Aihearkisto: 1700-luku

1600-luku, 1700-luku

Turun ympäröivä tulliaita

Kommentoi

Ruotsin valtakunnassa noudatettiin 1500-luvulta alkaen merkantilistista talouspolitiikkaa, joka merkitsi kruunun tarkkaa sääntelyä. Valtakunta tarvitsi rahaa sodankäyntiin, ja siksi 1600-luvulla säädettiin yhä uusia veroja. Yksi näistä oli vuonna 1622 perittäväksi määrätty pikkutulli kaupunkeihin tuoduista tavaroista. Kruunun etu vaati tulliaitojen pystyttämistä kaupunkien ympärille. Turkuakin ympäröi kyseisestä vuodesta lähtien tulliaita, jossa oli tulliportit tullitupineen. Tulliaidan rakentaminen ja ylläpitäminen oli porvareiden velvollisuus, ja jokaisella heistä oli oma pätkänsä aitaa hoidettavana. Tulleista huolehtivat tulliesimies, tullitarkastaja, tullikirjurit ja tullimiehet eli syökärit. Tulliaita kävi tarpeettomaksi vasta vuonna 1808, kun pikkutulli lakkautettiin.

*

Aidan rakenne vaihteli maaston muodosta riippuen. Eräissä kohdin siitä käytettiin nimitystä stadsgraven eli kaupunginoja, mikä kuvasi osuvasti sen rakennetta. Toisin paikoin aita oli tehty laudoista ja toisin tukeista. Kallioisilla mäillä puuaidan perustaksi koottiin kivivarustus. Mikään kaupunginmuuri rakenne ei siis ollut. Aidan pystyttäminen vei vuosia, sillä porvarit olivat vastahakoisia suorittamaan tätä rasitusta. Jos velvollisuus laiminlyötiin, sai siitä rangaistuksen. Esimerkiksi porvari Erik Nukarin leski Elin Persdotter oli jättänyt korjaamatta osuutensa, mutta hän lupasi korjata sen seuraavaan katselmukseen mennessä, mikä hänet velvoitettiin tekemään rangaistuksen uhalla.

Entisen tulliaidan perustuksia Turun Ryssän- eli Yliopistonmäellä. Kun kuva otettiin, seisoi sen kuvaaja Kaarinan pitäjän puolella tulliaitaa eli maaseudulla. Tulliaita merkitsi maaseudun muuttumista kaupungin alueeksi. Tulliaita merkitsi myös sitä, että sen kahden puolen noudatettiin eri lakeja ja erioikeuksia. Kirkko seisoi joka tapauksessa kaupungissakin keskellä kylää. Museovirasto.

Kaupunginaidan läpi ei saanut kulkea rangaistuksen uhalla kuin siihen määrätyistä porteista, jotka sijaitsivat Karjakadulla eli nykyisessä Uudenmaantullissa, josta tie johti Uudellemaalle ja Karjalaan, Hämeenkadulla akateemisen Hesen paikkeilla, josta kuljettiin Hämeeseen, sekä Aninkaistenkadulla Hotelli Helmen paikkeilla, josta päästiin Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Lisäksi tavaroiden tuontia valvottiin Aurajoen Multavierulla pikkutullissa ja Linnanpuomilla suuressa meritullissa.

Tulliportteihin kuuluivat myös vartiotornit. Tämä käy ilmi oikeusjutusta, jonka mukaan Petter Jessenhausenin renki Matts Mattsson oli vuonna 1639 työssä pikkutullin puomitornin luona tulliaitaa tekemässä. Hans Byggmästare pudotti tornista rautakangen huudettuaan ensin alhaalla olleille, että nämä varoisivat. Tästä tietämättömänä renki Matts sai kangen päähänsä. Asia todettiin puhtaaksi vahingoksi ja mieskin oli paranemassa.

Salaa kaupunkiin pyrkivät tullin välttelijät ja varkaat aiheuttivat aidalle jatkuvasti vahinkoa. Tullimiehet kyllä valvoivat aitaa, mutta lautojen irrottajia löytyi silti aina. Tulliporteillakin esiintyi ongelmia, sillä osa kaupunkiin tulijoista saattoi ratsastaa niistä täyttä laukkaa sisään tai tullimiehiä epäiltiin lahjusten ottamisesta.

*

Tulli tuli suorittaa kaikista kaupunkiin myytäväksi tuoduista tuotteista. Jos paraislainen emäntä halusi tuoda kaupunkiin myytäväksi vaikkapa kananmunia ja sukkaparin, oli hänen maksettava niistä tullimaksu tulliaidan portilla. Piika Brita Larsdotter toimi kuten pitikin, kun hän tullasi tulliportilla 44 kyynärää palttinaa, jotka hän toi myytäväksi kaupunkiin. Sen sijaan porvarisvaimo Anna Mattsdotter ajoi illalla kello yhdeksän neljä pukkia kaupunkiin Aninkaisten tulliportin kautta tullaamatta niitä. Pimeydessä tullimiehet eivät olleet havainneet vaimoa. Koska vaimo rikkoi tullisääntöä ensimmäistä kertaa, takavarikoitiin puolet pukeista.

Kaikki tullatut tuotteet tuli viedä torille tarjolle. Jos kauppaa käytiin jo tulliportilla, oli se laitonta etukauppaa. Porvari Gabriel Johansson syyllistyi moiseen ottaessaan Aninkaisten tulliportilla Jöran Vehkapuntarilta kolme kuormaa tavaraa.

Kaupungin karja vietiin aamuisin tulliporteista laitumelle joko kaupungin paimenen tai porvareiden perheen toimesta. Asessori Anders Gyllenkrook kertoi syyskuussa 1694, että hänen lehmänsä oli jäänyt paimenen huolimattomuuden vuoksi yöksi tulliaidan ulkopuolelle ja tullut susien syömäksi.

*

Tulliaita ei ollut vain fyysinen raja vaan myös henkinen. Sen sisäpuolella noudatettiin vuoden 1734 valtakunnanlakiin saakka 1350-luvulta periytynyttä kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia, joka määräsi erikseen porvariston elinkeinonharjoituksesta. Jokaisella kaupungilla oli omat erioikeutensa eli privilegionsa, joten niiden asema oli aina hieman poikkeava toisistaan. Lisäksi kaupungin raadilla oli pitkälle menevä oikeus hoitaa omaa aluettaan ja asukkaitaan koskevat asiat. Maaseudulla noudatettiin samalta ajalta olevaa maanlakia, jonka sisältö oli erilainen. Kaupungissa esimerkiksi pojat ja tyttäret perivät tasan, mutta maalla tytär vain kolmanneksen.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto (KA), Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat (TKO), z:171, 184–186, 201 (vuodet 1640, 1665, 1667, 1669, 1694).

Veli Pekka Toropainen 2025: Turun tulliaita 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran blogi. Julkaistu 27.9.2025.

Veli Pekka Toropainen 2017: Vuosikirja 2017 – sarjassaan kymmenes. Melkein maalla – lähes kaupungissa. Vuosikirja 2017. Toim. Sari Ahonen, Veli Pekka Toropainen, Päivi Kuusenlaakso, Olavi Hyvärinen. Turun seudun sukututkijat ry. Turku.

1600-luku, 1700-luku

Joulurauhanjulistus – Julfreden

Kommentoi

Porin maistraatin arkistossa säilytetään kirjaa, johon on kerätty vuosisatojen saatossa erilaisia valojen kaavoja pormestarista torivoutiin. Valojen joukossa on kuningas Kaarlen (isä Kaarle XI,  kuninkaana 1660-1697, tai poika Kaarle XII, kuninkaana 1697–1718) nimen mainitsemisesta päätellen 1600-luvun lopulle tai aivan 1700-luvun alkuun ajoittuva joulurauhan julistus sekä ruotsiksi että suomeksi. Joulurauhan kaavan ilmoitetaan olevan Turun kaupungissa julistetun. Blogin lukijoille toivotetaan tämän rauhanjulistuksen translitteroitujen versioiden myötä riemullista joulujuhlaa 2025!

Opå den Stormechtigste Högborns Fürstes och Herres, Hr Carls, Swäriges, Göthes och Wändes Konungz och Arffurstes, Stoorfurstes till Finlandh Hertigz ithi Skåne, Estlandh, Lijflandh, Carelen, Bremen, Werden, Stetijn, Pomeren, Cassuben och Wänden, Förstes till Rügen, Herres utöfwer Ingermanlandh och Wissmar; Så och PfalzGrewes wedh Reijn i Beijern, till Gülich, Cleve och Bergen Hertigz wägnar låther Hans Nåde Högwälborne Herren Landzhöfdingen sampt Borgmestere och Rådh her i Staden her medh 

  1. Först lyysse Juhl och Juhlfredt i så måtto, att hwar i synnerheet betencker och öfwerwäger Gudz nådige Barmhertighet och goda willia oss bewijst, i dett han sin enda Son oss till återlössningh skänkt och gifwit hafr. Hwilkens Solenne fest och åminnelsse wij uthi all Gudachtighet nu dhenne tilstundande juhlehögtijdh medh all som största wyrningh fijra och begå skohla, först och för all tingh flijteligen sökia till Gudz Huuss, dher Gudz Heliga och Saliggörande ord om dhetta nådige återlössningz wärcket förnimma, dett uthi wårt hierta betrachta och dheruthinnan ingalunda någon försumelsse taga.
  2. Her hooss och till dett andra förbiudes all kiöpenskap och handell, wijn, öhl och andre starcke drycker, emedan Gudz Helige ordh förhandlas och predijkes att uthsällias, swalg och dryckenskap afstyras, af hwilcket ett oskickeligit lefwerne kan förorsakas medh grofwa orden och Gudz Helge nampns förtörnelsse; hwarföre och her medh förbiudes alle kellare Swenner och krögare i medler tijdh medh 40 mk Sölfr. mt. straf tilgörandes någre drycker sedan klockan om aftonen Siu slagen är att uthtappa och försällia, detta hwar och een huusfader wille befinna, sitt huussfålck och innehafwande gäster medh flijt förhålla och all ting så laga, att Gudh främst och för all tingh tilböhrligen må prijsatt och af oss allom ährat warda.
  3. Och såsom här i Staden en stoor och lasteligh oordningh inrijtat och opkommen är medh dem som löpa kringh om Staden ropa och skrija lijka som dhe en diefwulsk hampn o menniskio skapnat bydt hade, hwarigenom Gudh och mången Gudhfruchtigh menniskia blijfr. förtörnadt, så på dett sådant såwehl nu på denne Höga fäst som alltijdh måtte förtagas, will man hwariom och enom Stadzens inwånars hafwa her medh befallat, dett dhe noga tilser, hwilka dhe uthi sine huuss intaga, hyssa och herbergera, så lagandes att werden icke niutter gästen något till onda, wem som hälst befinnes her emoth i någon måtto att bryta, den samme skall effter lagen och på dett högsta straffat warda.
  4. Man will och icke till dett fierde hafwa förbijgådt medh alsom största flijt hwariom och enom förmant, rådt och tilsagt hafwa, att dhe ett flijtigt och noga insende hafwa medh enden, besynnerligen för den halmen skull som för dhetta sedwanligit haar warit att införas och uthströös, att ingen understår sig någon halm uthi sine huuss bruka wid 40 mr. Smt. wite, på dett att icke någon skada dherigenom må förorsakas, och att den akyldige så wehl som de skyldige och oachtsamme icke må någon skada lijda.
  5. Sijdst och till ett besluth will man eij annars hafwa förmodat, uthan den dher een rätt christen är eller wara will, warder sigh föruthinnan betre besinnandes, än han kan åthwarnas och förmanas, doch dher någon sådant wehlment påbudh icke will achta, uthan dett på motwilligt wiss uthslåår, öfwerträder och af ijdell onska sigh heremoth förhåller den skall uthan försyyn tilböhrligen straffas och effter lag plichta och bötha. Her medh hwariom och enom en godh, helsosam och lyckelig juhl uthi all fredh och enighet på dett kärligaste önskat och befallat.

Finnonice

Sen Suriwaldian Corckiast Sucuisen Förstin ia Herran, Hr CARLEN, Ruotzin, Göthein ia Wändein Cuningan ia Perindöförstin, Suri Ruchtinan Suomessa, Hertua Skånijn, Estinmaala, Wiroihin, Carelin, Brehmin, Werdin, Stetin, Pomerin, Cassubin ia Wändin, Rügenin Ruchtinan, Ingerinmaan ia Wissmarin Herran, nijn miös PfaltzGrefwin Reihnin Beijerisä, Gülichin, Clewin ia Bergin Hertuan puolesta, anda Hänen Armons Surisukuinen Herra, Manherra sekä Borgmestari ia Radi täsä Caupungisa tämän cansa

  1. Ensin culutta joulu juhlan ja joulu juhlan rauhan, sillä tawalla että jokainen erinomaisest ajattele ia tutki Jumalan armolista laupiutta ia hyfvä tahto meille osotettua, sijnä, että Hän Hänen ainoan Poickans meile lunastuxexi lahjottanut ia andanut on, jonga corckia juhla ia jälkimuisto me caickella jumalisudella, nyt tänä lähestywäissnä joulun corckiana juhlana, sille caickein surimalla cunnialla käytämän ja pitämän pitä, ensin ja ennen caickia wiriäst edzimän Jumalan Huometta, sijnä Jumalan Pyhä ia autuax tekewäistä Sana, sijtä armolisesta lunastuxen työstä ymmärtämän, sitä meiden sydämesem tutkiman, ia sitä ei millen muoto takaperin jättämän.
  2. Sijnä tykönä ia toisexi kieldän caiki mymiset ia caupantegot, wijnain, oluen ia muitten wäkewäin juomain, silloin cuin Jumalan Pyhä Sana edespannan ia sarnatan, mymästä, nijn miös ylen syömys ja juopumus, iosta sijwotoin elämäkerta alunsa saa, julmain walain ja Jumalan pyhän Nijmen rickomisen cansa; Sen tähden myös tämän cansa kieltän caicki kellari palweliat ia krouarit sillä wällillä 40 markan hopia rahan Sakolla, ychtän siemettä, sitte cuin Skello echtosti Seitzemän lyönyt on, ulos laskemasta ia mymästä, tätä jokainen Perhen Isändä tule mielensjohdata, ia hänen huonens wäelle ia siselolewaisille wierahille wireydella edespanna, ia caicki asiat nijn laita, että Jumala ensist ia ennen caickia mahdolisest tulis ylitetyxi ia meildä caickilda cunnioitetuxi,
  3. Ja nijn cuin täsä Caupungisa yxi suuri ia laitetapa tapa ia wika ylesstullut on, nijtten cansa, jotka juoxewat ymbärins Caupungisa, hutawat ia rieckuwat, nijn cuin he, Perkelen muotoon ihmisen muodon muuttanet olisit, jonga cauta Jumala ia monda Jumalista Ihmistä tule wihoitettuxi; Nijn että sencaltainen nijn hyvin nytt tällä Corckialle Juhlalle, nijn cuin joka aicka pitä estettämän, olcon sis iocaizelle ia itzecullengin Caupungin asuwaiselle tämän cansa käsketty, että he tarkasti cadzowat, keitä he heidän huoneseens sisälle otta, holhowat ja maja suo, nijn laitain, ettei Isändä holho wierasta iohongun pahuuten, cukaihänäns lyötän tätä wastan jollakin tawalla rickowan se sama pitä lain jälken caicken surimast rangaistaman.
  4. Ei mennä neljenexi keetän myös ohidze, caikein suurimalla wireydellä jokaista ia idzecutakin olla käsketyn, neuwotun ia muistetun, että he wiriän ia tarkan cadzomuxen pitäwät walkian cabsa, erinomaisest olkein tähden joca ennen tätä tapa on ollut sisälle tuoda ja hojotta, ettei yxikän rohkene, olkia huonesans pitä, 40 mk hopia rahan sakolla sen pääle, ettei jocu wahingo sen cautta tapahduis ia ettei nijn see wiatoin cuin wicapäkin ia warin pitämätöin kärsis jotacuta wahingo.
  5. Wijmein ia päätöxexi tahdom nij mutoin olla toiwotun, wan se ioka oickia Christitty on eli olla tahto, paremin täsä idzens tutki, cuin hän taitan waroitetta ia neuwotta, cuitengin ettei jocu sencaldaisesta hywästä neuwosta tahdo wari otta, wan sen wastahacoisudella hyljä, ylidzekäy ia sulasta pahudesta idzens tätä wastan pitä, hänen pitä ilman muodoncatzomust täydelisest rangaistaman is lain jälken kärsimän ia sakoitettaman. Tämän cansa iocaitzelle ia idzecullengin, hyfwä, terwelistä ia onnelista joulun juhla caickesa rauhasa ia sowinos caikein rackahimast toiwotettu.

Veli Pekka Toropainen

Lähde:

Kansallisarkisto, Porin maistraatin arkisto, Ha:16, Valojen kaavat.

1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, 1900-luku

Kupittaan terveellinen vesi

Kommentoi

Kupittaan lähteen vesi on ollut tunnettua parantavilta vaikutuksiltaan jo 1600-luvulta lähtien. Seuraavalta vuosisadalta lähtien terveyslähteen suosio kasvoi ja veden juojien määrä lisääntyi niin, että paikalle rakennettiin 1800-luvun alussa näyttävät kaivohuonerakennukset. Tämä laitos oli myös alkuna Kupittaan alueen nousulle Turun huvittelukeskukseksi 1800-luvulla.

Kuppis eller St.Henriks hälsokälla. Vasemmalla näkyy Kupittaan lähteen kaivohuone ja muut rakennukset kuuluvat kaivohuoneeseen. Johan Jakob Reinberg 1853. Atelier Alppila, valokuvaaja, Eemeli Reuna, valokuvaaja. Reprokuva: Eija Karnisto / Turun kaupunginmuseo.

*

Elias Tillandz (1640−1693) oli ensimmäinen varsinaisen lääketieteellisen koulutuksen saanut professori Turun akatemiassa.  Häntä pidetään myös Suomen kasvitieteen isänä. Hänen virkakaudellaan potilaiden hoitamista vaikeutti huomattavasti sairaalan puute. Turun raastuvassa käsiteltiin kesäkuussa 1691 Tillandzin pyyntöä saada pystyttää sauna Pyhän Henrikin eli Kupittaan lähteelle, jotta siellä voitaisiin hoitaa sairaita. Raati suostui tähän pyyntöön, minkä jälkeen Tillandz kokeili lähteen vettä useiden sairauksien hoidossa. 

Turun seudulla ja erityisesti saaristossa esiintyi tuolloin paljon spitaalia eli lepraa. Siksi Tillandz esitti, että lähteen viereen rakennettaisiin erityinen sairashuone sen selvittämiseksi, voitaisiinko spitaalisia parantaa siellä. Alueelle rakennettiin esimerkiksi suomalainen sauna, jossa oli myös amme kylpyjä varten. Lopuksi alueelle rakennettiin lauta-aita estämään lepraa sairastavien ja muiden potilaiden välinen kanssakäyminen.

Johannes Ekelund (1712/1713−1746) oli puolestaan ensimmäinen Turun akatemian lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistunut lääkäri ja lääketieteen tohtori. Hänet julistettiin lääketieteen tohtoriksi vuonna 1743. Opintojensa loppuvaiheessa Ekelund väitteli tohtoriksi puolustaen joulukuussa 1741 latinankielistä väitöskirjaa Examen Chymico-Medicum fontis soterii Kuppisensis. Tutkimuksessa kuvattiin Kupittaan terveyslähteen veden ominaisuuksia sekä niitä sairauksia, joiden hoidossa vettä oli käytetty menestyksekkäästi. 

*

Kupittaan prunni eli kaivo saavutti suosiota terveyslähteenä 1700-luvun kuluessa. Vuonna 1783 vuosittaisten vedenjuojien määräksi ilmoitettiin 100−150, ja esimerkiksi vuonna 1781 heitä oli 137. Tuolloin laitoksessa oli lähdesali, apteekkisali sekä huone köyhille ja sairaille juojille. Piha oli katettu, jotta vieraat eivät joutuisi käyskentelemään sateessa ja auringossa. Esimerkiksi vuonna 1797 Kupittaan juonti alkoi kesäkuussa ja köyhillä oli oltava papintodistus siitä, että he olivat sairaita ja varattomia. Vuonna 1822 kaivohuoneella ilmoitettiin olevan keittäjättären, joka valmisti vieraiden ruoan. Tuolloin kaivonjuojia oli vuosittain 180−220. 

Evert Julius Bonsdorff (1810−1898) oli aikansa merkittävimpiä lääkäreitä Suomessa. Bonsdorff toimi vuodesta 1853 Kupittaan terveyslähteen esimiehenä, ja hän korosti muodin mukaista vesiparannusta muun hoidon osana. Kupittaan terveyslähteellä toimi 1800-luvulta kaivomestari, joka johti veden juontia ja muuta siihen liittyvää oheistoimintaa. Vettä tuli juoda tiettyinä aikoina säännöllisesti tietty määrä, eikä miten sattui, jotta sen terveysvaikutuksista olisi ollut hyötyä. Jatkossa suositeltiin lämpimiä ja kylmiä kylpyjä saksalaisen Karlsbader-mallin mukaan. Tarjolla oli myös pullotettua vettä, jota vieraat saattoivat viedä mukanaan kotiin. Vuonna 1913 Kupittaan vesi tutkittiin Ruotsissa ja siinä oli runsaasti radiumia, jolla katsottiin olevan terveyttä edistävä vaikutus.

*

Kupittaanpuisto muokattiin vuonna 1820 kylpylävieraiden käveltäväksi. Vuonna 1824 sinne päätettiin rakentaa Charles Bassin upeat kaivohuonerakennukset. Se käsitti 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla nykyisen puiston koillisosan, kylpylän alueen ja sitä ympäröivän pienen puistikon. Kupittaan puutarhakoulun toiminta alkoi alueella vuonna 1841 ja oppilaiden vastuulla oli hoitaa ympäröivää puistoa. Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmassa sijaitsi Kupittaantori, jonka poikki johti kulku varsinaiseen puistoon. Tori uudistettiin 1880-luvulla, jolloin sinne istutettiin mm. vieläkin paikalla kasvava poppeli.

Kaivohuoneen vieraille oli tarjolla vuokrattavia hevosia terveysajeluihin. Puistossa järjestettiin myös konsertteja ja ilotulituksia. Vähitellen ravintolatoiminta ja erilaiset esitykset laajenivat Kupittaan muihinkin osiin, joihin perustettiin ravintoloita. 1800-luvulla Kupittaa oli Turun huvittelukeskus, jota voisi verrata Kööpenhaminan Tivoliin. Kupittaan kaivohuonetoiminta päättyi vuonna 1885, kun vanhin kylpylärakennus paloi ja toinen huutokaupattiin siirrettäväksi pois. Juhlasali säilyi käyttämättömänä talvisotaan asti, jolloin se paloi. Nykyisin paikalla on enää lähdepaviljonki.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Veli Pekka Toropainen 2023: Kansanparantajasta lääketieteen professoriin – Sairauksien parantajat ja sairaanhoidon organisointi 1600-luvun Turussa. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 2/2023. https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/126013. Luettu 18.11.2025.

1700-luku

Minkälieaikainen Prusin patteri

Kommentoi

Taas Auran rannat, peltosarat näen
ja vanhain valtateiden kiemurteet,
ja kirkot Kaarinan ja Räntämäen –
Halisten kosken kuohuu veet
Ja Unikankareelta muurit temppelin
ylväänä kohoo yli maiseman;
niin tutunomaisna nään Prusin patterin
partaalla jokilaakson Maarian

Runosta ”Turun seutu” (v. 1934)

Vanhassa Maarian pitäjässä, Räntämäellä Vähäjoen itärannalla sijaitseva Prusin patteri on tarinoiden rikastama paikka. Kuten runosta käy ilmi, kohoaa se selvänä maamerkkinä. Tampereen tietä pitkin tuleville se oli ensimmäisiä mieleenpainuvia näkymiä. Vieressä sijaitsee nykyään Orionin tehdas. Patteri oli pitkään peltojen ympäröimä, ja erottui siis sitäkin selkeämmin maisemassa.

Vuoden 1697 tiluskartassa ”Prusin patteri” näkyy tyhjänä kukkulana peltojen keskellä karttapohjoisessa. Lähde: Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. MHA U Uudistuskartat ja -asiakirjat. A TURUN JA PORIN LÄÄNI. Turku. A105:61/1-2 Räntämäki; Tiluskartta ja selitys Räntämäen, Pappilan ja Virusmäen yksinäistalojen viljelyksistä (1697).

Mäkeä on kutsuttu myös nimellä Kapeenhaudantöykäs tai ”Kapehen haudan töykäs”, missä ”kape” on tarkoittanut Mikael Agricolan mukaan paholaista tai hiittä. Paikka tunnetaan myös nimellä Patterimäki. Monet nimet heijastuvat turkulaisten käsityksistä ja uskomuksista paikasta. Kummun on uskottu kätkeneen viikinkikuninkaan haudan, ja arkeologi A. M. Tallgren piti sitä vuonna 1902 paikalla käydessään hautakumpuna. Vuonna 1961 paikkaa tutkinut lehtori Veikko Lehtosalo totesi kummun alaosan olevan täysin luontainen ja maan kovaa ja karkeaa, minkä lisäksi rinne oli täynnä suuria kiviä. Ainoastaan yläosaan oli ajettu maata tykkipatterin perustuksia varten.

Varsinaisena patterinpaikkana mäkeä käytettiin ilmeisesti 1700-luvulla. Yleisimmin tarinoissa kerrotaan, että se olisi ollut käytössä isovihan (1713–1721) aikana. Jotkut tarinat liittävät sen myös pikkuvihan aikaan (1742–1743). Koska Ruotsin armeija oli jo antautunut Helsingissä ennen kuin Turku miehitettiin, on ajoitus epäuskottava. Patterin kerrotaan olleen käytössä myös Suomen sodassa (1808–1809). Ruotsalaisten valmisteleman patterin tarkoitus oli torjua pohjoisesta valtatietä pitkin Turkuun marssivia venäläisiä. Patterin on myös väitetty olevan Krimin sodan (1853–1856) aikainen. Tällainen tarinoiden ”vaeltaminen” ajanjaksosta toiseen ei ole harvinaista. Asiakirjalähteitä patterin alkuperästä ei ole tiedossa.

Patterin kasvillisuus on oma lukunsa. Etenkin laiduntaminen on luonut leimansa mäelle. Mahdollisesta esihistoriallisesta toiminnasta kertovina on tavattu sikoangervoa, ahdekauraa ja nurmilaukkaa. Alueella ei ole harmiota, joka on yleinen venäläissotilaita seurannut kasvi. Per Kalmin (1716–1779) Maariassa tekemien kokeilujen seurauksena alueelle lienee karannut sinivatukkaa ja konnantatarta. Patterin alueelle istutettiin 1900-luvun alussa lehtikuusia, joille paikalliset heti ”tekivät ilkitöitä”.

Prusin patterin arvoituksellisuutta täydentävät kummitustarinat. Lapsia oli kielletty leikkimästä mäellä, sillä kummulla taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden henget saattaisivat suuttua moisesta. Lapset vain innostuivat metelöimään paikalla entistä enemmän, mutta tiettävästi vihaisia henkiä ei ilmestynyt. Näitä kummitustarinoita on mahdollisesti ruokkinut laen rautaperäinen maa, joka keväisin värjää rinnettä pitkin valuvia sulamisvesiä verenpunaiseksi.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Ilta-Sanomat 20.6.1961

Kauhanen, Riku. Väärin haudattu sotamies: Kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä. Jyväskylä: Atena, 2018. 

Kotiseutu: Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja. Nro 8-9/1916.

Lehtosalo, V. Kertomus Maarian pitäjän alueella kesällä 1961 suoritetusta kiinteitten muinaisjäännösten inventoinnista. Kulttuuriympäristön palveluikkuna. kyppi.fi. https://www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.135714 (käytetty 4.12.2025)

Patru 11/1934

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja, 1909.

Siikkilä, Onni et al. Prusin patteri. Suomen Turku 4/1984. s. 4–5.

1600-luku, 1700-luku

Wittfooth, Turun tontti numero 1

Kommentoi

Kaupunkitonttien numerointi aloitettiin Ruotsin valtakunnassa 1600- ja 1700-lukujen vaihteen kahden puolen. Turussa vanhin tonttinumerointi on vuodelta 1712, mutta sitä muokattiin useaan otteeseen ennen vuoden 1827 paloa ja sitä seurannutta koko kaupungin mullistanutta uutta asemakaavaa.

Tontti numero 1 Daniel Gadolinin kartassa vuosilta 1754–1756. Karttaoikaisu: Tuovinen, Tapani 2010, Turun kaupunginmuseo. 

Kirkkokorttelin talo numero 1 oli Turun tonttinumeroissa aina ensimmäisenä. Talo sijaitsi Kirkon Jokikadun kulmassa Suurtorin varrella ja Aurajoen ylittävän sillan pielessä. Kaupankäynnin kannalta paikka torin, Aurajoen rantalaitureiden ja joen ylittäneen sillan kupeessa oli kaupungin parhaita.

Tontti on perustettu ja mitattu jo keskiajalla – itse asiassa kyse on kahdesta keskiaikaisesta tontista, jotka yhdistettiin vuonna 1674. Kyseessä lienee sama jokirannassa sijainnut muurattu talo, jonka kauppias Laurens Vadmal myi 1.7.1426 tuomiokirkolle korkeaan 200 kultanobelin ja 130 Turun markan hintaan. Mahdollisesti jo vuonna 1386 mainittu porvari Hinnekinus Vadmal asui tällä paikalla.

Reformaation myötä tuomiokirkko menetti tämän ja melkein kaikki muutkin omistuksensa kaupungilla. Torin laidan talon varhaisin keskiajan jälkeinen tunnettu omistaja on Luostarikorttelista paikalle noin vuonna 1609 muuttanut maustekauppias Peter Kryddkrämer l. Delring. Hän asui tässä 1620-luvun puoliväliin asti ja hänen leskensä Elsa vielä parikymmentä vuotta pidempään. Krydde-Periksi kutsuttu kauppias korotti paikalla sijainnutta kivitaloa, minkä jälkeen talon toisen kerroksen päädyssä oli torille päin avautunut ikkuna. Kuvaus talosta perustuu myöhemmän professori Martin Stodiuksen (s. 1590) muistitietoon lapsuudestaan, jolloin hänen päivittäinen koulutiensä vei maustekauppiaan talon ohitse. Talo sai vuonna 1647 uuden omistajan saksalaissyntyisestä miekanhiojamestari Salomon Ludwig Ståhlista, joka asui paikalla lähes 30 vuoden ajan. 

Peter Kryddkrämer oli omistanut myös Jokikadun varressa olleen naapuritontin, mutta myi sen vuonna 1624 pormestari Petter Jesenhausille. Pormestarin tapaan talon seuraavat asukkaat Gewert Bugenhagen ja Hans Stamer olivat lyypekkiläistaustaisia kauppiaita. Talo siirtyi vuonna 1649 edesmenneen pormestari Jesenhausin vävylle, kauppias Joachim Wittfoothille. Tämä osti sittemmin myös naapuri Ståhlin talon ja yhdisti Kirkon Jokikadun päädyn kaksi tonttia liittäen niihin myös talojen välissä sijainneen kujan. Niin sanotusta venäläisestä kartasta 1740-luvulta näemme, että tontilla jo keskiajalta lähtien sijainnut suuri kivitalo oli Jokikadun varrella.

Kaupungin tontin numero 1 paikka Aurajokirannassa. Kuva: Georg Haggrén.

Kirkkokorttelin tonttia numero 1 kutsuttiin kauppiassuku Wittfoothin nimellä. Suvun jäsenet asuivat paikalla 1780-luvulle asti. Heidän jälkeensä paikalle muutti myöhempi kauppaneuvos Jacob Johan Maexmontan. Hän yhdisti tähän Kirkon Jokikadulla sijainneen naapuritalo Spikerin, minkä jälkeen osa puurakennuksista korvattiin kivisillä. Maexmontanin talot vaurioituivat Turun palossa 1827 ja Engelin uudessa asemakaavassa ne jäivät puiston ja Itäisen Rantakadun alle. Nykyisin Wittfoothin talon ja tontin jäännökset kätkeytyvät puistonreunan, katualueen ja rantapenkereen alle. Arkeologisesti tontilta on niukasti tietoa, koska kaivauksia paikalla on tehty vain vähän. Tänä päivänä on vaikea kuvitella, että vaatimattoman katualueen kohdalla on aikoinaan sijainnut yksi kaupungin halutuimpia ja näyttävimpiä kauppiastaloja.

Georg Haggrén

1300-luku, 1500-luku, 1600-luku, 1700-luku

Pyhän Hengen kirkon kaupunkiympäristön 3D-malli

Kommentoi

Alkukesästä 2025 julkaistiin Turun Vähätorilla sijaitsevan Casagrandentalon ympäristön historiallisia aikatasoja esittelevä 3D-malli ja lisätyn todellisuuden sovellus (https://casagrandentalo.fi/omnia_vincit_amor/). Sovelluksen tilasi arkkitehti Benito Casagrande ja sen toteuttivat yhdessä Panu Savolainen, Control Reality ja Stereoscape.

Mallin tarkoituksena on havainnollistaa, miten Aurajoen Aninkaisten puoleinen ranta on kehittynyt 1300-luvun lopulta aina Turun paloon 1827. Mallissa ovat esillä aikatasot, jotka esittävät vuosien 1390, 1510, 1620, 1640, 1740 ja 1790 kaupunkia. Mallia voi katsella selaimessa, ja sovelluksen lataamalla se tarjoaa paikan päällä mahdollisuuden tarkastella puhelimen tai tabletin näytöllä, miltä juuri samassa kohdassa näytti satoja vuosia sitten.

Mallin pohjaksi on haalittu kaikki saatavilla oleva tieto kaupunkiympäristön historiasta. Aivan varhaisimmasta aikatasosta ei ole jäljellä juuri mitään rakennuksista kertovaa edes arkeologisessa aineistossa, joten keskiajan kaupunki edustaa tutkimukseen pohjaavaa valistunutta arvausta. Paikalla tuolloin sijainnut Pyhän Hengen talo ja sen kappeli on toteutettu muualta Ruotsista säilyneitä esimerkkejä mukaillen.

Vuoden 1790 aikatasossa näkyy palossa tuhoutunutta kaupunkia ja valkoisilla katkoviivoilla.

Keskeisessä osassa mallin kolmiulotteista historiakerrontaa on paikalla sijainnut Pyhän Hengen kirkko, joka rakennettiin Aninkaisiin Juhana III:n määräyksestä suomenkielisen seurakunnan kirkoksi 1500-luvun lopulla. Tämä aikanaan kaupunkikuvaa hallinnut monumentti purettiin suurimmilta osin Turun katuverkoston reguloinnin toimeenpanon myötä 1650-luvulla. Viimeiset rauniot määrättiin purettaviksi 1600-luvun lopulla. Nykyään kirkon arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä perustuksia on tallella Pyhän Hengen kappelissa.

Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa, kaupunkiympäristöä kuvaavia kirjallisia lähteitä on säilynyt runsaammin. Tästä syystä vuosien 1740 ja 1790 kaupunki on voitu mallintaa uskottavammin, ja tuoreimmassa aikatasossa useiden tonttien rakennuksista on jäljellä palovakuutusasiakirjoja ja katselmusasiakirjoja, joista käyvät ilmi jopa ikkunajaot ja julkisivuväritys.

Malli hyödyntää uutta teknologiaa, jossa puhelimen tai tabletin kamera tunnistaa olinpaikkansa kaupunkiympäristön geometriasta ja sijoittaa itsensä oikealle paikalle. Näin on mahdollista katsoa paikan päällä, millainen Aurajoen sivu-uoma lainehti vielä 1300-luvun lopulla nykyisen kirjaston ja Linnankadun kohdalla. Lisätty sovellus tuo kaupunkiympäristön historian kokemisen aiempaa konkreettisemmaksi ja lähemmäs arkikokemusta.

Panu Savolainen

1700-luku, 1800-luku

Sankariämpäri

Kommentoi

“Paloämpäri, nahkainen; neljä sivukappaletta, yksi pohjakappale; suussa ja saumojen kohdalla nahkasuikaleiden peittämät kovikkeet, samoin pohjan sisässä ristinmuotoinen sellainen. Köysikannike.”

Paloämpäri löytyy Luostarinmäeltä, museon kirjapainosta. Se on museon tietojen mukaan ostettu 6.8.1937 antiikkikauppias Ståhlmanilta Turusta, ja sen kylkeen on valkoisella maalattu merkintä palvelupaikasta. 

Palontorjuntavälineitä Luostarinmäellä. Kuva: Johanna Viitaharju/Turun kaupunginmuseo, 2021. 

Missä kaikessa tämä esine on ollut mukana? Mitä se kertoisi, jos osaisi puhua?

Nahkainen paloämpäri on sen verran hyvin säilynyt, että tositoimiin se tuskin on koskaan päässyt. Se ja sen kaltaiset ovat kuitenkin olleet tärkeässä roolissa, kun turkulaiset ovat vuosisatojen aikana torjuneet tulipaloja, enemmän tai vähemmän onnistuneesti.

Vuoden 1796 palovakuutusohjeistuksen mukaan jokaisessa vakuutetussa talossa piti olla kaksi käsiruiskua, kaksi palohakaa, kahdet tikapuut ja kaksi köysiluutaa sekä kaksi nahkasankoa ja muita astioita. Nahkasangot pysyivät käyttökelpoisina puisia paremmin, ja ne olivat myös puisia ämpäreitä kevyempiä ja kätevämpiä. Sangon pyöristetty pohja mahdollisti kontrolloidun vesivirran. 

Vettä piti saada palopaikalle mahdollisimman pian ja paljon. Luostarinmäellä ei ollut omia kaivoja, joten tulipaloihin varauduttiin keräämällä rännien avulla sadevettä tynnyreihin. Lähin yleinen kaivo oli kadulla Luostarimäen vieressä. 

Tulipalon sytyttyä sellaiset talonomistajat, joilla oli hevosia, velvoitettiin osallistumaan veden kuljetukseen. Muut kantoivat ämpäreillä ja saaveilla vettä palopaikalle ja muodostivat ämpäriketjuja.

Tietoja nahkaisen paloämpärin valmistajasta ei ole säilynyt, mutta sen tekeminen on vaatinut käsityöosaamista ja erilaisten materiaalien tuntemusta. Joissain nahkaämpäreissä kahva on punottu, toisissa on metalliosia.  Ämpäreitä ovat kenties valmistaneet suutarit, satulantekijät tai tynnyrintekijät sekä muut puuta ja metallia käsittelevät käsityöläiset. 

Ainakin jossain päin Eurooppaa nahkaämpäreiden tekeminen on kuulunut pyövelin velvollisuuksiin. Pyövelin toimeen kuului myös nylkeä raatoja, ja sen vuoksi heillä oli käytössään eläinten nahkoja, joista saattoi valmistaa ämpäreitäkin. 

Luostarinmäen nahkaisella paloämpärillä olisi monenlaista tarinoita kerrottavana: vuosien aikana se on tavannut lukuisia museovieraita opastetuilla kierroksilla. Kirjanpainaja ja muut museon työntekijät kertovat kävijöille Turun palosta ja siitä, miten liekkejä vastaan on taisteltu ämpärien, ruiskujen ja luutien voimin.

Pälvi Rantala

Lähteitä:

Luostarinmäen näyttelyteksti. 

Tiedonanto 6.11.2025. Susanna Lahtinen ja Maiju Tuisku, Turun kaupunginmuseo.

Dahlström, Svante: Turun palo 1827. Tutkimuksia Turun kaupungin rakennushistoriasta vuoteen 1843. Turun kaupungin historiallisen museon johtokunta 1930.

Kanto, Anneli: Pyöveli. Gummerus 2015.

Salmi, Hannu: Tunteiden palo. Turku liekeissä 1827. Otava 2022.

1700-luku

Johan Sommar, 1700-luvun juopuneiden putkaroudari

Kommentoi

Henkilöhistoriallisen tutkimuksen merkkipaaluna voi pitää Alain Corbinin tutkimusta Le Monde retrouvé de Louis-François Pinagot (1998). Teos pohjautui Corbinin päätökseen kirjoittaa elämäkerta satunnaisesta historian henkilöstä, ja kohteeksi valikoitui – kuin silmät kiinni sormen osoittamana – puukenkien tekijä Louis-François Pinagot (1798–1876). Hänestä ei ollut juurikaan historiallisia lähteitä, mutta Corbin rekonstruoi hajanaisista fragmenteista maailman ja ajan hänen ympärilleen.

Corbinin tutkimus oli mielessäni, kun törmäsin väitöskirjaa tehdessä yli vuosikymmen sitten Johan Sommar -nimiseen kaupunginvahtiin (1721/22–1771). Kun luin kämnerinoikeuden pöytäkirjoja, hän oli toistuvasti esillä todistajan ominaisuudessa. Sommar kertoi tuomioistuimelle havaintojaan kaduilla ja kapakoissa pidättämiensä turkulaisten humalatilan asteesta, sillä näkyvä humalatila eli julkijuopumus oli tuolloin, ja itse asiassa 1960-luvulle asti, rikoslaissa.

Johan Sommar oli todistamassa muun muassa lokakuussa 1760. Sommar kollegoineen oli ottanut kiinni kaupungilla juovuksissa keppien kanssa riehuneita suutarioppipoikia. Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat 2.10.1760. Kansallisarkisto.

Kiinnostuin kaupunginvahdista. Tuomioistuimen todistajankuvauksista piirtyi vähitellen esiin palasia persoonasta ja ihmisestä, josta ei ollut jäänyt kirjallisiin lähteisiin käytännössä mitään muita jälkiä. Sommar saattoi viedä pidättämilleen humalaisille putkaan kynttilän, syötävää ja juotavaa, mikä kertoo empaattisesta luonteesta.

Pohdin tuolloin vakavasti, että tekisin Sommarista elämäkerran Corbinin metodilla. Hänestä löytyi tuomioistuimen kirjauksien ohella vain maininta hautaamisesta ja kuolema punatautiin 49-vuotiaana vuonna 1771. Sommar oli naimisissa piian kanssa, ja heillä oli kaksi lasta. Jotain aikakauden oloista kertoo se, että heidän poikansa opiskeli Turun katedraalikoulussa ja Turun akatemiassa, ja suoritti sittemmin maanmittaritutkinnon. Perheessä ehkä nähtiin ja ymmärrettiin koulutuksen merkitys, jotta lasten ei tarvitsisi käyttää elämäänsä yöaikaiseen humalaisten roudailuun. 

Johan Sommarin elämä hukkuu historian hämärään, ja elämäkerta on toistaiseksi jäissä. Sitä saataneen odottaa vähintään vuosikymmeniä, sillä nyt on muuta tekemistä. 

Panu Savolainen

Kirjoittaja on Aalto-yliopiston arkkitehtuurin historian ja restauroinnin professori ja Turun yliopiston arkeologian ja historia-aineiden alumni.

1700-luku

Juslenius, rutto ja ruumisarkku

Kommentoi

Daniel Juslenius tunsi itsensä huonovointiseksi. Paiserutto oli levinnyt Itämeren rannoilla Suuren Pohjan sodan vuosina, ja syyskuussa 1710 se saapui Turkuun. Mietoisissa vuonna 1676 syntynyt Juslenius oli ensimmäisten sairastuneiden joukossa. Hän tunsi vointinsa päivä päivältä kehnommaksi. Silloin hän päätti eristäytyä kotiinsa ja lähetti palvelusväkensä pois, vaikka nämä kovasti vastustelivatkin. Kun olo vain heikkeni, Juslenius tilasi kotiinsa ruumisarkun ja asettui siihen pitkäkseen, sillä hän koki viimeisten hetkiensä koittaneen. Kirstussa hän olisi valmiina poisvietäväksi, eikä kantajien tarvitsisi pelätä tarttumista. Myöhemmin kerrottiin, että ruton riehuessa oli vaikeaa saada pappiakaan viimeisiä siunauksia antamaan, sillä taudin pelko oli hirmuinen.

Daniel Juslenius. Kuva: J. F. Martin, Historian kuvakokoelma, Museovirasto.

Ruton voima oli musertava. Sitä tiedettiin jo odottaakin, sillä kesäkuussa 1710 rutto oli saapunut Tukholmaan, todennäköisesti laivan mukana Pärnusta. Tauti koetteli kaupunkia seuraavaan vuoteen asti ja surmasi arvioiden mukaan 40 % asukkaista, ennen kaikkea köyhien kaupunginosien naisia ja lapsia. Syyskuussa 1710 rutto levisi Etelä-Suomeen, Turun lisäksi muun muassa Porvooseen ja Helsinkiin. Kun rutto vähitellen Turussa laantui tammikuussa 1711, se oli surmannut joka kolmannen kaupunkilaisen.

Vuonna 1710 Juslenius oli vasta 34-vuotias, parhaassa iässään. Hän oli saavuttanut mainetta tutkielmillaan Aboa vetus et nova (Vanha ja uusi Turku, 1700) ja Vindiciae Fennorum (Suomalaisten puolustus, 1703). Opettajan uransa Turun Akatemiassa hän oli aloittanut vuonna 1705 tultuaan filosofisen tiedekunnan apulaiseksi. Nyt Juslenius arveli viimeisen hetkensä koittaneen.

Kohtalo oli kuitenkin määrännyt toisin. Kun Juslenius oli maannut ruumisarkussa vuorokauden, hän tunsi olonsa yhtäkkiä paremmaksi. Hän nousi arkusta, ja jo muutaman päivän kuluessa hän tunsi voimiensa palautuvan.

Daniel Juslenius eli ruttovuoden jälkeen vielä pitkän elämän ja menehtyi vasta vuonna 1754, toimittuaan monissa maallisissa ja hengellisissä tehtävissä.  Mutta Suuren Pohjan sodan vuodet olivat ankarat. Ruton ja sodan lisäksi Turun kaupunkia kohtasi suurpalo toukokuussa 1711. Melkein neljäsosa kaupungista paloi maan tasalle. Juslenius menetti talonsa, melkein kaikki huonekalunsa ja suuren osan kirjastostaan.

Hannu Salmi

Lähteet:

Pietilä, Antti J.: Daniel Juslenius, hänen elämänsä ja vaikutuksensa. Tampereen kirjapaino, Tampere 1907.

Pitkäranta, Reijo: Juslenius, Daniel. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 17.10.2025)

Ranta, Raimo: Turun kaupungin historia 1600–1721. Turun kaupunki, Turku 1975.

Vuorinen, Heikki S. History of Plague Epidemics in Finland. Plague: Epidemics and Societies. Eds. Michel Signoli et al.Firenze University Press, Firenze 2007, 53-56.

1700-luku

Herman Spöring vanhemman mineraalikokoelma

Kommentoi

Herman Spöring istahti uupuneena mutta tyytyväisenä takaisin työpöytänsä ääreen. Hän oli juuri saattanut aloittelevan luonnontutkija Carolus Linnæuksen kotimatkalle Uppsalaan kestittyään häntä joitain päiviä sateisessa Turussa. Lopuksi hän oli vielä lainannut vähävaraiselle nuorukaiselle rahaa paluumatkaa varten. Oli lokakuu 1732.  

Georg Engelhardt Schröder: Herman Spöring vanhempi, 1756. http://libris.kb.se/bib/8205855

Spöring, joka oli toiminut vuodesta 1728 lähtien Turun Akatemian lääketieteen professorina, toivoi voineensa antaa inspiraatiota nuorelle opiskelijalle, olihan hän itsekin aikoinaan saanut paljon irti keskusteluista kokeneempien kollegojen kanssa. Tapaaminen olikin ollut kerrassaan miellyttävä. Spöring oli kehottanut Linnæusta hakeutumaan Alankomaihin, joka oli tärkeä luonnontieteen keskus. Hän oli myös esitellyt tälle simpukka- ja mineraalikokoelmaansa.

Spöring tiesi edustavansa vielä Isovihan ajoista toipuvassa Turussa uutta luonnontieteellistä ajattelua. Hänet oli valittu Suomen ensimmäisenä muodollisen yliopistokoulutuksen saaneena lääkärinä vain pari vuotta aikaisemmin jäseneksi samaan Uppsalan tiedeseuraan, joka oli rahoittanut myös Linnæuksen matkan. Turussa Spöring pyrki uudistamaan lääketieteen opetusta. Myös Akatemian rehtorina hän tulisi toimimaan kahdesti, ensin vuosina 1737–1738 ja myöhemmin vuosina 1746–1747.

Spöringiä pidettiin monilahjakkuutena, joka puhui useita kieliä. Kielitaidon ohella myös mineraalikokoelma oli tulosta vaikutteista, joille hän oli altistunut opiskellessaan Alankomaissa, Ranskassa ja Saksassa. Vastaavat kokoelmat ympäri 1700-luvun Eurooppaa kantoivat edelleen ajattelumalleja 1500- ja 1600-lukujen yksityiskokoelmista, kuriositeettikabineteista, joihin oli kerätty sekä luonnon että ihmisen muovaamia esineitä. Erityisesti Alankomaat oli tunnettu luonnontieteen ohella myös kuriositeettikaupan keskuksena jo yli sadan vuoden ajan.

Spöringin aikaan luonnontieteelliset näytteet olivatkin varastaneet pääroolin tieteessä teologisilta kirjoituksilta. Spöring keräsi opiskelijoidensa kanssa mineraalikokoelman, joka aloitti vuonna 1736 Turun Akatemian luonnontieteellisen kabinetin. Naturalie-kammaresta tulikin varsin mittava: esimerkiksi sen herbaariossa oli näytteitä parhaimmillaan 10 000 kasvilajista. Myös Spöringin kokoelma päätyi perinnöksi Akatemialle.

Mineraaleja. https://stockcake.com/

Myös Spöringin samannimiselle pojalle, joka syntyi Linnæuksen vierailun aikoihin, periytyi kiinnostus matkailuun. Spöring nuorempi sai mainetta osallistuttuaan James Cookin ensimmäiselle matkalle Tyynelle valtamerelle vuonna 1768. Toisaalta kivet liittyvät myös hänen tarinaansa: Aboa vetus Ars nova -museon muurissa voi yhä käydä ihailemassa Spöring nuoremman mukaan nimetyltä Tolaganlahden saarelta tuotua kiveä.

Kenties jotain tarttui Turun-vierailulta myös Linnæuksen ajatteluun. Linnæus, joka vuodesta 1762 tunnettiin nimellä Carl von Linné, oli kuin olikin siirtynyt heti matkansa jälkeen Alankomaihin. Vain kolme vuotta myöhemmin vuonna 1735 hän esitteli siellä kuuluisan taksonomiansa teoksessaan Systema naturæ. Kun Linnæus samassa työssä moittii Turun Akatemian kirjastoa “surkeaksi”, Spöringin mineraali- ja kivimuseota hän sen sijaan kehuu ”valikoimaltaan erinomaiseksi”.

Saara Penttinen

Lähteet:

Forsius, Arno: “Spöring, Herman Diedrich (1701–1747)”. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 9.10.2006. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002582 (Viitattu 2.10.2025)

Marjomaa Risto: “Spöring, Herman Dietrich (noin 1733–1771)”. Kansallisbiografia verkkojulkaisu, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 9.10.2006. Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-008155 (Viitattu 2.10.2025)

Siukonen, Jyrki: Mies palavassa hatussa. Professori Johan Welinin maailma. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2006.

Stén, Johan: Kulta-aika. Valistus ja luonnontieteet Turun Akatemiassa. Art House Oy, Helsinki 2021.