Uutiskirje 12/18

Vuodenvaihteen aikataulut ja uutta TY:n verkkosivuilla

Joulukuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Valmistuminen vuodenvaihteessa
  2. TY:n verkkosivut uudistuivat
  3. Hyväksiluvut liiketalouden tradenomi-tutkinnosta
  4. Muutoksia KTM-tutkielmaseminaarissa
  5. Muuta ajankohtaista

1. Valmistuminen vuodenvaihteessa

>> Ota huomioon valmistumista suunnitellessa valmistumisaikataulu, jonka löydät intrasta. Mikäli haluat valmistua tämän vuoden puolella, kokonaisuusmerkintöjä tulee hakea viimeistään tänään 5.12.! Kurkkaa ohjeet intrasta.

>> Muista antaa palautetta opinnoista valmistumisen yhteydessä. Varsinkin kandipalautetta tarvittaisiin lisää. Saat palautelinkin sähköpostitse, kun olet palauttanut Valmistumista varten -lomakkeen.

>> Jos valmistut maisteriksi syyslukukauden loppuun mennessä, voit halutessasi osallistua valmistumisjuhlaan tammikuussa. Lisätiedot intrassa.

2. TY:n verkkosivut uudistuivat

Olet ehkä jo huomannut, että utu.fi -sivusto uudistui 28.11. ja toimii nyt aiempaa paremmin mobiililaitteilla. Pistäydy uusilla sivuilla tutustumassa TSE:n opiskelusivustoon ja Porin yksikön sivustoon.

Kirjoilla oleva opiskelija: Löydät opiskelun kannalta keskeiset tiedot intranetistä, opinto-oppaasta ja NettiOpsusta kuten ennenkin. Julkinen verkkosivu palvelee etenkin hakijoita sekä muita TY:n ulkopuolisia tahoja.

Huom: Intrassa saattaa olla verkkouudistuksen jäljiltä verkkosivuille johtavia, rikkinäisiä linkkejä. Ole kärsivällinen ja ilmoita asiasta kunkin sivun ylläpitäjälle (esim. TSE:n opiskelu-sivujen osalta TSE-opintotoimistolle).

3. Hyväksiluvut liiketalouden tradenomi-tutkinnosta

Valmiilla liiketalouden tradenomi-tutkinnolla on tähän asti voinut saada standardimäärän hyväksilukuja alempaan korkeakoulututkintoon pelkällä tutkintotodistuksella eli hakematta kunkin opintojakson hyväksilukua erikseen. Lue käytännöstä tarkemmin intrassa.

Huom: Jos haluat hyödyntää yllä kuvatun hyväksilukumenettelyn, hae hyväksilukuja 31.12.2018 mennessä.

TSE luopuu yllä kuvatusta hyväksilukumenettelystä johtokunnan päätöksellä alkaen 1.1.2019, jonka jälkeen tradenomi-tutkinnosta on mahdollista hyväksilukea opintoja normaalin hyväksilukumenettelyn kautta eli kurssikohtaisesti.

4. Muutoksia KTM-tutkielmaseminaarissa

KTM-tutkinnonuudistuksen mukanaan tuoma opintojakso tutkielmaseminaari (6 op) on herättänyt kysymyksiä, ja opintojaksoa on kehitetty akkreditointiprosessin ja opiskelijapalautteen perusteella. Alla vastauksia useimmiten kysyttyihin kysymyksiin:

>> Olen aloittanut graduryhmässä 1.1.2018. Saanko rekisteriin 6 op? Saat. Varadekaanin päätöksellä 1.1.2018 jälkeen aloittaneista graduryhmistä eli tutkielmaseminaareista annetaan opintopisteitä.

>> Olen aloittanut tutkielmaseminaarissa syyslukukaudella 2018. Saanko opintojaksosta arvosanan vai HYV/HYL-merkinnän? Syyslukukaudella 2018 alkaneiden tutkielmaseminaarien arvostelu on HYV/HYL. Varadekaanin päätöksellä tutkielmaseminaarin arvosteluasteikko muuttuu kevätlukukaudella niin, että keväällä alkaneista ryhmistä annetaan arvosana 0-5.

>> Valmistuin KTK-tutkinnosta ennen 1.8.2018, eikä KTM-uudistus koske minua. Aloitin kuitenkin graduryhmässä vasta 1.8.2018 jälkeen. Mitä nyt tapahtuu? Osallistut tutkielmaseminaarin tapaamisiin nykyisen käytännön mukaisesti, saat suorituksesta 6 op ja sisällytät opintojakson pääaineesi valinnaiskurssiksi.

5. Muuta ajankohtaista

  • Opintojen hyväksilukuprosessi muuttuu sähköiseksi. Turussa markkinoinnin, taloustieteen ja tietojärjestelmätieteen oppiaineet aloittavat TY:n sähköisen hyväksilukuhakemuksen pilotoinnin joulukuun 2018 aikana, ja kevään aikana sähköinen lomake tulee käyttöön kaikissa yksiköissä. Aiheesta tarkemmin mm. tulevissa uutiskirjeissä.
  • Jos pääaineen/erikoistumissuunnan vaihtaminen on sinulle ajankohtaista, tutustu intrassa ohjeeseen ja huomioi tammikuun määräaika.
  • Muistutus Turun opiskelijoille: Ennen salitenttiä tarkista aina aulan ilmoitustaululta, mihin saliin sinut on sijoitettu. Aakkosellinen jako tenttisaleihin ei näy aulan diginäytöllä.
  • Jos missasit 21.11. vaihtoinfon, voit katsoa tilaisuuden diat ja nauhoitteen intrassa. Materiaalit ovat saatavilla helmikuun alkuun saakka, jolloin vaihtohaku päättyy.
  • Tarkista TSE-opintotoimiston vuodenvaihteen poikkeavat aukiolot intrasta. Toivotamme sinulle onnellista ja leppoisaa vuodenvaihdetta!

 

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan tammikuussa. Sen teemoja ovat mm. haku tuutoriksi sekä tiedonhaku ja tiedottaminen opiskeluun liittyvissä asioissa.

In English: Updates in our electronic systems continue: the new TU webpages were launched at the turn of the month, and TSE is piloting the electronic form for credit transfer. Also, we would like to remind you about the graduation schedules, and advise you to check the notice boards in the TSE lobby for exam halls before examinations. The office for Academic and Student Affairs is closed Dec 19 – Jan 6. Happy holidays!

Uutiskirje 11/2018

Tutkinnonuudistus 2020-2022 ja opintojen suunnittelu

Marraskuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Tutkinnonuudistus 2020-2022
  2. Kevään opetusaikataulut ja kurssi-ilmoittautuminen
  3. Opintojen suunnittelusta ja erikoistumissuunnan valinnasta
  4. Muuta ajankohtaista

1. Tutkinnonuudistus 2020-2022

Uutiskirjeessä 08/2018 kerrottiin, että Turun kauppakorkeakoulun opintoja koskevia määräyksiä on päivitetty. Uutinen aiheesta löytyy intrasta.

Yksi muutoksista aiempaan on, että vuosikurssista riippumatta opiskelijat siirtyvät seuraamaan kulloinkin voimassa olevassa opinto-oppaassa määriteltyjä tutkintovaatimuksia. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

>> KTK-tutkinnosta valmistutaan 1.8.2020 alkaen voimassa olevien tutkinto-ohjelmien vaatimusten mukaisesti.

>> KTM-tutkinnosta valmistutaan 1.8.2022 alkaen voimassa olevien tutkinto-ohjelman vaatimusten mukaisesti riippumatta siitä, milloin opiskelija on valmistunut KTK-tutkinnosta. Myös suoraan maisterivaiheeseen valituksi tulleet siirretään voimassaoleviin KTM-tutkinto-ohjelmiin 1.8.2022 lähtien.

>> Lue lisätiedot siirtymäajoista ja -säännöistä Intran sivulta TSE > Opiskelu > Opintojen suunnittelu > Tutkinto-ohjelmien uudistus.

>> Huom: Uudistus koskee kaikkia Turun ja Porin KTK-/KTM-vuosikursseja. Jos suoritat TSE:ssä VTK-/VTM-tutkintoa tai VTM-tutkintoa, uudistus ei koske sinua, sillä seuraat jo nykyisellään kulloinkin voimassa olevan opinto-oppaan tutkintovaatimuksia. Uudistus ei koske myöskään FM-tutkintoa tai TSE:n englanninkielisiä maisteriohjelmia.

2. Kevään opetusaikataulut ja kurssi-ilmoittautuminen

Uuden opintojohtosäännön mukaisesti kevään opetusaikataulut julkaistaan Turun opintojaksojen osalta marraskuussa. Julkaisu tehdään virallisesti 15.11., joten jos huomaat kevään opetusaikoja opinto-oppaassa jo nyt, ota huomioon, että ne voivat muuttua vielä puoleen kuuhun asti. Muutokset ovat mahdollisia myös myöhemmin. Porin yksikön opetusaikataulut julkaistiin koko lukuvuoden osalta jo alkukesällä. Opetuksen aikataulu on hyvä tarkistaa aina opinto-oppaasta ennen kunkin opintojakson alkamista.

Turun opiskelijat: Muistattehan tarkistaa päivitetyt työskentelyajat 3. periodin ilmoittautumisten osalta. Kuten lokakuun uutiskirjeessä kerrottiin, kielten kurssi-ilmoittautuminen järjestetään eri päivänä kuin muiden TSE-kurssien ilmoittautuminen. Katso tarkemmat ilmoittautumisajat Intra-uutisesta.

3. Opintojen suunnittelusta ja erikoistumissuunnan valinnasta

Marraskuu on Turussa opintojen suunnittelukuukausi!

>> Kaikki vuosikurssit ovat tervetulleita mukaan Opintotorille tutustumaan TSE:n erikoistumissuuntiin ja sivuaineisiin, mm. opintokokonaisuuksiin. (Ke 14.11. klo 10-12 Mercatorilla)

>> Vsk. 2018 (KTK-opiskelijat) osallistuu myös marraskuun aikana erikoistumissuunnan valintainfoon sekä tutkinto-ohjelmien infotilaisuuksiin. Lisäksi kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman vsk. 2018 osallistuu HOPS-infoon 21.11. klo 15.00-16 (tilaisuutta edeltää opiskelijavaihtoinfo, ks. alla).

HUOM: Porissa KTK-opiskelijoiden vuosikurssi 2018 laatii opintosuunnitelmansa kevätlukukauden 2019 puolella. Erikoistumissuuntien infotilaisuudet järjestetään 3. periodin aikana. Tarkemmat ajankohdat tiedotetaan myöhemmin.

Kaikille yhteisiä ohjeita erikoistumissuunnan valinnasta löydät intrasta: TSE > Opiskelu > Opintojen suunnittelu ja HOPS.

4. Muuta ajankohtaista

  • Mietitkö opiskelijavaihtoon lähtemistä? Marraskuussa on tarjolla seuraavat vaihto-opintoinfot:

    >> TY:n kansainväliset palvelut järjestävät jo 6.11. klo 14.15 (Pub1) hakijatilaisuuden mm. USA:n vaihtopaikoista lukuvuodelle 2019-2020. Lue lisää intrassa.
    >> Kansainväliset palvelut pitävät yleisesityksen opiskelijavaihtoon lähtemisestä 21.11. klo 14.15 (Elovenasali). Kaikki vuosikurssit ovat tervetulleita! Tarjolla etäyhteys Poriin (lisätietoja seuraa).
    HUOM: tilaisuus jatkuu suoraan vaihtoinfon jälkeen kansainvälisen johtamisen ja yrittäjyyden tutkinto-ohjelman hops-infona, joka on suunnattu 1. vsk:n opiskelijoille.

  • Turun opintotoimistossa on otettu käyttöön määräajat NettiOpsun HOPS-järjestelmän kautta tulevien hops-pyyntöjen osalta.

Hopsit käsitellään kolmesti vuodessa: tammikuussa, kesäkuussa ja lokakuussa. Määräajat koskevat sellaisia satunnaisia hopsin kommenttipyyntöjä, jotka eivät liity 1. vsk:n hopsaukseen tai hakemusliitteiden käsittelyyn. Kun kaipaat kiireellistä opintoneuvontaa, ota yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse tai tule käymään opintotoimiston aukioloaikoina.

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan joulukuussa. Sen teemoja ovat vuodenvaihteen aikataulut ja uudistukset utu.fi-verkossa.

In English: Updated TSE regulations will soon be available in English on the Intranet. Do take time to look the through. Please notice that the changes in degree requirements only affect the degree programmes in Finnish. Teaching schedule for the Spring Term will be published in the Study Guide on Nov, 15! Also, do notice the updated course registration schedule for the 3rd study period.

Uutiskirje 10/2018

Opintoajan rajaus ja lisäajan hakeminen

Lokakuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Rajattu opintoaika ja lisäajan hakeminen
  2. Passiivirekisteri
  3. Muuta ajankohtaista
    Mm. työharjoittelun rahoittaminen tukisetelillä ja lisäporrastuksia kurssi-ilmoittautumisissa

1. Rajattu opintoaika ja lisäajan hakeminen

Opintoajan rajaus koskee 1.8.2005 ja sen jälkeen aloittaneita tutkinto-opiskelijoita. Jos opinto-oikeutesi on päättymässä 31.12.2018, olet saanut siitä tiedon utu-sähköpostiisi. Voit myös tarkistaa opinto-oikeutesi päättymisajankohdan NettiOpsusta itse (Opiskelijatiedot > Opintoajan rajaus).

Opinto-oikeuteni on päättymässä. Miten toimin?
>> Hae lisäaikaa 30.10. mennessä. Tutustu huolellisesti ohjeisiin verkossa.
>> Hakemukset käsitellään marraskuussa. Jos myöhästyt määräajasta, opinto-oikeuteen ja utu-tunnusten voimassaoloon voi tulla katkos.
>> Toimita hakemuksen lisäksi myös liitteet, sillä ilman liitteitä hakemuksen käsittely ei etene.

Kuka saa lisäajan?
>> Hae lisäaikaa vain, jos elämäntilanteesi sallii opiskelun. Tiedekunta myöntää lisäaikaa harkintansa mukaan opintojen loppuun saattamiseksi.
>> Jos opintojen viivästymisen syy on lakisääteinen, olet oikeutettu opintoajan pidennykseen. Hae pidennystä opiskelijakeskuksen kautta.

2. Passiivirekisteri

Passiivirekisteri koskee tutkinto-opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa ennen 1.8.2005. Myös passiivirekisteriin siirrettävät saavat asiasta tiedon etukäteen sähköpostiinsa. Jos opinto-oikeutesi on jo tai on siirtymässä passiivirekisteriin, seuraa ohjeita verkkosivuillamme opinto-oikeuden aktivoimiseksi.

3. Muuta ajankohtaista

  • Suunnitteletko työharjoittelua? Kun sinulla on harjoittelutuki, TSE maksaa osan palkastasi. Tämä voi olla iso etu työharjoittelupaikkaa etsiessä. Hae harjoittelutukea lokakuun aikana!
  • Turun 1. vsk: Lähde lukiovierailulle – tienaa haalarimerkki ja 1 op.  Vuosikurssi 2018 on saanut ohjeet ja ilmoittautumislinkin sähköpostiinsa. Muut kiinnostuneet: ottakaa yhteys opintotoimistoon.
  • Kiinnostaako opiskelijavaihto? TY:n kansainvälisten palveluiden tiimi tulee kertomaan meille vaihtoon lähtemisestä ke 21.11. klo 14 (Elovena-sali). Etäyhteys Poriin saatavilla. Tervetuloa mukaan!
  • HUOM! Turun työskentelyaikoja on päivitetty. Olemme porrastaneet 3. periodin kurssi-ilmoittautumiset niin, että kielten kurssi-ilmoittautumiset on siirretty kokonaan omalle päivälleen. Tällä tavalla yritämme suitsia NettiOpsun vikatiloja, jotka johtuvat ilmoittautumispäivien samanaikaisista, suurista käyttäjämääristä. Porin yksikön kurssi-ilmoittautumisaikoihin ei tule muutoksia.
  • Uutta intranetissä: Turun ja Porin opintotoimistojen ylläpitämät opiskelusivut ovat yhdistyneet. Porin yksikön erillistä Opiskelu-sivustoa ei enää päivitetä ja se poistuu käytöstä 1.1.2019.

Opintotoimiston väki

Seuraava uutiskirje julkaistaan marraskuussa. Sen pääteema on kaikkia vuosikursseja koskeva tutkinnonuudistus syyslukukaudesta 2020 alkaen.

In English: If your study right is about to expire at the end of the year, do remember to apply for an extension on time! Belated application submissions may lead to interference with your study right and TU user accounts. October is also the time to apply for TSE internship grants. Do check the updated Academic Calendar, as there are some changes in our next course registration schedules.

Uutiskirje 09/2018

Opiskelun pelisäännöt ja ajankohtaisia asioita

Syyskuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Opiskelun käytännöt ja pelisäännöt yliopistolla
  2. Kurssi-ilmoittautumiset
  3. Muuta ajankohtaista
    Mm. intensiiviopetus lukkarikoneessa ja opiskelijalähettiläshaku

1. Opiskelun käytännöt ja pelisäännöt yliopistolla

Uusi lukuvuosi on käynnistynyt, joten paikallaan on muistuttaa uusia ja vanhoja kauppakorkealaisia opiskeluun liittyvistä käytännöistä.

>> Opettajat ja opiskelijoiden edustajat ovat laatineet yhdessä pelisäännöt opiskelulle Turun kauppakorkeakoulussa. Uunituoreet Opettajan ja opiskelijan pelisäännöt julkaisiin TSE:n kehittämispäivässä 22.8.2018. Tutustu ohjeisiin, jotka sitovat opiskelijaa ja opettajaa yhtälailla.

>> Tutustu myös Turun yliopiston yhteisiin Opettajan ja opiskelijan eettisiin ohjeisiin.

>> Elokuun uutiskirjeessä puolestaan kerrottiin tarkemmin TSE:n ja TY:n toimintaa säätelevistä säännöistä ja määräyksistä.

HUOM: Muista antaa toisille työrauha! Esimerkiksi tenttitilaisuuteen täytyy saapua hyvissä ajoin. Päivitettyjen Turun kauppakorkeakoulun tutkintoja ja opintoja koskevien määräysten mukaisesti tenttisaliin ei oteta yli 20 minuuttia myöhästyneitä; tällöinkin vaaditaan perusteltu syy myöhästymiselle.

2. Kurssi-ilmoittautumisista

Muistathan, että ilmoittautuminen 2. periodissa opetettaville kursseille sekä 3. periodissa alkaviin kandi- ja graduryhmiin (eli tutkielmaseminaariryhmiin) alkaa 8.10. (Turku) ja 9.10. (Pori). Kaikki työskentelyajat voit tarkistaa Intranetistä: TSE > Opiskelu > Työskentelyajat (ks. kuvake sivupalkissa)

HUOM: Päivitettyjen Turun kauppakorkeakoulun tutkintoja ja opintoja koskevien määräysten mukaisesti KTM-graduryhmiin valittujen täytyy valmistua KTK-tutkinnosta ennen graduryhmän alkua!

Muita TY:n tarjoamia hyödyllisiä kursseja ja koulutuksia syksyllä:

  • Marraskuussa tarjolla on uusi, 1. vuoden opiskelijoille tarkoitettu Mindfulness-kurssi Kohti uutta (1 op). Lisätietoja intrassa.
  • Turun kampuksella TSE:n kirjasto järjestää tiedonhakukoulutuksia kandi- ja graduvaiheen opiskelijoille. Ilmoittaudu ohjeen mukaisesti (ks. linkki edellä). Porin opiskelijat ovat saaneet omat ohjeet sähköpostitse; tarpeen tullen porilaiset voivat kuitenkin osallistua Turun tiedonhakukoulutuksiin.
  • Mitä valmistumisen jälkeen? Tutustu TY:n työelämäpalveluiden mentorointiohjelmassa oman alan uramahdollisuuksiin. Ilmoittautuminen 30.9. mennessä.
  • Lisäksi TY:n työelämäpalvelut tarjoavat TSE-opiskelijoille räätälöidyn ryhmän kurssista Uranhallinta ja työnhakutaidot (2 op). Ilmoittautuminen NettiOpsussa 8.10. kuten Turun muillekin kursseille.
    >> Laita myös korvan taakse ennakkotieto kevätkaudella järjestettävästä kurssista Itsetuntemus ja työelämävalmiudet (2 op), josta tulee myöskin tarjolle TSE-opiskelijoille oma ryhmä.
    >> Nämä kurssit voi sisällyttää tutkinnon vapaisiin opintoihin.

HUOM: TY:n työelämäpalvelut suunnittelevat vastaavia kursseja verkkotarjontana Porin kampuksen opiskelijoille, mutta valitettavasti tämänvuotiset kurssit vaativat läsnäolon Turussa.

3. Muuta ajankohtaista

  • Tiedoksi Turussa opiskeleville, että lukkarikoneeseen on luotu ryhmä syksyn intensiivikursseista.
    >> Löydät ryhmän hakutoiminnon avulla etsimällä nimellä B_intensiivisyksy. Huomaa, että intensiiviopetusta voi olla muulloinkin kuin intensiiviviikolla.
    >> Kevään intensiivikursseille perustetaan ryhmä B_intensiivikevät.
    Porin osalta tiedot intensiivikursseista löytyvät opinto-oppaan kurssikuvauksista.
  • Uusi opiskelija, löydät perehdytysviikon materiaalit Intrasta: TSE > Opiskelu > Uudelle opiskelijalle (valitse alasivuista Turku tai Pori).
  • Voit seurata TY:n opiskelijoita vaihdon aikana SnapChatissä.
  • Anna hyvän kiertää, jaa opiskelukokemuksesi tulevien opiskelijoiden kanssa! TY:n opiskelijalähettiläshaku päättyy jo 23.9. (sis. palkkio!)
    >> Tämän lisäksi Turun uusille opiskelijoille on tarjolla suoritus YH000043 Kauppakorkeakoulun markkinointi (1 op). Lisäinfoa tästä suorituksesta tulossa lähiaikoina.

Seuraava uutiskirje julkaistaan lokakuussa. Sen teemoja ovat mm. rajattu opinto-oikeus ja sen päättymiseen liittyvän lisäajan hakeminen.

Opintotoimiston väki

In English: As the new term starts, do remember to always follow the TU rules. Also, please be considerate and remember the code of conduct of TU. The next TSE course registration period is almost upon us; do check the Intranet for our Academic Calendar and the Study Guide for course information.

Uutiskirje 08/2018

Tervetuloa uudet opiskelijat & päivityksiä TY:n säännöissä

Elokuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Tervetuloa uudet opiskelijat
  2. Lukuvuoden alun aikataulut
  3. Uusi TY:n opintojohtosääntö
  4. Päivitetyt TSE:n määräykset
  5. Muuta ajankohtaista:
    – mm. lukkarikone, uusi opinto-opas, sivuainevalinnat

1. Tervetuloa uudet opiskelijat

Tervetuloa Turun kauppakorkeakouluun, uusi opiskelija! Olet saanut sähköpostitse tervetulokirjeessä tarkemmat ohjeet. Muista ainakin nämä:
>> Uuden opiskelijan muistilistat löydät netistä: Turku / Pori.
>> Nähdään perehdytysviikolla 28.8.2018 alkaen. Tarkista perehdytysohjelmat: Turku / Pori.
>> Jollet ole sitä jo tehnyt, ilmoittaudu heti yliopistoon läsnäolevaksi ja aktivoi yliopiston käyttäjätunnus.

2. Lukuvuoden alun aikataulut

Muut kuin keväällä 2018 valitut opiskelijat ilmoittautuvat yliopistoon NettiOpsussa 30.8. mennessä.

Lukuvuoden 1. opetusperiodi alkaa maanantaina 3.9.2018. Muistathan, että TSE-kurssien ilmoittautumiset alkavat tänä vuonna
>> Turussa 22.8. ( 1. vsk:n opetukseen 30.8.)
>> Porissa 23.8. (1. vsk:n opetukseen  29.8.)
Tarkista kuitenkin ilmoittautumisajat (varsinkin kieliopintojen osalta) NettiOpsusta. Tarkista työskentely- ja ilmoittautumisajat TSE-opintotoimiston intrasta (ks. kuvake sivupalkissa).

TSE-opintotoimistot toivottaa kaikille menestystä ja intoa opintoihin. Tulkaa tapaamaan meitä Turkuun ja Poriin.

3. Uusi TY:n opintojohtosääntö

Opintojohtosääntö säätelee tutkintoihin ja opiskeluun liittyviä asioita, kuten opinto-oikeusasioita, valmistumista ja kurinpitotoimia. Päivitetty johtosääntö astui voimaan 1.8.2018. Tunne oikeutesi ja velvollisuutesi – tutustu opintojohtosääntöön intrassa.

4. TSE:n päivitetyt opintoja ja tutkintoja koskevat määräykset

TY:n johtosäännön ja opintojohtosäännön lisäksi TSE:n omat tutkintoja ja opintoja koskevat määräykset ohjaavat toimintaamme. Määräykset näkyvät opiskelijan arjessa mm. tenttimistä, läsnäoloa ja suoritusten arviointia sekä lukuisia muita käytännön asioita koskevina sääntöinä.

>> Mikä muuttuu? Katso yhteenveto keskeisistä muutoksista intrasta. Tutustu määräyksiin myös kokonaisuudessaan, sillä ne sitovat yhtälailla opiskelijoita sekä henkilökuntaa.

5. Muuta ajankohtaista

  • Oletko vielä hukassa opetusaikataulujen kanssa? Kokeile lukkarikonetta! Lukkarikoneen pikaohje-PDF on nyt päivitetty intraan.
  • Uutta opinto-oppaassa (Peppi):
    >>Opiskelijapalautteen perusteella TSE:n kurssien perioditietoja päivitetään parhaillaan opinto-oppaan kurssikuvauksiin.
    >>Lisäksi Turun osalta tiedossa olevien sähköisten tenttien ajankohtia päivitetään parhaillaan opinto-oppaaseen.
    >>Turun osalta salitenttien ajankohdat ja Porin osalta sekä sähköisten tenttien että salitenttien ajankohdat löytyvät Nettiopsusta.
  • Intensiiviopetuksesta ei ole tulossa erillistä listaa. Turun kurssien osalta lukkarikoneeseen on tekeillä ryhmä, josta löytyy intensiiviviikon tarjonta. Ilmoitamme, kun ryhmä on saatavilla.
  • Turussa Index järjestää sivuainemessut 28.8.2018 klo 13-16 Publicumissa. Sivuaineopiskelusta kertomassa on ainejärjestöjä ja henkilökuntaa kaikista tiedekunnista.
  • Uusien KTM-tutkinto-ohjelmien mallihopsit ovat nyt Turun osalta saatavilla NettiOpsun hops-järjestelmässä. Porissa mallihopsit luodaan viikolla 36. Voit käyttää mallihopsia opintojen suunnittelun työkaluna.
    HUOM: Jos sinulla on kysyttävää uusista KTM-tutkinto-ohjelmista, ota yhteyttä TSE-opintotoimistoon ensisijaisesti sähköpostitse, puhelimitse tai tule käymään. NettiOpsun hops-järjestelmän toiminto “Kommenttipyyntö” ei tällä hetkellä ole oikea kanava näille kysymyksille.

Opintotoimiston väki

 

Seuraava uutiskirje julkaistaan syyskuussa. Sen teemoja ovat opiskelun pelisäännöt sekä 2. periodin ajankohtaiset aiheet.

In English: Please notice that TU has updated its regulations on studies. Also, the TSE regulations have been updated accordingly and will be made availeble to you asap. Have a good start of the term!

Uutiskirje 07/2018

Syksyn opetusaikataulu & opintotoimiston kesäaukiolo

Heinäkuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Syyslukukauden opetusaikataulu julkaistu opinto-oppaassa
  2. Lukkarikone
  3. Muuta ajankohtaista

1. Syyslukukauden opetusaikataulu julkaistu opinto-oppaassa

Syksyn opetusaikataulu on julkaistu Peppi-opinto-oppaassa. Pieniä muutoksia voi yhä ilmetä, joten tarkista opetustiedot vielä uudelleen kurssi-ilmoittautumisten alla.

>> Huomaa: Turun keltainen Mimosa-lukkari ja ctrl+F sekä UCPorin lukujärjestys-palvelu jäävät Pepin myötä historiaan. Tutustu Intrassa opetusaikataulun käyttöohjeeseen, jonka laadimme erityisesti TSE-opiskelijoiden näkökulmasta.

>> Uutta: Työskentelyaikataulut löydät nykyisin Intran Opiskelu-sivuston pääsivulta. (Klikkaa kuvaketta sivupalkissa!)

>> Entä tentit? Erillistä tenttiaikataulua ei enää laadita. Kaikki tentit merkataan NettiOpsuun heti kun kunkin tentin aikataulu on tiedossa. Syyslukukauden tentit tallennetaan NettiOpsuun heinä-elokuussa.

2. Lukkarikone

Turun yliopisto on ottanut käyttöön lukkarikoneen helpottamaan opintojen suunnittelua ja aikatauluttamista.

>> Lukkarikoneen löydät osoitteesta https://lukkarit.utu.fi/.

>> Pääset alkuun tutustumalla lukkarikoneen perustoimintoihin ohjevideon avulla.

Lukkarikoneen käyttöönotto on joiltain osin vielä kesken. Esimerkiksi kirjautumista vaativa tallentaminen ei vielä onnistu, ja lukkarikoneessa saattaa näkyä virheellisiä ilmoittautumisajankohtia. Olethan kärsivällinen, kehitystyö jatkuu. Palautetta voit antaa suoraan käyttöönottotiimille (peppi@utu.fi).

3. Muuta ajankohtaista

Voit tarkistaa opintotoimiston aukioloajat verkosta ja Intranetistä. Poikkeuksellisista aukioloajoista (kuten kesäaukiolosta) ilmoitamme Intran uutisvirrassa ja Porin uutisvirrassa.

Seuraava uutiskirje julkaistaan elokuussa. Sen teemoja ovat mm. Turun yliopiston uudistunut opintojohtosääntö ja Turun kauppakorkeakoulun päivitetyt opintoja ja tutkintoja koskevat määräykset.

In English: The timetables for Autumn 2018 have been published on the Study Guide. Open the course description of the study module in question to check its’ teaching schedule. TU has also launched an electronic scheduling tool, which you can use to plan your studies. The Office for Academic and Student Affairs at Turku School of Economics is closed in July, and will reopen at the beginning of August. Happy Summer!

Uutiskirje 06/2018

Valmistuminen kesällä & TY:n uudet sähköiset järjestelmät

Kesäkuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Valmistuminen kesällä 2018
  2. UTUGradu
  3. Exam (sähköinen tenttiminen)

1. Valmistuminen kesällä 2018

Viimeinen kuulutus! Muistathan, että lukuvuoden viimeinen valmistumispäivä on tänä vuonna 30.7. Jos aiot valmistua tuolloin, kaikki suoritukset tulee olla rekisterissä ja kokonaisuusmerkintöjä tulee pyytää viimeistään 15.6. ja sähköinen tutkintoanomus tulee lähettää viimeistään 22.6.

>> Valmistumisaikataulun ja tarkemmat ohjeet voit aina tarkistaa Intrasta.

>> Ota huomioon 1.8.2018 voimaan tulevan KTM-uudistuksen vaikutukset, jos KTK-tutkinto on vielä valmistumatta.

2. UTUGradu

UTUGradu on sähköinen julkaisujärjestelmä, joka otetaan käyttöön koko yliopistossa 1.8.2018. Graduista ei elokuusta alkaen pyydetä kansitettuja kappaleita. TSE:llä UTUgradua on pilotoinut lukuvuonna 2017-2018 johtamisen ja yrittäjyyden laitos.

>> UTUGradu – mikä homma? Kertaa perusasiat Intrassa. Tätä kautta tavoitat myös UTUGradun henkilökunnan ja voit kysyä neuvoa sekä antaa palautetta.

>> Löydät UTUGradun käyttöohjeet verkosta.

>> Onko gradusi valmistumassa syyslukukaudella? Katso käyttäjäkoulutusten aikataulut verkosta. (Huom! Koulutuksia on tulossa lisää elokuulle ja aikataulua päivitetään sen mukaisesti.)

3. Sähköinen tenttijärjestelmä Exam

Uusi sähköinen tenttipalvelu Exam korvaa vaiheittain aiemman Tenttis-järjestelmän. Exam tarjoaa opettajalle enemmän työkaluja tentin toteutuksiin. Opiskelijan kannalta muutokset liittyvät lähinnä ulkoasuun ja käyttölogiikkaan.

>> Miten Examin perustoimintoja käytetään? Katso ohjevideo.

>> Intrasta löydät myös kohta kohdalta etenevän, yksityiskohtaisen Exam-käyttöohjeen.

>> Exam ei ole vielä saatavilla kaikissa yliopiston tenttitiloissa. Tarkista eri tenttitilojen varustelu Intrasta. Huom: Syyslukukauden alussa TSE:n tenttitilan koneet muutetaan Exam-koneiksi.

 

Opintotoimiston väki

 

Seuraava uutiskirje julkaistaan heinäkuussa. Sen pääteema on syksyn opetusohjelma eli opetusaikataulu.

In English: In case you are going to graduate at the end of the term, be sure to meet the deadlines! Also, TU will be introducing two new electronic tools at the start of the Autumn term 2018. First of all, do notice that TU is switching to an electronic thesis process, UTUGradu. User training for UTUGradu will be available in English in the Autumn. Secondly, the new electronic system Exam will replace the old Tenttis system as a platform for electronic examinations.

 

 

Uutiskirje 05/2018

TY:n uusi opinto-opas

Toukokuun uutiskirjeen aiheita ovat

  1. Uusi opinto-opas
  2. Opetussuunnitelma 2018–2020
  3. Uuden opinto-oppaan käyttö: ohjeet eri vuosikursseille

1. Uusi opinto-opas

Opinto-oppaan ulkoasu ja toiminnallisuus muuttuvat tänä keväänä, kun TY:n vanha opinto-opas korvautuu uudella Peppi-järjestelmän opinto-oppaalla. NettiOpsu sen sijaan jatkaa opintorekisterinä, hopsjärjestelmänä ja ilmoittautumisalustana entiseen tapaan.

>> Pepin perusteet hukassa? Aloita tutustumalla Intra-uutiseen: Uusi opinto-opas on nyt julkaistu ‒ tutustu Peppiin!

>> Miten uuden oppaan perustoimintoja käytetään? Katso ohjevideo.

>> TSE-opiskelija! Tutustu myös laatimaamme lisäohjeistukseen, joka koskee erityisesti kauppakorkeakoulua.

2. Opetussuunnitelma 2018–2020

TY:n yksiköt laativat opetussuunnitelman aina kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Opetussuunnitelmasta näet voimassa olevat tutkintovaatimukset sekä kurssitarjonnan. Uusi opetussuunnitelma astuu voimaan 1.8.2018, kun lukuvuosi alkaa.

>> Oletko valmistunut jo tai valmistut KTK:ksi ennen 1.8.2018? Tutustu Intrassa sinua koskeviin tutkintovaatimuksiin.

>> Valmistutko KTK:ksi 1.8.2018 jälkeen? Lue Intrasta kooste keskeisistä muutoksista tutkintovaatimuksissa.

3. Uuden opinto-oppaan käyttö: ohjeet eri vuosikursseille

Vuosikurssien välisiä eroja tutkintovaatimuksissa ryhdyttiin tasoittamaan syyslukukaudella 2016. Kuitenkin eroja vielä on. Opintojen suunnittelun ja uuden opinto-oppaan käytön helpottamiseksi olemme laatineet käyttöösi vuosikurssikohtaisia ohjeita.

>> Ennen 2016/2018 opintonsa aloittaneiden ohjeet Intrassa

Kysy, kommentoi

Anna palautetta uudesta opinto-oppaasta! Järjestelmä on aivan tuore, joten kehittämistyö jatkuu. Kun huomaat kehittämiskohteen, laita meille viestiä. Opintotoimiston yhteystiedot löydät mm. verkosta ja Intrasta. Parhaiten tavoitat meidän sähköpostitse, puhelimitse ja aukioloaikoina. Teknisistä seikoista voit antaa palautetta suoraan ylläpitoon: peppi@utu.fi.

Opintotoimiston väki

 

Seuraava uutiskirje julkaistaan kesäkuussa. Sen teemoja ovat uudet sähköiset järjestelmät: Opetusohjelma, UTUgradu ja Exam.

Edit: Opetusohjelmaa käsitellään vasta uutiskirjeessä 07/2018.

In English: The curriculum for the academic years 2018-2020 has been released! Have you noticed that TU has switched to a new Study Guide portal? Please familiarize yourself with the new Guide, ask us if you are unsure and give us feedback so we can further develop the Guide.

TSE-opintotoimiston uutiskirje aloittaa toimintansa

Hyvä lukija,

Tervetuloa seuraamaan Turun yliopiston kauppakorkeakoulun opintotoimiston uutiskirjettä. Tämä uutiskirje on vastaus saamaamme opiskelijapalautteeseen, ja sen tarkoituksena on muistuttaa ja ohjeistaa sinua ajankohtaisista, opiskeluun liittyvistä aiheista. Samalla haluamme kehittää viestintäämme sekä tehdä opintotoimiston toimialaa sinulle tutummaksi.

Miten uutiskirje toimii?

  • Uutiskirjeessä pääasiassa kokoamme yhteen TSE:n kannalta tärkeitä uutisia ja ohjeita sekä ohjaamme TY:n virallisten viestintäkanavien käyttöön.
  • Blogialusta toimii myös uutiskirjearkistona, jossa voit selata uusimman kirjeen lisäksi myös vanhoja uutiskirjeitä.
  • Kuten tähänkin asti, tutkintovaatimuksiin, opintojen rakenteisiin ja kurssitarjontaan voit tutustua TY:n opinto-oppaassa: https://opas.peppi.utu.fi/
  • Kirjoilla olevat opiskelijat voivat hoitaa ilmoittautumisiin ja opintorekisteriin liittyvät asiansa NettiOpsussa: https://nettiopsu.utu.fi/
  • Kirjoilla olevat opiskelijat löytävät opintojen suorittamiseen lisäohjeet TY:n intranetistä: https://intranet.utu.fi/ (kirjaudu utu-tunnuksellasi)
  • Hakijat ja muut kiinnostuneet yliopiston ulkopuoliset tahot tutustuvat julkiseen verkkoon osoitteessa www.utu.fi

Seuraa uutiskirjettä!

  • Kun uusi uutiskirje julkaistaan, tiedotamme kirjoillaolevia opiskelijoita vuosikurssilistojen kautta.
  • Tallenna uutiskirje suosikkeihisi tai seuraa uutiskirjettä RSS-syötteellä, jolloin selaimesi ilmoittaa uusista päivityksistä automaattisesti.

Ensimmäinen uutiskirje julkaistaan viikolla 21 ja sen teemoja ovat opetussuunnitelma lukuvuosille 2018–2020 ja uuden opinto-oppaan käyttäminen. Tervetuloa mukaan!

Opintotoimiston väki

 

In English: This weblog functions as the newsletter of the Office for Academic and Student Affairs at Turku School of Economics. This newsletter does not replace the official communication tools of the university, such as the Study Guide or TU Intranet, in any way. Due to limited resources we cannot provide all content in English, but we try to give you a short summary in English at the end of each post. Welcome!