Kun piika Anna Catharina Engerer kuoli Turussa vuonna 1806, hänen perukirjaansa kirjattiin valkoinen nokkospalttinasta valmistettu leninki. Se arvioitiin yhden taalerin arvoiseksi, ja se oli siten Engererin arvokkain vaate. Sen lisäksi perukirjasta löytyy myös nokkospalttinasta valmistettu kaulaliina ja hame sekä silkkinen saali. Piian asemassa olevalta henkilöltä ei heti olettaisi löytyvän muodikkaita ja melko arvokkaita tekstiilejä. Kuka Anna Catharina sitten oli?

Anna Catharina Engerer kuoli keuhkotautiin 25. elokuuta 1806. Hän oli kuollessaan vain 27-vuotias ja perukirjan ensimmäisen sivun mukaan hän ei jättänyt jälkeensä ketään sukulaisia. Asiakirjan avulla voidaan kuitenkin tehdä joitain veikkauksia Engererin taustasta. Hänen sukunimensä viittaa saksalaiseen sukuun, ja hänen perukirjaansa on esimerkiksi kirjattu: 1: Tysk Psalm bok, yksi saksalainen virsikirja sekä sen alle 1: Dito Böne bok, yksi samanlainen (saksalainen) rukouskirja. Tämän viereen on kirjattu mielenkiintoinen kirja, Mamsell Wargs Kokbok, joka oletettavasti viittaa tunnettuun Cajsa Wargin keittokirjaan. Alun perin vuonna 1755 julkaistu keittokirja oli laajalti tunnettu Ruotsin itäosissa 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa. Kirjojen perusteella voisi olettaa, että Engerer oli lukutaitoinen, mikä ei ole itsestäänselvyys tällä ajalla, varsinkaan palveluksessa olleen henkilön kohdalla. Kirjojen avulla saamme hieman tietää Engererin uskonnollisesta identiteetistä ja kielitaidosta.

Palataan vielä Engererin nokkospalttinaiseen leninkiin. Nokkospalttina on yleisnimitys hienolle, ohuelle kankaalle, jota valmistettiin aiemmin nokkosesta, ja myöhemmin myös pellavasta ja puuvillasta. Kangas oli arvokasta tuontitavaraa, jota käytettiin muodikkaissa empiretyylisissä leningeissä 1700–1800-lukujen vaihteessa. Tämän lisäksi sitä esiintyi asusteissa, kuten kaulaliinoissa. Nokkospalttinan esiintyminen useassa vaatekappaleessa on silmiinpistävää siksi, että sen käyttöä rajoitettiin vuoden 1794 ylellisyysasetuksessa. Asetuksessa kohdistettiin kieltoja juuri hienoihin ulkomaisiin tuontikankaisiin. Nokkospalttinasta valmistettu leninki kertoo, että kansainväliset muoti-ilmiöt ovat rantautuneet Turkuun tänä aikana siinä määrin, että niitä edustaneet vaatteet ovat päätyneet säätyläisiltä eteenpäin palvelusväelle. Perukirjat auttavat kertomaan, että piiat eivät olleet materiaalisesti näkymättömiä, vaan heilläkin oli oma asemansa muodin kierrossa ja kulutuksessa.

Alkusilmäyksellä perukirjat vaikuttavat kuivilta ja yksitoikkoisilta asiakirjoilta, mutta syvemmällä tarkastelulla ne antavat kiinnostavan kuvauksen ihmisistä, joista ei muuten jäänyt paljonkaan merkkejä. 1700–1800 lukujen vaihteessa perunkirjoitettujen turkulaisten piikojen perukirjoissa tekstiilit ovat yleensä muodostaneet suurimman ja arvokkaimman osan omaisuudesta. Ei ole epätavallista, että piikojen perukirjoista löytyy esimerkiksi silkkisiä vaatteita ja asusteita. Vaatteita saatiin palkkana, joten henkilöt saattoivat vuosien palveluksen aikana kerätä omaisuutta juuri tekstiilien muodossa. Engerer on saattanut olla asemaltaan erityisen hyväosainen piika, jotta hän on saattanut kerätä niin arvokkaan omaisuuden jo nuorena. On mahdollista, että piiat eivät ole itse käyttäneet arvokkaimpia vaatteitaan, vaan säilyttäneet niitä eräänlaisena säästötilinä. Kuitenkin se, että myös piikoina toimineiden henkilöiden omaisuudesta löytyy muotivaatteita kertoo, miten pukeutumisen sosiaaliset rajat ovat hämärtyneet, kun myös vähempiosaiset ovat voineet saada käsiinsä arvokkaita vaatekappaleita. Yksittäisistä varakkaammista piioista ei toki voi olettaa, että suuri osa palkallisista naisista olisi omistanut suurta ja arvokasta vaateomaisuutta. Vaikka piiat ovat muodostaneet ison osan kaupungin väestöstä, he eivät ole laajasti edustettuina säilyneessä perukirja-aineistossa. Esimerkit Engererin kaltaisista henkilöistä laajentavat silti ajatusta siitä, millaisia henkilöitä on tähän aikaan Turun historiassa ollut piian asemassa ja miten monipuolisen ryhmän he ovat kaupungin arjessa muodostaneet.

Elina Saari

Lähteet:

Turun kaupunginarkisto (TKA), Turun maistraatin ja raastuvanoikeudenarkisto (Tmra), Perukirjat 1798–1809 (B1c:4–15)

Laine, Tuija: Keittotaitoa nuorille ja miksei vähän vanhemmillekin. Minun aarteeni– blogi. 19.1.2015. https://blogs.helsinki.fi/minunaarteeni/2015/01/19/keittotaitoa-nuorille-ja-miksei-vahan-vanhemmillekin/ [Haettu 1.6.2026]

Pylkkänen, Riitta: Säätyläisnaisten pukeutuminen Suomessa 1700-luvulla. Toim. Lars Pettersson. Helsinki 1982.

Saari, Elina: Vaatearkkujen kertomaa – Vaatteet turkulaisten piikojen perukirjoissa vuosina 1789–1809. Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto 2025.