Noora Viljamaa – Histofriikki

Koodaava humanisti

Viisi vuotta sitten olin vaikean valinnan edessä: historiaa Turussa vai fysiikkaa Oulussa? Molemmat alat kiinnostivat ja olin päässyt sisään molempiin. Kyseessä oli viimeinen yhteishaku, jossa ei tarvinnut laittaa hakutoiveitaan järjestykseen, vaan saattoi tehdä päätöksen vasta, kun kaikki tulokset olivat tiedossa. Koska kirjoitan tätä Histofriikki-lehteen ja jotkut teistä saattavat tuntea minut Kritiikistä, voitte varmaan jo arvata, miten kyseinen valinta minun osaltani päättyi. Täällä sitä ollaan, toivottavasti pian valmistumassa.

Valinta ei kuitenkaan ollut aikanaan aivan niin helppo. Kirjeet saatuani puntaroin asiaa pitkään ja houkutus vain heittää asiasta kolikkoa oli suuri – saatoin jopa tehdä niin kokeilumielessä. Kuitenkin päädyin lukemaan tarkkaan kummankin alan opetussuunnitelmaa ja se sinetöi valintani: historia. Yksinkertaisesti siitä syystä, että saatoin opiskella fysiikkaa historiassa, mutta en historiaa fysiikassa. Tämä johtui luonnontieteellisten alojen huomattavasti laajemmasta kirjosta pakollisia kursseja ja sivuaineita. Fysiikassa minulla olisi ollut sen aikaisen opetussuunnitelman mukaan vain 10 valinnaista opintopistettä ja kaikki muu oli ennalta määrätty, myös mahdolliset sivuaineet. Koska olin lukiossa arvostanut erityisesti suurempaa valinnanvapautta ja minulla oli taipumus haluta opiskella vähän kaikkea, historian opetussuunnitelman tarjoama joustavuus houkutti. Käytännössä näin historian mahdollisuuksien kenttänä, jossa voisin opiskella mitä vain.

Ongelmaksi fysiikan lukemiselle koitui kuitenkin suuri määrä päällekkäisiä kursseja. Kuka olisi arvannut, että historiaa ja fysiikkaa ei ole suunniteltu opiskeltavaksi yhtä aikaa? Varmaan kaikki paitsi minä. Niin kutsuttujen demonstraatioiden eli demojen vaatiessa pakollista läsnäoloa fysiikan aloittaminen pitkittyi ja pitkittyi. Subjektiivisuus ja tulkinta ovat oman alamme hienoja asioita, mutta huomasin kaipaavani opintoihini vastapainoksi jotain, jossa tulkinta ei ole aivan niin isossa osassa. Päätin siis aloittaa jonkin luonnontieteellisen sivuaineen ja näin listalla tietojenkäsittelytieteen, jonka peruskurssit eivät menneet historian päälle – kätevää. En ollut ikinä koodannut, mutta totesin, että kai sitä siellä oppii, kun lähdetään perusteista liikkeelle. En ajatellut työllistymistä tai millaista tutkintoa rakennan, vaikka olisi ehkä pitänyt, vaan yritin vain opiskella sitä, mitä halusin. No, kävi ilmi, että historia-tietojenkäsittelytiede on molempien alojen osalta aika hyvä kombinaatio. Historian kannalta hyödyllisyys on varmaan ilmeistä, mutta voisin kertoa niin monta tarinaa kirjallisista töistä tietojenkäsittelytieteiden puolella…

Tiedän, että moni humanisti kokee luonnontieteet usein vaikeiksi tai epämiellyttäviksi ja valintaani joskus ihmetellään. En kuitenkaan ole ainoa; sekä ennen minua että minun jälkeeni pieni osa historiaan vihkiytyneistä on kurottanut luonnontieteiden ja tekniikan tiedekunnan puolelle. Vaikka hyödynnän tässä omaa kokemustani esimerkkinä, tärkeää meille historiaa opiskeleville on mielestäni oman tiedekunnan ulkopuolelle kurottaminen ja sen opiskeleminen, mikä kiinnostaa, ei niinkään juuri luonnontieteellisten aineiden opiskelu. Toki suosittelen luonnontieteitä kaikille vähääkään kiinnostuneille. Ainoa kurssi, jonka suosittelisin ihan jokaisen käyvän tietojenkäsittelytieteen puolelta, on Opiskelun ja työelämän tietotekniikka -kokonaisuus, joka koostuu yhden opintopisteen osioista, ei vaadi mitään ennakkotietoja ja kokonaisuudesta voi valita omalta osaltaan hyödylliset osiot. Esimerkkinä mainittakoon yhtenä osa-alueena toimistosovellukset, eli Microsoftin Word, Excel ja Powerpoint. Olin kurssille mennessäni käyttänyt Wordia yli kymmenen vuotta ja hämmästyin siitä, miten paljon en tiennyt kyseisestä ohjelmasta. Samoin Excel on hyödyllinen tilastoja laadittaessa ja sen peruskäytön hallitseminen kaavoineen on suositeltavaa myös meille humanististen aineiden opiskelijoille.

Moni meistä tuskin tietää opintojen alkaessa, mitä haluaa valmistuttuaan tehdä. Ajatus valmistumisesta ja sen jälkeisestä työelämästä on hieman pelottava etenkin nyt valmistumisen kynnyksellä, mutta uskon saaneeni täältä hyvän pohjan, josta jatkaa. Historia-aineissa voi opiskella mitä vain. Tutkintoja on yhtä monta erilaista kuin on opiskelijoitakin ja mielestäni se on meidän alamme vahvuus. Toki sama koskee varmasti myös muita humanistisia aloja, mutta en voi puhua niiden osalta omasta kokemuksesta. Jos on vähänkin kiinnostusta jotain ainetta kohtaan, niin aina kannattaa kokeilla, koska parhaimmillaan siitä voi löytää suunnan mieluisalle tulevaisuuden työlle ja huonoimmillaankin vain kasvattaa omaa osaamistaan. Minuakin hieman jännitti aluksi, että miten pärjään ja miten tietojenkäsittelytieteiden puolella suhtaudutaan tällaiseen humanistiin, mutta kaikki meni todella hyvin. Sain aluksi osakseni pientä kulmien kohotusta, mutta se johti hyvään yhteistyöhön, tietotekniikan oppimiseen ja viittatietouden leviämiseen. Minulta oikeasti kysyttiin yllättävän usein viitoista, ne herättivät suurta mielenkiintoa. Mitä ikinä siis haluattekaan opiskella, niin pärjäätte kyllä. Historia-aineissa oppii sopeutuvuutta ja kykyä yhdistää erilaisia ja laajoja kokonaisuuksia, eikä siitä ole koskaan haittaa.

Lopuksi haluan silti sanoa, että suosittelen kaikille humanisteille luonnontieteitä ja kaikille luonnontieteilijöille humanismia, edes vähän. Mutta pääasia on, että opiskelette sitä, mitä haluatte – teillä on hyvät mahdollisuudet ja loistavat edellytykset siihen.

Dita Tammivaara

Kirjoittaja on opintojensa loppusuoralla oleva Suomen historian opiskelija.

Suomen historian oppiaineen julkaisut 2018–2019

Kirjat

Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.): Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018.

Huttunen, Marko & Eerikäinen, Laura & Laine, Laura & Saarinen, Pauliina & Savolainen, Panu (toim.): Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018.

Männistö-Funk, Tiina & Myllyntaus, Timo (eds.) (2019): Invisible Bicycle. Parallel histories and different timelines. Brill 2019.

Rantala, Maria: Ylös, ulos ja lenkille! Suomalaiset kuntoliikuntajärjestöt ja liikuntakampanjajulisteet vuosina 1941–2010. Sigillum 2019.

Savolainen, Panu & Lehtovuori, Panu & Norrmén Mia & Lopéz Baeza, Jesús: Nikkilän rakennusperintöselvitys. Sipoon kunta 2019.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Musta-Maija ja Kirppu-Kaisa. Seksityöläiset 1800-luvun alun Suomessa. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2018.

Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.): Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018.

Viinikkala, Lauri: Digitaalisia valheita vai historiallista tietoa? Aineellisen todellisuuden, kerronnan ja historiallisen tiedon suhde yhdistetyn todellisuuden teknologiaa hyödyntävissä menneisyyden esityksissä. Turun yliopiston julkaisuja – Annales Universitatis Turkuensis, 2018.

Artikkelit

Artukka, Topi: Informationsförmedlingens knutpunkter – den muntliga kommunikationens rum i det tidiga 1800-talets Åbo. Historisk Tidskrift för Finland 2019:1.

Artukka, Topi: Kansainvälinen Turun Seurahuone. Tutkimuskatsauksia 3/2018. Turun kaupunki, Turku.

Artukka, Topi: Konstruktionen av ett urbant sällskapsliv – Åbo Societetshus som centrum för societen i början av 1800-talet. Historisk tidskrift för Finland 2018:3.

Artukka, Topi: Valssin pyörteissä. Tanssi ja Turun seurapiirit 1800-luvun alussa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 113–134.

Hakala, Petra & Saarenpää, Taina: Arkistodiplomatian, vallan ja eettisten kysymysten äärellä. Yksityisarkistojen erityispiirteet arkistoalan ylemmässä koulutuksessa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 44–59.

Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi: From household economy to family business. Teoksessa: Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.), Women in Business Families. From Past to Present. Routledge 2018, 3–13.

Ijäs, Ulla: German families and their family strategies. Marriage and education in the eighteenth- and the nineteenth-century provincial towns in the northern Baltic. Teoksessa: Aatsinki, Ulla & Annola, Johanna & Kaarninen, Mervi (eds.), Families, Values, and the Transfer of Knowledge in Northern Societies, 1500–2000. Routledge, London and New York 2018, 79–101.

Ijäs, Ulla: Kašmiria ja kölninvettä. Kaupunkilaiseliitin materiaalinen kulttuuri pohjoisen Itämeren kaupungeissa 1700- ja 1800-luvulla. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum, Turku 2018, 135-146

Ijäs, Ulla: Kauppias, leipuri ja kapakan emäntä: naisyrittäjiä Viipurissa noin 1700–1840. Teoksessa: Einonen, Piia & Räihä, Antti (toim.), Kuvaukset, mielikuvat, identiteetti. Viipurin kulttuurihistoriaa 1710–1840, Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, Helsinki 2018, 89–113.

Ijäs, Ulla: Marie Hackman – The female manager in the family firm Hackman & Co. Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (eds.), Women in Business Families: From Past to Present, Gender in Business Families. Routledge, London and New York 2018, 82–95.

Ijäs, Ulla: Mobility in the Long-Term Perspective. Maija Ojala-Fulwood, Pirita Frigren and Ulla Ijäs. Maija Ojala-Fulwood (ed.), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, Oldenbourg 2018, 1–26.

Ijäs, Ulla: Teekutsuja ja tanssiaisia. Viipurin herrasväki 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Teoksessa: Piia Einonen & Antti Räihä (toim.), Kuvaukset, mielikuvat, identiteetti. Viipurin kulttuurihistoriaa 1710–1840. Viipurin Suomalainen Kirjallisuusseura, Helsinki 2018, 160–192.

Ijäs, Ulla: The Mobile Urban Elite’s Material Culture in Eighteenth and Nineteenth Century Northern Baltic Cities. Teoksessa: Ojala-Fulwood, Maija (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, 2018, 169–188.

Ilmakunnas, Johanna: Konsten att avbilda arbete: Kvinnors sysselsättningar och vardag på Pehr Hilleströms genremålningar från 1770-talet till 1810-talet’, Historisk Tidskrift för Finland 103:1 (2018), 1–45.

Ilmakunnas, Johanna: Naisten työ kuvina: Palvelijat 1700-luvun laatukuvamaalauksessa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 165–187.

Ilmakunnas, Johanna: Työn kulttuurihistoriaa esimodernin ajan Euroopassa. Teoksessa: Danielsbacka, Mirkka & Hannikainen, Matti & Tepora, Tuomas (toim.), Menneisyyden rakentajat. Teoriat historiantutkimuksessa. Gaudeamus 2018, 168–182.

Kallio, Maria & Välimäki, Mari: Kommunikation i svenska städer under tidigmodern tid – en introduktion till temnumret. Historisk Tidskrift för Finland 2019:1

Kallioinen, Mika: Medieval mercants’ letters in Northen Europe. Functions and conventions. Scandinavian Journal of History 44 (1) 2019, 53–76.

Kallioinen, Mika: Menetetty akateeminen vapaus? Professorit ja yliopistoyhteisön kiihtyvä muutos. Tieteessä tapahtuu (2) 2019, 3–7.

Kallioinen, Mika: The rise of the land market in medieval south-west Finland. Continuity and Change 33 (2) 2018, 153–171.

Kallioinen, Mika & Keskinen, Jarkko: Ystävät ja veljet – Kohteliaisuuden konventiot kauppiaskirjeissä keskiajalla ja 1800-luvulla. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 234–250.

Keskinen, Jarkko: Cooperative competition: Business culture in the Finnish merchant community in the first half of the nineteenth-century. Scandinavion Journal of History. Vol 44, 2019:3, 287–309.

Keskinen, Jarkko & Vainio-Korhonen, Kirsi: Statutory invisibility. Urban business women legal and political rights in the 18th century Finland. Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 134–152.

Keskinen, Jarkko & Toropainen, Veli-Pekka & Välimäki, Mari: The Iron Lady, Elin Såger: Head of the Family Business. Teoksessa: Heinonen, Jarna & Vainio-Korhonen, Kirsi (Eds.), Women in Business Families: From past to present. Routledge 2018, 47–66.

Kivistö, Terhi: Kadonneiden keskiaikaisten asiakirjojen jäljillä. Asiakirjojen löydettävyys ja paikantamisen ongelmat. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa, Sigillum 2018, 220–233.

Laine, Silja & Männistö-Funk, Tiina & Vahtikari, Tanja (2019c): Kadun kuvat. Valokuvat lähteinä kaupunkihistorian tutkimuksessa. Historiallinen aikakauskirja 2/2019, 169–185.

Männistö-Funk, Tiina (2019): Introduction. The historical production of the invisible and visible bicycles. Teoksessa: Männistö-Funk, Tiina & Myllyntaus, Timo (eds.), Invisible Bicycle. Parallel histories and different timelines. Brill 2019, 1–20.

Männistö-Funk, Tiina (2018): Kävelevien naisten kaupunki. Sata vuotta sukupuolta Turun kaduilla. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 79–96.

Männistö-Funk, Tiina (2018): Suomalaista hätää yli rajojen – 1850- ja 1860-luvun ruokapulan sekä suurten nälkävuosien käsittely eurooppalaisessa lehdistössä. Teoksessa: Jussila, Tuomas & Rantanen, Lari (toim.): Nälkävuodet 1867–1868. SKS 2018, 198–238.

Männistö-Funk, Tiina & Sihvonen, Tanja (2018b): Voices from the uncanny valley. How robots and artificial intelligences talk back to us. Digital Culture and Society 4(1), 45–64.

Niemi, Seija A.: An Environmentally Literate Explorer: A. E. Nordenskiöld’s Three Expeditions to the North Asian Coast, 1875–1879. Sibirica 17:2 (2018), 13–40.

Niemi, Seija A.: The Historical Roots of A. E. Nordenskiöld’s (1832–1901) Conservational Philosophy. Scandinavian Journal of History, (Feb. 5, 2018), 1–20.

Ojala-Fulwood, Maija & Frigren, Pirita & Ijäs, Ulla: Mobility in the Long-Term Perspective. Teoksessa: Ojala-Fulwood, Maija (ed), Migration and Multi-ethnic Communities. Mobile People from the Late Middle-Ages to the Present. De Gruyter, Oldenbourg 2018, 1–26.

Pihlman, Aki & Savolainen, Panu: ”Ruukuntekijän tontti. 1700-luvun savenvalajien arki historiallisen arkeologian valossa”, Pitkin poikin Aurajokea – arkeologisia tutkimuksia. Turun museokeskuksen raportteja 23 (2019), 173–185.

Rytty, Suvi: Kavalat kaupungit ja modernin elämäntavan kirous. Paluu luontoon 1900-luvun alun urbanisoituvassa Suomessa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 95–109.

Savolainen Panu: ”Ainutlaatuinen pala suomalaisen puukaupungin historiaa”, Historia Nyt! 1 (2018), 33–38.

Savolainen, Panu: “Det akustiska stadssamhället. Ljudlandskapet som informationsförmedlingskanal för den offentlija makten och för stadsbor i 1700-talets.” Historisk Tidskrif för Finland 104:1 (2019), 31–48.

Savolainen, Panu & Laine, Laura & Wirkkala, Elina & Saarinen, Lauri & Huttunen, Marko: ”Historiallisen arkeologian näkökulma uuden ajan alun kivikirkkoon. Tapaustutkimus Keminmaan vanhasta kirkosta.”, SKAS 2/2018, 40–64.

Savolainen, Panu: Louhisaaren kartanon kaakkoisen sivurakennuksen vesikattorakenteiden restaurointisuunnitelma. Teoksessa: Huttunen, Marko & Eerikäinen, Laura & Laine, Laura & Saarinen, Pauliina & Savolainen, Panu (toim.), Ruotsin suurvalta-ajan vesikattorakenteet Suomessa. Senaatti-kiinteistöt & Museovirasto 2018, 23–96.

Savolainen, Panu: Näkymättömien puutarhojen varjoissa. Ruotsin ajan lopun turkulaispihojen puut, viljelmät ja istutukset tonttikatselmusten valossa. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 147–164.

Savolainen, Panu: ”Suomen arkkitehtuurin tutkimuksen ja historian alkuvaiheet Turun akatemiassa” Teoksessa: Kuin kissat Largo Argentinalla. Flaneeraus ja assimilaatio kaupunkitilassa (Aalto-yliopiston juhlakirjatoimitus, 2018), 254–261.

Savolainen, Panu: ”The Meaning of Urban Centrality in a Medium-Sized Eighteenth-Century Town”, Sjuttonhundratal 15 (2018), 59–88.

Savolainen, Panu: ”The private, the common and the public: the street and concepts of urban space in 18th-century Sweden”, in Quo Vadis Architectura? 7. Mixing the Private and the Public in the City (Aalto University, 2018), 30–47.

Nurminen, Mikko & Rapeli, Tommi & Savolainen, Panu & Stenius, Jaakko & Viinikkala, Lauri & Virtanen, Kimmo: ”Turku Goes 1812. kokemuksellinen virtuaalivierailu vanhassa kaupungissa.” Turun museokeskus, Iloinen tiede, Glue Collaboration ja Fake Production, Turku & Helsinki 2019. (audiovisuaalinen julkaisu)

Savolainen, Panu: ”Uusia näkökulmia Viipurin Ruotsin aikaan”, HAik 117:2 (2019), 210–211. (kirja-arvio)

Vainio-Korhonen, Kirsi: Lekmäns skriftliga och rättsliga kunnande I början av 1800-talet. Rannsakningsfångar som skrivare av besvärs- och nådeansökningar i Åbo slottshäkte 1838–1850. Historisk Tidskrift för Finland 105:2 (2019). 218–247.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Gustava Blomberg – uppiniskainen leskivaimo tyrmässä ja kehruuhuoneessa 1840-luvun Turussa. Teoksessa Björn, Ismo & Härkönen, Antti & Merovuo, Jenni & Myllys, Riikka & Nevala, Arto (toim.), Ruukki, raja ja rahvas. Oikeutta 60-vuotiaalle Kimmo Katajalalle. 2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Historiantutkimus, vastuullisuus ja tietosuoja. Tieteessä tapahtuu 4/2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Järjellä ja tunteella aviovuoteeseen. Kleio. Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liiton jäsenlehti 2018.

Vainio-Korhonen, Kirsi: Catharina Renaut 1709–1787-12-08 Barnmorska. Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. Saatavissa osoitteessa https://skbl.se/en/article/CatharinaRenaut

Vainio-Korhonen, Kirsi: Ulrika Fredrika Bremer 1746-04-24–1798 -04-01 Affärskvinna, företagare. Svenskt kvinnobiografiskt lexikon. Saatavissa osoitteessa https://skbl.se/sv/artikel/UlrikaFredrikaBremer

Viinikkala, Lauri: Berättande och autenticitet i framställningar av det förflutna baserade på teknologi med blandad verklighet. Historisk Tidskrift För Finland 3/ 2018.

Viinikkala, Lauri & Yli-Seppälä, Laura: Lisätty todellisuus ja museon moniulotteinen muisti. Esimerkkinä Luostarinmäki-seikkailu. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum, Turku 2018

Wolff, Charlotta: ’Erik Bodensten, Politikens drivfjäder. Frihetstidens partiberättelser och den moralpolitiska logiken’, kirja-arvostelu, Sjuttonhundratal. Nordic Yearbook for Eighteenth-Century Studies, vol. 15 (2018), s. 142–45.

Wolff, Charlotta: ’‘Un admirateur des philosophes modernes’: The Networks of Swedish Ambassador Gustav Philip Creutz in Paris, 1766–1783’, Networks of Enlightenment: Digital Approaches to the Republic of Letters, ed. Chloe Edmondson & Dan Edelstein, Oxford University Studies in the Enlightenment, Oxford & Liverpool, 2019, s. 173–200.

Välimäki, Mari: Hylätty talonpoika ja porvarisleski. Erään parin tarina 1600-luvun Turusta. Teoksessa: Artukka, Topi & Keskinen, Jarkko & Saarenpää, Taina (toim.), Kaupungin varjoissa, arkistojen valossa. Sigillum 2018, 191–205.

Välimäki, Mari: Samarbete och kontinuerliga förhandlingar. Kommunikationen mellan Kungliga Akademins konsistorium och andra domstolar i Åbo i slutet av 1600-talet. Historiska Tidskrift för Finlanf 2019:1

Välimäki, Mari: Sydänkäpyseni. Opiskelijat, rakkaus ja salatut kihlat 1600-luvun Turussa ja Uppsalassa. Historiallinen Aikakauskirja 116 (2018:3), 246–257.

Järjestötoiminnan henki

Ainejärjestöjen tarkoitus on toimia edunvalvojina edustamansa oppiaineen opiskelijoille. Tällöin toiminnan keskeinen osa-alue on koulutuspolitiikka, jota ainejärjestöt harjoittavat usein oppiaineensa ja tiedekuntansa tasolla. Kuitenkin valtakunnallisen koulutuspolitiikan seuraaminen on ainejärjestöille tärkeää. Koulutuspolitiikan lisäksi ainejärjestöt järjestävät kaikenlaista vapaa-ajan toimintaa, jotta järjestöjen jäsenet voisivat vaivatta nähdä toisiaan vapaa-ajalla. Ainejärjestöt järjestävät esimerkiksi juhlia, peli-iltoja, liikuntatapahtumia tai tilan ja aikaa yleistä hengailua varten. Vapaa-ajan toiminnassa on perinteisesti keskitytty erilaisiin juhliin, mutta tapahtumatarjontaa on pyritty laajentamaan, jotta mahdollisimman moni innostuisi käymään ainejärjestöjen tapahtumissa. Ainejärjestöjen välillä on eroja siinä, mihin osa-alueeseen panostetaan eniten. Kritiikissä on vankka historia koulutuspoliittiselta sektorilta, mutta myös juhliin ja muuhun vapaa-ajan toimintaan on panostettu viime vuosina.

Ainejärjestöjen toiminnan pyörittämisen kannalta keskeisessä asemassa on järjestön hallitus. Hallitus vastaa hyvin pitkälti siitä, minkälaisia tapahtumia järjestö tarjoaa ja että tapahtumia ylipäänsä järjestetään. Vaikka hallitus onkin järjestön toiminnan kannalta keskeisessä asemassa, ei hallitus pystyisi kuitenkaan hoitamaan aivan kaikkea yksin. Tämän vuoksi järjestöissä on erilaisia pienempiä pestejä, kuten toimikuntien jäsenyyksiä, joiden avulla voidaan jakaa hallituksen taakkaa sekä antaa useamman ihmisen vaikuttaa järjestön toimintaan. Suurimpana polttomoottorina on tietenkin se, että jäsenistö viihtyy ja saapuu eri tapahtumiin. Yhden jäsenen aktiivisuus on siis yhtä lailla tärkeää järjestötoimintaa kuin hallituspestin hoitaminen. Mitä enemmän vuorovaikutusta jäsenistön ja hallituksen välillä on, sitä luontevampaa on kehittää järjestön toimintaa haluttuun suuntaan. Tämän vuoksi on tärkeää, että jäsenistö on järjestössään aktiivinen. Muussa tapauksessa toiminnan järjestäjät ja jäsenistö erkaantuvat toisistaan ja syntyy erilaisia kuppikuntia. Tämän pohjalta on taas hankalaa luoda toimintaa, joka kiinnostaa koko järjestöä.

Toimin itse nyt kolmatta vuotta Kritiikin hallituksessa. Innostuin heti fuksina hallitustoiminnasta, sillä Kritiikki oli mielestäni järjestönä lämminhenkinen, joten halusin olla mukana kehittämässä sen toimintaa. Aloitin vuonna 2017 koulutuspoliittisena vastaavana, sillä minut houkuteltiin siihen pestiin kertomalla sen olevan rentoa suhteiden ylläpitoa henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä. Pian sain kuitenkin huomata, että hommassa sai tehdä ihan todella hommia ja istua kaiken maailman kokouksissa edustamassa opiskelijoita. Pidin kuitenkin siitä, että sain edistää yhteistä asiaa ja muutenkin olla luomassa mukavaa ilmapiiriä järjestössä. Siksi hain Kritiikin varapuheenjohtajaksi ja minut vielä valittiinkin pestiin. Vuoden 2018 olin siis hallituksessa toiminut yleinen taustavoima, joka auttoi niin tapahtumien organisoinnissa kuin niiden käytännön järjestelyissä.

Koska koin itselleni tärkeäksi olla mukana luomassa omanlaistaan ja uniikkia ilmapiiriä Kritiikissä, hain lopulta myös järjestön puheenjohtajaksi. Olin ainoa hakija pestiin, eikä minun puheenjohtajuuttani tyrmätty yhdistyksen syyskokouksessa, joten lopulta minusta tuli järjestön puheenjohtaja. Tämä on itselleni tärkeä asia, sillä on mahtavaa jättää itselleni rakkaaseen järjestöön jälki puheenjohtajuuden kautta. Puheenjohtajana vastaan käytännössä kaikesta, mitä järjestössä tapahtuu. Se tarkoittaa sitä, että minun pitää olla kärryillä kaikesta, mitä hallitus on tekemässä. Tämän tehdäkseni päässäni jyllää loputon to do -lista, jonka eri tehtäviä yritän parhaani mukaan saada delegoitua muille hallituslaisille ja toimihenkilöille. Tiivistetysti puheenjohtajuus on tehtävien delegointia, muiden hallituslaisten kuumottelua siitä, että tehtävät hoidetaan, kokousten johtamista sekä järjestön edustamista erilaisissa tapahtumissa. Tähän mennessä puheenjohtajuusvuosi on ollut tapahtumarikas ja opettavainen vuosi, joten odotan innolla, mitä syksy tuo pestin kautta elämääni.

Opintojeni aikana Kritiikki on muovaantunut järjestönä erilaiseksi, mitä se oli silloin, kun pienenä fuksina saavuin Turun yliopistoon. Tapahtumatarjontaa on laajennettu, joitain perinteitä muokattu sekä luotu suhteita muihin järjestöihin. Muutos on tapahtunut järjestöaktiivien vaikutuksesta, eli hyvin monen eri kritiikkiläisen jälki näkyy järjestössä. Monet palautteet, ideat ja teot ovat vaikuttaneet järjestön arkeen. Mielestäni se on järjestötoiminnassa ja Kritiikissä hienointa. Jokainen pääsee mukaan vaikuttamaan järjestön henkeen, kunhan vain tuo näkemyksensä esille. Vaikka Kritiikki muuttuu, on järjestö edelleen monille niin sanotuille n:nnen vuoden opiskelijoille tärkeä järjestö. Ehkä historian opiskelijoina osaamme muokata järjestöä unohtamatta perinteitä, jolloin mahdollisimman suuri osa Kritiikin jäsenistä voi pitää järjestöä omanaan. On hienoa havaita, että Kritiikissä on onnistuttu luomaan ilmapiiri, jossa viihtyy niin fuksi kuin opintonsa ajat sitten aloittanut opiskelija. Tämä on piirre, jota olen itse halunnut Kritiikissä vaalia.

Mikko Saira

Kirjoittaja on neljännen vuoden opiskelija ja Kritiikki ry:n puheenjohtaja.

Harjoittelu osana opintoja

Mikä on harjoittelu?

Opintojen aikana puhutaan melko paljon työelämästä opintojen jälkeen. Turun yliopiston työelämäpalvelut Rekry järjestää monia tilaisuuksia, joissa käsitellään erilaisia työnhakuun liittyviä asioita ja taitoja. Sen sijaan opintoihin liittyvästä työharjoittelusta puhutaan vähemmän, joten tässä jutussa käsitellään kulttuuri-, yleisen ja Suomen historian pääaineopiskelijoiden harjoittelukokemuksista ja harjoittelua yleisesti.

Suomen historian opintoihin sisältyy vapaaehtoinen 0–5 opintopisteen laajuinen työharjoittelu. Vapaaehtoisuudesta huolimatta harjoittelua suositellaan tehtäväksi, sillä se on erinomainen tilaisuus päästä hyödyntämään jo hankittuja taitoja sekä oppimaan uusia, kartuttamaan työkokemusta ja kenties kirkastaa tulevaisuuden suunnitelmia. Harjoitteluun on mahdollista saada harjoittelutukea, jota haetaan syksyisin käytettäväksi seuraavana vuonna. Tuki on suuruudeltaan 1 300 euroa, valtiotyönantajille 1 800 euroa, ja se kattaa harjoittelijan noin kuukauden palkan. Käytännössä harjoittelutuen saaminen voi edesauttaa harjoittelupaikan saamista.

Harjoitteluun sisältyy humanistisen tiedekunnan suositusten mukaan vähintään kaksi, mieluusti ainakin kolmen kuukautta kestävä työharjoittelu sekä 6–8 sivun pituinen harjoitteluraportti, joka palautetaan harjoittelun päätyttyä. Kolmen kuukauden harjoittelusta saa viisi opintopistettä, mutta opintopisteitä on mahdollista saada myös tätä lyhyemmistä harjoitteluista vaikka konferenssissa tai erilaisista työelämä-aiheisista kursseista. Harjoittelun on luonnollisesti vastattava omaa koulutustasi, mutta historia-aineista on mahdollista lähteä tekemään harjoittelua mitä erilaisimpiin paikkoihin.

Harjoittelupaikan etsiminen voi olla työläs ja monesti myös stressaava prosessi. Paikka on tarkoitus etsiä itsenäisesti, ja sitä etsiessä voi hyödyntää Akateemisen rekrytointipalvelu Aarresaaren ilmoituksia sekä muita työnhakusivustoja. Ilmoitusten seuraamisen lisäksi paikkaa kannattaa tiedustella myös suoraan muun muassa erilaisista yrityksistä, yhdistyksistä ja säätiöistä. Humanistisen tiedekunnan Intranet-sivulle on listattu harjoittelupaikkoja, joista voi saada vinkkejä paikan hakuun. Harjoittelupaikka voi löytyä niin museosta, arkistosta, yliopistosta, kirjastosta kuin Puolustusvoimilta tai vaikka kustantamosta. Paikan saamiseen vaikuttavat luonnollisesti myös sivuaineesi.

Teetin kaikille historian pääaineopiskelijoille kyselyn, jossa pyysin heitä kertomaan harjoittelupaikoistaan. Vastaajat olivat olleet harjoittelussa muun muassa kulttuurihistorian, Suomen historian ja yleisen historian oppiaineissa, Maanpuolustuskorkeakoulussa, Suomen Tallinnan puolustusasiamiestoimistossa, Keskusrikospoliisilla kyberrikostorjuntakeskuksessa, Turun museokeskuksessa ja Paimion kaupungin sivistystoimialalla, Turun kaupungilla suunnittelutehtävissä, Kansallisarkiston Turun toimipisteessä ja Turun kaupunginarkistossa. Yksi vastaajista mainitsi olleensa harjoittelussa yksityisissä yrityksissä: Kenno Anhropological Consultingilla ja Miltonilla. Ainakin näiden vastausten perusteella harjoittelupaikka siis löytyy todennäköisimmin julkiselta sektorilta.

Vaikka harjoittelupaikan löytäminen ei välttämättä ole helppoa tai yksinkertaista, kyselyyn vastanneet kehottavat harjoittelupaikkaa etsiviä olemaan sinnikkäitä. Hakuprosessi vie aikaa ja voimia, ja ensimmäisen paikan saamisessa voi kestää. Silti ei kannata luovuttaa: mieluisa harjoittelupaikka voi olla joku muu kuin unelmapaikka tai jopa paikka, joka ei olekaan omaa alaa. Kyselyyn vastanneet kehottavatkin miettimään, mitkä oppimasi asiat ovat sellaisia, joita voi soveltaa monille aloille. Kokonaisuus ratkaisee, ja sivuaineenkin kautta voi päästä harjoitteluun.

Harjoittelupaikkoja voi etsiä esimerkiksi Aarresaari-tietokannasta, mutta monesti kannattaa olla itsenäinen ja etsiä piilotyöpaikkoja – ajoissa, jopa jo ennen kuin työpaikka hakee harjoittelijaa. Eräs vastaaja huomautti, että harjoittelupaikkaa etsiessään voi turvautua myös yliopiston neuvoihin: ”Esteettömyysneuvoja voi olla suureksi avuksi, jos sinulla on jokin opiskeluun, keskittymiseen tai muuhun arjessa selviytymiseen vaikuttava este. Muutenkin kannattaa harjoittelupaikkaa etsittäessä kysyä neuvoa opetushenkilökunnalta. Yliopisto voi auttaa monessa asiassa, kun rohkeasti kysyy ja ottaa selvää.”

Kyselyyn vastanneet kehottavat suhtautumaan työhön positiivisesti ja avoimesti. Harjoittelijan tehtävät vaihtelevat tietenkin työnkuvan mukaan, mutta tehtävistä suoriutuu kyllä perehdyttämisen jälkeen. Vastaajat olivat päässeet harjoittelussa esimerkiksi kirjoittamaan, toimittamaan, taittamaan, rakentamaan näyttelyitä, opastamaan museoissa ja järjestämään arkistoja. Tehtävät voivat olla yllättäviä, välillä kenties puuduttavia tai tylsiä, mutta vastauksista näkyi, että jokainen vastaaja oli suurin piirtein päässyt tekemään itselleen sopivia tehtäviä ja oppimaan sopivasti uutta.

Kaikilla vastaajilla oli oikeastaan pelkästään positiivista sanottavaa harjoittelusta. Harjoittelussa oppi muun muassa hallitsemaan aikatauluja ja omaa työntekoaan sekä työskentelemään itsenäisesti. Varsinaisen työn tekemisen lisäksi harjoittelussa on usein antoisaa mahdollisuus tututusta työympäristöön ja työkavereihin, ja saattaa olla, että välillä tärkeimmät opit saa kahvi- tai lounastauolla keskustellessa työkavereiden kanssa.

Noora Viljamaa

Päämääränä harjoittelupaikka

Budapest on täydellinen harjoittelupaikka historianopiskelijalle. Kuva: Sanna Oksanen.

Keväällä se viimein varmistui myös itsellä, nimittäin odotettu harjoittelupaikka! Nyt noin kuukauden päästä tästä kirjoittamishetkestä olen lähdössä Unkarin Budapestiin tekemään harjoittelua Suomen suurlähetystössä. Sattuman kautta harjoittelun ajankohta on mitä kutkuttavin, onhan Suomi juuri silloin Euroopan Unionin puheenjohtajamaa. Lisäksi pelkästään jo Unkarin tilanne tekee harjoittelusta mielenkiintoisen ja varmasti opettavaisen. Vaikka Budapestissä on tullut useamman kerran käytyä, Unkariin tutustuminen maana tai kulttuurina ajan kanssa on upea mahdollisuus!

Suomen historian syventäviin opintoihin kuuluu jakso, jonka voi suorittaa opintoihin liittyvällä työharjoittelulla. Työharjoittelu tehdään ”omaa alaa vastaavassa työpaikassa, oppiaineen projektitehtävissä tai erityisenä työelämään johtavana kurssina.” Tässä suosittelen olemaankin rohkea ja miettimään rohkeasti erilaisia valintoja. Vaikka juuri museot ja erilaiset historialliset kohteet ovat yleisempiä valintoja historianopiskelijalle, myös juuri sivuaineiden kautta voi löytää mielenkiintoisia paikkoja. Harjoittelupaikan voi löytää joko yleisessä haussa tai hankkia itse. Itse hain harjoittelupaikkaa erilaisten sivustojen kautta, joihin näitä on kerätty. Oma opiskelutaustani on hyvin monipuolinen, sillä mukaan mahtuu niin opettajan opinnot kuten myös kansainvälisiä suhteita. Juuri laaja-alaiset opinnot ovat mielestäni hyvä pohja tulevalle harjoittelupaikalleni ja saivat ehkä myös etsimään mahdollista työpaikkaa mukavuusalueen ulkopuolelta.

Harjoittelupaikka oli odotettu melkein kahden vuoden hakemisen jälkeen. Tuona aikana hain monenlaiseen niin ulkomaiseen kuin suomalaiseen harjoittelupaikkaan, pääpaino juuri sekä suurlähetystöissä että erilaisissa instituutioissa ja organisaatioisissa Euroopassa. Kahden vuoden aikana into vaihtui useasi väsymykseen ja kyllästymiseen kirjoittaa hakemuksia ja muuttaa CV:tä. Esimerkiksi suurlähetystöt eivät usein rajaa tarkkaan minkä alan opiskelijoita he haluavat, minkä takia erityisesti hankalina hetkinä mieli saattoi alkaa laskea, kuinka moni muu eri aloilta ja yliopistoista oli hakemassa samaan paikkaan.

Budapestiä halkoo Tonava, joka jakaa kaupungin vanhaan historialliseen Budaan ja kaupunkimaiseen modernimpaan Pestiin. Kuva: Sanna Oksanen.

Mielestäni näihin epämotivaation hetkiin ei ole mitään tiettyä keinoa, joka auttaisi niiden yli. Itselläni paras keino oli tehdä konkreettisesti jotain harjoittelupaikan saamiseksi. Näin ollen tärkein neuvo, jonka voin antaa, on hyödyntää yliopiston palveluja – näistä juuri erityisesti Rekryn palveluita. Rekryn kautta osallistuin sekä mentorointiohjelmaan että uutena järjestettyyn uraohjaukseen generialisti-alojen opiskelijoille. Talven aikana minulla oli oma mentori, joka tuki harjoittelupaikan haussa ja luki hakemuksiani. Kevään ajan osallistuin uraohjauksiin, jossa saimme neuvoja niin uravalintaan, CV:n tekemiseen kuin työhaastatteluihin. Erityisesti opastus omien vahvuuksien erittelyssä ja ylös kirjaamisessa motivaatiokirjeeseen oli omalla kohdalla hyödyllistä, koska vaikka minulla on paljon kokemusta, oli vaikea sanoittaa sitä hyvin työpaikkaa varten. Kevään aikana pääsimme myös seuraamaan työpäivää meille valitussa paikassa, itse olin Turun käsityöläismuseossa. Uraohjauksessa oli mahdollista myös otattaa CV:hen kuva itsestään. Näiden ohjelmien lisäksi Rekry tarjoaa sekä yleistä neuvontaa uravalinnassa että CV-klinikoita. Kaiken kaikkiaan, ota kaikista näistä mahdollisuuksista mahdollisimman paljon irti! Ilman näitä en usko, että olisin päässyt haastatteluun saatikka saanut harjoittelupaikkaa!

Miksi itse haluan harjoitteluun? Olen ollut jo kahdesti vaihdossa, Saksassa Mainzissa opiskelin historiaa ja Itävallassa Wienissä kansainvälistä politiikkaa. Opintojeni lähestyessä loppua halusin sekä laajentaa kansainvälisiä kokemuksia, että myös tunnustella mikä voisi olla yksi urapolku valmistumisen jälkeen. Halusin suunnata ulkomaille vaihteeksi työskentelemään, enkä opiskelemaan. Jos mielessäsi on edes hieman kansainvälinen ura, suosittelen laajentamaan harjoittelupaikan hakemista Suomen rajojen ulkopuolelle. Moni saattaa ajatella, että Suomen historian opiskelijana harjoittelupaikan täytyy olla kotimaassa, vaikka loppujen lopuksi nämä opinnot antavat loistavan pohjan moneen yllättäväänkin harjoitteluun. Hakeminen voi joskus koetella hermoja mutta uskaltaisin väittää, että mitä pidempään hakee, sitä paremmaksi sekä hakemus että CV hioutuvat, ja mieluisan harjoittelupaikan saaminen todennäköisempää! Vaikka työharjoittelu ei olisi sinulle vielä ajankohtainen, toivon että tämä kirjoitus ehkä jättää sinulle joitain ideoita korvan taakse!

Sanna Oksanen

Kirjoittaja on aloittanut opiskelut syksyllä 2013 ja tekee graduaan Suomen historiaan.