Kuukausittaiset arkistot: marraskuu 2023



1
Aloitin väitöskirjani kirjoittamisen keskeltä – suomalaisten valtiolliselle poliisille (Etsivä Keskuspoliisi / Valtiollinen poliisi) tekemistä ilmiannoista. Ilmiannoissa minua kiehtoi se, että kansalaiset turvautuivat ilmiantamiseen kommunisminvastaista taistelua moninaisemmista syistä maailmansotien välisessä Suomessa. Vaikka valtiollinen poliisi tiedosti ilmiantamisen kytkeytyvän toisinaan henkilökohtaisten riitojen ratkaisemiseen tai liialliseen mielikuvitukseen, se pyrki […]

Väitöspäivän aattona


Katsoin Yle Areenasta kiitetyn ja palkitun tanskalaisen draamasarjan Talo. Sarja kertoo vankila-arjesta ja on jännittävä, traaginen ja yhteiskuntakriittinen. Sen lopputulema on, että rangaistusten koventamisella ei ratkaista jengiväkivallan tapaista väkivallan kierrettä. Se, mikä myös hämmensi minua, oli jonkinlainen vahva tuttuuden tunne. Kirjoitan parhaillaan tutkimusta 1800-luvun alun […]

Vahtimestari Normanin murha



Länsimaisilla yhteiskunnilla ja yksilöillä on yleisenä tapana hahmottaa ajan kulumista ja suhdettaan menneisyyteen erilaisten tasalukujen avulla. Suomi ja Suomen historia eivät tee tässä poikkeusta, vaan historiakäsitystämme toistetaan ja uudistetaan erilaisia merkkivuosia viettämällä. Yhteisöjen, instituutioiden ja yritysten viettämiin tasavuotisiin törmää tämän tästä, kun vuosijuhlalogot, kampanjat ja […]

Hovioikeus 400 vuotta ja vuosijuhlien merkityksestä


Heti päivällisen jälkeen Falcken seurasi minua kapteeni Hauswolffin luokse ja kertoi hänelle hyvin imartelevasti taidoistani geometriassa, trigonometriassa ja – – algebrassa. Hauswolff oli tyytyväinen ja sitä mieltä, että navigoinnin opiskelu tulisi olemaan minulle mieluisaa. Mutta kun heräsi kysymys maksusta, ei mitään vähennetty siitä mitä aloittelijat […]

Tersmeden ja kaupunginmatemaatikko – Navigointioppia Tukholmassa 1730-luvulla