Arkistot kuukauden mukaan: tammikuu 2026

1600-luku, 1700-luku

Turun ympäröivä tulliaita

Kommentoi

Ruotsin valtakunnassa noudatettiin 1500-luvulta alkaen merkantilistista talouspolitiikkaa, joka merkitsi kruunun tarkkaa sääntelyä. Valtakunta tarvitsi rahaa sodankäyntiin, ja siksi 1600-luvulla säädettiin yhä uusia veroja. Yksi näistä oli vuonna 1622 perittäväksi määrätty pikkutulli kaupunkeihin tuoduista tavaroista. Kruunun etu vaati tulliaitojen pystyttämistä kaupunkien ympärille. Turkuakin ympäröi kyseisestä vuodesta lähtien tulliaita, jossa oli tulliportit tullitupineen. Tulliaidan rakentaminen ja ylläpitäminen oli porvareiden velvollisuus, ja jokaisella heistä oli oma pätkänsä aitaa hoidettavana. Tulleista huolehtivat tulliesimies, tullitarkastaja, tullikirjurit ja tullimiehet eli syökärit. Tulliaita kävi tarpeettomaksi vasta vuonna 1808, kun pikkutulli lakkautettiin.

*

Aidan rakenne vaihteli maaston muodosta riippuen. Eräissä kohdin siitä käytettiin nimitystä stadsgraven eli kaupunginoja, mikä kuvasi osuvasti sen rakennetta. Toisin paikoin aita oli tehty laudoista ja toisin tukeista. Kallioisilla mäillä puuaidan perustaksi koottiin kivivarustus. Mikään kaupunginmuuri rakenne ei siis ollut. Aidan pystyttäminen vei vuosia, sillä porvarit olivat vastahakoisia suorittamaan tätä rasitusta. Jos velvollisuus laiminlyötiin, sai siitä rangaistuksen. Esimerkiksi porvari Erik Nukarin leski Elin Persdotter oli jättänyt korjaamatta osuutensa, mutta hän lupasi korjata sen seuraavaan katselmukseen mennessä, mikä hänet velvoitettiin tekemään rangaistuksen uhalla.

Entisen tulliaidan perustuksia Turun Ryssän- eli Yliopistonmäellä. Kun kuva otettiin, seisoi sen kuvaaja Kaarinan pitäjän puolella tulliaitaa eli maaseudulla. Tulliaita merkitsi maaseudun muuttumista kaupungin alueeksi. Tulliaita merkitsi myös sitä, että sen kahden puolen noudatettiin eri lakeja ja erioikeuksia. Kirkko seisoi joka tapauksessa kaupungissakin keskellä kylää. Museovirasto.

Kaupunginaidan läpi ei saanut kulkea rangaistuksen uhalla kuin siihen määrätyistä porteista, jotka sijaitsivat Karjakadulla eli nykyisessä Uudenmaantullissa, josta tie johti Uudellemaalle ja Karjalaan, Hämeenkadulla akateemisen Hesen paikkeilla, josta kuljettiin Hämeeseen, sekä Aninkaistenkadulla Hotelli Helmen paikkeilla, josta päästiin Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Lisäksi tavaroiden tuontia valvottiin Aurajoen Multavierulla pikkutullissa ja Linnanpuomilla suuressa meritullissa.

Tulliportteihin kuuluivat myös vartiotornit. Tämä käy ilmi oikeusjutusta, jonka mukaan Petter Jessenhausenin renki Matts Mattsson oli vuonna 1639 työssä pikkutullin puomitornin luona tulliaitaa tekemässä. Hans Byggmästare pudotti tornista rautakangen huudettuaan ensin alhaalla olleille, että nämä varoisivat. Tästä tietämättömänä renki Matts sai kangen päähänsä. Asia todettiin puhtaaksi vahingoksi ja mieskin oli paranemassa.

Salaa kaupunkiin pyrkivät tullin välttelijät ja varkaat aiheuttivat aidalle jatkuvasti vahinkoa. Tullimiehet kyllä valvoivat aitaa, mutta lautojen irrottajia löytyi silti aina. Tulliporteillakin esiintyi ongelmia, sillä osa kaupunkiin tulijoista saattoi ratsastaa niistä täyttä laukkaa sisään tai tullimiehiä epäiltiin lahjusten ottamisesta.

*

Tulli tuli suorittaa kaikista kaupunkiin myytäväksi tuoduista tuotteista. Jos paraislainen emäntä halusi tuoda kaupunkiin myytäväksi vaikkapa kananmunia ja sukkaparin, oli hänen maksettava niistä tullimaksu tulliaidan portilla. Piika Brita Larsdotter toimi kuten pitikin, kun hän tullasi tulliportilla 44 kyynärää palttinaa, jotka hän toi myytäväksi kaupunkiin. Sen sijaan porvarisvaimo Anna Mattsdotter ajoi illalla kello yhdeksän neljä pukkia kaupunkiin Aninkaisten tulliportin kautta tullaamatta niitä. Pimeydessä tullimiehet eivät olleet havainneet vaimoa. Koska vaimo rikkoi tullisääntöä ensimmäistä kertaa, takavarikoitiin puolet pukeista.

Kaikki tullatut tuotteet tuli viedä torille tarjolle. Jos kauppaa käytiin jo tulliportilla, oli se laitonta etukauppaa. Porvari Gabriel Johansson syyllistyi moiseen ottaessaan Aninkaisten tulliportilla Jöran Vehkapuntarilta kolme kuormaa tavaraa.

Kaupungin karja vietiin aamuisin tulliporteista laitumelle joko kaupungin paimenen tai porvareiden perheen toimesta. Asessori Anders Gyllenkrook kertoi syyskuussa 1694, että hänen lehmänsä oli jäänyt paimenen huolimattomuuden vuoksi yöksi tulliaidan ulkopuolelle ja tullut susien syömäksi.

*

Tulliaita ei ollut vain fyysinen raja vaan myös henkinen. Sen sisäpuolella noudatettiin vuoden 1734 valtakunnanlakiin saakka 1350-luvulta periytynyttä kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia, joka määräsi erikseen porvariston elinkeinonharjoituksesta. Jokaisella kaupungilla oli omat erioikeutensa eli privilegionsa, joten niiden asema oli aina hieman poikkeava toisistaan. Lisäksi kaupungin raadilla oli pitkälle menevä oikeus hoitaa omaa aluettaan ja asukkaitaan koskevat asiat. Maaseudulla noudatettiin samalta ajalta olevaa maanlakia, jonka sisältö oli erilainen. Kaupungissa esimerkiksi pojat ja tyttäret perivät tasan, mutta maalla tytär vain kolmanneksen.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto (KA), Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat (TKO), z:171, 184–186, 201 (vuodet 1640, 1665, 1667, 1669, 1694).

Veli Pekka Toropainen 2025: Turun tulliaita 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran blogi. Julkaistu 27.9.2025.

Veli Pekka Toropainen 2017: Vuosikirja 2017 – sarjassaan kymmenes. Melkein maalla – lähes kaupungissa. Vuosikirja 2017. Toim. Sari Ahonen, Veli Pekka Toropainen, Päivi Kuusenlaakso, Olavi Hyvärinen. Turun seudun sukututkijat ry. Turku.

1900-luku

Tangoa tekoälyllä

Kommentoi

Musiikin ammattilaiset ja kuluttajat ovat 2020-luvulla olleet huolissaan tekoälysävellysten, -sanoitusten ja -esitysten tulvimisesta internetin kaupallisiin musiikki- ja videopalveluihin. Verkossa on jo tarjolla lukuisia tekoälysovelluksiin perustuvia palveluja, joiden käyttäjä voi muutamilla rajauksilla ja ohjeistuksilla tuottaa valmista musiikkia eri tyylilajeissa ja niitä yhdistellen.

Harva kuitenkaan tietää, että tekoälysäveltämisen ensiaskeleita otettiin Turun yliopistossa jo 1960-luvun puolivälin jälkeen. Asialla olivat nuoret tutkijat, joilla ei ollut pidäkkeitä kokeilla, mitä kaikkea tietokoneilla oli mahdollista tehdä. 

Yksi heistä oli Markku I. Nurminen (s.1945), matemaatikko ja nykyinen Turun yliopiston tietojärjestelmätieteen emeritusprofessori. Hän oli tutustunut 1960-luvun puolivälissä tietokoneisiin paitsi työskennellessään IBM:llä myös sovelletun matematiikan laitoksella. Musiikin teoriaakin opiskelleen Nurmisen kiinnostus tietokoneisiin tuotti idean tangojen sävellysautomaatista. Nurminen houkutteli myös Toivo Kärjen (1915–1992) hankkeeseen ja sai häneltä materiaalikseen 59 tämän säveltämää, mollisävellajeihin kirjoitettua tangoa.  

Nurminen soitti ensin Kärjen tangoja valiten niistä säveltäjän tyyliä edustavia, mutta keskenään erilaisia melodioita ja soinnutuksia sisältäneitä teoksia. Sen jälkeen hän kirjoitti sävellysohjelman Fortran- ja Assembler-ohjelmointikielillä sovelletun matematiikan laitoksen IBM 1130 -tietokoneelle ja tulosti valmiin ohjelman pahvisille reikäkorteille. Tämän jälkeen Nurminen syötti valitsemansa sävelainekset koneelle ja komensi sen tuottamaan niistä uusia sävellyksiä. Ohjelma pystyi generoimaan uuden tangon parissa minuutissa. Tuloksena oli koko joukko uusia kappaleita, jotka nekin tallennettiin reikäkorteille ja tulostettiin nuotteina paperille.

Kokonaista ”kärkimäistä” tangoa tietokone ei kuitenkaan pystynyt tuottamaan, vaan kappaleet sisälsivät keskenään hyvinkin erityylisiä osia. Ohjelma kyllä osasi kirjoittaa Kärjen tyylillä säkeistöjä, mutta Nurminen joutui lopulta kokoamaan kappaleen itse, yhdistellen osia useista konetangoista.

Ensimmäinen tietokoneavusteinen tangosävellys äänitettiin ja julkaistiin vuonna 1967.

Nurminen myös sovitti kappaleen Juhani Lompolon sanoitukseen. Kesän muistatko sen -kappaleen levytti Esko Rahkonen yhdessä Jaakko Borgin orkesterin kanssa. Alkuun lisättiin introksi mekaanisen kirjoituskoneen naksutusta ja kilahduksia. Säveltäjäksi tangon singlejulkaisussa on merkitty ’Tietokone IBM 1130’, ohjelmoijaksi Markku I. Nurminen sekä sovittajaksi ja tuottajaksi Toivo Kärki. IBM jakeli singleä asiakkailleen joululahjana vuonna 1967, ja teos sai muutenkin julkisuutta.

Yleisradio haastatteli sekä Nurmista että Kärkeä tuoreeltaan. Nurminen selosti haastattelussa työvaiheitaan yksityiskohtaisesti. Vaikka koneella ei ollut itsenäistä luovaa roolia eikä taiteellista kykyä, se pystyi Nurmisen mielestä nopeuttamaan sävellystyötä huomattavasti. Kärki tunnusti hämmästyneensä sävellyksen laadukkuutta. ”Huonommat säveltäjät voivat lopettaa säveltämisen ja vähän paremmat voivat siirtyä eläkkeelle”, hän ehdotti. Molemmat haastattelut ovat katsottavissa Ylen elävässä arkistossa.

Sovelletun matematiikan laitoksen tutkijat, joukossaan matemaatikko Ulla Huttunen ja professori Olavi Hellman, olivat osallistuneet jo vuonna 1966 kahdella sävellyksellä Turun yliopiston opiskelijoiden taidetapahtumaan IBM 1130 -tietokoneen tuottamalla musiikilla.

Pertti Grönholm


Lähteet:

Esko Rahkonen ja orkesteri, joht. Jaakko Borg: ’Kesän Muistatko Sen’. Philips PF 304 807 (1967), vinyylisingle 7”, kesto 2:24.

Kuljuntausta, Petri: On/Off, Eetteriäänistä sähkömusiikkiin. Like kustannus & Nykytaiteen museo Kiasma 2002, ss. 227–230.

Lindfors, Jukka: Tietokoneet sävelsivät tangoa ja soittelivat polkkaa. Ylen elävä arkisto. Verkkoartikkeli 13.2.2008 (päivitetty 28.9.2016) [https://yle.fi/a/20-89301]

Setälä, Ritva: Toivo Kärki tykkäsi Tietokonetangosta. Turun Sanomat 21.6.2023. Verkkoartikkeli. [https://www.ts.fi/teemat/6024114]

1800-luku

Lehtiuutisia Turun luulöydöistä 1800-luvulta

Kommentoi

Pitkin 1800-lukua Turussa ilmaantui erilaisissa rakennustöissä, ojankaivuissa ja katutöiden yhteydessä ihmisjäänteitä menneiltä vuosisadoilta. Näistä löydöistä kerrottiin usein Turun paikallislehdissä, ja toisinaan ne saivat valtakunnallistakin huomiota. Madeleine Simon-Bellamy yhdisti arkeologian pro gradussaan (2017) monet näistä uutisoiduista luulöydöistä Turun vanhoihin hautausmaihin. Kaikkiaan hän löysi suomenkielisistä sanomalehdistä kymmenen eri tapausta Turun luulöydöistä vuosilta 1868–1890.

Etenkin vanhan dominikaanikonventin alueelta on löytynyt luita useaan otteeseen, ja uutisia niistä on vuosilta 1868, 1879 ja 1882. Esimerkiksi kaivettaessa ojaa värjäri Malinin talon pihalla Isohämeenkadun varrella 29.8.1879 löydettiin useita luita, jotka paikalla asuva lääkäri tunnisti ihmisluiksi. Uutisen mukaan ”[n]e olivat niin pehtantuneet että woi päättää niitten jo vuosikymmeniä maanneen maassa. Ne olivat korkeintaan 10 tuuman syvällä ja mullassa niitten seassa ruostuneita raudan kappaleita, veran tilkkoja (kangastilkkuja), posliinisia lasten leikkikaluin kappaleita, wirkapukunappia, karinkaukalon kuoria ja hywin mädänneitä hedelmän sydämiä. Napit olivat sellaisia, joita wielä pidetään tuomarein wirkapuwuissa.” Ruumisarkkujen jäänteitä ei tavattu, ja luiden arveltiin olleen kunnosta päätellen tunkioroskia vanhempia. Luut koottiin säilytettäväksi yhteen värjäri Malinin vajoista.

Vähemmälle huomiolle jäi huhtikuussa 1888 löydetty luuranko, joka tavattiin tehtäessä kaivaustöitä talossa numero 4 Eerikinkadun varrella. Tämä liittyy vanhaan Pyhän Hengen taloon eli kirkon ylläpitämään köyhäintaloon ja sen yhteydessä toimineen kappelin ja sairaalan hautausmaan alueeseen. Vanhan Pyhän Yrjänän hospitaalin hautausmaan alueelta löydettiin Puolalankadulta samalta paikalta luita kahteen otteeseen toukokuussa ja syyskuussa 1884. Turun linnan hautausmaalta taas luita löytyi Läntinen Rantakatu 47:n kohdalta maaliskuussa 1883.

Näiden lisäksi on joitakin irrallisia löytöjä. Kasarmikatu 32:sta löytyi maaliskuussa 1884 rakennuksen perustaa kaivettaessa naapuritalon kivijalan alta puulaatikko, jossa oli aikuisen miehen luuranko. Linnankatu 28:sta taas löytyi lokakuussa 1887 pitkälle maatuneita yksittäisen luurangon osia vesijohtoa kaivettaessa. Eerikinkadun varrelta löytyi luita toukokuussa 1890 Saima-ravintolan kohdalta, eli Kristiinankadun ja Eerikinkadun risteyksestä. Nämä olivat todennäköisesti yksittäisiä hautauksia, eivätkä liity hautausmaihin. 

Åbo Tidningarin varhainen lehtiuutinen Turussa tehdyistä luulöydöistä. Kuva: Åno Tidningar 22.4.1853.

Ruotsinkielinen lehdistö täydentää kuvaa vain vähän, mutta yksi uutinen varhaistaa ensimmäistä luulöytöä. Åbo Tidningarin lyhyen kirjoituksen mukaan huhtikuussa 1853 Eerikinkadulta (St. Eriksgatan) löytyi luurankoja (skeletter) vanhan Pyhän Hengen kirkon kohdalta. Lehti käytti Daniel Jusleniuksen teosta Åbo förr och nu (eli Aboa vetus et novaa) lähteenään mainitessaan kirkon mahdollisena vainajien alkuperänä.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Aura 19.10.1887.

Aura 29.4.1888.

Aura 20.5.1890.

Kalpa, Harri et al. Casagrandentalo: Pyhän Hengen kirkosta Pyhän Hengen kappeliin. 3. laaj. p. Turku: Kiinteistö oy Casagrandentalo, 2011.

Päivän Uutiset 1.5.1888.

Sanomia Turusta 19.6.1868.

Sanomia Turusta 3.9.1879.

Sanomia Turusta 12.3.1884.

Sanomia Turusta 17.3.1884.

Sanomia Turusta 17.5.1884.

Simon-Bellamy, Madeleine. Mundo mortuus sis, sed Deo vivas: Turun kaupungin armeliaisuuslaitokset ja hautausmaat. Turku: Pro gradu -tutkielma. Turun yliopisto, Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos, arkeologia, 2017.

Turun Lehti 11.9.1884.

Uusi Suometar 18.9.1882.

Åbo Tidningar 22.4.1853.

1800-luku

Erään tapakulttuurin loppu

Kommentoi

Turkulaisessa Åbo Underrättelser -sanomalehdessä ilmestyi joulukuun 29. päivä vuonna 1847 ilmoitus, jonka mukaan joukko turkulaisia säätyläisiä irtisanoutui keskuudessaan vallinneesta tavasta toteuttaa uudenvuoden kohteliaisuusvierailuja toistensa luokse. Ilmoituksen oli allekirjoittanut 52 turkulaista yksityishenkilöä, jotka kaikki edustivat Turun ylintä seurapiiriä. Mutta mistä tässä julkisessa ulostulossa oli oikein kyse?

Åbo Underrättelser 29.12.1847. Kuva: Kansalliskirjasto.

Suomen suuriruhtinaskunnan säätyläiset, turkulainen seurapiiri etunenässä, olivat alkaneet järjestää uudenvuoden vierailuja toisten luo 1800-luvun alussa. Käytäntönä oli, että etenkin virka-asemaltaan alempana olleet henkilöt tekivät kohteliaisuuskäyntejä ylempiensä luokse aina vuodenvaihtumisen jälkeen tammikuun ensimmäisellä viikolla. Virkakunnan lisäksi vierailuja tehtiin myös sukulaisten ja tuttavien luokse, ja ne toteutettiin yleensä aina saman päivän aikana.

Uudenvuoden kohteliaisuuskäynnit vakiintuivat nopeasti osaksi säätyläisten tapakulttuuria, mutta hiljalleen niistä alkoi olla myös riesaa. Ihmiset kiertelivät ympäri kaupunkia sen sijaan, että olisivat olleet kotonaan vastaanottamassa vieraita. Ratkaisun ongelmalliseen tilanteeseen tarjosivat säätyläisperheen palkolliset, jotka alkoivat kiertää ovilla säätyläisten sijaan viemässä isäntiensä ja emäntiensä käyntikortteja ja toivottamassa näin hyvää uutta vuotta seurapiirin jäsenille.

Uusinkin versio tavasta alkoi kohdata vastustusta ja viimeistään 1840-luvun alussa osalla Helsingin seurapiiriä tuli asian suhteen mitta täyteen. Ensimmäinen protesti-ilmoitus julkaistiin Helsingfors Tidningarissa joulukuussa 1843, mutta intoa oli varmasti synnyttänyt Zachris Topeliuksen uudenvuoden kohteliaisuuskäyntejä kritisoinut artikkeli, joka ilmestyi lehden sivuilla jo 4.1.1843.

Uudenvuoden kohteliaisuuskäynnit koettiin rasitteeksi, jotka veivät turhaa aikaa ja rahaa. Käyntikortteja piti painattaa, hevoskuskeja vuokrata ja kohteliaisuuksien toimittamisesta maksaa, mikäli niitä eivät tehneet omat palkolliset. Säätyläiset kanavoivat jatkossa rahat mieluummin hyväntekeväisyyteen, mitä varten syntyi erillinen visitkassan, joka jakoi kerätyt varat kaupungin köyhille.

Ihmisten keskinäiset tavat vaihtuvat tai hiipuvat hiljalleen usein niin, ettei niiden muutos paljastu selkeänä historioitsijoille. Uudenvuoden kohteliaisuusvierailuista irtisanoutuminen tarjoaakin kiinnostavan ikkunan tapakulttuurissa syntyneeseen muutokseen, joka voidaan rajat ajallisesti ja paikallisesti. Samalla se valaisee myös niin käyntikorttien kuin porvarillisten kohteliaisuustapojen varhaishistoriaa.

Topi Artukka

Lähteet

Åbo Tidningar, Åbo Underrättelser, Helsingfors Morgonblad ja Helsingfors Tidningar -sanomalehtien kirjoitukset koskien uuden vuoden kohteliaisuusvierailuja vuosilta 1843–1847.

Johan Winterin päiväkirja vuosilta 1812–1820, J. P. Winterin arkisto, Kansallisarkisto.

Schauman, August: Kuudelta vuosikymmeneltä Suomessa, osa I. Muistoja elämän varrelta. WSOY, Helsinki 1967 (1892).