Aihearkisto: 1500-luku

1300-luku, 1500-luku, 1600-luku, 1700-luku

Pyhän Hengen kirkon kaupunkiympäristön 3D-malli

Kommentoi

Alkukesästä 2025 julkaistiin Turun Vähätorilla sijaitsevan Casagrandentalon ympäristön historiallisia aikatasoja esittelevä 3D-malli ja lisätyn todellisuuden sovellus (https://casagrandentalo.fi/omnia_vincit_amor/). Sovelluksen tilasi arkkitehti Benito Casagrande ja sen toteuttivat yhdessä Panu Savolainen, Control Reality ja Stereoscape.

Mallin tarkoituksena on havainnollistaa, miten Aurajoen Aninkaisten puoleinen ranta on kehittynyt 1300-luvun lopulta aina Turun paloon 1827. Mallissa ovat esillä aikatasot, jotka esittävät vuosien 1390, 1510, 1620, 1640, 1740 ja 1790 kaupunkia. Mallia voi katsella selaimessa, ja sovelluksen lataamalla se tarjoaa paikan päällä mahdollisuuden tarkastella puhelimen tai tabletin näytöllä, miltä juuri samassa kohdassa näytti satoja vuosia sitten.

Mallin pohjaksi on haalittu kaikki saatavilla oleva tieto kaupunkiympäristön historiasta. Aivan varhaisimmasta aikatasosta ei ole jäljellä juuri mitään rakennuksista kertovaa edes arkeologisessa aineistossa, joten keskiajan kaupunki edustaa tutkimukseen pohjaavaa valistunutta arvausta. Paikalla tuolloin sijainnut Pyhän Hengen talo ja sen kappeli on toteutettu muualta Ruotsista säilyneitä esimerkkejä mukaillen.

Vuoden 1790 aikatasossa näkyy palossa tuhoutunutta kaupunkia ja valkoisilla katkoviivoilla.

Keskeisessä osassa mallin kolmiulotteista historiakerrontaa on paikalla sijainnut Pyhän Hengen kirkko, joka rakennettiin Aninkaisiin Juhana III:n määräyksestä suomenkielisen seurakunnan kirkoksi 1500-luvun lopulla. Tämä aikanaan kaupunkikuvaa hallinnut monumentti purettiin suurimmilta osin Turun katuverkoston reguloinnin toimeenpanon myötä 1650-luvulla. Viimeiset rauniot määrättiin purettaviksi 1600-luvun lopulla. Nykyään kirkon arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä perustuksia on tallella Pyhän Hengen kappelissa.

Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa, kaupunkiympäristöä kuvaavia kirjallisia lähteitä on säilynyt runsaammin. Tästä syystä vuosien 1740 ja 1790 kaupunki on voitu mallintaa uskottavammin, ja tuoreimmassa aikatasossa useiden tonttien rakennuksista on jäljellä palovakuutusasiakirjoja ja katselmusasiakirjoja, joista käyvät ilmi jopa ikkunajaot ja julkisivuväritys.

Malli hyödyntää uutta teknologiaa, jossa puhelimen tai tabletin kamera tunnistaa olinpaikkansa kaupunkiympäristön geometriasta ja sijoittaa itsensä oikealle paikalle. Näin on mahdollista katsoa paikan päällä, millainen Aurajoen sivu-uoma lainehti vielä 1300-luvun lopulla nykyisen kirjaston ja Linnankadun kohdalla. Lisätty sovellus tuo kaupunkiympäristön historian kokemisen aiempaa konkreettisemmaksi ja lähemmäs arkikokemusta.

Panu Savolainen

1500-luku, 1600-luku

Herramme turkulaisia

Kommentoi

Tulliluetteloihin merkityt turkulaiset porvarisnimet olivat 1500-luvulla usein suomenkielisiä ja henkilökohtaisia. Seuraavan vuosisadan alkupuolella nimet lyhenivät niin, että esimerkiksi Vanhapässistä tuli Pässi. Näitä nimiä kirjattiin raastuvanoikeuden pöytäkirjoihin. Saman vuosisadan loppupuolella tulivat käyttöön ruotsinkieliset kaksiosaiset nimet, kuten Blomgren. Monet suvut ottivat käyttöönsä lähinnä latinasta tai ruotsista lainatun nimen. Niinpä esimerkiksi Ruskeapäästä tuli Miltopaeus ja Åhrapäästä Arppe. Monet porvarisnimet olivat huumori mielessä pitäen annettuja. Ne perustunevat yksittäisten henkilöiden erityispiirteisiin tai heille tapahtuneisiin sattumuksiin. Joka tapauksessa ne kertovat turkulaisten huumorintajusta. Mitä lienee tehnyt Jakob Kaalinkaataja? Oliko hän kaatuillut naapurin kaalimaalla iltamyöhään? 

Oman ryhmänsä muodostavat erityisesti 1500-luvulla käytetyt kaksiosaiset suomenkieliset nimet, jotka katoavat nimistöstä lähes täysin 1600-luvun alussa. Näillä nimillä on usein jotakin ominaisuutta kuvaava merkitys. Laajimman ja pisimpään käytössä säilyneen ryhmän näistä muodostavat pää-nimet. Vuonna 1549 mainitaan Knut Paljaspää ja vuonna 1609 Sigfrid Kokkapää ja Henrik Alapää. Vuoden 1632 porvariluettelossa näitä nimiä on vilisemällä: Anders Tasapää, Matts Isopää, Eskil Luupää, Eskil Ruskeapää, Thomas Åhrapää, Jöns Utupää, Mårten Kahrapää ja Nils Satopää.

Toisena ryhmänä olivat poika-nimet. Vuonna 1549 kaupungissa asui porvari Markus Hyvämuorinpoika ja vuonna 1582 Hans Muorinpoika. Olivatko 1609 mainitut Erik Miehenpoika ja Erik Arkapoika toistensa vastakohtia, ei selviä asiakirjoista. Ja mahtoiko vuonna 1574 mainittu Markus Hurmuripoika vastata nimeään?

Kaupungissa ei voinut olla samaan aikaan kahta porvaria, joilla oli sama nimi. Tämä olisi sekoittanut kaupankäynnin, sillä muissa kaupungeissa olevien kauppakumppanien piti olla varmoja tavaroiden lähettäjän ja tilaajan henkilöllisyydestä. Kun Turussa oli vuonna 1549 jo yksi Mickel Rakki, ei hänen porvarisoikeudet saanut Mickel-poikansa voinut kantaa samaa nimeä, vaan hänestä tuli Rakinpenikka. Saman logiikan mukaan vuonna 1632 saman tontin kahdella puolikkaalla asui kaksi Jöns-nimistä porvaria, Pillu ja Sianpillu.

Turun vuoden 1549 tulliluetteloon päätyivät myös porvareiden Jöns Suolenkääntäjän, Mickel Rakinpenikan ja Henrik Rajakarhun kaupunkiin tuomat suolaerät. Kansallisarkisto 233, Turun kaupungin tullitilit 1549, s. 9v.

Muita ominaisuuksia kuvaavia nimiä esiintyy mainituissa asiakirjoissa taajaan. Vuoden 1549 tulliluettelosta löytyvät Henrik Pahajalka, Lasse Mustakulli, Sigfrid Punasaapas, Lasse Mesileipä, Lasse Järvihauki, Henrik Paharauta ja Anders Karvatasku, jonka suku on saanut Turkuun kadunkin. Vuosisadan lopulla ja 1630-luvulla asiakirjoihin pääsivät esimerkiksi Anders Hassuparta, Jöran Suvikenkä, Mårten Lehmäkenkä, Filpus Mustasuu, Matts Tomuhousu (mylläri), Grels Huithattu, Thomas Suolenkääntäjä (makkarantekijä) ja Eskil Ymmyriäinen. Jotkin moderneilta tuntuvat sanat ovat vanhoja, mutta muuttaneet merkitystään, kuten 1584 mainitun Anna Rambon ja 1609 kirjatun Olof Persun nimet. Kaupungista löytyivät myös Helvetin Sigfrid, Piruntappaja, Paratiisin Maria, Pillunpalan leski ja Jöns Kissankenkä (teurastaja).

Ulkomaalaisilla valtaporvareilla oli sukunimensä, jotka kulkivat sukupolvesta toiseen, kuten Plagman, Såger ja Wittfooth. Alempi porvaristo käytti pelkkää patronyymiä tai usein sen talon nimeä, jonka perhe omisti. Tällaisia nimiä olivat esimerkiksi Anttila, Fläskilä, Kissala ja Tallila. Perheen nimi voitiin muokata myös talon nimestä, kuten esimerkiksi Fläskilästä saatu nimi Fläske. Erityisesti ulkomaisilla käsityöläisillä saattoi olla sukunimi, mutta siihenkin lisättiin yleensä ammatista kertova nimi Guldsmed, Skomakare tai Tynnebindare. Koko nimi saattoi kuulua siis Mårten Lambertz Skomakare – Mårten Lambertz suutari.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto 233–237, Turun kaupungin tullitilit 1549–1617; Raastuvanoikeuksien renovoidut tuomiokirjat (−1809), Turun kämnerinoikeuden tuomiokirjat (TKO) z:171−207 (1639─1700), Turun raastuvanoikeuden tuomiokirjat (TRO) z:1−67 (1623−1700) 

Turun kaupunginarkisto, Turun raastuvanoikeuden pöytäkirjat BIa:4 (1632)

1500-luku, 1600-luku

Turun Annikaisesta Karin Hakolaan

Kommentoi

Tunnetun runon mukaan Turun Annikainen istuu sillan pielessä vanhana naisena ja varoittelee nuoria neitoja lankeamasta saksalaisten kauppakestien pauloihin. Nämä kun viipyvät kaupungissa kauppaamassa tavaroitaan vain talvikauden ja purjehtivat heti ensimmäisellä avovedellä takaisin kotiseuduilleen.

Annikainen – tai Anikkainen – oli kokenut tämän petturuuden. Talvikauden hän syötti ja juotti kestiä tammikamarissaan. Ja sitten kesti hylkäsi hänet. Sanalla ”kesti” viitataan kuitenkin porvarisvalaa vannomattomaan mieheen, jolla oli raadin lupa myydä tuotteitaan kaupungissa vain tietyn ajan. Mikäli kesti olisi vannonut Turkuun porvarisvalan, hän olisi saanut asettua kaupunkiin pysyvästi. Kestin oli kuitenkin jätettävä kaupunki sakkojen uhalla. 

Suomalaiset tunnettiin sadat vuodet velhoina, jotka kykenivät hallitsemaan säitä ja tuulia. Laivalla oli hyvä olla suomalainen hädän sattuessa. Annikainenkin oli runon mukaan säiden haltija, sillä hän asettui kestille raivoissaan meren rantaan ja nostatti myrskyn, joka upotti kestin laivan. ”Kutti kutti kestin kelmi”, kuten runoelman eräs versio toteaa.

Olivatko turkulaiset naiset sitten yhtä heikkoja ja samaan aikaan vahvoja, kuin runo antaa ymmärtää? Esimerkiksi todellisesta elämästä käy porvarska – kauppiastaloaan hallitseva ja itsenäistä kauppaa harjoittava porvarisnainen – Karin Hakola. Karin syntyi Paraisten Kapellstrandin kartanossa vähäiseen suomalaisperäiseen rälssisukuun. Vuoden 1550 paikkeilla hän avioitui Turkuun kauppias Jakob Klemetsson Hakolan emännäksi nykyisen Suurtorin laidalle Brinkkalan taloa vastapäätä.

Karin Hakolan aviomiehet luetellaan Paraisten maantarkastusluettelossa vuonna 1606. KA 1672a, 29v.

Jakob Hakola toimi kauppiaana, Turun kaupunginkirjurina, kaupunginvoutina ja raatimiehenä. Hän kuoli vuoden 1590 alkupuolella. Karinia ei ajan tavan mukaan mainita asiakirjoissa ennen kuin leskenä, sillä perhettä edusti virallisissa asiakirjoissa sen pää, siis aviomiehen eläessä hän. Leskenä Karin oli perheensä pää. Esimerkiksi Karinin Saksasta tuomien tuotteiden nimikkeet monipuolistuivat huomattavasti hänen leskeytensä aikana. Suola, hunaja, pippuri, saippua, satulat, miekat, rihkamatavarat ja kankaat olivat näitä uutuuksia.

Karin avioitui uudelleen loppuvuodesta 1591 Matts Mårtenssonin kanssa, josta tuli Matts Hakola, raatimies ja pormestari. Hänen kuoltuaan vuoden 1602 jälkeen Karin avioitui kolmannen kerran vuonna 1606 rälssisäätyisen Lemun kirkkoherran pojan Erik Spåran kanssa. Tämä otti käyttöön nimen Erik Hakola ja kohosi raatimieheksi ja pormestariksi. 

Hakolan kauppiastalo tunnettiin luotettavana kauppakumppanina ympäri Itämerta, ja siksi tuntemattoman miehen oli edullisempaa esiintyä sen isäntänä. Erik oli Karinia huomattavasti nuorempi, syntynyt mahdollisesti 1570-luvulla, kun Karin oli puolestaan syntynyt viimeistään 1530-luvulla. Avioliitto ei kestänyt pitkään, sillä Karin haudattiin Turun tuomiokirkkoon jo 12.7.1609 varakkaalle porvarille sopivalla summalla. Erik kuoli vasta vuonna 1655 ja haudattiin myös tuomiokirkkoon.

Karin tiesi olevansa elämänsä ehtoossa solmiessaan viimeisen avioliittonsa. Nuori aviomies sai hänen rahansa käyttöönsä, mutta ei aivan kuten Annikaisen kohdalla. Karin nimittäin naitti tyttärentyttärensä Erikin veljelle ja sai tämän valvomaan perheen omaisuuden käyttöä. Erikillä oli lisäksi tuoda pesään oma laivansa ja menestyksekäs Pohjanmaan kauppansa. Karinin ensimmäisen avioliiton solmimisesta hänen kolmannen miehensä toisen puolison kuolemaan kului runsaat sata vuotta, eräänlainen ennätys sekin!

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto 261, Voudintilit, Turun tuomiokirkon tilit 1609, s. 23.

Kansallisarkisto 1672a, Voudintilit, Piikkiön kihlakunnan maantarkastusluettelossa vuodelta 1606, 29v. 

39 tarinaa 1600-luvun turkulaisnaisista. Turun museokeskuksen julkaisuja 85. Turun museokeskus. Turku 2019.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, SKVR IX1 98. Sääksmäki, Blåfield ja Varelius. Ritvalan Helka-virret, 1846. http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kvr-046370