Paljon melua rokista

Rock and roll -musiikin saapuminen Suomeen vuonna 1956 ei jäänyt kotimaiselta medialta huomaamatta. Kuinka olisikaan, sillä sanomalehdet olivat jo ennakkoon itse luomassa kohua. Sen keskiöön joutui Turun konserttitalossa järjestetty Suomen ensimmäinen rock-konsertti.

Urheiluseura Pyrkivä (TUL) järjesti kaksi rock-konserttia maanantai-iltana 22.10. Niissä esiintyi Erik Lindströmin luotsaama jazz-yhtye. Ammattimuusikoista koostunut yhtye soitti pääosin jazzia kyseisenäkin iltana, tosin hieman räväkämmällä otteella.

Rock and roll alkoi 1950-luvun jälkipuoliskolla näkyä myös lasten ja nuorten pukeutumisessa. Kuvassa pelataan Kaisaa Tapulikadun nuorisotalon kerhossa Turussa vuonna 1956. Kuvalähde: Turun nuorisoasiainkeskus / Finna.

Mainonta ja lehtijutut rock-ilmiöstä aiheuttivat sen, että molemmat konsertit oli etukäteen myyty täyteen. Kello 19 alkaneen konsertin yleisö koostui 15–20-vuotiaista turkulaisista, jotka käyttäytyivät Ilta-Sanomien mukaan aluksi varsin rauhallisesti. Tunnelma kuitenkin muuttui pian, sillä itse orkesterinjohtaja valitteli yleisölle kuulijoiden passiivisuutta. Tämä aiheutti lehden mukaan ”sanoin kuvaamattoman metelin”. Jotkut uskaltautuivat jopa nousemaan tuolirivien yli päästäkseen lähemmäs esiintyjiä.

”Metelöinti” jatkui Ilta-Sanomien mukaan Konserttitalon edustalla ja lähistöllä siihen malliin, että poliisi pidätti toistakymmentä henkilöä. Suurin osa pidätetyistä kuitenkin päästettiin vapaiksi henkilötietojen varmistuksen jälkeen. Poliisi jäi valvomaan kello 21 alkaneen toisen konsertin päättymistä, mutta ylenmääräistä levottomuutta ei enää esiintynyt.

Konserttia kuvattiin monissa lehdissä värikkäästi. Vaasa-lehti kirjoitti, kuinka ”hurmiotilaan” joutuneita nuoria jouduttiin poistamaan ”villejä näytelmiä” sisältäneestä konsertista ”penkkiriveittäin”. Lehden mukaan vielä tiistai-iltana poliisit joutuivat kyyditsemään ”konsertin jälkimainingeissa eläneitä lättähattuja” poliisilaitokselle rauhoittumaan. Samana päivänä uutisoitiin, kuinka Turun poliisimestari oli määrännyt, että kaupungissa ei saa vastaisuudessa esittää rock and roll -musiikkia ”missään muodossa”. Konsertista aiheutuneiden vahinkojen kustannukset olivat 3.680 markkaa eli nykyrahassa 136 euroa. Korjauskulut lankesivat järjestäjien maksettavaksi.

Turun Päivälehti uutisoi turkulaisille opettajille 25.10. järjestetystä tilaisuudesta, jossa käsiteltiin myös alkuviikon kohukonserttia. Turun opettajayhdistyksen tilaisuuden teemana oli ”Kurinpito koulu- ja kasvatuskysymyksenä”, mikä houkutteli paikalle satakunta opettajaa. Tilaisuudessa todettiin, kuinka kohu oli pitkälti järjestäjien ja lehdistön itsensä tuottama, ”kun on kerrottu jo etukäteen miten muissa maissa on riehuttu”.

Aiemmin lokakuussa monet Suomen lehdet olivat kertoneet, kuinka United Pressin valokuvaaja oli Kööpenhaminassa antanut nuorille rahaa saadakseen heidät häiriköimään erään rock-elokuvan esityksen jälkeen. Esityksen jälkeen poliisi joutuikin hillitsemään mellakoita voimakeinoin. Yritteliäs valokuvaaja todettiin tuoreeltaan yllyttäjäksi, mutta joitakin rock-konsertteja kiellettiin tapahtuman seurauksena ainakin Tanskassa.

Turun kohukonsertti oli osa laajempaa rock-musiikin aaltoa Euroopassa syksyllä 1956. Tuolloin etusivun uutisissa seurattiin pääasiassa Unkarin kansannousua ja Suezin kriisiä, mutta myös rock sai palstatilaa monissa lehdissä.

Pertti Grönholm

Lähteet:

Lehtikuvaaja yritti provosoida mellakan. Helsingin Sanomat (United Press) 7.10.1956.

Rock’n’Roll aiheutti 3.680 mkn vahingot Turun konserttisalissa. Turun Päivälehti 31.10.1956.

Rock and Roll meteli eilen illalla Turussa. ”Musta Maija” korjasi saaliin. Ilta-Sanomat 23.10.1956.

Rock and roll toi hulinoita Turkuun. Vaasa 25.10.1956.

Turun opettajat: Koulun ja kodin on totutettava nuoriso kuriin ja käytökseen. Turun Päivälehti 26.10.1956.

Uusitorppa, Harri: Suomen ensimmäinen rockkonsertti 60 vuotta sitten päättyi ”älyttömään hulluteen”, ja ”rokkirollilaisten” tapahtumat kiellettiin. Helsingin Sanomat 21.10.2016. Päivitetty 21.10.2016.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *