Kuukausittaiset arkistot: marraskuu 2024


1
New Yorkin pörssissä meklarit jättivät kesällä 1929 lomansa väliin. Kaikki halusivat hyötyä vilkkaana käyneestä osakekaupasta, sillä arvopapereiden hinnat olivat nousseet vuosia kiihtyvään tahtiin, eikä loppua ollut näkyvissä. Kurssit alkoivat syyskuussa heilahdellen hieman laskea, mutta sijoittajia se ei häirinnyt. Laskua pidettiin yleisesti ohimenevänä ja luonnollisena tasaantumisena. […]

Musta torstai, New York ja Suomi


Suomessa mitattiin perjantaina 1. marraskuutta 2024 ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana hirmumyrskylukemia, kun Rauman Kylmäpihlajan mittausasemalla tuulen keskinopeus eli kymmenen minuutin keskiarvo ylsi 33,5 metriin sekunnissa. Hirmumyrskyn raja on 33 metriä sekunnissa. Laajasta mediahuomiosta huolimatta kyse ei suinkaan ole Suomen ensimmäisestä hirmumyrskyksi kutsutusta myräkästä. Marraskuun kuudentena […]

Hirmumyrskyjä Suomessa


Leikki on nykyään lasten perustavanlaatuinen ja kyseenalaistamaton oikeus. Tämä velvoite on kirjattu YK:n Lasten oikeuksien sopimukseen, jonka Suomi hyväksyi vuonna 1991. Sopimuksen 31. artiklan mukaan ”Sopimusvaltiot tunnustavat lapsen oikeuden lepoon ja vapaa-aikaan, hänen ikänsä mukaiseen leikkimiseen ja virkistystoimintaan sekä vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään ja taiteisiin.” Tästä […]

Lasten seuraleikit ja seurapelioppaat 1800-luvun kasvatuksellisina välineinä



Monella suomalaisella meinasi lokakuussa mennä päiväkahvi väärään kurkkuun lokakuussa, kun Museoviraston tiedottaessa suunnitelmasta sulkea neljä tunnettua museokohdetta toistaiseksi rahoitusleikkausten vuoksi. Samalla väläytettiin, ettei Kansallismuseota aiemmasta suunnitelmasta poiketen ehkä voida avata peruskorjauksen ja laajennusosan rakentamisen valmistuessa vuonna 2027. Uutista seurasi kiivaita kannanottoja eri tahoilta. Sulkemisten vaihtoehdoksi […]

Museonäyttelyn kulisseissa


Tänään perjantaina 8.11.2024 tulee kuluneeksi 285 vuotta Turun akatemian professori Henrik Gabriel Porthanin syntymästä. H. G. Porthan oli Turun kuninkaallisen akatemian kirjastonhoitaja sekä runouden ja kaunopuheisuuden professori vuodesta 1777 aina kuolemaansa 1804 asti. Porthania pidetään muun muassa kriittisen ja lähdelähtöisen historiankirjoituksen isänä Suomessa. Hänet muistetaan […]

Porthanin muisto elää Turussa


Hur tänker historiker respektive språkvetare då de intresserar sig för språk i det förgångna? Hur kan texter skrivna av allmogen analyseras inom de olika disciplinerna? Detta är frågor som har väckts när forskarna i projektet Förfalskarna – Allmogens litterarisering och kunskap om det svenska språket […]

Språk och förfalskningar – tankar från ett symposium



Alkujaan Göteborgin aatelispiireihin kuuluneen Christiana Elisabeth von Ackernin äppeltårta -reseptin salaisuutena oli soseuttaa omenat ja lisätä “hieman ranskalaista viiniä, murskattua mantelia, ruusuvettä, sokeria, kanelia ja sitruunankuorta”. Resepti oli kulinaristinen tutkimusmatka, jonka statusta tuottavat ylelliset ainesosat sitoivat von Ackernin kolonialismiin, kulutukseen ja kilpailuun luonnonvaroista. Kauppalaivojen kuljettamat […]

Christiana Elisabeth von Ackernin 1700-luvun äppeltårta recept ja monilajinen historia