Avainsana-arkisto: arkkitehtuuri

Turun palossa tuhoutunut kaupunkiympäristö

Turun palo 4.–5.9.1827 oli pohjoismaiden historian laajin kaupunkipalo. Palossa tuhoutunut kulttuuriperintö ja irtaimisto oli korvaamaton menetys, ja samaten palo oli arkkitehtuurikatastrofi. Siinä tuhoutui tuhansia rakennuksia, ja liekkeihin hävisi muun muassa kaupunginarkkitehti Christian Friedrich Schröderin (1722–1789) tuotannon valtaosa.

Palolta säilyneet alueet kaupunkia ympäröivillä mäillä – joista nykyaikaan on säilynyt vain Luostarinmäen rippeet – olivat vähävaraisten asuinalueita. Ne antavat siitä syystä verraten vääristyneen kuvan siitä, miltä kaupungin vauraamman väestön asuttama ydinkeskusta näytti ennen paloa.

Maisemakuvia ja piirustuksia palontakaisesta Turusta on säilynyt melko vähän, ja niistä melkein kaikki esittävät suunnilleen samaa kohtaa Aurajoen rannassa. Sen sijaan kaupunkiympäristöä ja rakennuksia kuvailevaa tekstiä on säilynyt kymmeniä tuhansia sivuja, palovakuutuksia, huutokauppa-asiakirjoja, katselmusasiakirjoja ja muuta viranomaisten tuottamaa materiaalia. Nämä aineistot sisältävät ikään kuin tekstimuotoisen koodin, jonka avulla suuri osa syyskuun 1827 palossa tuhoutuneesta kaupungista on luotavissa uudelleen silmien eteen kolmiulotteisena virtuaalimallina.

Turun Historian ja tulevaisuuden museo käynnisti vuonna 2018 hankkeen, jonka tähtäimessä oli mallintaa suurpalossa tuhoutunut kaupunki. Ensimmäinen virtuaalitodellisuuskokemus Suurtorin ympäristöstä julkaistiin pilottina alkuvuodesta 2019, ja koko malli valmistui asteittain vuoteen 2022 mennessä. Historiantutkimuksesta vastasi allekirjoittanut ja itse mallintamisesta ja kokemusrajapintojen luomisesta aluksi turkulainen CTRL Reality ja sittemmin helsinkiläinen Zoan.

Turku Åbo 1827 -virtuaaliympäristö herättää henkiin Turun palossa tuhoutuneen kaupungin. Kuvassa Hämeenkatua kohti itää. Korkea rakennus on hovioikeudenpresidentin virkatalo. https://digimuseo.fi/nayttelyt/turku-abo-1827/

Tutkimustyö toi esiin värikkään ja tiheästi rakennetun kaupungin, ja paljon myös sellaista arkkitehtuurin historiaa koskevaa perustutkimusaineistoa, joka odottaa yhä julkaisemistaan tieteellisissä artikkeleissa. Itse malli on toistaiseksi yleisön nähtävillä vain Digimuseon virtuaalinäyttelyssä (https://digimuseo.fi/nayttelyt/turku-abo-1827/) sekä Youtube-videoissa (esim. https://www.youtube.com/watch?v=pgEsegtkvks&list=PLjv1L3MBgATBfZbMmdFNNdVBZP0WlmYze&index=5), mutta Turun kaupunginmuseo luo sille uusia käyttäjärajapintoja ja kokemusalustoja aikanaan avattavassa Historian ja tulevaisuuden museossa.

Palontakaista Turkua esittävästä pienoismallista haaveiltiin jo 1900-luvun alussa. Svante Dahlström kirjoitti teoksessaan Turun palo (1929) että kokonaisvaltaisen ja tarkan tiedon kerääminen siitä, miltä Turku näytti ennen paloa, olisi mahdollista mutta työlästä. Nyt vihdoin tämä perustutkimus on tehty, joskaan lopputuloksena ei ollut fyysinen pienoismalli vaan digitaalinen mallinnus.

Panu Savolainen

Haaveet uimahallista kaatuivat moneen otteeseen

Syyskuussa 1936 Lintulan taloon, osoitteessa Eerikinkatu 7, avautui lähes 600-paikkainen elokuvateatteri Kino-Palatsi. Se valmistui tiloihin, joihin piti alun perin valmistua Turun ensimmäinen uimahalli. Merkkitapahtuma tarkoittikin jälleen uutta takaiskua haaveille uimahallista, joita oli elätelty kaupungissa jo pitkään.

Uinti- ja kylpemismahdollisuuksien parantaminen oli Turun kaupungin urheilulautakunnan kokousten kestopuheenaihe 1920- ja 1930-luvuilla. Haave uimahallista tuli julkilausutuksi viimeistään 1927, kun Turun Työväen Uimarit laati asiasta esityksen kaupungille. Jo seuraavan vuoden tammikuussa Uusi Aura uutisoi suunnitelmista rakentaa Turkuun urheilu- ja voimistelutalo, johon sisältyi myös uimahalli. Rakennuksen paikaksi kaavailtiin Linnankatu 24:n tonttia.

Näihin aikoihin Turussa palveli kaksi uimalaitosta, Kupittaalla ja Yleisellä käytävällä eli Ruissalon kansanpuistossa. Ensisijaisesti uusi uimahalli olisi mahdollistanut ympärivuotisen uintiharrastuksen kaupunkilaisille. Kausiluontoisuuden ohella uimalaitosten ongelmiksi koettiin muun muassa ensin mainitun riittämätön hygieniataso ja jälkimmäisen sijainti kaukana kaupungista. 

Uimahallihanke yhdistyi osaksi valtakunnallista ja eurooppalaista kehitystä. Lehdistö kirjoitti ahkerasti Pohjoismaihin valmistuneista uimahalleista ja Keski-Euroopan uimahalleja käsitteli esimerkiksi Vietti Nykäsen vuonna 1926 julkaistu tutkielma Nykyaikaisia uimahalleja. Osana tätä kehitystä Helsingin Yrjönkadulle avautui Suomen ensimmäinen uimahalli kesäkuussa 1928.

Suunnitelmia Olavinpuiston uimahallista esiteltiin lehdistössä syksyllä 1929. Uusi Aura 8.9.1929.

Kunnallinen uimahallihanke ei kuitenkaan edennyt Turussa. Sen seurauksena myös yksityiset tahot pyrkivät vastaamaan kaupunkilaisten huutavaan tarpeeseen. Asunto-osakeyhtiö Olavinpuiston yhteyteen suunniteltiin uimahallia vuosikymmenen taitteessa, mutta hanke kariutui yhtiön taloudellisten epäselvyyksien vuoksi.

Vaikka Uittamon uimalaitos valmistui kesäksi 1930, pyrkimykset uimahallin aikaansaamiseksi jatkuivat. Seuraavaksi sitä yritettiin aikaansaada asunto-osakeyhtiö Lintulan yhteyteen Eerikinkadulle. Rakennukseen sijoitettiin myös tennishalli, joka vihittiin käyttöön marraskuussa 1931. Uima-allas ehdittiin jopa valaa, mutta talousvaikeudet pysäyttivät uimahallin rakennustyöt tälläkin kertaa.

Kaupungilta anottiin avustusta uimahallin loppuunsaattamiseksi, mutta toimenpiteisiin ei ryhdytty. Rakennustyömaa oli pysähdyksissä seuraavat neljä vuotta, kunnes tilat päätettiin muuttaa elokuvateatteriksi. Kino-Palatsin tilojen suunnittelusta vastasi arkkitehti Erik Bryggman, joka oli osaltaan ratkaisemassa Turun uimahallikysymystä lähes kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Kaupungin ensimmäinen uimahalli valmistui Bryggmanin suunnitteleman Ylioppilastalo A:n yhteyteen vuonna 1954.

Joonas Kananen

Lähteet:

Turun kaupunginarkisto, Urheilulautakunnan pöytäkirjat 1922-1932 & 1933-1941.
Turun Sanomat, 9.6.1931, nro 151, 1.
Turunmaa 4.3.1930, nro 52, s. 1.
Uusi Aura, 26.1.1928, nro 24, 5.
Uusi Aura, 8.9.1929, nro 244, 4.
Uusi Aura, 3.12.1930, nro 328, 8.
Uusi Aura, 30.9.1936, nro 264, 4.

Turun lähiöostareiden helmiä

Suomen suurissa kaupungeissa ja myös Turussa on harvinaistuva rakennustyyppi, joka on katoamassa vaivihkaa: vanhuuden kynnykselle ehtineet lähiöostarit. Lähiöostareiden alamäki alkoi jo lama-aikana 1990-luvulla, ja nykyään niitä kuihduttaa entisestään vähittäiskaupan yltyvä keskittyminen suuryksiköihin. 

Suikkilan 1. ostari vuonna 2006. Kuva: Maarit Lassila, Turun kaupunginmuseo.

Turun ensimmäinen lähiöostari rakennettiin 1950-luvun lopulla Patterinhakaan, mutta lähiöostarien varsinaista kultakautta oli 1960-luku. Tuolloin kaikkiin uusiin lähiöihin rakennettiin basaarityyppiset lättähattuostarit, joihin alueen palvelut keskittyivät. 

Turussa on monia upeita lähiöostareita, joita uhkaa purkaminen. Ja osa on jo purettu. Esimerkiksi tunnetun arkkitehdin Pekka Pitkäsen suunnittelema Suikkilan 1. ostoskeskus on purku-uhan alla. Sen arkkitehtoninen arvo on kiistaton – rakennus on maan 1960-luvun kaupallisen arkkitehtuurin upeimpia. Toistaiseksi turvassa olevista esimerkeistä voisi nostaa esiin Varissuon ostarin, joka oli aikanaan Suomen ensimmäinen tien yläpuolelle rakennettu ostoskeskus.

Lähiöostareiden arvo ei ole vain arkkitehtuurissa. Ne antavat ja voivat antaa toimintamahdollisuuksia sellaisille toimijoille, joilla ei ole mahdollisuuksia vuokrata tilaa kliinisistä kehäteiden varsille pystytetyistä komplekseista kuten Myllystä. Lisäksi ostarin on alkuaan suunniteltu käveltävyyden ja autotta saavutettavuuden lähtökohdista. Helsingissä on useita esimerkkejä renessanssin kokeneista ostoskeskuksista, esimerkkien ääripäinä Munkkivuoren ostari sekä Kontulan ostari. 

Ostareita voisi hyvin peilata kauppahallien alhoon. Turun kauppahallin purkamista suunniteltiin 1950-luvulla, koska se katsottiin aikansa eläneeksi. Tuolloin vähän vajaan 60 vuoden ikään ehtinyttä aikansa ostoskeskusta pidettiin kulahtaneena. Onneksi se säilyi, sillä nykyään kauppahalli on turkulaisten rakastama ostos- ja lounaspaikka. Purkuaikeiden aikaan kauppahalli oli samanikäinen kuin turkulaisostarit nyt.

Kadonneita lähiöostareita tullaan vielä kaipaamaan. Niitä tulisikin suojella ja vaalia nyt, kun se on yhä mahdollista. Samaan aikaan kun olisi tehtävä liikenteellisiä toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja väestön ylipaino Suomessa yltyy, maankäytössä keskitetään kaupallisia palveluita kauas asutuksesta vahvistaen autonormatiivista elämäntapaa. 

Panu Savolainen