Ei ole enää oloo eikä taloo,
Waikka mun täytyy asuu Turussa,
Sill’ mieleeni muistuu wiel’ se kowa palo,
Jonka tähden sydämmen’ on surussa,
Kuin lapset ne itkit ja ihmiset huusit,
Hädässä apua odotit ja pyysit,
Ja kellot ne kläppäsit niin kowasti :,:
Turun suomalaisen seurakunnan kappalainen Matthias Jernvall (1784–1832) teki lähtemättömän vaikutuksen arkkiveisullaan, jonka hän sepitti vuoden 1827 suurpalon jälkeen. Tuomiokirkon ja raatihuoneen kellojen kalkatus, hätähuudot ja uhrien kärsimykset tuntuivat veisun kirjoitushetkellä yhä painavan mieltä. Jernvall kirjoitti runonsa Carl Michael Bellmanin säveleen, jonka moni aikalainen tunsi. Kansan muistissa laulu eli hämmästyttävän pitkään, viestinä menneiltä ajoilta. Luostarinmäellä asunut Hjalmar Kanervo muisti veisun ensimmäisen säkeistön vielä 1950-luvulla.
Jernvall oli syntynyt Rautelan kylässä Somerolla maaliskuussa 1784, ja hänet tunnettiin nimellä Rautelius vuoteen 1814 saakka. Rautelius/Jernvall valmistui ylioppilaaksi 1809 ja vihittiin papiksi vuonna 1812. Toimittuaan ensin apulaiskappalaisena Aurassa hän sai vt. kappalaisen tehtävän Turun suomalaisesta seurakunnasta vuonna 1818. Elämä asettui uomiinsa, ja Jernvall sai vakinaisen tehtävän. Avioliiton hän solmi vuonna 1821 kersantin tyttären Christina Maria von Hausenin kanssa. Kun Turun palo syttyi, perhe asui kaupungin Itäisessä korttelissa, tontilla 112, joka sijaitsi Pienen Uudenmaankadun varrella. ”Lilla Nylandsgatan” alkoi Hämeenkadulta, kulki mäkeä ylös ja yhdistyi siellä Uudenmaankatuun. Perheeseen oli syntynyt kolme lasta, pian kuusi vuotta täyttävä Carl Johan, nelivuotias Mathilda Maria ja vain kaksikuukautinen Frans Matthias Evert. Samalla tontilla asuivat myös aktuaari Renforssin leski Sophia ja muurarin kisälli Gustaf Friberg.
Historialliset lähteet eivät kerro, mitä perheelle tapahtui syyskuun 4. ja 5. päivän välisenä yönä, kun raivoava tulimyrsky tuhosi kolme neljäsosaa kaupungista. Jernvall osallistui varmaankin sammutustöihin, kuten kaikkien kaupungin miesten kuului. Kun tulimeri oli vyörynyt Kirkkokortteliin, eikä myrskytuuli ottanut laantuakseen, näytti ilmeiseltä, ettei Itäinenkään kortteli olisi turvassa. Tontilta 112 oli selkeintä paeta kohti Uudenmaantullia, jonka taakse Kupittaan kentälle muodostui pakolaisleiri. Ehkä sinne päätyi myös Jernvallin perhe, turvaan tulelta.
Palon jälkeen Jernvall teki palovahinkokomitealle luettelon kaikesta omaisuudestaan, joka oli jäänyt tulen saaliiksi. Rakennuksille oli otettu palovakuutus vuonna 1808, ja silloin tontilla oli ollut päärakennus, jossa oli kuusi lämmitettävää huonetta, keittiö, leivintupa ja kellari. Pihalla oli talousrakennuksia. Vakuutus kattoi kuitenkin vain osan menetyksistä, kuten Jernvall anomuksessaan kirjoitti. Kappalaisen koti oli köyhä, eikä hopeaa ollut kuin yhden ruokalusikan verran. Vahinkoluettelossa menetykset on listattu materiaalien mukaan, arvokkaimmat ensin. Kupariesineiden luettelo koostuu kahdesta kahvipannusta ja kahdesta kattilasta. Kahvin lisäksi perheessä nautittiin teetä, sillä tinaesineiden joukossa mainitaan ”teerasia, suurempaa mallia”. Huonekalut antavat kuvaa interiööristä: Jernvallien kodissa oli senkki, lukollinen kirjakaappi ja kirjoituspöytä, soikea teepöytä, ruokapöytä ja paljon tuoleja, kullatulla kehyksellä koristettu peili ja seinäkello, leipävartaita ja taikinakaukalo, vesisaaveja ja pesusoikkoja, keinutuoli ja kaksi kehtoa. Palovahinkoluettelon mukaan perhe menetti myös valtaosan vaatteistaan; lastenvaateitakin niin paljon, ettei niitä pystynyt enää tarkasti arvioimaan. Epäilemättä tuli nieli myös lukollisen kirjakaapin sisällön, Raamatun, Postillan, lakikirjan ja monta muuta nidettä.
Turun paloa seuranneena talvena Matthias Jernvall jatkoi työtään kappalaisena ja saarnasi enimmäkseen kehruuhuoneen kirkossa Eteläkorttelissa. Näiden kuukausien aikana hän purki tuntojaan arkkiveisuksi, joka sai otsikon Wärsyt, joita yksi turkulainen M. J. ittekseen hyräili muistaissansa sitä kowaa ja haikiaa yötä 4:n ja 5:n päiwän wälillä syyskuussa w. 1827, jona hän Turun kaupungin palon tähden, ynnä tuhanten ystäwäinsä kanssa, täytyi lapsinensa paeta ja jättää majansa ja tawaransa tulen saalihiksi.
Jernvall asui perheineen Turussa, kunnes hän vuonna 1830 palasi lapsuudenseudulleen Somerolle kirkkoherraksi. Siellä hän myös menehtyi elokuussa 1832, 48-vuotiaana.
Hannu Salmi
Lähteet:
Palovahinkoilmoitus n:o 333, Palovahinkokomitea 1827–1836, Turun kaupunginarkisto.
Someron seurakunnan kuolleiden luettelo 1811–1858, Kansallisarkisto.
T:19 Henkikirja (1827), Turun ja Porin läänin henkikirjat, Kansallisarkisto.
Turun suomalaisen seurakunnan rippikirjat, Kansallisarkisto.
Kotivuori, Yrjö: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Matias Jernvall. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=12234>. Luettu 7.2.2026.
Salmi, Hannu: Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827. Otava, Helsinki 2022.