Aihearkisto: 1700-luku

1700-luku, 1800-luku, 1900-luku

Turun vanhat ampumaradat

Kommentoi

Tuliaseiden yleistyttyä tarvittiin alueita, joilla niiden käyttöä voitiin harjoitella turvallisesti ja paukkeen häiritsemättä. Turun sotaväen harjoituspaikkoina käytettiin 1700-luvulla esimerkiksi linnankenttää sekä Kaarinan kirkon läheistä hiekkanummea. Sittemmin hattujen sodan (1741–1743) aikana turkulaisporvarit harjoittelivat Nummenmäellä. Ei ole varmaa, liittyikö näihin harjoituksiin ammuntaa ladatuilla aseilla vai vain tahtimarssia ja kivääriotteita.

Vanhimpia tietoja varsinaisista ampumaradoista on Venäjän vallan ajalta. 2. Turun Tarkk’ampumapataljoonan ampumarata sijaitsi aluksi Kupittaalla, ja vuosisadan vaihteen jälkeen Kärsämäellä. Kupittaan ampumarata oli vuokrattu pataljoonalle 18.9.1882 tehdyllä sopimuksella 25 vuoden ajaksi. Alueella sijaitsi myös ruutivarasto ja ”maalinammuntahuoneita”. Sopimus purettiin 1899 ja rakennukset purettiin vuonna 1900, kun rata myytiin huutokaupalla. Kärsämäen eli ”Turun seisontapaikkasotaväen” rata valmistui vuosisadan lopulla, mutta sitä piti vielä kunnostaa. Hankala rata-alue sijaitsi vetelässä suossa. Turun pataljoonan miehistö teki radalla vuonna 1900 kuivaustöitä, ja ampumarata aidattiin 1901.

Ruotsinkielinen lehti-ilmoitus, ilmoituksen vasemmassa yläkulmassa piirroskuva miehestä ampumassa pyöreään tauluun.
Turun metsästysseuran ilmoitus Åbo Underrättelserissä syyskuussa 1874. Kuva: Åbo Underrättelser, 5.9.1874.

Turun metsästysseuralla oli oma, vuonna 1874 valmistunut ampumarata ”kaupungin laitumella”. Tätä tarkempaa tietoa sijainnista ei ole. Metsästysseuran radalla kisattiin esimerkiksi 17.6.1883 Helsingin Sporttiklubin järjestämä ampumakilpailu, josta ilmoitettiin Turun Lehdessä ”niille kunnioitettaville talonpoikaissäädystä, jotka haluavat ottaa osaa”. Toinen saman tahon järjestämä kilpailu pidettiin heti perään 28.6.1883. Ampumamatka oli 200 kyynärää (noin 118 metriä). 

Muillakin yhdistyksillä, kuten 1893 perustetulla Turun Ampumataidon Ystävillä oli omia ratoja. Seuralla oli rata vuonna 1903 Turun eteläisillä takamailla, parin kilometrin päässä Uudenmaan tullista. Määräysten kiristyttyä uusi rata toimi Kärsämäessä vuodesta 1922 alkaen. Rata piti lunastaa vuonna 1921 kahdelta maanomistajalta, sillä sen halki kulki Kaerlan ja Kärsämäen kylän raja.

Mustavalkoinen valokuva makaavista miehistä ampumassa kivääreillä maavallin takana. Ampujien takana kaksi seisaallaan seuraavaa miestä, taustalla näkyy laudoista rakennettu puuvaja.
Turun suojeluskuntapiirin ampumakilpailut Kärsämäen radalla vuonna 1925. Kuva: Varsinais-Suomen vartio: Turun suojeluskuntapiirin lehti 11–12/1925, s. 11.

Suojeluskunnille ampumaradat olivat ensisijaisen tärkeitä. Turun suojeluskunta käytti Kärsämäen ampumarataa, kunnes vuonna 1925 uusi rata valmistui Ispoisten kartanon maille, kaupungin ja Kaarinan kunnan rajalle. Rata oli tarkoitettu kaupunkilaisten käyttöön ja sijainti oli valittu niin, että turkulaiset pääsisivät radalle näppärästi. Rata sijaitsi metsäisten mäkien rajaamassa laaksossa, mikä vaiensi pauketta. Ampumaratoja oli 100, 150 ja 300 metrin matkoille. Vihkiäisten yhteydessä 28.6.1925 kehuttiin erityisesti radan ampumapaviljonkia. Kärsämäen radan käyttö jatkui samalla edelleen. Varsinais-Suomen Vartio kirjoitti uudesta radasta: ”Versokoon ja kasvakoon sen suojissa suomalainen ampumataito ja lujittukoon sen tanhuvilla voimakas isänmaan puolustamisen tahto.” Rata siirtyi kaupungille vuonna 1944, ja sen toiminta päättyi 1964. Radan paikalle rakennettiin kerrostaloja.

Riku Kauhanen

Lähteet: 

Aitamäki, Aaro. Turun seutu ja sotaväki: piirteitä alueen varuskunnallisesta kehityksestä ja sotilaselämästä. Turun kaupunki, 1991.

Ahola, Harri. Kartalta ja muistoista kadonneet. Turun Sanomat 1.3.2024.

Ampujain lehti: Suomen ampujain liiton äänenkannattaja 13/1930.

Länsisuomen Työmies 9.3.1901.

Turun Lehti 13.6.1883; 17.3.1900.

Sanomia Turusta 15.5.1874; 29.6.1900.

Uusi Aura 21.11.1899; 11.11.1923

Varsinais-Suomen vartio: Turun suojeluskuntapiirin lehti 9/1923.

Åbo Underrättelser 11.05.1874.

1600-luku, 1700-luku

Turun linnan vanki

Kommentoi

”On hirmuinen pakkainen”, kirjoitti Peter Schäfer Turun linnassa 3. maaliskuuta 1712. ”En voi kylmän tähden päällepitää kirjoittamista.” Schäfer oli virunut vankina jo viisi pitkää vuotta. Hän piti suomenkielistä päiväkirjaa, kirjoitti tapahtumiaan ja kokemuksiaan muistiin lähes päivittäin ja luki pietististä kirjallisuutta, jota hänelle salakuljetettiin säännöllisesti.

Turun linna Robert Wilhelm Ekmanin maalauksessa Talvikalastusta Turun linnan ulkopuolella, 1872 (yksityiskohta). Kuva: Kansallisgalleria.

Petter Schäfer (n. 1660–1729) oli aikakauden radikaaleja, Turun Akatemian maisteri, joka oli kokenut herätyksen jo opiskeluvuosinaan. Hän oli tutustunut Lars Ulstadiukseen, joka oli vuonna 1688 herättänyt kohua ja pahennusta, keskeyttänyt saarnan tuomiokirkossa ja alkanut itse soimata niin papistoa kuin kirkkokansaa. Schäferistä tuli Ulstadiuksen ajatusten kannattaja ja julistaja. Hän pakeni ulkomaille vuonna 1694 ja päätyi Lontoon kautta Pohjois-Amerikkaan, Uuden Ruotsin siirtokuntaan. Vuosisadan vaihteessa hän palasi kuitenkin Turkuun, mutta ajautui jälleen ristiriitoihin. Hän syytti luterilaisuutta vääräoppisuudesta ja esitti synkkiä ennustuksiaan. Hän kieltäytyi käymästä ehtoollisella, ja lopulta hänet ”vietiin linnaan fankiuteen” 8. huhtikuuta 1707.

Tutkintavankeuden aikana Schäferiä yritettiin taivutella pyörtämään sanansa, mutta hän kieltäytyi itsepintaisesti antamasta periksi: ”En tottele. Kiivaudessa olin piispaa vastaan. Löin pöytään 2 eli 3 kertaa. Panin myssin päähäni. Puhuin paljon ja rohkiasti piispan pahasta menosta.” Lopulta Schäfer tuomittiin kuolemaan vuonna 1709, mutta kuninkaallinen majesteetti armahti hänet. Pietismin leviämisen estämiseksi toisinajattelija päätettiin pitää vangittuna, ja hänet eristettiin Turun linnassa vuoteen 1713 asti. Silloin hänet siirrettiin venäläisten joukkojen lähestyessä Gävleen.

Petter Schäferin päiväkirja tarjoaa näköalan 1700-luvun alun maailmaan. Hän kuvaa kirjallisia töitään ja lukemiaan teoksia, mutta myös tarkasti niin paastoamistaan kuin saamiaan ruokiakin. Hän ei näytä olleen millään tavalla eristyksissä vaan sai jatkuvasti tietoja niin kaupungilta kuin maailmaltakin. Keväällä 1710 hänen korviinsa kantautui asessori Gyllenkrokin tyly kohtalo:

”Asessori Anders Gyllenkrok lankesi äkisti sillan päässä Wittfotin puodin edessä, löi suun ja nenän vereen, kannettiin kottia ja hetken perästä kuoli. Äkisti tapahtui.”

Linnan muurien sisälle kantautui tietoja myös sotarintamalta, kuningas Kaarle XII:n edesottamuksista. Schäfer kirjoitti 14. syyskuuta 1709:

”Kovat sanomat kuului kuningas Carl XII:sta. Venäläinen löi koko armeijan Ukrainassa Pultavan kaupungin tykönä: 27.6. on tappelus ollut. Kuningas on päässyt [paennut]. Postisanomat sanovat hänen olleen 28.8. Benderin kaupungissa kovin sairas. Hän on nyt Turkin maassa.”

Schäferin arkipäivässä vuorottelivat toisaalta rakkauden kaipuu ja himo, toisaalta paastoaminen ja oman ruumiin kurittaminen. Hän eli kipujen keskellä, sääriluita särki ja hampaatkin tuntuivat hajoavan:

”Vedin langalla ulos ensimmäisen, toisen sormella. Kaikki hampaat ovat vallallensa; en tainnut purra pehmiää leipää. Länteeni on ulos vaipunut, suu ajettunut; en tainnut puhua selkiästi. Koettelin vettä juoda, thee- ja caphe-, mutta ei auttanut. Minun täytyi jättää paasto hampaiden ja kovan skärbukin tähden.”

Kaiken tämän keskellä omalaatuista saarnaajaa kävi tapaamassa kaikenlaisia turkulaisia, ja hän lähetti viestejään, ”bladeja” ja ”zedeleitä”, tuttavilleen. Päiväkirjan lopulla tunnelma tiivistyy, kun venäläisten joukot lähestyvät, ja Turku tuntuu jäävän vihollisen käsiin. Schäferille hävitys oli todistusta hengellisestä harhautumisesta:

”Herra lyö heitä, ei he tunne; hän hävittää heitä, vaan ei he tottele. Jumala nähköön sen surkeuden päälle! Se hengellinen hävitys on surullisempaa ja vahingollisempaa kuin se ulkonainen, ajallinen. Ei kenkään tunne, ei tee oikiaa parannusta, aamen!”

Hannu Salmi

Lähteet:

Petter Schäfer: Minä Pietar ja minä Anna. Päiväkirja vuosilta 1707–1714. Toimittanut Matti Piispa. Otava, Helsinki 2000.

Esko M. Laine: Schäfer, Petter. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– Luettu 22.2.2026.

Yrjö Kotivuori: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Anders Gyllenkrok. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=2230>. Luettu 22.2.2026.

Yrjö Kotivuori: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Lars Ulstadius. Verkkojulkaisu 2005 <https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=2817>. Luettu 22.2.2026.

Yrjö Kotivuori: Ylioppilasmatrikkeli 1640–1852: Petter Schaefer. Verkkojulkaisu 2005, https://ylioppilasmatrikkeli.fi/henkilo.php?id=2565. Luettu 21.2.2026.

1700-luku

Turun Soitannollisen Seuran juuret

Kommentoi

Turun Soitannollinen Seura perustettiin vuonna 1790, ja se jatkaa toimintaansa yhä edelleen. Seuran sääntöjen sanotaan saaneen vaikutteita Tukholmassa toimineesta Utile dulci -seurasta, jonka haaraosastona voidaan pitää Turussa 1770 perustettua Aurora-seuraa. Kumpikaan näistä kirjallisista seuroista ei ollut vain musiikkiin keskittynyt yhdistys. 1700-luku oli erilaisten salaseurojen ja yhdistysten kulta-aikaa. Euroopassa perustettiin kaikkialla monia musiikkiyhdistyksiä. Voisiko jokin muu kuin Utile dulci -seura olla tärkeä vaikuttaja Turun Soitannolliselle Seuralle?

Euroopasta henkiset vaikutteet saapuivat Ruotsiin paitsi kirjallisina myös yksityisten henkilöiden mukanaan tuomina. Vuonna 1751 Ruotsin kuninkaaksi valittiin Schleswigissä syntynyt Adolf Fredrik. Hänen vaimonsa Lovisa Ulrika oli Preussin kuningas Fredrik Suuren sisar ja seuraavan kuninkaan Kustaa III:n äiti. Heillä oli läheinen yhteys Preussin hoviin, jonka konserttitoiminta oli esimerkkinä Berliinissä syntyneille porvarillisille musiikkiyhdistyksille.

Eräs niistä oli Musikausübende Gesellschaft, jonka säännöt kirjoitettiin 1749. Kun vertailee Musikausübende Gesellschaftin sääntöjä, jotka koostuvat 23 pykälästä, Turun Soitannollisen Seuran 5 luokkaan ja 48 paragrafiin jakautuviin sääntöihin, saa tulokseksi, että niistä 29 sisältö on asiallisesti sama kuin Musikausübende Gesellschaftin säännöissä. Siten 60 % Turun Soitannollisen Seuran säännöistä on johdettavissa esikuvaan Berliinissä yli 40 vuotta aiemmin. Sääntöjen eroja voisi selittää niiden syntymisten pitkä aikaero. Valistusajan henkinen ja yhteiskunnallinen kehitys oli muuttanut kaikkia toimintoja. Musikausübende Gesellschaftin säännöt luotiin ammattimuusikkojen toimesta ja heidän etujensa mukaisiksi, kun taas Turun Soitannollinen Seura oli yleishyödyllisempi ja suuntasi toimintansa musiikin harrastajien ohjaamiseen. Musikausübende Gesellschaftin aikana alkanut prosessi johti porvariston hallinnoimien julkisten konserttien syntymiseen.

Ensimmäiset julkiset konsertit Suomessa olivat Aurora-seuran järjestämät Pergolesin Stabat materin esitykset 19. elokuuta 1773 ja uudelleen vuotta myöhemmin Turussa. Sitten vetovastuun otti Turun Soitannollinen Seura, jonka vuosijuhla Kustaa III:n syntymäpäivänä sisälsi aina konsertin ja esitelmän jostain yleisesti kiinnostavasta aiheesta.

Kuvassa on piispa Jacob Gadolinin pääsylippu Turun Soitannollisen Seuran konsertteihin vuonna 1797. Seura on lainannut Vergiliukselta moton Ipse laetus citharam Apollo dabat, jonka vapaa suomennokseni kuuluu: Iloisena Apollo antoi käyttöömme lyyran.

Ilari Lehtinen

1700-luku, 1800-luku

Maisteri Porthanin palvelijana

Kommentoi

Kirjailija ja taidehistorioitsija Emil Nervander kierteli kesällä 1871 Ahvenanmaalla ja Varsinais-Suomessa perehtymässä suomalaisiin muinaismuistoihin. Nervanderin retkikunta oli saapunut Korppoon kartanolle, joka oli siihen aikaan Stigzeliuksen suvun hallussa. Seurue jäi ihmettelemään kartanon kauniita huonekaluja ja vanhoja vaakunoita. Samalla he tapasivat perheen iäkkään palvelijan, joka oli silmin nähden innostunut akateemisen väen saapumisesta. Vanhus alkoi kertoa ”maisteri Porthanista”, jonka palveluksessa hän oli kerran ollut ja jonka ”kunnianarvoisan aseman kansakunnan historiassa hänen silmänsä olivat ilokseen saaneet nähdä”. Nervander ei kuitenkaan voinut jäädä tarinoita kuuntelemaan, sillä hänellä oli tovereineen kiire jatkaa muinaismuistojen kartoitusta. Hän kirjasi kuitenkin toiveen, että joku ”ehtisi tallentaa hänen huuliltaan pian haipuvia kaikuja hänen nuoruudestaan”.

Kuuluisa turkulainen oppinut, kaunopuheisuuden professori Henrik Gabriel Porthan (1739–1804) oli kuollut 16. maaliskuuta 1804 Turussa, siis 67 vuotta Nervanderin kesäretkeä aikaisemmin. Nervander ei kerro kohtaamansa vanhuksen nimeä, mutta hänen on täytynyt olla Anna Maria Runér, joka Korppoon seurakunnan rippikirjan mukaan oli kartanon palveluksessa ja joka oli syntynyt vuonna 1780. Tapaamisen aikaan vanha palvelija oli jo kunnioitettavassa 91 vuoden iässä.

Mamselli Arfvidsson Lorens Pasch nuoremman kuvaamana, 1780. Kuva: Wikimedia Commons.

Anna Maria Runér eli tapaamisen jälkeen vielä pitkään ja oli lopulta maan iäkkäimpiä asukkaita. Hän menehtyi 25. huhtikuuta 1883, reilusti yli 102-vuotiaana. Kirkonkirjojen mukaan hän oli tullut Korppooseen Merimaskusta jo vuonna 1828, Stigzeliuksen perheen mukana, mutta oli sitä ennen ehtinyt kokea paljon. Jo lapsena hän oli päätynyt Ruotsiin, jossa hän työskenteli kuuluisan ennustajan Ulrica Arfvidssonin (1734–1801) palvelijana. Mamselli Arfvidsson oli tullut tunnetuksi Kustaa III:n ennustajana, ja Runér muisteli, miten monia tunnettuja henkilöitä kävi Arfvidssonin apua kysymässä vielä tämän viimeisinä vuosina. Tukholmasta Runér päätyi lopulta monien vaiheiden jälkeen Turkuun, ja hänet on merkitty Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjassa Turun akatemian lainopin professori Matthias Caloniuksen (1738–1817) talouteen vuosina 1800–1802. Juuri tuohon aikaan Runér tutustui paremmin myös Porthaniin. Åbo Tidningin vuonna 1883 julkaiseman muistokirjoituksen mukaan Porthan oli usein nähty vieras Caloniuksen kodissa, joka sijaitsi Pohjoiskorttelin tontilla 15. Professorin kotonaan järjestämät kokoontumiset olivat jääneet palvelijan mieleen samoin kuin opiskelijoiden monet kepposet.

Anna Maria Runérin nimi Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirjassa. Kansallisarkisto.

Todennäköisesti Anna Maria Runér tutustui Porthaniin hyvinkin läheisesti, sillä tämä ei ollut ainoastaan säännöllinen vieras vaan asui vähän aikaa Caloniuksen kodissa, kuten M. G. Schybergson on Porthan-elämäkerrassaan todennut ja kuten myös rippikirjasta voi havaita. Porthan oli kyllästynyt entisen asuntonsa huonoon kuntoon, etsi parempaa asuinsijaa ja pääsi väliaikaisesti kollegansa luo. Kaikesta päätellen Anna Maria Runér oli Caloniuksen pestaama, mutta Nervanderille vanhus muisteli nimenomaan Porthania, josta oli tullut suoranainen kulttihahmo 1860-luvulta lähtien. Tästä vanhus oli epäilemättä hyvin perillä.

Hannu Salmi

Lähteet:

”Dödsfall”, Åbo Tidning 5.5.1883.

G. C.: ”Den älsta kvinna jag känt”, Åbo Tidning 9.3.1905.

Forsstrand, Carl: Spåkvinnor och trollkarlar. Minnen och anteckningar från Gustaf III:s Stockholm. Hugo Gebers förlag, Stockholm 1913.Korppoon seurakunnan muuttaneiden luettelo 1821–1883, Kansallisarkisto.

Korppoon seurakunnan rippikirja 1850–1858, Kansallisarkisto.

Merimaskun seurakunnan rippikirja 1821–1827, Kansallisarkisto.

Nervander, Emil: Sommarresor i Finland. På Åland och i Åbo-trakten. G. W. Edlnds förlag, Helsingfors 1872.

Salste, Tuomas, Suomen vanhimmat ihmiset, https://www.tuomas.salste.net/suku/vanhimmat.html

Schybergson, M. G.: Henrik Gabriel Porthan. Lefnadsteckning. Senare delen. Svenska Litteratursällskapet i Finland, Helsingfors 1911.

Turun ruotsalaisen seurakunnan rippikirja 1798–1803, Kansallisarkisto.

1600-luku, 1700-luku

Turun ympäröivä tulliaita

Kommentoi

Ruotsin valtakunnassa noudatettiin 1500-luvulta alkaen merkantilistista talouspolitiikkaa, joka merkitsi kruunun tarkkaa sääntelyä. Valtakunta tarvitsi rahaa sodankäyntiin, ja siksi 1600-luvulla säädettiin yhä uusia veroja. Yksi näistä oli vuonna 1622 perittäväksi määrätty pikkutulli kaupunkeihin tuoduista tavaroista. Kruunun etu vaati tulliaitojen pystyttämistä kaupunkien ympärille. Turkuakin ympäröi kyseisestä vuodesta lähtien tulliaita, jossa oli tulliportit tullitupineen. Tulliaidan rakentaminen ja ylläpitäminen oli porvareiden velvollisuus, ja jokaisella heistä oli oma pätkänsä aitaa hoidettavana. Tulleista huolehtivat tulliesimies, tullitarkastaja, tullikirjurit ja tullimiehet eli syökärit. Tulliaita kävi tarpeettomaksi vasta vuonna 1808, kun pikkutulli lakkautettiin.

*

Aidan rakenne vaihteli maaston muodosta riippuen. Eräissä kohdin siitä käytettiin nimitystä stadsgraven eli kaupunginoja, mikä kuvasi osuvasti sen rakennetta. Toisin paikoin aita oli tehty laudoista ja toisin tukeista. Kallioisilla mäillä puuaidan perustaksi koottiin kivivarustus. Mikään kaupunginmuuri rakenne ei siis ollut. Aidan pystyttäminen vei vuosia, sillä porvarit olivat vastahakoisia suorittamaan tätä rasitusta. Jos velvollisuus laiminlyötiin, sai siitä rangaistuksen. Esimerkiksi porvari Erik Nukarin leski Elin Persdotter oli jättänyt korjaamatta osuutensa, mutta hän lupasi korjata sen seuraavaan katselmukseen mennessä, mikä hänet velvoitettiin tekemään rangaistuksen uhalla.

Entisen tulliaidan perustuksia Turun Ryssän- eli Yliopistonmäellä. Kun kuva otettiin, seisoi sen kuvaaja Kaarinan pitäjän puolella tulliaitaa eli maaseudulla. Tulliaita merkitsi maaseudun muuttumista kaupungin alueeksi. Tulliaita merkitsi myös sitä, että sen kahden puolen noudatettiin eri lakeja ja erioikeuksia. Kirkko seisoi joka tapauksessa kaupungissakin keskellä kylää. Museovirasto.

Kaupunginaidan läpi ei saanut kulkea rangaistuksen uhalla kuin siihen määrätyistä porteista, jotka sijaitsivat Karjakadulla eli nykyisessä Uudenmaantullissa, josta tie johti Uudellemaalle ja Karjalaan, Hämeenkadulla akateemisen Hesen paikkeilla, josta kuljettiin Hämeeseen, sekä Aninkaistenkadulla Hotelli Helmen paikkeilla, josta päästiin Satakuntaan ja Pohjanmaalle. Lisäksi tavaroiden tuontia valvottiin Aurajoen Multavierulla pikkutullissa ja Linnanpuomilla suuressa meritullissa.

Tulliportteihin kuuluivat myös vartiotornit. Tämä käy ilmi oikeusjutusta, jonka mukaan Petter Jessenhausenin renki Matts Mattsson oli vuonna 1639 työssä pikkutullin puomitornin luona tulliaitaa tekemässä. Hans Byggmästare pudotti tornista rautakangen huudettuaan ensin alhaalla olleille, että nämä varoisivat. Tästä tietämättömänä renki Matts sai kangen päähänsä. Asia todettiin puhtaaksi vahingoksi ja mieskin oli paranemassa.

Salaa kaupunkiin pyrkivät tullin välttelijät ja varkaat aiheuttivat aidalle jatkuvasti vahinkoa. Tullimiehet kyllä valvoivat aitaa, mutta lautojen irrottajia löytyi silti aina. Tulliporteillakin esiintyi ongelmia, sillä osa kaupunkiin tulijoista saattoi ratsastaa niistä täyttä laukkaa sisään tai tullimiehiä epäiltiin lahjusten ottamisesta.

*

Tulli tuli suorittaa kaikista kaupunkiin myytäväksi tuoduista tuotteista. Jos paraislainen emäntä halusi tuoda kaupunkiin myytäväksi vaikkapa kananmunia ja sukkaparin, oli hänen maksettava niistä tullimaksu tulliaidan portilla. Piika Brita Larsdotter toimi kuten pitikin, kun hän tullasi tulliportilla 44 kyynärää palttinaa, jotka hän toi myytäväksi kaupunkiin. Sen sijaan porvarisvaimo Anna Mattsdotter ajoi illalla kello yhdeksän neljä pukkia kaupunkiin Aninkaisten tulliportin kautta tullaamatta niitä. Pimeydessä tullimiehet eivät olleet havainneet vaimoa. Koska vaimo rikkoi tullisääntöä ensimmäistä kertaa, takavarikoitiin puolet pukeista.

Kaikki tullatut tuotteet tuli viedä torille tarjolle. Jos kauppaa käytiin jo tulliportilla, oli se laitonta etukauppaa. Porvari Gabriel Johansson syyllistyi moiseen ottaessaan Aninkaisten tulliportilla Jöran Vehkapuntarilta kolme kuormaa tavaraa.

Kaupungin karja vietiin aamuisin tulliporteista laitumelle joko kaupungin paimenen tai porvareiden perheen toimesta. Asessori Anders Gyllenkrook kertoi syyskuussa 1694, että hänen lehmänsä oli jäänyt paimenen huolimattomuuden vuoksi yöksi tulliaidan ulkopuolelle ja tullut susien syömäksi.

*

Tulliaita ei ollut vain fyysinen raja vaan myös henkinen. Sen sisäpuolella noudatettiin vuoden 1734 valtakunnanlakiin saakka 1350-luvulta periytynyttä kuningas Maunu Eerikinpojan kaupunginlakia, joka määräsi erikseen porvariston elinkeinonharjoituksesta. Jokaisella kaupungilla oli omat erioikeutensa eli privilegionsa, joten niiden asema oli aina hieman poikkeava toisistaan. Lisäksi kaupungin raadilla oli pitkälle menevä oikeus hoitaa omaa aluettaan ja asukkaitaan koskevat asiat. Maaseudulla noudatettiin samalta ajalta olevaa maanlakia, jonka sisältö oli erilainen. Kaupungissa esimerkiksi pojat ja tyttäret perivät tasan, mutta maalla tytär vain kolmanneksen.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Kansallisarkisto (KA), Turun kämnerinoikeuden pöytäkirjat (TKO), z:171, 184–186, 201 (vuodet 1640, 1665, 1667, 1669, 1694).

Veli Pekka Toropainen 2025: Turun tulliaita 1600-luvulla. Suomen Sukututkimusseuran blogi. Julkaistu 27.9.2025.

Veli Pekka Toropainen 2017: Vuosikirja 2017 – sarjassaan kymmenes. Melkein maalla – lähes kaupungissa. Vuosikirja 2017. Toim. Sari Ahonen, Veli Pekka Toropainen, Päivi Kuusenlaakso, Olavi Hyvärinen. Turun seudun sukututkijat ry. Turku.

1600-luku, 1700-luku

Joulurauhanjulistus – Julfreden

Kommentoi

Porin maistraatin arkistossa säilytetään kirjaa, johon on kerätty vuosisatojen saatossa erilaisia valojen kaavoja pormestarista torivoutiin. Valojen joukossa on kuningas Kaarlen (isä Kaarle XI,  kuninkaana 1660-1697, tai poika Kaarle XII, kuninkaana 1697–1718) nimen mainitsemisesta päätellen 1600-luvun lopulle tai aivan 1700-luvun alkuun ajoittuva joulurauhan julistus sekä ruotsiksi että suomeksi. Joulurauhan kaavan ilmoitetaan olevan Turun kaupungissa julistetun. Blogin lukijoille toivotetaan tämän rauhanjulistuksen translitteroitujen versioiden myötä riemullista joulujuhlaa 2025!

Opå den Stormechtigste Högborns Fürstes och Herres, Hr Carls, Swäriges, Göthes och Wändes Konungz och Arffurstes, Stoorfurstes till Finlandh Hertigz ithi Skåne, Estlandh, Lijflandh, Carelen, Bremen, Werden, Stetijn, Pomeren, Cassuben och Wänden, Förstes till Rügen, Herres utöfwer Ingermanlandh och Wissmar; Så och PfalzGrewes wedh Reijn i Beijern, till Gülich, Cleve och Bergen Hertigz wägnar låther Hans Nåde Högwälborne Herren Landzhöfdingen sampt Borgmestere och Rådh her i Staden her medh 

  1. Först lyysse Juhl och Juhlfredt i så måtto, att hwar i synnerheet betencker och öfwerwäger Gudz nådige Barmhertighet och goda willia oss bewijst, i dett han sin enda Son oss till återlössningh skänkt och gifwit hafr. Hwilkens Solenne fest och åminnelsse wij uthi all Gudachtighet nu dhenne tilstundande juhlehögtijdh medh all som största wyrningh fijra och begå skohla, först och för all tingh flijteligen sökia till Gudz Huuss, dher Gudz Heliga och Saliggörande ord om dhetta nådige återlössningz wärcket förnimma, dett uthi wårt hierta betrachta och dheruthinnan ingalunda någon försumelsse taga.
  2. Her hooss och till dett andra förbiudes all kiöpenskap och handell, wijn, öhl och andre starcke drycker, emedan Gudz Helige ordh förhandlas och predijkes att uthsällias, swalg och dryckenskap afstyras, af hwilcket ett oskickeligit lefwerne kan förorsakas medh grofwa orden och Gudz Helge nampns förtörnelsse; hwarföre och her medh förbiudes alle kellare Swenner och krögare i medler tijdh medh 40 mk Sölfr. mt. straf tilgörandes någre drycker sedan klockan om aftonen Siu slagen är att uthtappa och försällia, detta hwar och een huusfader wille befinna, sitt huussfålck och innehafwande gäster medh flijt förhålla och all ting så laga, att Gudh främst och för all tingh tilböhrligen må prijsatt och af oss allom ährat warda.
  3. Och såsom här i Staden en stoor och lasteligh oordningh inrijtat och opkommen är medh dem som löpa kringh om Staden ropa och skrija lijka som dhe en diefwulsk hampn o menniskio skapnat bydt hade, hwarigenom Gudh och mången Gudhfruchtigh menniskia blijfr. förtörnadt, så på dett sådant såwehl nu på denne Höga fäst som alltijdh måtte förtagas, will man hwariom och enom Stadzens inwånars hafwa her medh befallat, dett dhe noga tilser, hwilka dhe uthi sine huuss intaga, hyssa och herbergera, så lagandes att werden icke niutter gästen något till onda, wem som hälst befinnes her emoth i någon måtto att bryta, den samme skall effter lagen och på dett högsta straffat warda.
  4. Man will och icke till dett fierde hafwa förbijgådt medh alsom största flijt hwariom och enom förmant, rådt och tilsagt hafwa, att dhe ett flijtigt och noga insende hafwa medh enden, besynnerligen för den halmen skull som för dhetta sedwanligit haar warit att införas och uthströös, att ingen understår sig någon halm uthi sine huuss bruka wid 40 mr. Smt. wite, på dett att icke någon skada dherigenom må förorsakas, och att den akyldige så wehl som de skyldige och oachtsamme icke må någon skada lijda.
  5. Sijdst och till ett besluth will man eij annars hafwa förmodat, uthan den dher een rätt christen är eller wara will, warder sigh föruthinnan betre besinnandes, än han kan åthwarnas och förmanas, doch dher någon sådant wehlment påbudh icke will achta, uthan dett på motwilligt wiss uthslåår, öfwerträder och af ijdell onska sigh heremoth förhåller den skall uthan försyyn tilböhrligen straffas och effter lag plichta och bötha. Her medh hwariom och enom en godh, helsosam och lyckelig juhl uthi all fredh och enighet på dett kärligaste önskat och befallat.

Finnonice

Sen Suriwaldian Corckiast Sucuisen Förstin ia Herran, Hr CARLEN, Ruotzin, Göthein ia Wändein Cuningan ia Perindöförstin, Suri Ruchtinan Suomessa, Hertua Skånijn, Estinmaala, Wiroihin, Carelin, Brehmin, Werdin, Stetin, Pomerin, Cassubin ia Wändin, Rügenin Ruchtinan, Ingerinmaan ia Wissmarin Herran, nijn miös PfaltzGrefwin Reihnin Beijerisä, Gülichin, Clewin ia Bergin Hertuan puolesta, anda Hänen Armons Surisukuinen Herra, Manherra sekä Borgmestari ia Radi täsä Caupungisa tämän cansa

  1. Ensin culutta joulu juhlan ja joulu juhlan rauhan, sillä tawalla että jokainen erinomaisest ajattele ia tutki Jumalan armolista laupiutta ia hyfvä tahto meille osotettua, sijnä, että Hän Hänen ainoan Poickans meile lunastuxexi lahjottanut ia andanut on, jonga corckia juhla ia jälkimuisto me caickella jumalisudella, nyt tänä lähestywäissnä joulun corckiana juhlana, sille caickein surimalla cunnialla käytämän ja pitämän pitä, ensin ja ennen caickia wiriäst edzimän Jumalan Huometta, sijnä Jumalan Pyhä ia autuax tekewäistä Sana, sijtä armolisesta lunastuxen työstä ymmärtämän, sitä meiden sydämesem tutkiman, ia sitä ei millen muoto takaperin jättämän.
  2. Sijnä tykönä ia toisexi kieldän caiki mymiset ia caupantegot, wijnain, oluen ia muitten wäkewäin juomain, silloin cuin Jumalan Pyhä Sana edespannan ia sarnatan, mymästä, nijn miös ylen syömys ja juopumus, iosta sijwotoin elämäkerta alunsa saa, julmain walain ja Jumalan pyhän Nijmen rickomisen cansa; Sen tähden myös tämän cansa kieltän caicki kellari palweliat ia krouarit sillä wällillä 40 markan hopia rahan Sakolla, ychtän siemettä, sitte cuin Skello echtosti Seitzemän lyönyt on, ulos laskemasta ia mymästä, tätä jokainen Perhen Isändä tule mielensjohdata, ia hänen huonens wäelle ia siselolewaisille wierahille wireydella edespanna, ia caicki asiat nijn laita, että Jumala ensist ia ennen caickia mahdolisest tulis ylitetyxi ia meildä caickilda cunnioitetuxi,
  3. Ja nijn cuin täsä Caupungisa yxi suuri ia laitetapa tapa ia wika ylesstullut on, nijtten cansa, jotka juoxewat ymbärins Caupungisa, hutawat ia rieckuwat, nijn cuin he, Perkelen muotoon ihmisen muodon muuttanet olisit, jonga cauta Jumala ia monda Jumalista Ihmistä tule wihoitettuxi; Nijn että sencaltainen nijn hyvin nytt tällä Corckialle Juhlalle, nijn cuin joka aicka pitä estettämän, olcon sis iocaizelle ia itzecullengin Caupungin asuwaiselle tämän cansa käsketty, että he tarkasti cadzowat, keitä he heidän huoneseens sisälle otta, holhowat ja maja suo, nijn laitain, ettei Isändä holho wierasta iohongun pahuuten, cukaihänäns lyötän tätä wastan jollakin tawalla rickowan se sama pitä lain jälken caicken surimast rangaistaman.
  4. Ei mennä neljenexi keetän myös ohidze, caikein suurimalla wireydellä jokaista ia idzecutakin olla käsketyn, neuwotun ia muistetun, että he wiriän ia tarkan cadzomuxen pitäwät walkian cabsa, erinomaisest olkein tähden joca ennen tätä tapa on ollut sisälle tuoda ja hojotta, ettei yxikän rohkene, olkia huonesans pitä, 40 mk hopia rahan sakolla sen pääle, ettei jocu wahingo sen cautta tapahduis ia ettei nijn see wiatoin cuin wicapäkin ia warin pitämätöin kärsis jotacuta wahingo.
  5. Wijmein ia päätöxexi tahdom nij mutoin olla toiwotun, wan se ioka oickia Christitty on eli olla tahto, paremin täsä idzens tutki, cuin hän taitan waroitetta ia neuwotta, cuitengin ettei jocu sencaldaisesta hywästä neuwosta tahdo wari otta, wan sen wastahacoisudella hyljä, ylidzekäy ia sulasta pahudesta idzens tätä wastan pitä, hänen pitä ilman muodoncatzomust täydelisest rangaistaman is lain jälken kärsimän ia sakoitettaman. Tämän cansa iocaitzelle ia idzecullengin, hyfwä, terwelistä ia onnelista joulun juhla caickesa rauhasa ia sowinos caikein rackahimast toiwotettu.

Veli Pekka Toropainen

Lähde:

Kansallisarkisto, Porin maistraatin arkisto, Ha:16, Valojen kaavat.

1600-luku, 1700-luku, 1800-luku, 1900-luku

Kupittaan terveellinen vesi

Kommentoi

Kupittaan lähteen vesi on ollut tunnettua parantavilta vaikutuksiltaan jo 1600-luvulta lähtien. Seuraavalta vuosisadalta lähtien terveyslähteen suosio kasvoi ja veden juojien määrä lisääntyi niin, että paikalle rakennettiin 1800-luvun alussa näyttävät kaivohuonerakennukset. Tämä laitos oli myös alkuna Kupittaan alueen nousulle Turun huvittelukeskukseksi 1800-luvulla.

Kuppis eller St.Henriks hälsokälla. Vasemmalla näkyy Kupittaan lähteen kaivohuone ja muut rakennukset kuuluvat kaivohuoneeseen. Johan Jakob Reinberg 1853. Atelier Alppila, valokuvaaja, Eemeli Reuna, valokuvaaja. Reprokuva: Eija Karnisto / Turun kaupunginmuseo.

*

Elias Tillandz (1640−1693) oli ensimmäinen varsinaisen lääketieteellisen koulutuksen saanut professori Turun akatemiassa.  Häntä pidetään myös Suomen kasvitieteen isänä. Hänen virkakaudellaan potilaiden hoitamista vaikeutti huomattavasti sairaalan puute. Turun raastuvassa käsiteltiin kesäkuussa 1691 Tillandzin pyyntöä saada pystyttää sauna Pyhän Henrikin eli Kupittaan lähteelle, jotta siellä voitaisiin hoitaa sairaita. Raati suostui tähän pyyntöön, minkä jälkeen Tillandz kokeili lähteen vettä useiden sairauksien hoidossa. 

Turun seudulla ja erityisesti saaristossa esiintyi tuolloin paljon spitaalia eli lepraa. Siksi Tillandz esitti, että lähteen viereen rakennettaisiin erityinen sairashuone sen selvittämiseksi, voitaisiinko spitaalisia parantaa siellä. Alueelle rakennettiin esimerkiksi suomalainen sauna, jossa oli myös amme kylpyjä varten. Lopuksi alueelle rakennettiin lauta-aita estämään lepraa sairastavien ja muiden potilaiden välinen kanssakäyminen.

Johannes Ekelund (1712/1713−1746) oli puolestaan ensimmäinen Turun akatemian lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistunut lääkäri ja lääketieteen tohtori. Hänet julistettiin lääketieteen tohtoriksi vuonna 1743. Opintojensa loppuvaiheessa Ekelund väitteli tohtoriksi puolustaen joulukuussa 1741 latinankielistä väitöskirjaa Examen Chymico-Medicum fontis soterii Kuppisensis. Tutkimuksessa kuvattiin Kupittaan terveyslähteen veden ominaisuuksia sekä niitä sairauksia, joiden hoidossa vettä oli käytetty menestyksekkäästi. 

*

Kupittaan prunni eli kaivo saavutti suosiota terveyslähteenä 1700-luvun kuluessa. Vuonna 1783 vuosittaisten vedenjuojien määräksi ilmoitettiin 100−150, ja esimerkiksi vuonna 1781 heitä oli 137. Tuolloin laitoksessa oli lähdesali, apteekkisali sekä huone köyhille ja sairaille juojille. Piha oli katettu, jotta vieraat eivät joutuisi käyskentelemään sateessa ja auringossa. Esimerkiksi vuonna 1797 Kupittaan juonti alkoi kesäkuussa ja köyhillä oli oltava papintodistus siitä, että he olivat sairaita ja varattomia. Vuonna 1822 kaivohuoneella ilmoitettiin olevan keittäjättären, joka valmisti vieraiden ruoan. Tuolloin kaivonjuojia oli vuosittain 180−220. 

Evert Julius Bonsdorff (1810−1898) oli aikansa merkittävimpiä lääkäreitä Suomessa. Bonsdorff toimi vuodesta 1853 Kupittaan terveyslähteen esimiehenä, ja hän korosti muodin mukaista vesiparannusta muun hoidon osana. Kupittaan terveyslähteellä toimi 1800-luvulta kaivomestari, joka johti veden juontia ja muuta siihen liittyvää oheistoimintaa. Vettä tuli juoda tiettyinä aikoina säännöllisesti tietty määrä, eikä miten sattui, jotta sen terveysvaikutuksista olisi ollut hyötyä. Jatkossa suositeltiin lämpimiä ja kylmiä kylpyjä saksalaisen Karlsbader-mallin mukaan. Tarjolla oli myös pullotettua vettä, jota vieraat saattoivat viedä mukanaan kotiin. Vuonna 1913 Kupittaan vesi tutkittiin Ruotsissa ja siinä oli runsaasti radiumia, jolla katsottiin olevan terveyttä edistävä vaikutus.

*

Kupittaanpuisto muokattiin vuonna 1820 kylpylävieraiden käveltäväksi. Vuonna 1824 sinne päätettiin rakentaa Charles Bassin upeat kaivohuonerakennukset. Se käsitti 1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla nykyisen puiston koillisosan, kylpylän alueen ja sitä ympäröivän pienen puistikon. Kupittaan puutarhakoulun toiminta alkoi alueella vuonna 1841 ja oppilaiden vastuulla oli hoitaa ympäröivää puistoa. Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkäkadun kulmassa sijaitsi Kupittaantori, jonka poikki johti kulku varsinaiseen puistoon. Tori uudistettiin 1880-luvulla, jolloin sinne istutettiin mm. vieläkin paikalla kasvava poppeli.

Kaivohuoneen vieraille oli tarjolla vuokrattavia hevosia terveysajeluihin. Puistossa järjestettiin myös konsertteja ja ilotulituksia. Vähitellen ravintolatoiminta ja erilaiset esitykset laajenivat Kupittaan muihinkin osiin, joihin perustettiin ravintoloita. 1800-luvulla Kupittaa oli Turun huvittelukeskus, jota voisi verrata Kööpenhaminan Tivoliin. Kupittaan kaivohuonetoiminta päättyi vuonna 1885, kun vanhin kylpylärakennus paloi ja toinen huutokaupattiin siirrettäväksi pois. Juhlasali säilyi käyttämättömänä talvisotaan asti, jolloin se paloi. Nykyisin paikalla on enää lähdepaviljonki.

Veli Pekka Toropainen

Lähteet:

Veli Pekka Toropainen 2023: Kansanparantajasta lääketieteen professoriin – Sairauksien parantajat ja sairaanhoidon organisointi 1600-luvun Turussa. Ennen ja nyt: Historian tietosanomat 2/2023. https://journal.fi/ennenjanyt/article/view/126013. Luettu 18.11.2025.

1700-luku

Minkälieaikainen Prusin patteri

Kommentoi

Taas Auran rannat, peltosarat näen
ja vanhain valtateiden kiemurteet,
ja kirkot Kaarinan ja Räntämäen –
Halisten kosken kuohuu veet
Ja Unikankareelta muurit temppelin
ylväänä kohoo yli maiseman;
niin tutunomaisna nään Prusin patterin
partaalla jokilaakson Maarian

Runosta ”Turun seutu” (v. 1934)

Vanhassa Maarian pitäjässä, Räntämäellä Vähäjoen itärannalla sijaitseva Prusin patteri on tarinoiden rikastama paikka. Kuten runosta käy ilmi, kohoaa se selvänä maamerkkinä. Tampereen tietä pitkin tuleville se oli ensimmäisiä mieleenpainuvia näkymiä. Vieressä sijaitsee nykyään Orionin tehdas. Patteri oli pitkään peltojen ympäröimä, ja erottui siis sitäkin selkeämmin maisemassa.

Vuoden 1697 tiluskartassa ”Prusin patteri” näkyy tyhjänä kukkulana peltojen keskellä karttapohjoisessa. Lähde: Kansallisarkisto, Maanmittaushallituksen uudistusarkisto. MHA U Uudistuskartat ja -asiakirjat. A TURUN JA PORIN LÄÄNI. Turku. A105:61/1-2 Räntämäki; Tiluskartta ja selitys Räntämäen, Pappilan ja Virusmäen yksinäistalojen viljelyksistä (1697).

Mäkeä on kutsuttu myös nimellä Kapeenhaudantöykäs tai ”Kapehen haudan töykäs”, missä ”kape” on tarkoittanut Mikael Agricolan mukaan paholaista tai hiittä. Paikka tunnetaan myös nimellä Patterimäki. Monet nimet heijastuvat turkulaisten käsityksistä ja uskomuksista paikasta. Kummun on uskottu kätkeneen viikinkikuninkaan haudan, ja arkeologi A. M. Tallgren piti sitä vuonna 1902 paikalla käydessään hautakumpuna. Vuonna 1961 paikkaa tutkinut lehtori Veikko Lehtosalo totesi kummun alaosan olevan täysin luontainen ja maan kovaa ja karkeaa, minkä lisäksi rinne oli täynnä suuria kiviä. Ainoastaan yläosaan oli ajettu maata tykkipatterin perustuksia varten.

Varsinaisena patterinpaikkana mäkeä käytettiin ilmeisesti 1700-luvulla. Yleisimmin tarinoissa kerrotaan, että se olisi ollut käytössä isovihan (1713–1721) aikana. Jotkut tarinat liittävät sen myös pikkuvihan aikaan (1742–1743). Koska Ruotsin armeija oli jo antautunut Helsingissä ennen kuin Turku miehitettiin, on ajoitus epäuskottava. Patterin kerrotaan olleen käytössä myös Suomen sodassa (1808–1809). Ruotsalaisten valmisteleman patterin tarkoitus oli torjua pohjoisesta valtatietä pitkin Turkuun marssivia venäläisiä. Patterin on myös väitetty olevan Krimin sodan (1853–1856) aikainen. Tällainen tarinoiden ”vaeltaminen” ajanjaksosta toiseen ei ole harvinaista. Asiakirjalähteitä patterin alkuperästä ei ole tiedossa.

Patterin kasvillisuus on oma lukunsa. Etenkin laiduntaminen on luonut leimansa mäelle. Mahdollisesta esihistoriallisesta toiminnasta kertovina on tavattu sikoangervoa, ahdekauraa ja nurmilaukkaa. Alueella ei ole harmiota, joka on yleinen venäläissotilaita seurannut kasvi. Per Kalmin (1716–1779) Maariassa tekemien kokeilujen seurauksena alueelle lienee karannut sinivatukkaa ja konnantatarta. Patterin alueelle istutettiin 1900-luvun alussa lehtikuusia, joille paikalliset heti ”tekivät ilkitöitä”.

Prusin patterin arvoituksellisuutta täydentävät kummitustarinat. Lapsia oli kielletty leikkimästä mäellä, sillä kummulla taistelleiden ja kaatuneiden sotilaiden henget saattaisivat suuttua moisesta. Lapset vain innostuivat metelöimään paikalla entistä enemmän, mutta tiettävästi vihaisia henkiä ei ilmestynyt. Näitä kummitustarinoita on mahdollisesti ruokkinut laen rautaperäinen maa, joka keväisin värjää rinnettä pitkin valuvia sulamisvesiä verenpunaiseksi.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Ilta-Sanomat 20.6.1961

Kauhanen, Riku. Väärin haudattu sotamies: Kummitustarinoita Suomen taistelukentiltä. Jyväskylä: Atena, 2018. 

Kotiseutu: Suomen kotiseutututkimuksen äänenkannattaja. Nro 8-9/1916.

Lehtosalo, V. Kertomus Maarian pitäjän alueella kesällä 1961 suoritetusta kiinteitten muinaisjäännösten inventoinnista. Kulttuuriympäristön palveluikkuna. kyppi.fi. https://www.kyppi.fi/to.aspx?id=129.135714 (käytetty 4.12.2025)

Patru 11/1934

Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirja, 1909.

Siikkilä, Onni et al. Prusin patteri. Suomen Turku 4/1984. s. 4–5.

1600-luku, 1700-luku

Wittfooth, Turun tontti numero 1

Kommentoi

Kaupunkitonttien numerointi aloitettiin Ruotsin valtakunnassa 1600- ja 1700-lukujen vaihteen kahden puolen. Turussa vanhin tonttinumerointi on vuodelta 1712, mutta sitä muokattiin useaan otteeseen ennen vuoden 1827 paloa ja sitä seurannutta koko kaupungin mullistanutta uutta asemakaavaa.

Tontti numero 1 Daniel Gadolinin kartassa vuosilta 1754–1756. Karttaoikaisu: Tuovinen, Tapani 2010, Turun kaupunginmuseo. 

Kirkkokorttelin talo numero 1 oli Turun tonttinumeroissa aina ensimmäisenä. Talo sijaitsi Kirkon Jokikadun kulmassa Suurtorin varrella ja Aurajoen ylittävän sillan pielessä. Kaupankäynnin kannalta paikka torin, Aurajoen rantalaitureiden ja joen ylittäneen sillan kupeessa oli kaupungin parhaita.

Tontti on perustettu ja mitattu jo keskiajalla – itse asiassa kyse on kahdesta keskiaikaisesta tontista, jotka yhdistettiin vuonna 1674. Kyseessä lienee sama jokirannassa sijainnut muurattu talo, jonka kauppias Laurens Vadmal myi 1.7.1426 tuomiokirkolle korkeaan 200 kultanobelin ja 130 Turun markan hintaan. Mahdollisesti jo vuonna 1386 mainittu porvari Hinnekinus Vadmal asui tällä paikalla.

Reformaation myötä tuomiokirkko menetti tämän ja melkein kaikki muutkin omistuksensa kaupungilla. Torin laidan talon varhaisin keskiajan jälkeinen tunnettu omistaja on Luostarikorttelista paikalle noin vuonna 1609 muuttanut maustekauppias Peter Kryddkrämer l. Delring. Hän asui tässä 1620-luvun puoliväliin asti ja hänen leskensä Elsa vielä parikymmentä vuotta pidempään. Krydde-Periksi kutsuttu kauppias korotti paikalla sijainnutta kivitaloa, minkä jälkeen talon toisen kerroksen päädyssä oli torille päin avautunut ikkuna. Kuvaus talosta perustuu myöhemmän professori Martin Stodiuksen (s. 1590) muistitietoon lapsuudestaan, jolloin hänen päivittäinen koulutiensä vei maustekauppiaan talon ohitse. Talo sai vuonna 1647 uuden omistajan saksalaissyntyisestä miekanhiojamestari Salomon Ludwig Ståhlista, joka asui paikalla lähes 30 vuoden ajan. 

Peter Kryddkrämer oli omistanut myös Jokikadun varressa olleen naapuritontin, mutta myi sen vuonna 1624 pormestari Petter Jesenhausille. Pormestarin tapaan talon seuraavat asukkaat Gewert Bugenhagen ja Hans Stamer olivat lyypekkiläistaustaisia kauppiaita. Talo siirtyi vuonna 1649 edesmenneen pormestari Jesenhausin vävylle, kauppias Joachim Wittfoothille. Tämä osti sittemmin myös naapuri Ståhlin talon ja yhdisti Kirkon Jokikadun päädyn kaksi tonttia liittäen niihin myös talojen välissä sijainneen kujan. Niin sanotusta venäläisestä kartasta 1740-luvulta näemme, että tontilla jo keskiajalta lähtien sijainnut suuri kivitalo oli Jokikadun varrella.

Kaupungin tontin numero 1 paikka Aurajokirannassa. Kuva: Georg Haggrén.

Kirkkokorttelin tonttia numero 1 kutsuttiin kauppiassuku Wittfoothin nimellä. Suvun jäsenet asuivat paikalla 1780-luvulle asti. Heidän jälkeensä paikalle muutti myöhempi kauppaneuvos Jacob Johan Maexmontan. Hän yhdisti tähän Kirkon Jokikadulla sijainneen naapuritalo Spikerin, minkä jälkeen osa puurakennuksista korvattiin kivisillä. Maexmontanin talot vaurioituivat Turun palossa 1827 ja Engelin uudessa asemakaavassa ne jäivät puiston ja Itäisen Rantakadun alle. Nykyisin Wittfoothin talon ja tontin jäännökset kätkeytyvät puistonreunan, katualueen ja rantapenkereen alle. Arkeologisesti tontilta on niukasti tietoa, koska kaivauksia paikalla on tehty vain vähän. Tänä päivänä on vaikea kuvitella, että vaatimattoman katualueen kohdalla on aikoinaan sijainnut yksi kaupungin halutuimpia ja näyttävimpiä kauppiastaloja.

Georg Haggrén

1300-luku, 1500-luku, 1600-luku, 1700-luku

Pyhän Hengen kirkon kaupunkiympäristön 3D-malli

Kommentoi

Alkukesästä 2025 julkaistiin Turun Vähätorilla sijaitsevan Casagrandentalon ympäristön historiallisia aikatasoja esittelevä 3D-malli ja lisätyn todellisuuden sovellus (https://casagrandentalo.fi/omnia_vincit_amor/). Sovelluksen tilasi arkkitehti Benito Casagrande ja sen toteuttivat yhdessä Panu Savolainen, Control Reality ja Stereoscape.

Mallin tarkoituksena on havainnollistaa, miten Aurajoen Aninkaisten puoleinen ranta on kehittynyt 1300-luvun lopulta aina Turun paloon 1827. Mallissa ovat esillä aikatasot, jotka esittävät vuosien 1390, 1510, 1620, 1640, 1740 ja 1790 kaupunkia. Mallia voi katsella selaimessa, ja sovelluksen lataamalla se tarjoaa paikan päällä mahdollisuuden tarkastella puhelimen tai tabletin näytöllä, miltä juuri samassa kohdassa näytti satoja vuosia sitten.

Mallin pohjaksi on haalittu kaikki saatavilla oleva tieto kaupunkiympäristön historiasta. Aivan varhaisimmasta aikatasosta ei ole jäljellä juuri mitään rakennuksista kertovaa edes arkeologisessa aineistossa, joten keskiajan kaupunki edustaa tutkimukseen pohjaavaa valistunutta arvausta. Paikalla tuolloin sijainnut Pyhän Hengen talo ja sen kappeli on toteutettu muualta Ruotsista säilyneitä esimerkkejä mukaillen.

Vuoden 1790 aikatasossa näkyy palossa tuhoutunutta kaupunkia ja valkoisilla katkoviivoilla.

Keskeisessä osassa mallin kolmiulotteista historiakerrontaa on paikalla sijainnut Pyhän Hengen kirkko, joka rakennettiin Aninkaisiin Juhana III:n määräyksestä suomenkielisen seurakunnan kirkoksi 1500-luvun lopulla. Tämä aikanaan kaupunkikuvaa hallinnut monumentti purettiin suurimmilta osin Turun katuverkoston reguloinnin toimeenpanon myötä 1650-luvulla. Viimeiset rauniot määrättiin purettaviksi 1600-luvun lopulla. Nykyään kirkon arkeologisissa kaivauksissa löydettyjä perustuksia on tallella Pyhän Hengen kappelissa.

Kun tullaan lähemmäs nykyaikaa, kaupunkiympäristöä kuvaavia kirjallisia lähteitä on säilynyt runsaammin. Tästä syystä vuosien 1740 ja 1790 kaupunki on voitu mallintaa uskottavammin, ja tuoreimmassa aikatasossa useiden tonttien rakennuksista on jäljellä palovakuutusasiakirjoja ja katselmusasiakirjoja, joista käyvät ilmi jopa ikkunajaot ja julkisivuväritys.

Malli hyödyntää uutta teknologiaa, jossa puhelimen tai tabletin kamera tunnistaa olinpaikkansa kaupunkiympäristön geometriasta ja sijoittaa itsensä oikealle paikalle. Näin on mahdollista katsoa paikan päällä, millainen Aurajoen sivu-uoma lainehti vielä 1300-luvun lopulla nykyisen kirjaston ja Linnankadun kohdalla. Lisätty sovellus tuo kaupunkiympäristön historian kokemisen aiempaa konkreettisemmaksi ja lähemmäs arkikokemusta.

Panu Savolainen