Avainsana-arkisto: naisyrittäjyys

1800-luku

Sopimatonta käytöstä harjoittava leipurinvaimo

Kommentoi

Vuonna 1879 säädetty elinkeinovapauslaki tarjosi naisille ensimmäistä kertaa oikeuden oman, itsenäisen elinkeinon harjoittamiselle. Täysin vapaata se ei ollut, sillä naimisissa olevat naiset pysyivät holhoojiensa edusmiehisyyden alaisina aina 1930-luvulle saakka – toisin sanoen he tarvitsivat elinkeinonsa harjoittamiselle miehensä suostumuksen.  Sitä ei aina ollut helppo saada, kuten Amanda Caleniuksen (1846–1890) tapaus osoittaa.

Leipurimestari August Caleniuksen kanssa naimisissa ollut Amanda aloitti liiketoimintansa jo vuonna 1879,  jolloin hän ilmoitti myyvänsä omiin nimiinsä mämmiä, piirakoita, pasteijoita ja torttuja sekä tuoreita munia. Amanda piti myös pitopalvelua, joka järjesti häitä ja juhlia maksua vastaan. Lisäksi hän huusi huutokaupasta itselleen vuodeksi ravintolaoikeudet Ruissalon kansanpuistossa sijainneesta Allmänna Promenadenista 500 markalla. Kaksi vuotta myöhemmin hän maksoi oikeuksista 1 000 markkaa, mutta Maistraatti katsoi, ettei hän enää ollut tähän tehtävään kelvollinen. Syynä olivat toistuvat kahnaukset virkavallan kanssa, juhlissa esiintyneet järjestyshäiriöt, poliisin halventaminen sekä sopimaton käytös. 

Ryhmäkuva Ruissalon kansanpuistossa sijainneelta Allmänna Promenadenin terassilta vuodelta 1894. Kuvaajana Axel Tammelander, Vapriikin kuva-arkisto.

Amanda ei kuitenkaan antanut periksi. Hän hankki itselleen oikeudet viinien myyntiin, vuokrasi Iso-Heikkilästä lukaalin häitä ja juhlia varten, hankki käyttöönsä myyntipaikan Aleksanterin torilta sekä alkoi ylläpitää kylpylaitosta. Vuoden 1886 alussa Amandan toimet saavuttivat kuitenkin mittasuhteet, jotka eivät enää saaneet hänen miehensä suostumusta, vaan tämä ilmoitti paikallislehdissä kieltävänsä muiden käymästä vaimonsa kanssa kauppaa tai myymästä hänelle tavaroita velaksi.

Leipuri August Caleniuksen paikallislehteen laittama ilmoitus liiketoiminnan kieltämisestä hänen vaimonsa kanssa, Turun Lehti 23.3.1886 no 23

Syy kiellolle selvisi nopeasti. Ensin Amanda ilmoitti lopettavansa liiketoiminnan. Seuraavaksi hänen miehensä ilmoitti pariskunnan tehneen konkurssin ja hänen vaimonsa poistuneen kaupungista. Amanda oli nimittäin saanut syytteet poliisiin kohdistuneesta kunnianloukkauksesta sekä kiroilemisesta. Varojen puutteessa hänet oli määrätty vankeuteen 24 päivän ajaksi. Lisäksi kävi ilmi, että Amanda oli ostanut huutokaupasta velaksi suuren määrän juhlakäyttöön tarkoitettuja huonekaluja ja jättänyt laskunsa maksamatta. 

Oikeuteen Amanda päätyi kuitenkin vasta heinäkuussa, jolloin häntä syytettiin Helsingissä ravintolan laittomasta ylläpitämisestä, luvattomasta oluen anniskelusta sekä pyhäpäivän rikkomisesta. Tämä ei saanut Amandaa muuttamaan tapojaan, vaan monen muun pienimuotoista kauppaa harjoittaneen naisen tapaan hänen oli toimeentulonsa turvatakseen kerta toisensa jälkeen turvauduttava luvattomaan oluenmyyntiin, josta häntä rangaistiin viimeisen kerran Hangossa vuoden 1890 lopulla.

Jarkko Keskinen

Lähteet:

Keisarillisen Majesteetin armollinen asetus 31.3.1879.

Aura 1.10.1885 no 115 (viinin myyntioikeudesta); 23.3.1886 no 35 (kauppiasoikeuksien luopumisesta); 13.5.1886 no 56 (sopimattomasta käytöksestä ja vankeudesta). 

Sanomia Turusta 19.9.1885 no 217 (juhlien organisoinnista); 17.12.1885 no 293 (juhlalukaalien vuokraamisesta); 29.1.1886 no 23 (kylpylaitoksesta); 30.4.1886 no 98 (konkurssi-ilmoituksesta); 19.5.1886 no 114 (maksamattomista huonekaluista).

Turun Lehti 21.3.1883 no 22 (ravintolaoikeuksista); 23.3.1886 no 23 (kieltoilmoituksesta).

Åbo Posten 16.4.1878 no 89 ja 23.3.1879 no 1879 (elintarvikkeiden myynnistä).

Åbo Tidning 24.4.1885 no 109 (ravintolaoikeuksista); 14.10.1885 no 279 (häiden ja muiden juhlien järjestämisestä); 18.12.1885 no 344 (kahnauksista poliisin kanssa); 20.1.1886 no 18 (torikaupasta); 3.1.1886 no 2 (kylpylaitoksesta); 19.7.1886 no 192 (syytteistä Helsingissä); 11.10.1890 no 276 (syytteistä Hangossa).

1800-luku

Monialayrittäjä – Selma Nordlin

Kommentoi

Elinkeinovapaus avasi ovet uudenlaisen kaupunkitalouden synnylle 1800-luvun lopulla. Entisten rakenteiden murtuessa myös naisten oli entistä helpompaa löytää markkinoilta tilaa oman itsenäisen liiketoimintansa harjoittamiselle. Turussa 1800-luvun lopun näkyvimpiä naisyrittäjiä oli Turussa vuonna 1845 syntynyt Selma Paulina Nordlin (os. Pettersson).

Selma avioitui 17-vuotiaana paikallisesta merenkulkuoppilaitoksesta valmistuneen kapteeni Gustav Reinhold Nordlinin kanssa vuonna 1868. Jo seuraavana vuonna he perustivat yhdessä kaupunkiin siirtomaatuotteita, hedelmiä ja herkkuja myyvän myymälän kotinsa yhteyteen. Liikkeen pyörittäminen jäi pitkälti Selman hoidettavaksi, sillä Gustav oli enenevissä määrin merillä ja liikkeen oli tarkoitus turvata perheen toimeentulo hänen poissa ollessaan.

Selma oli myös eräs niistä kauppiaista, jotka ymmärsivät mainonnan merkityksen liiketoiminnan menestymiselle. Näin ollen perheen liiketoimintaa on mahdollista seurata lähes päivittäin ilmestyneistä ilmoituksista ja mainoksista. Myymälän valikoimiin kuului alusta saakka eri puolilta Eurooppaa tuotuja herkkuja, kuten omenoita Krimiltä, portviiniä Portugalista, appelsiineja Valenciasta, punaviinejä Bordeaux’sta sekä joulupöytään tuotuja kalkkunoita Pietarista. Valikoimasta oli myös suuren suosion saavuttanutta Amykos-suuvettä, joka ainakin lehtimainoksen mukaan auttoi lähes kaikkeen.

Ruotsalaisen apteekkari Henrik Gahnin kehittämän Amykos suuveden sanomalehtimainos, Åbo Posten 27.11.1878, nro 277.

Vuoden 1883 alussa Selma laajensi yritystään perustaen muotimakasiinin ystävänsä Serafia Jacobssonin kanssa. Serafia kuoli kuitenkin jo samana vuonna ja liike siirtyi Selman omistukseen. Muotiala osoittautui menestykseksi. Liike tarjosi asiakkailleen viimeisintä muotia: kankaita, vaatteita ja hattuja, joita Selma hankki ympäri Eurooppaa vieraillen säännöllisesti muun muassa Lyypekissä ja Berliinissä. Menestys rohkaisi häntä avaamaan myös uuden myymälän.

Selma Nordlinin ilmoitus lähdöstä Berliiniin ostamaan sesonkituotteita. Åbo Tidning 21.4 ja 18.8.1886.

Selma jäi leskeksi ja yksin kahdeksan lapsensa kanssa ollessaan 42-vuotias vuonna 1887. Tämä ei kuitenkaan hidastanut liiketoimintaa, päinvastoin. Hän perusti sokerileipomon, avasi herkkukaupalle toisen toimipisteen, perusti kaupungin ensimmäisen wieniläiskahvilan sekä osti vaurioituneen höyrylaivan ja korjautti sen henkilöliikenteeseen Turun saaristoon. Hän haki lehdissä jatkuvasti myös uutta työvoimaa sekä myymälöihinsä että kotiinsa auttamaan lasten hoidossa. Samalla yritys saavutti oman lakipisteensä.

Suomeen saapui 1890-luvussa lama, joka ajoi Selman lopulta vararikkoon vuonna 1892. Koti Turussa vaihtui Maarianhaminaan, jossa hän aloitti alusta. Selma kävi siirtomaatavarakauppaa ja valmisti karamelleja seuraavan 20 vuoden ajan, ennen muuttamistaan takaisin Turkuun, jossa hän kuoli 83 vuoden iässä vuonna 1928.

Jarkko Keskinen

Lähteet:

Aura 18.5.1888 no 114 (Wiener café)

Sanomia Turusta 28.3.1883 no 64 (Muotimakasiini); 22.11.1887 no 271 (sokerileipomo); 3.5.1888 no 78 (laivanosto), 6.2.1888 no 30 (palkollisia), 24.4.1888 no 94 (kotiapulainen)

Åbo Posten 27.11.1878 no 277 (Akomys suuvesi)

Åbo Tidning 16.5.1883 no 129 (viini); 12.2.1884 no 41 (omenat); 13.2.1884 no 42 (Portviini ja appelsiinit); 12.12.1884 no 338 (Kalkkuna); 21.4.1886 no 108 ja 18.8.1886 no 222 (Berliini); 18.10.1887 no 283 Miehen kuolema); 6.9.1892 no 241 (Konkurssi)

Axelsson, Kristina, Selma Nordlin – siirtomaatuotteita turkulaisille. Naisten ääni. https://www.naistenaani.fi/selma-nordlin-siirtomaatuotteita-turkulaisille/

Ekman, Arne, Norlin – Nordlin, Genos. Suomen sukututkimusseuran Aikakauskirja 3/1953.