Ajankohtaista


1
Tieto-Finlandia-palkinto jaettiin keskiviikkona 29.11.2017 Riitta Kylänpään kirjoittamalle elämäkertateokselle Pentti Linkola – Ihminen ja legenda. Keskustelu palkinnon ja tietokirjallisuuden aiheiden ympärillä alkoi luonnollisesti jo paljon aikaisemmin. Asiaa kommentoi muiden muassa Helsingin yliopiston fysiikan professori Kari Enqvist kolumnissaan (Yle 22.11.2017). Enqvist on Ylen kolumneissaan nostanut esiin tärkeitä […]

Tietokirjallisuuden portinvartijat?


Vuosi 2017 on sukututkimuksen juhlavuosi, sillä Suomen Sukututkimusseura (SSS) täyttää sata vuotta. Juhlaa vietetään 25.11.2017 Helsingissä. Tieteellinen sukututkimus tuottaa jatkuvasti artikkeleita ja kirjoja, joista olisi hyötyä myös historiantutkimukselle, jos niistä vain tiedettäisiin. Sukututkijat ovat tuottaneet myös jotakin muuta, joka mahdollistaa ja helpottaa tutkijan työtä. Sukututkijoiden […]

Sukututkimuksen lähteillä


3
Syksy on kulunut poutaa odottaessa ja puimattomia viljoja murehtiessa. Ja niinhän siinä kävi: tuli katovuosi. Odotetun sadon menettämiseen liittyvät pettymyksen tunteet ja epävarmuus tulevasta ovat ajattomia. Vaikka nykyisten katojen seuraukset eivät ole yhtä dramaattisia kuin menneillä vuosisadoilla, nälkävuosien viljelijän kokemusta voi yrittää ymmärtää nykykokemuksen pohjalta. […]

Aidasta ja seipäistä



1
Kirjailijalla on kirjailijan vapaus: fiktion tenho perustuu luovaan mielikuvitukseen ja todellisuuden ja sepitetyn vapaaseen sekoittamiseen. Ylen Kulttuuricocktail-ohjelman julkaisema kirjailija Mike Pohjolan haastattelu kuitenkin hämmentää faktoihin perustuvan historiantutkimuksen ja mielikuvitukseen perustuvan historiallisen fiktion rajaviivoja. Se muuntaa fiktiota luovan kirjailijan sanan ”asiantuntijuudeksi” toimittajantyön etiikan kyseenalaistavalla tavalla. Pohjola […]

Faktan ja fiktion Kulttuuricocktail


Kevään lähestyessä loppuaan ja kesän alkaessa on tullut aika lakittaa uudet ylioppilaat valkosamettisilla ylioppilaslakeilla. Valkolakeilla on pitkä perinne, sillä niiden historia juontaa vuoteen 1865, jolloin joukko uusmaalaisia ylioppilaita hankki ensimmäiset ylioppilaslakit. Virallisen ylioppilaspäähineen aseman valkolakki sai vuonna 1875, jolloin lakista muodostui viimeistään sivistyksen symboli. Kirjoitin […]

Eliittikoululaiset erottautuivat kepein ylioppilasmassasta


  Kävelen portaat alas ja avaan jykevän metallioven. Jatkan pitkin käytävää ja avaan toisen samanlaisen oven. Ja kolmannen. Lopulta saavun määränpäähäni, vahvasti vanhoilta kirjoilta tuoksuvaan suureen maanalaiseen tilaan. Kyseessä ei ole reitti salaiseen aarrekammioon tai tarkasti varjeltuun pankkiholviin, vaan kuvaus aivan tavallisesta työpäivän aamusta. Kirjantuoksuinen […]

Maanalaista ja digitaalista kirjahistoriaa



  Kuntavaalien äänestyspäivä, 9. huhtikuuta, on kohta käsillä. Näissä vaaleissa kuntalaisten valittavana on kaikkiaan 295 kunnan 8 999 valtuutettua, jotka seuraavan neljän vuoden ajan edustavat äänestäjiään heidän kotikuntaansa koskevissa päätöksissä. Vaalien lähestymistä on vaikea olla huomaamatta, sillä kadut, kadunvarret ja postilaatikot ovat täyttyneet ehdokkaiden mainoksista, joissa […]

Kuntalaiset vaaliuurnilla


1
Turun yliopiston Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen arkistoa kohtasi katastrofi tiistaina 21.3.2017. Vanhan laitosrakennuksen, Fennicumin arkistotiloista päätyi roskalavalle korvaamattoman arvokkaita tutkimusaineistoja. Tuhojen laajuus selvinnee vasta kuukausien kuluttua, kunhan selvitystyö on tehty ja konservointimahdollisuudet kartoitettu, kuten Turun Sanomat asiasta uutisoi. Tällainen katastrofi on ollut vain ajan […]

Arkistot räntäsateessa


Vaikka kirjoitukseni otsikko saattaa johdatella Timo Koivusalon kesäteatterimaisen Kaksipäisen kotkan varjossa –elokuvan pariin, pyrin kertomaan kokemuksistani puolalaissuomalaisesta historiaseminaarista.  Koivusalon mahtipontisen elokuvan alkukohtaus, jossa Mikko Leppilammen esittämä Aaro Manner seisoo hämärässä Nakkilan kirkon edessä, osuu kuitenkin suoraan seminaarin teeman ytimeen. Nimittäin kirkon ikkunasta siintää kaksipäinen kotka, […]

Itämerentakaiset naapurit kaksipäisen kotkan varjossa