Turku oli Suomen alueen tärkein ja suurin kaupunki satojen vuosien ajan. Turku toimi siten alueen keskuskaupunkina, mutta virallista pääkaupunkistatusta sillä ei luonnollisestikaan ollut ennen kuin Suomesta luotiin suuriruhtinaskunta. Näin Turun viralliseksi pääkaupungiksi kohottaminen 1809 ei ollut kovin poikkeuksellinen teko keisari Aleksanteri I:ltä, vaikka Pietarista nähden Turku oli kaukana ja toisaalta kovin lähellä Tukholmaa.

Pääkaupungin kultainen aurinko ei kuitenkaan kovin kauaa lämmittänyt Aurajoen yllä, sillä jo kolmen vuoden päästä 1812 keisari päätti siirtää suuriruhtinaskunnan hallinnon Helsinkiin. Tästä syystä Helsinkiin kohdistui mittava uudisrakentaminen, kun eri hallinnon virastoille ja siellä työskenteleville viranomaisille tuli rakentaa uudet tilat. Keisari halusi, että Helsingistä tulee näyttävä kaupunki, joka henkisi kaikessa keisarin valtaa. Tosin Helsinki ei ollut ainoa vaihtoehto, sillä myös Hämeenlinnaa ja Loviisaa pohdittiin mahdolliseksi uudeksi pääkaupungiksi.

Syitä pääkaupungin siirtoon oli useita eikä niihin tässä keskitytä liiaksi. Tiivistäen voi kuitenkin todeta, että muutokseen vaikutti erityisesti kaksi seikkaa. Toinen oli Turun lyhyt etäisyys vanhasta pääkaupungista Tukholmasta ja toinen oli Ruotsista Venäjän keisarin palvelukseen siirtyneen kreivi Gustav Mauritz Armfeltin ja maaherra Fredrik Stjernvallin ahkera lobbaustyö pääkaupungin siirtämiseksi pois Turusta. Helsinki oli lisäksi palanut 1808, joten suuren Viaporin suojissa ollut pieni kauppala tarjosi hedelmällistä maastoa uudelleenrakentamiselle. Kaikki eivät kuitenkaan kannattaneet, saati hyväksyneet pääkaupungin siirtoa, mutta protestit olivat liian myöhäisiä päätöksen kumoamiseksi.

Uusi 1822 valmistunut senaatintalo kuvattu vuonna 1838 (kuvalähde: Åbo Akademi bildsamlingarna)

Aluksi Helsinkiin muuton piti, ainakin hallituskonseljin eli senaatin osalta, tapahtua saman tien vuonna 1812, mutta realiteetit tarvittavien tilojen löytymisestä siirsivät muuttopäivän hamaan huomiseen. Turussa oli mahdollista toimia hyvinkin pitkään, mutta toisaalta epätietoisuus muuton aikataulusta näkyi siinä, että Turkuun ei rakennettu uusia virastotiloja, vaikka hallintoa laajennettiin ja kehitettiin koko 1810-luvun ajan.

Käytännössä Turku menetti asemansa pääkaupunkina vasta syksyllä 1819, kun hallintokoneisto siirrettiin Helsinkiin. Päätös aikataulusta oli tehty kaksi vuotta aikaisemmin, kun helsinkiläiset porvarit olivat valittaneet, että päätös muuton aikataulusta kestää liian kauan. Tarkoitus oli, että senaatti avaisi istuntonsa 1.10.1819 uudessa rakennuksessaan, mutta senaatintalo valmistui lopulta vasta 1822. Muuttoa ei kuitenkaan enää lykätty. Lokakuu oli sopiva aika siirrolle myös siksi, että kuun alussa oli perinteinen viikko, jolloin palvelusväen sopimukset olivat katkolla. Palvelusväkeä oli helpompi palkata lisää tai irtisanoa vanhoja, kun työsuhteet Turussa päättyivät ja alkoivat uudelleen Helsingissä.

Turussa muutto näkyi viimeistään vuonna 1818, jolloin Helsinkiin muuttava virkamieskunta alkoi järjestellä tulevia majoituksiaan. Kaikille ei suinkaan riittänyt omia kaupunkitaloja, vaan monet joutuivat tyytymään alivuokralaisasumiseen, joskin tällöin oli monesti käytössä useampi huone. Varakkaimmat ja tärkeimmät hallintokoneiston jäsenet saivat hankittua itselleen kokonaisia huoneistoja ja taloja. Järjestelykysymykset eivät olleet yksinkertaisia, sillä 1808 tulipalossa palaneen Helsingin uudelleenrakennus oli kesken myös asuintalojen osalta.

Carl Ludvig Engelin 1817 suunnittelema kaksikerroksinen asuintalo kauppias Sundmanille on hyvä esimerkki 1810-luvun Helsingin uudisasuinrakennuskannasta (kuvalähde: Helsingin kaupunginmuseo)

Muutto oli tosin käynnistynyt jo keväällä 1819, kun senaatin arkisto vietiin maitse reellä Helsinkiin. Myöhemmin kesällä kuljetettiin laivoilla virkamiesten huonekalut ja tavarat, sillä koko muuton toteuttaminen hevoskärryillä olisi ollut liian suuri operaatio. Osa virkamiehistä muutti tosin vasta syyskuussa. Muuttaneille järjestettiin Turussa läksiäisjuhlallisuuksia, illanistujaisia ja tanssiaisia, vaikka luonnollisestikaan yhteydet eivät katkenneet muuton takia. Osalla myös säilyi edelleen asunto Turussa, vaikka työt siirtyivät Helsinkiin.

Virallinen sinetti muutolle ja pääkaupungin siirtymiselle järjestettiin 1.10.1819, kun senaatti sekä Helsinkiin muuttaneet keskeiset virkamiehet tervehtivät kenraalikuvernööriä hänen uudessa residenssissään. Tämän jälkeen järjestettiin jumalanpalvelus ja suuri päivällinen, jonne kutsuttiin myös Viaporin korkea-arvoisia upseereita sekä kaupungin porvaristoa. Näin pääkaupunki ikään kuin vihittiin käyttöön perinteisin menoin, joissa yhdistyivät poliittisen vallan legitimiteetti (vastaanotto virka-asunnolla), jumalallinen siunaus (jumalanpalvelus) ja sosiaalinen seuraelämä (päivälliset).

Joutuiko Turku sitten perikatoon 1819? Mitään kuolettavaa iskua Turulle pääkaupunkiaseman siirtyminen Helsingille ei näytä aiheuttaneen. Väestötilastojen pohjalta on havaittavissa pieni, joidenkin satojen ihmisten notkahdus kaupungin asukasluvussa, mutta pudotus näyttää jääneen lopulta hyvin lyhytaikaisesti. Edes Turussa leimunnut valtava tulipalo 1827 ei romahduttanut kaupungin väkilukua kuin hetkellisesti. Siten alati kasvanut uusi pääkaupunki Helsinki ohitti Turun väkiluvussa vasta 1841, yli 20 vuotta muutoksen jälkeen.

Myöskään Turun seura- ja kulttuurielämä ei näytä kovasti kärsineen pääkaupunkiaseman menetyksestä. Päinvastoin seuraelämän puitteisiin tuli jo parannuksia pari vuotta muuton jälkeen vuonna 1823, kun Turun soitannollisen seuran toiminta käynnistettiin uudelleen. Samoihin aikoihin perustettiin kaivohuone Kupittaalle, ja uudella, 1817 rakennetulla, teatteritalollakin oli ahkeraan esityksiä ja näytelmiä.

Kupittaan kaivohuone J. J. Reinbergin litografiassa 1852–1853 (kuvalähde: Turun museokeskus)

Selvää on, että etenkin kenraalikuvernöörin ja muiden venäläisten sekä suomalaisten korkeiden hallintohenkilöiden puuttuminen näkyi kaupungin yleisilmeessä, hengessä ja huvitarjontaan osallistuneiden määrissä, mutta muutos ei ollut niin dramaattinen kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Turkuun jäivät kuitenkin akatemia, hovioikeus, arkkipiispanistuin ja lääninkanslia sekä muutamia muita virastoja, joissa työskennelleet säätyläiset muodostivat Turun seurapiirin ytimen. Edelleenkin Seurahuoneella tanssittiin ja säätyläiskodeissa illastettiin  ja pelattiin korttia.

Pääkaupunkiaseman muutosta suuremman iskun turkulaiset kokivat syyskuussa 1827, kun kaupunki paloi lähes kauttaaltaan poroiksi. Palon myötä Turku menetti myös yliopistonsa. Yliopisto siirrettiin Helsinkiin 1828, mikä tuli monelle turkulaiselle varmasti yllätyksenä, sillä asiasta ei puhuttu silloin, kun Helsinki nostettiin pääkaupungiksi 1812. Päinvastoin pääkaupunkiaseman muutoksen katsottiin olevan eduksi Turun akatemialle, joka olisi näin sivussa poliittiselta kuohunnalta ja mahdollisilta intrigeiltä. Akatemian menetys tarkoitti, että Turusta lähti poliittisen vallan ohella myös sivistyksellinen valta lähes sadaksi vuodeksi, kunnes 1918 kaupunkiin perustettiin jälleen yliopisto.

Topi Artukka

Suomen historian tutkija, joka väitöskirjassaan käsittelee Turun seurapiirejä 1810-luvulla

Lähteitä: Johan Winterin päiväkirja (Kansallisarkisto), Matti Klinge: Pääkaupunki – Helsinki ja Suomen valtio 1808–1863 (Otava 2012), Oscar Nikula: Turun kaupungin historia 1809–1856 (Turun kaupunki 1972) ja Lars Westerlund: Suomen portti – Politiikka ja hallinto Varsinais-Suomessa vuosina 1809–1917 (Varsinais-Suomen liitto 2001).