Historiantutkimuksen viimeisten vuosikymmenten tärkeimpiä trendejä on kiinnostus arjen historiaan. Kun Turun historiateoksia täplittivät vielä 1900-luvun lopulla näkyvät mieshenkilöt, yhä useampi tuore tutkimus on tarttunut historian näkymättömiin yksilöihin, väestön valtavirtaan.
Yksi heistä oli vaatimattomista oloista akateemiseen maailmaan edennyt Pehr Stenberg (1758–1824), joka on noussut tutkimuskohteeksi aivan viime vuosina. Syynä on hänen kirjoittamansa, lähes viiden tuhannen sivun käsin kirjoitettu elämänkuvaus (levernesbeskrivning) eli muistelmateos, joka on julkaistu neliosaisena lähdejulkaisuna vuosina 2014– 2015. Olen tutkinut Stenbergin elämänkuvausta väitöskirjassani, ja nyt tutkin sitä Åbo Akademin ja Turun yliopiston Vägen över havet -hankkeessa.
Turun historian kannalta Stenbergin elämänkuvaus on kiinnostava, sillä hän opiskeli Turun akatemiassa papiksi 1779–1789. Inspiraation omaelämäkerran laatimiseen Stenberg sai aikakauden kirjallisten virtausten vaikutuksesta, mahdollisesti Henrik Gabriel Porthanin luennoilla. Poikkeuksellisen tekstistä tekee se, että Stenberg kirjoittaa poikkeuksellisen paljon arjestaan, tunteista ja häpeällisistäkin kommelluksista. Omaelämänkerrasta välittyvä kuva on tunnollinen ja kunniallinen, mutta osansa saavat siitäkin huolimatta olutistujaiset ja nuoren ihmisen ihastumisen ja seksuaalisen mielenkiinnon kohteet.
Stenberg syntyi Uumajan lähellä vaatimattomiin oloihin talonpoikaistalouteen. Hän lähti 13-vuotiaana setänsä oppiin tullikirjanpitäjäksi. Lupaavat kyvyt veivät sieltä Uumajan triviaalikouluun, jonka opettaja havaitsi Stenbergin lahjakkuuden ja tuki tätä merkittävästi mm. klassillisten kielten opinnoissa. Marraskuussa 1779 matkusti Tukholman kautta Turkuun, missä hän aloitti opinnot Turun akatemiassa. Stenberg teki luokkaretken, tai oikeammin säätyretken. Läpi Stenbergin tekstin kuultaa sosiaalinen tausta: hän asui vaatimattomasti ja tuli luontevasti toimeen rahvaan ja kaupunkiköyhälistön kanssa mutta toimi samalla akateemisissa piireissä ja seurusteli aatelisperheissä, joissa hän toimi kotiopettajana. Myös tämä seikka, 1700-luvun yhteiskunnan läpileikkaus, tekee omaelämäkerrasta kiinnostavan ja merkityksellisen tutkimuskohteen.
Stenberg päätyi 1790-luvulla takaisin Uumajaan ja hänestä tuli ensin Uumajan kaupunkiseurakunnan ja sittemmin maaseurakunnan kirkkoherra. Pappisvirkansa ohella Stenberg teki tutkimusta, ja julkaisi muun muassa Uumajan topografis-historiallisen kuvauksen sekä uumajan murretta käsittelevän tutkimuksen. Jälkimaailmaa ajatellen merkittävin teos, elämänkuvaus, jäi perillisten haltuun säilytettäväksi. On ilmeistä, että Stenberg oli tietoinen teoksensa merkityksestä, sillä hän kertoo säilyttäneensä sitä lukkojen takana. Perilliset saivat myös tarkat ohjeet tekstin säilyttämisestä. On kuitenkin ilmeistä, että Stenbergin tavoitteena saattoi olla julkaista teksti itse.
Turun historian kannalta Stenbergin kuvaus on aivan uudenlainen aikaikkuna 1780-luvun Turkuun. Siinä nousee paljon esiin sellaista arkielämää, mikä ei ole tavoitettavissa mistään muista säilyneistä lähteistä. Stenberg kuvaa esimerkiksi liikkumistaan kaupungilla, tiloja ja paikkoja sekä sosiaalista ympäristöään niin yksityiskohtaisella tarkkuudella, että yli 230 vuotta sitten tapahtunut on miltei käsinkosketeltavaa.
Hän ihastuu ja pohtii ihastuksensa kohteiden katseita, keskustelee professorien kanssa arkisista asioistaan, etsiytyy yksin syrjäkatuja pitkin kapakkaan halutessaan olla yksin, ostaa maitoa naapurin vanhalta naiselta joka vetää kiskurihintaa, saa serkkunsa välityksellä ehdotuksen hauskanpidosta muutaman nuoren naisen kanssa (joita hän epäilee serkuikseen) vuokrahuoneessaan, matkustaa Tukholmasta Turkuun aikansa ”ruotsinlaivalla” humalaisen kapteenin luotsaamana, oleskelee Varsinais-Suomen aateliskartanoissa ja unohtaa laivan kannelle arkkunsa sillä seurauksella, että paidat homehtuvat. Miltei häkellyttävästi hän nostaa esiin jopa huonosti päättyneen, Porthanin luennolla alkaneet vatsanväänteet ja yrityksen ehtiä lähitalojen käymälöihin. Kaiken tämän tavanomaisen – mutta nykyihmisen silmissä kiehtovan ja poikkeuksellisen – arkikuvauksen keskellä välittyy intellektuaalinen kehitys ja seuraelämä. Teoksessa vilisevät sadat tuon ajan turkulaiset ja suomalaiset, joihin Stenberg tutustuu ja joiden kanssa hän viettää aikaa.
Stenbergin elämänkuvauksen, miltei 1500 painetun sivun, lukeminen on hyvin voimakas kokemus. Se saa ajattelemaan ennen kaikkea ihmiselämän ja arjen huolien muuttumattomuutta. Elämän kohokohdat ja kolaukset – ne tunteet ja elämykset joiden vuoksi elämä on merkityksellistä ja maailma parhaimmillaan hyvin kaunis paikka – ovat lopulta aika samantuntuisia digitaalisen maailman ja betonista rakennetun kaupungin keskellä. Kauhuskenaarioissa vellovien ilmastouutisten keskellä jatkuvuuden ja toivon sanoma on tärkeä, ja sellaisen herättää vuosisatoja sitten eläneen ihmisen arkeen uppoutuminen.
Elämänkuvaus on nykyruotsista jossain määrin eroavaa 1700-luvun kieltä. Suosittelen siitä huolimatta monia historiasta kiinnostuneita tarttumaan tähän varsin ainutlaatuiseen väläykseen 1700-luvun ihmisen elämästä kehdosta vanhuuden kynnykselle. Kieleen tottuu nopeasti, ja teos on niin taitavasti kirjoitettu, että se paikka paikoin imaisee mukaansa. Se on mainio teos myös vain selailtavaksi ja pätkittäin luettavaksi. Edistyksellistä on, että teos on julkaistu vapaasti saatavana myös DiVa-portaalissa, jossa siihen voi tehdä tekstin sisäisiä hakuja.
Panu Savolainen
Suomen historian tutkijatohtori, arkkitehti
