Tuskin kovin moni kaunokirjallisuutta harrastaneistakaan tietää, että ensimmäinen suomalainen kauhuromaani on julkaistu Turussa. Tämä ruotsinkielinen teos, jonka nimeksi tuli Det gråa slottet, ilmestyi alun perin Johan Wilhelm Lilljan kustantamosta pimeään vuodenaikaan marraskuussa 1851. Romaanista tuli sen verran suosittu, että siitä otettiin toinen ruotsinkielinen painos 1880-luvulla, ja sen jälkeen siitä on ilmestynyt useita suomennoksia, viimeisin vuodelta 2009.
Romaanin ensipainoksen nimiölehdellä komeili salanimi ”Författaren till Granriskojan” eli Granriskojan-romaanin tekijä. Nimen taakse kätkeytyneen tekijän useat aikalaiset tunsivat hyvin. Hän oli turkulainen säveltäjä-kirjailija Axel Gabriel Ingelius, joka oli kirjoittanut teoksensa Ylikylän tilalla Hirvensalossa. Romaani oli silloisten arvioiden mukaan kotimaiseksi tuotokseksi epätavallisen laaja teos, 394 sivua taskukirjaa vastaavassa sexodecimokoossa. Sen tapahtumat eivät kuitenkaan sijoitu Turkuun tai sen lähiympäristöön vaan Satakuntaan, kuvitteelliseen Ristilän kartanoon, johon kirjan sankari, kotiopettajaksi palkattu nuori maisteri Harald Thalberg saapuu kertomuksen alussa.
Ingelius ei varsinaisesti ollut kirjallisen kauhuromantiikan tienraivaaja Suomessa, sillä Zacharias Topelius ja Fredrik Berndtson olivat ennen häntä ehtineet julkaista Helsingissä kauhuromanttisia kertomuksia. Mutta Det gråa slottet on edeltäjiään kunnianhimoisempi aikaansaannos. Vaikka teos tuntuu nykylukijasta osittain hajanaiselta, se on goottilaiselle kirjallisuudelle ominaisen kerrontatekniikkansa ansiosta mukaansatempaava ja koostuu menneisyyteen kätkeytyvän arvoitusten vyyhdin vähittäisestä paljastumisesta. Ingelius kutoo kertomukseensa vihjeitä, tiedonsirpaleita, kuulopuheita ja romaanihenkilöiden saamia pahaenteisiä aavistuksia. Näiden käänteiden lomaan mahtuu murhayrityksiä, rajuilmoja, kummittelua, synkkiä paikkoja ja kätkettyjä henkilöllisyyksiä. Monet romaanin aiheet ja kohtaukset esitetään melodramaattisesti jyrkkien vastakohtien muodossa. Kerronnassa vaihtelevat ihanteellinen hyvyys ja alhainen kataluus, ja aika ajoin Ingelius höystää tekstiä huumorilla ja ironialla.
Romaanin tapahtumat ja henkilöhahmot ovat tekijänsä mielikuvituksen tuotetta, mutta teos sai myös virikkeitä nuoren Ingeliuksen kuulemista huhuista. Ne kertoivat Porin lähistöllä Ulvilan pitäjässä sijainneesta Koiviston ratsutilasta ja siellä vuonna 1839 sattuneesta ikävästä tapauksesta, joka johti epävarmoiksi jääneisiin rikosepäilyihin. Koiviston kartanon jylhää kaksikerroksista päärakennusta kutsuttiin kansan suussa 1800-luvulla Harmaaksi linnaksi, mistä Ingelius lainasi romaanilleen nimen. Kirjassa Koiviston nimi vaihtui sitten Ristilään. Millaisesta tapauksesta oli kyse, siitä lukija voi nyt ottaa halutessaan selvää lukemalla vaikkapa tuon kauhuromaanin uusimman suomennoksen ja siihen laaditut jälkisanat!
Jukka Sarjala
Lähteet:
Det gråa slottet. Original af förf. till Granriskojan. Åbo: J. W. Lillja & Co, 1851.
Axel Gabriel Ingelius, Harmaa linna. Suomentanut Eeva-Liisa Järvinen. Jälkisanat Jukka Sarjala. Turku: Faros-kustannus Oy, 2009.
Jukka Sarjala, Salonkien aaveet. Varhaisin kauhuromantiikka Suomen kirjallisuudessa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007.