”Matti Kivinen oli siihen aikaan sukkela, kahdentoista ikäinen poika, jonka mielestä koko maailma oli pelkkää tanssia. Hän etsi vanhoja musketinluoteja sorasta linnan holveista; eräänä aamuna hän sattumalta löysi tuon maanalaisen käytävän suun ja läksi uteliaisuudesta katsomaan, minne aukko saattoi viedä.”
Zacharias Topelius (1818–1898) julkaisi sadun ”Tomtegubben i Åbo slott” (Turun linnan tonttu-ukko) vuonna 1849. Satu julkaistiin myöhemmin muokattuna kokoelmassa Läsning för barn (Lukemisia lapsille). Sadussa 12-vuotias poika Matti, ruotsinkielisessä alkuteoksessa Matts, löytää sattumalta maanalaisen käytävän, joka johtaa Turun linnalta Turun tuomiokirkolle. Matti jää ansaan käytävään, joka sortuu hänen edessään ja takanaan. Poika ei kuitenkaan jää ikuisiksi ajoiksi vangiksi maan alle. Hänet pelastaa Turun linnan tonttu-ukko, yli 700 vuotta vanha, lähes raunioksi muuttuneen linnan suojelija.
Romantiikan ajan sadussa 12-vuotias lapsi kohtaa menneisyyden rapistuvassa linnassa, paikassa, johon liittyy menetys ja ajan kuluminen. Menneisyyden materiaalisten jälkien tutkimiseen liittyy riemua, mutta myös vaara joutua raunioiden vangiksi. Musketinluotien keräämisestä alkunsa saanut huoleton seikkailu saa uuden merkityksen, kun aika kuluu. Haltijatontun pelastamasta Matista tulee aikuisena vanhan ränsistyneen keskiaikaisen linnan vahtimestari. Hän päätyy vaalimaan linnan aarteita ja kivisiä muureja vielä vanhuusiälläkin. Mutta yhden nuoruuden menetys ei riitä, vaan tonttu vaatii myös Matin jälkeläisiä menneiden aikojen muistomerkin vaalijoiksi. Ihmisikä on lyhyt suhteessa linnaan ja sen edustamaan pitkään menneisyyteen. Vastuu muistamisesta ja yhteisen perinnön säilyttämisestä siirtyy tontun mukaan sukupolvelta toiselle.
Topeliuksen satu vaikutti osaltaan siihen, että kiinnostus linnan restauroimiseen heräsi 1800-luvulla. Restauroimissuunnitelma tehtiin 1880-luvulla, ja samaan aikaan linnan tiloja otettiin museokäyttöön. Ensimmäiset entisöimistyöt tehtiin vuosina 1929–1933. Samaan aikaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alkupuolella lehdistössä Turun linnan tonttu-ukko esiintyi erilaisissa linnan entisöintiä ja kulttuuriperinnön vaalimista käsittelevissä teksteissä.
1840-luvulla Topelius käytti historiallisia henkilöitä ja tapahtumapaikkoja osana satunsa maailmaa. Kuvaukset linnan materiaalisuudesta ja rapistuneista paikoista sitoivat nykyaikaa kaukaiseen menneisyyteen. Tornit, salit ja portaikot muistuttivat linnan asukkaista ja elämästä, joka siellä oli joskus ollut. Vanha Turun linnan tonttu-ukko, paikan oma haltija, muisti menneet tapahtumat ja toimi välittäjänä menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä. Myöhemmin Topeliuksen romanttinen satukertomus on vedonnut monien lukijoiden mielikuvitukseen vaikuttaen osaltaan linnaan liitettyihin mielikuviin.
Vuonna 1910 Kotiseutu: Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattajassa ilmestynyt artikkeli ”Maanalaisista käytävistä” käsitteli maanalaisiin käytäviin liittyvää kiinnostusta ja historiallista mielikuvitusta niin Turussa kuin myös muissa eurooppalaisissa kaupungeissa. Teksti alkaa kuvauksella siitä, miten ruotsalainen vierailija tutustuu Turun linnaan Topeliuksen sadun innoittamana. Kuvaus havainnollistaa sitä, miten historialliset muistomerkit usein nähdään erilaisten kirjallisuuden luomien odotusten ja innoituksen valossa: ”[…] lukemattomat vanhat tarinat ja muistot ympäröivät ja kietovat katsojaa ja kuulijaa noissa vanhoissa saleissa. Topeliuksen Turun linnan tonttu-ukko oli lumonnut tämänkin muukalaisen – kuten hän itse väitti – jo hänen linnan portista astuessaan.”
Turun linnan tonttu-ukkoon viitattiin myös, kuten kuvattiin arkeologien ja museoalan ammattilaisten työtä kulttuuriperinnön tutkimuksen ja tallentamisen parissa. 1900-luvun alkupuolella eri alojen ammattilaisten yhteinen tehtävä kulttuuriperinnön säilyttämiseksi tuleville sukupolville rinnastettiin sadun kertomukseen ihmisen ja haltijatontun yhteisistä ponnisteluista linnan säilyttämiseksi tuhon ja unohduksen sijaan.
Elokuussa 1939, vain pari viikkoa ennen toisen maailmansodan alkamista, julkaistiin Suomen Kuvalehdessä artikkeli Turun linnan korjauksista:
”Linnassa, varsinkin sen vanhassa osassa on suoritettu melkoisia tutkimus- ja korjaustöitä, joiden pyrkimyksenä on ollut linnan restauraatio, entistäminen. […] Ja vaikka Turun linnan nykyiset tutkijat eivät löytäisikään sen uumenista Z. Topeliuksen kuvailemaa Turunlinnan tonttu-ukkoa, löytävät he ainakin sen ympäristön, jossa tonttu-ukon muistelemat tapaukset monia vuosisatoja sitten tapahtuivat, Turun linnan salaperäisen romantiikan.”
Talvi- ja jatkosota katkaisivat entisöimistyöt. 1280-luvulla perustettu Turun linna sai pahoja osumia vuoden 1941 pommituksissa. Päälinnan puuosat tuhoutuivat täysin tulipalossa. Sotien jälkeen restaurointityöt kestivät 15 vuotta. Linna avattiin entisöitynä yleisölle vuonna 1961.
Heidi Hakkarainen
Lähteet:
A.M. T., Maanalaisista käytävistä. Kotiseutu: Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja 1.3.1910. Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot.
Kommentarer till Tomtegubben i Åbo slott
Läsning för barn
Zacharias Topelius Skrifter – https://topelius.sls.fi
https://topelius.sls.fi/sv/collection/221/text/21604
Herman Paul, Key issues in Historical Theory. New York, Routledge 2015.
Kyllikki Penttilä, Turun linnan tonttu-ukon puheilla. Kansan kuvalehti 18.12.1831. Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot.
Zacharias Topelius, Lukemisia lapsille. 3:mas osa. WSOY, Porvoo 1893, s. 52. Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot.
Zacharias Topelius, Tomtegubben i Åbo slott. Sagor af Topelius, tredje samlingen. Wasenius, Helsingfors 1849. Kansalliskirjasto, Doria julkaisuarkisto.
Turun linnan menneisyyttä etsitään. Suomen Kuvalehti 12.8.1939. Kansalliskirjasto, digitaaliset aineistot.
Turun linna, Turku. Museovirasto restauroi. http://museovirastorestauroi.nba.fi/linnat/turun-linna