava, mikä alleviivaa Eva Wechterin huono-osaista asemaa. Tämän huomioi myös Turun lehti, joka toisaalta päätti Wechterin kuolemasta kertovan uutisen toiveikkaaseen lopetukseen: ”Meidän silmällämme katsoen oli suuri ero syntymä- ja hautauspäivän välillä. Mutta Eva Wächterillä oli ero vielä suurempi. Syntymäpäivän ilosta vaivaistalossa hänellä ei ollut paljon tietoa ‒ mutta hautauspäivänä saattoi hän iloita siinä kodissa, jossa köyhyydestä ja vaivasta ei merkkiäkään näy. Siellä on rikkautta Eva Lisa Wächterillekin.”

Noora Viljamaa

Lähteet:

Turun lehti, 7.5.1910 nro 53 ja 24.5.1910 nro 59.

Åbo Underrättelser, 7.5.1910 nro 123.

1800-luku

Kun lennätin yhdisti Turun maailmaan

Kommentoi

”Mitä arvelet sellaisesta sanansaattajasta, joka ei tarvitse edes kahta sekuntia juostakseen maapallon ympäri?” Zacharias Topelius ihmetteli vuonna 1850 Helsingfors Tidningar -lehden toimittajana Euroopassa levinnyttä uutta keksintöä, sähköistä lennätintä. Kuten kaikille aikalaisille, Topeliuksellekin lennättimen nopeus oli ällistyttävää. Hän laskeskeli, että sähkövirta tarvitsisi vain 1/200 sekuntia kulkeakseen runsaan 200 Ruotsin peninkulman matkan Helsingistä Turun, Oulun, Kuopion, Viipurin ja Pietarin kautta takaisin Helsinkiin.

Varhainen lennätinlaite 1830- ja 1840-luvun taitteesta. Lennätinlinjan rakentaminen Turkuun vuonna 1856 oli tiedonkulun kannalta mullistavaa. Ensi kertaa kaupunki kytkeytyi muuhun maailmaan yhteydellä, joka oli nopea vaikkei vielä aivan reaaliaikainen. Lähde: Wikimedia Commons.

Vaikka 1800-luvulla otettiin käyttöön useita tiedonkulkua parantaneita teknologisia uudistuksia, sähköisen lennättimen vaikutus oli mullistavin: vasta se merkitsi kuljetuksen ja kommunikaation ratkaisevaa erottamista toisistaan. Lennätin mahdollisti neuvottelemisen kaukaistenkin paikkojen välillä ilman päivien tai viikkojen viivettä. Nykyistä reaaliajassa toimivaa tietotekniikkaa pidetään ainutlaatuisena teknologisena uudistuksena, mutta lennätin siirsi kansainvälisen tiedonkulun lähelle ”reaaliaikaista” jo liki 200 vuotta sitten.

Suomalaiset sanomalehdet kuvasivat lennätinverkon laajenemista Länsi-Euroopassa 1840-luvulta lähtien, joten uuden tekniikan edut tunnettiin myös täällä. Suomen ensimmäinen lennätinlinja rakennettiin muun Euroopan vanavedessä Moskovan ja Pietarin kautta Helsinkiin vuonna 1855. Seuraavana vuonna linja ulotettiin Turkuun, missä se kulki Hämeenkadulta Aurajoen yli Kauppiaskadulle kauppias Nomellin taloon. 

Turkulaiset ottivat lennättimen vastaan paitsi innostuksella myös pelonsekaisella jännityksellä. Åbo Underrättelser maalaili, miten ohut lanka yhdisti meidät sivistyneeseen Eurooppaan. Monet pitivät kuitenkin lennätintä lähes noituutena. Lehden mukaan vallalla oli ajatus, että ”pieninkin sormenkosketus siihen aiheuttaa salaisimmankin ajatuksen leviämisen ympäri maailmaa”.

Turkulaiskauppiaat tarttuivat välittömästi uuteen yhteydenpidon välineeseen, vaikka siinä oli aluksi kosolti teknisiä ongelmia. Vajaata kuukautta lennätinaseman avaamisen jälkeen kauppahuoneen omistaja Carl Magnus Dahlström lähetti kolme ”sähködepessiä” ulkomaille. Näistä ensimmäinen meni perille, muiden sisältöä ei sen sijaan lennätintoimipaikoissa ollut ymmärretty. Ruotsiksi kirjoitetut viestit olivat muuttuneet venäjäksi käännettäessä niin paljon, etteivät ne olleet enää Pietarissa luettavassa muodossa. Esimerkiksi nimi ”Johan Granfeldt” oli vaihtunut muotoon ”Ragano Granfeldt”. Lennätinliikenteen luotettavuus parani vuodesta 1860 lähtien, kun uusi Haaparannan kautta Ruotsiin kulkenut yhteys valmistui.

Mika Kallioinen

Lähteet:

Helsingfors Tidningar 8.5.1850.

Åbo Underrättelser 27.5.1856.

Kallioinen, Mika, Verkostoitu tieto. Informaatio ja ulkomaiset markkinat Dahlströmin kauppahuoneen liiketoiminnassa 1800-luvulla. 2003.

Risberg, Einar, Suomen lennätinlaitoksen historia 1855-1955. 1959.

Wenzlhuemer, Roland, Connecting the Nineteenth-Century World: The Telegraph and Globalization. 2013.

1800-luku

Presidentillinen vierailu Turussa heinäkuussa 1878

Kommentoi
Henry Ulken maalaus presidentti Grantista vuodelta 1875. Kuva: Wikimedia Commons.

Turku on seissyt 1700-luvulta lähtien hyvällä sijainnilla Tukholman ja Pietarin välisellä reitillä. Tämä kahden metropolin välisenä levähdys- ja kauttakulkupaikkana toimiminen on tuonut Turkuun paljon myös tunnettuja ulkomaisia vieraita. Eräs Turussa vieraillut tunnettu julkisuuden henkilö oli Yhdysvaltain 18. presidentti ja tunnettu sotasankari Ulysses S. Grant (1822–1885), joka vieraili Turussa heinäkuussa 1878. Presidenttikausiensa jälkeen Grant oli lähtenyt puolisonsa Julia Dentin kanssa suurelle matkalle Eurooppaan vuonna 1877, ja yhtenä pääkohteena hänen matkallaan oli Pietari.

Grantin matka Pohjois-Eurooppaan ja Suomeen sai suuren mediahuomion Suomen suuriruhtinaskunnan sanomalehdissä, vaikka mistään valtiovierailusta ei luonnollisesti ollutkaan kyse. Lehdet kirjoittivat jo kesäkuussa 1878, kuinka Grantia oli kestitty Pariisissa, kuinka matka sieltä eteni Saksaan ja koska pariskunta saapuisi viimein Tukholmaan ennen Suomen-vierailua. Tieto levisi nopeasti sähkösanomina lehtien palstoille. 

Lehdissä myös tehtiin tiettäväksi Grantin elämänvaiheita ja saavutuksia, ja siten suomalaisille rakennettiin hänestä suurmieskuvaa. Åbo Underrättelserkin kuvaili Grantia 29.7.1878 numerossaan sanoin: ”en af wår tids största celebriteter”. Grantin vierailun aiheuttama mediakiinnostus oli osa 1700-luvulla syntynyttä porvarillista julkisuuskulttuuria, jossa nimenomaan sanomalehdistö loi huomiota kirjailijoille, poliitikoille ja muille julkisuuden henkilöille, kuten Rousseaulle, Madame de Staëlille, Goethelle, Napoleonille tai Lisztille.

Turkuun presidentti Grant ja Dent saapuivat 28. heinäkuuta 1878 Finland-nimisen höyrylaivan kyydissä. Heitä oli vastaanottamassa arvovaltainen joukko turkulaisia. Paikalla olivat pormestari Herman Höckert ja yksi Turun varakkaimmista miehistä kauppias Ernst Dahlström, joka toimi myös tilaisuuden tulkkina. Satamaan saapuneet sadat kaupunkilaiset tervehtivät arvovaltaisia matkustajia hurraa-huudoin. Samppalinnanmäelle oli nostettu kunnianosoituksena Yhdysvaltain tähtilippu liehumaan.

Grantien päivän ohjelmaan kuului tutustumista kaupungin nähtävyyksiin. Hevosvaunuilla ajellen heidät vietiin Tähtitorninmäelle tutustumaan Engelin tähtitorniin ja sieltä Kupittaan kylpylään. Kupittaan jälkeen vuorossa oli vielä Tuomiokirkko. Päivällisen jälkeen Grantit matkustivat höyryveneellä Ruissaloon, jossa joivat kahvit nykyisin Kansanpuistona tunnetulla Yleisellä promenadilla. Kahvien jälkeen presidenttipari käveli rantapromenadilla ja keskusteli englannin kielen taitoisten turkulaisten kanssa.

Turkulaiset järjestivät Granteille lisäksi päivällisen uudessa Hotelli Phoenixissa Kauppatorin laidalla. Toistaiseksi voimme vain kuvitella, mitä presidenttiparille tarjoiltiin Phoenixissa. Useamman ruokalajin illallinen, kenties lasilliset samppanjaa ja hyvää punaviiniä Ranskasta, ja ehkäpä kahvi ja konjakki yhdessä sikarin kera kuuluivat kattaukseen, kuten monissa vastaavissa juhlissa tuohon aikaan. 

Hotelli, ja kenties myös päivällinen, oli presidentin mieleen, sillä hän oli sanomalehtitietojen mukaan verrannut hotellia Washingtonin Valkoiseen taloon. Niin tai näin, ainakin turkulaisia varmasti miellyttivät Grantin kohteliaat sanat, sillä Phoenix oli valmistunut samana vuonna ja edusti uudenlaista mannermaista hotellikulttuuria kaupungissa. 

Grant ei kuitenkaan yöpynyt hotellissa, vaan hän lähti seurueineen kohti Helsinkiä jo illalla. He saapuivat seuraavana aamuna Finland-laivan kyydissä pääkaupunkiin, jossa ”maailmanmainioksi” sanomalehdistössä kuvattu presidentti otettiin jälleen vastaan innostunein hurraa-huudoin. Helsingistä presidenttipari lähti laivalla kohti Pietaria vielä samana iltana.

Topi Artukka

Teksti on ilmestynyt laajempana versiona Turun historiallisen yhdistyksen Historia nyt -julkaisussa vuonna 2025.

Lähteet

Åbo Posten, Åbo Underrättelser, Suomen Wirallinen Lehti, Sanomia Turusta, Tampereen Sanomat, Hufvudstadsbladet, Vaasan Sanomat, Wiborgs Tidning, Helsingfors Dagblad numerot kesältä 1878

Lagerstedt, Ilpo: ”Malja vapaudelle!”. Yliopisto 7/1997, s. 21–23.

Leimu, Pekka: Phoenixin kohtaloita. Yliopisto 8/1997.

1800-luku

Väliaikainen teatteri Turussa 1833–1839

Kommentoi

Turun palo 1827 oli iso tragedia, jonka tuhot koskettivat kaiken ohella myös kulttuurielämää. Turussa oli ollut virkeä teatteri- ja konserttitarjonta, ja etenkin teatterin osalta Turku oli ollut johtava kaupunki Suomessa. Palon myötä tämä asema kuitenkin menetettiin, kun kaupungin ylpeys, teatterinjohtaja Bonuvierin 1817 valmistunut teatteritalo katosi liekkeihin.

Turkulainen kulttuurielämä virkistyi palon aiheuttamasta alhosta yllättävän nopeasti ottaen huomioon, että ¾ osaa kaupungista tuhoutui ja iso osa asukkaista jäi kodittomiksi. Kaupungin konserttielämän keskuspaikka Seurahuone selvisi palosta, samoin Kupittaan kylpylä, jossa esitettiin myös teatteria. Sanomalehtiaineiston perusteella ensimmäiset julkiset konsertit järjestettiin syksyllä 1828 ja ensimmäiset teatteriesitykset kesällä 1829 juurikin Kupittaalla.

Esitysmahdollisuuksista huolimatta tilanne oli väliaikainen ja kaupungin kulttuuripiireissä kyti toive uudesta teatterirakennuksesta. Engelin uudessa asemakaavassa oli paikka teatterille, johon myöhemmin tuli Rettigien kaupunkipalatsin puutarha. Jostain syystä teatteria ryhdyttiin puuhaamaan kuitenkin kauppias Kingelinin omistamalle tontille Kauppatorin laidalle.

Teatterirakennuksen fasadi torin suuntaan. Kuva: Kansallisarkisto.

Kingelinin tontille valmistui kivisen teatterirakennuksen sijaan aluksi puinen teatteritalo. Sen tarkoitus oli alun perinkin toimia väliaikaisena näyttämönä niin kotimaisten kuin ulkomailta saapuneiden kiertelevien seurueiden esityksille, kunnes varsinainen teatteri saatiin rakennettua. Puisen teatterin suunnittelijaksi on arveltu Turun kaupunginarkkitehti Pehr Johan Gylichiä, joka vastasi myös tulevan kiviteatterin suunnittelusta.

Ensimmäiset esitykset järjestettiin puuteatterissa todennäköisesti pe 21.2.1834, jolloin siellä näyteltiin J. Lambertin seurueen toimesta Shakespearen Romeo och Juliette sekä August von Kotzebuen komedia Falkarne, eller Den olyckliga slägten. Lambertin jälkeen teatterissa vieraili epäsäännöllisen säännöllisesti etenkin Ruotsista ja Saksasta tulleita kierteleviä teatteriseurueita, jotka esittivät niin komedia- ja draamanäytelmiä kuin ranskalaista oopperaakin.

Teatterirakennuksen pääpiirustus. Kuva: Kansallisarkisto.

Puisessa teatterirakennuksessa oli monen aikakauden teatterirakennuksen tapaan soikionmuotoinen permanto, jossa oli edessä orkesterisyvennys. Sen takana oli istuinrivejä, joissa oli todennäköisesti tuolit tai penkit, kuten aiemmassakin Turun teatterissa. Istumapaikkoja löytyi myös toisen kerroksen aitioriviltä, joka kiersi soikionmuotoisen permannon reunoja. Aitioita teatterissa oli yhteensä 17. Lisäksi toisen kerroksen päädyssä ollutta isompaa tilaa oli käytetty todennäköisesti lämpiönä.

Väliaikaisuus oli todella lyhytaikaista, sillä kivisen teatteritalon suunnittelu aloitettiin jo vuonna 1832. Puisen teatterin piirustuksissa tontille on jo aseteltu myös tuleva kivitalo. Valmiiksi uusi teatterirakennus, siis nykyinen Åbo Svenska Teatern, saatettiin vuonna 1839, jolloin myös ensimmäiset esitykset järjestettiin talossa. Puuteatteri säilyi kuitenkin olemassa aina 1860-luvulle asti, jolloin se purettiin pois nykyisen teatterin laajennuksen alta.

Topi Artukka

Lähteet:

Teatterirakennuksen pääpiirustukset, tontti 7:10:4, A13 Asemakaava-, tonttijako- ja rakennusvalvonta-asiakirjat, Turun maistraatin arkisto, KA Turku.

Åbo Tidningar 3.8.1828, 19.8.1829

Åbo Underrättelser 19.2.1834, 5.3.1834, 24.5.1834, 7.6.1834, 30.7.1836

Viljo, Eeva Maija; Nyman, Lena & Zilliacus, Clas: Åbo Teaterhus 150 år. Åbo Akademi, 1989.

1800-luku, 1900-luku

Juhlistiko Turku kahdesti 700-vuotisjuhliaan?

Kommentoi
Kuvakaappaus Turun Sanomien 2.12.1928 ilmestyneestä numerosta (Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot)

Turku vietti 700-vuotisjuhliaan vuonna 1929 näyttävin menoin. Kaupungissa järjestettiin lukuisa määrä erilaisia tapahtumia ja huvituksia, joihin kaupunkilaiset saivat osallistua. Juhlien yhteydessä pidettiin myös suuret Turun messut, jotka ovat jääneet elämään modernismin yhtenä esiinmarssina. Mutta voiko olla, että Turku olisi juhlistanut jo kerran aikaisemmin 700-vuotista historiaansa, kuten Turun Sanomat 2.12.1928 otsikossaan ”Kun Turku vietti 700-vuotisjuhliaan” antoi ymmärtää.

Näiden vuonna 1857 vietettyjen juupeli- tai riemujuhliksi kutsuttujen juhlallisuuksien julkinen syy oli juhlistaa kristinuskon oletettua saapumista ensimmäisen ristiretken mukana Suomen alueelle vuonna 1157. Nykytiedon valossa juhlien ajoitus (ja motiivi) oli varsin ongelmallinen, mutta aikalaisille juhla edusti luterilaisen uskon riemujuhlan ohella suomalaisuuden ja kansallisten juurien etsintää. Juhlat olivat valtakunnalliset, ja esimerkiksi Helsingissä yliopisto juhlisti vuotta jo toukokuussa vihkimällä tohtoreita ja maistereita kahdessa erillisessä promootiossa.

Turussa riemujuhlia vietettiin perinteisin menoin yhdistämällä jumalanpalvelus ja sitä seurannut isompi yhteinen juhla ohjelmineen. Juhlapäivä käynnistyi varhain tykinlaukauksilla, ja Tuomiokirkossa järjestettiin aamusta asti useampi jumalanpalvelus. Kupittaalla taas juhlittiin torvimusiikin ja kuorolaulun voimin koristeellisessa, ristiretkiä ihannoivasti korostavassa ympäristössä. Juhlan arvokkuutta aikalaisten silmissä nostatettiin erikseen sävelletyllä juhlakantaatilla ja painattamalla juhlavuodesta muistomitali.

Muistomitali kristinuskon saapumisen 700-vuotisjuhlan kunniaksi vuodelta 1857. Suunnittelija Alexander Ljalin, kaivertaja Mihail Kutškin, tilaaja: Suomen senaatti. Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Mutta miksi Turun Sanomat liitti kristinuskon muistojuhlan Turun kaupungin 700-vuotisjuhlallisuuksiin? Näyttää siltä, että kyse oli Turun Sanomien ja toimittaja Julius F–g:n pyrkimyksestä liittää oletettu kristinuskon saapuminen ja Turun synty yhteen. Lehti ei suoraan väitä, että Turku olisi perustettu jo 1157, mutta se synnyttää oletuksen, jonka mukaan Turku olisi ollut olemassa jo 1157. Täten kristinuskon riemujuhlan lisäksi tulisi juhlistaa myös Turun kaupungin historiaa

Turun Sanomat pohjasi kirjoituksensa etenkin Sanomia Turusta -lehden riemujuhlakoontiin 23.6.1857. Siinä lehden toimittaja kirjoittaa, kuinka riemujuhlaa vietettiin Turussa ”siinä paikassa, josta sanomien mukaan Kristuksen oppi ensin saarnattiin”. Samasta näkökulmasta kirjoitti myös Åbo Tidningar numerossaan 23.6.1857.

Mikään muu aineisto ei kuitenkaan tue ajatusta, että Turussa olisi vietetty kesällä 1857 kaupungin 700-vuotisjuhlallisuuksia. Päin vastoin seremoniat keskittyivät nimenomaan kristinuskoon ja ensimmäisiksi uskottujen saarnaamisten ympärille, ei Turun kaupungin perustamisen ympärille. Tämän varjolla juhlien tärkein pitopaikka oli Tuomiokirkko jumalanpalveluksineen, vaikka myös Kupittaan vanhalla pyhän Henrikin lähteellä riemuittiin vuosipäivää.

Kytkös kristinuskon saapumisen ja Turun kaupungin perustamisen välille jää siis vain parin toimittajan ajatteluksi, eikä Turussa vietetty kaupungin perustamisjuhlia ensimmäisen kerran kuin vasta 1929. Tällöinkin kyse oli virhetulkinnasta, joka sitten jäi elämään elinvoimaisena rajapyykkinä.

Topi Artukka

Lähteet:

Sanomia Turusta 2.6.1857, 23.6.1857, 15.9.1857, 27.10.1857.

Suometar 5.6.1857.

Turun Sanomat 2.12.1928.

Åbo Tidningar 23.6.1857.

1800-luku

Sopimatonta käytöstä harjoittava leipurinvaimo

Kommentoi

Vuonna 1879 säädetty elinkeinovapauslaki tarjosi naisille ensimmäistä kertaa oikeuden oman, itsenäisen elinkeinon harjoittamiselle. Täysin vapaata se ei ollut, sillä naimisissa olevat naiset pysyivät holhoojiensa edusmiehisyyden alaisina aina 1930-luvulle saakka – toisin sanoen he tarvitsivat elinkeinonsa harjoittamiselle miehensä suostumuksen.  Sitä ei aina ollut helppo saada, kuten Amanda Caleniuksen (1846–1890) tapaus osoittaa.

Leipurimestari August Caleniuksen kanssa naimisissa ollut Amanda aloitti liiketoimintansa jo vuonna 1879,  jolloin hän ilmoitti myyvänsä omiin nimiinsä mämmiä, piirakoita, pasteijoita ja torttuja sekä tuoreita munia. Amanda piti myös pitopalvelua, joka järjesti häitä ja juhlia maksua vastaan. Lisäksi hän huusi huutokaupasta itselleen vuodeksi ravintolaoikeudet Ruissalon kansanpuistossa sijainneesta Allmänna Promenadenista 500 markalla. Kaksi vuotta myöhemmin hän maksoi oikeuksista 1 000 markkaa, mutta Maistraatti katsoi, ettei hän enää ollut tähän tehtävään kelvollinen. Syynä olivat toistuvat kahnaukset virkavallan kanssa, juhlissa esiintyneet järjestyshäiriöt, poliisin halventaminen sekä sopimaton käytös. 

Ryhmäkuva Ruissalon kansanpuistossa sijainneelta Allmänna Promenadenin terassilta vuodelta 1894. Kuvaajana Axel Tammelander, Vapriikin kuva-arkisto.

Amanda ei kuitenkaan antanut periksi. Hän hankki itselleen oikeudet viinien myyntiin, vuokrasi Iso-Heikkilästä lukaalin häitä ja juhlia varten, hankki käyttöönsä myyntipaikan Aleksanterin torilta sekä alkoi ylläpitää kylpylaitosta. Vuoden 1886 alussa Amandan toimet saavuttivat kuitenkin mittasuhteet, jotka eivät enää saaneet hänen miehensä suostumusta, vaan tämä ilmoitti paikallislehdissä kieltävänsä muiden käymästä vaimonsa kanssa kauppaa tai myymästä hänelle tavaroita velaksi.

Leipuri August Caleniuksen paikallislehteen laittama ilmoitus liiketoiminnan kieltämisestä hänen vaimonsa kanssa, Turun Lehti 23.3.1886 no 23

Syy kiellolle selvisi nopeasti. Ensin Amanda ilmoitti lopettavansa liiketoiminnan. Seuraavaksi hänen miehensä ilmoitti pariskunnan tehneen konkurssin ja hänen vaimonsa poistuneen kaupungista. Amanda oli nimittäin saanut syytteet poliisiin kohdistuneesta kunnianloukkauksesta sekä kiroilemisesta. Varojen puutteessa hänet oli määrätty vankeuteen 24 päivän ajaksi. Lisäksi kävi ilmi, että Amanda oli ostanut huutokaupasta velaksi suuren määrän juhlakäyttöön tarkoitettuja huonekaluja ja jättänyt laskunsa maksamatta. 

Oikeuteen Amanda päätyi kuitenkin vasta heinäkuussa, jolloin häntä syytettiin Helsingissä ravintolan laittomasta ylläpitämisestä, luvattomasta oluen anniskelusta sekä pyhäpäivän rikkomisesta. Tämä ei saanut Amandaa muuttamaan tapojaan, vaan monen muun pienimuotoista kauppaa harjoittaneen naisen tapaan hänen oli toimeentulonsa turvatakseen kerta toisensa jälkeen turvauduttava luvattomaan oluenmyyntiin, josta häntä rangaistiin viimeisen kerran Hangossa vuoden 1890 lopulla.

Jarkko Keskinen

Lähteet:

Keisarillisen Majesteetin armollinen asetus 31.3.1879.

Aura 1.10.1885 no 115 (viinin myyntioikeudesta); 23.3.1886 no 35 (kauppiasoikeuksien luopumisesta); 13.5.1886 no 56 (sopimattomasta käytöksestä ja vankeudesta). 

Sanomia Turusta 19.9.1885 no 217 (juhlien organisoinnista); 17.12.1885 no 293 (juhlalukaalien vuokraamisesta); 29.1.1886 no 23 (kylpylaitoksesta); 30.4.1886 no 98 (konkurssi-ilmoituksesta); 19.5.1886 no 114 (maksamattomista huonekaluista).

Turun Lehti 21.3.1883 no 22 (ravintolaoikeuksista); 23.3.1886 no 23 (kieltoilmoituksesta).

Åbo Posten 16.4.1878 no 89 ja 23.3.1879 no 1879 (elintarvikkeiden myynnistä).

Åbo Tidning 24.4.1885 no 109 (ravintolaoikeuksista); 14.10.1885 no 279 (häiden ja muiden juhlien järjestämisestä); 18.12.1885 no 344 (kahnauksista poliisin kanssa); 20.1.1886 no 18 (torikaupasta); 3.1.1886 no 2 (kylpylaitoksesta); 19.7.1886 no 192 (syytteistä Helsingissä); 11.10.1890 no 276 (syytteistä Hangossa).

1800-luku

Italialainen miekkailumestari Turussa

Kommentoi

Lääkärin perheeseen Pohjois-Italian Torinossa vuonna 1775 syntynyt Gioacchino Otta vaikutti suuresti suomalaisen liikunnanopetuksen varhaisimpiin vaiheisiin. Nuorukaisena hän päätyi Napoleonin armeijaan, jossa yleni luutnantiksi saakka. Vuonna 1807 käydyn Pommerin sodan yhteydessä hän kuitenkin joutui ruotsalaisjoukkojen vangitsemaksi. Vapauduttuaan Otta jäi vaikuttamaan pysyvästi Itämeren alueelle.

Ruotsissa hän elätti itseään antamalla opetusta miekkailussa. Tämä osui ajan hermoon, sillä fyysiseen kulttuuriin alettiin kiinnittää yhä enemmän huomiota eri puolilla Eurooppaa. Ruotsi oli tämän kehityksen kärjessä, ja erityisen vaikutusvaltaiseksi hahmoksi alalla kohosi Per Henrik Ling, joka nimitettiin vuonna 1805 Lundin yliopiston miekkailunopettajaksi.

Otta, jonka etunimi taipui ajan saatossa pohjoismaiseen muotoon Joachim, päätyi vastaavaan tehtävään Turun Akatemiaan vuonna 1812. Hänen edeltäjänään miekkailun ja tanssin opettajana toimi ruotsalaissyntyinen Johan Baptista Meyer, mutta tehtävä ehti olla tyhjänä kolme vuotta ennen Ottan saapumista Turkuun.

Ottan elämäntyö herätti kiinnostusta 1930-luvun lehdistössä, erityisesti Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen purkamisen yhteydessä. Kansan Kuvalehti 12.5.1934.

Turussa Ottan elämään astui myös sauvolainen Hedvig Finnberg, joka oli jäänyt leskeksi vuonna 1812. Finnberg ryhtyi pitämään majataloa Hämeentullin luona ja laajensi pian liiketoimintaansa Luostarikorttelista hankkimaansa huoneistoon. Jälkimmäisessä saatettiin viranomaisten luvalla harrastaa biljardia, joka mitä ilmeisemmin kiehtoi Ottaa. Avioiduttuaan Finnbergin kanssa keväällä 1816 myös Otta osallistui liiketoimintaan. Tästä esimerkkinä Åbo Allmänna Tidning -lehti julkaisi seuraavan vuoden kesäkuussa hänen allekirjoittamansa ilmoituksen, jossa tarjottiin myytäväksi vanhaa biljardipöytää, keppejä ja palloja.

Kuten monelle muullekin turkulaiselle, kaupungin palo syyskuussa 1827 merkitsi känteentekevää hetkeä Gioacchino Ottan elämässä. Hän menetti palon myötä omistamansa talon ja seurasi Turun Akatemian mukana Helsinkiin jatkamaan työtään. Otta vaikutti tammikuussa 1848 päättyneen elämänsä loppuun saakka Helsingissä, jossa hänen oppilaisiinsa lukeutui muiden muassa Zachris Topelius.

Ottan rooli oli hyvin aloitteellinen siinä, että Helsinkiin siirtynyt akatemia ja sen opiskelijat saivat käyttöönsä yksinomaan voimistelun ja miekkailun käyttöön tarkoitetun rakennuksen vuonna 1834. Kun rakennus purettiin tasan sata vuotta myöhemmin, Ottan työ eräänä suomalaisen liikuntakasvatuksen uranuurtajista nousi pinnalle eri yhteyksissä. Erityisesti Ottaa teki tunnetuksi 1930-luvun taitteessa professori Ivar Wilskman, joka kertoi italialaisen miekkailumestarin vaiheista paitsi kirjoissaan ja lehtikirjoituksissaan myös esimerkiksi liikuntakasvatuksen ja urheiluvälinenäyttelyn avajaispuheessaan kesällä 1930.

Joonas Kananen

Lähteet

Åbo Allmänna Tidning, 3.6.1817, nro 64, s. 4

Dahlström, Svante. Promenader 2. Åbo: Åbo tidnings- och tryckeri aktiebolags förlag . 1960.

Uusi Suomi 13.6.1930, nro 156, s. 1

Wilskman, Ivar. Muistelmiani voimistelu- ja voimailuelämämme alkuajoilta. Helsinki: Otava. 1929.