Avainsana-arkisto: Porthaninpuisto

Sotilaskarkureiden värväysyritys Porthaninpuistossa

Jatkosodan alun partaalla kesällä 1941 tuhannet miehet välttelivät astumista armeijan harmaisiin. He olivat saaneet kutsun ylimääräisiin harjoituksiin, eli liikekannallepano oli alkanut. Taustalla heillä oli erilaisia syitä kuten talvisodasta jääneet traumat, pasifistinen tai uskonnollinen vakaumus tai poliittinen ideologia.

Turussa toimi sodan alkamisen aikoihin Suomen mittakaavassa verrattain laaja, joskin silti jäsenistöltään pieni maanalainen kommunistinen vastarintaliike. Sen jäsenet laskelmoivat saavansa kaupungissa kesäkuisessa liikekannallepanossa kokoontuvia sotilaita ryhtymään karkureiksi ja siirtymään riveihinsä. Näin haitattaisiin Suomen armeijaa ja vahvistettaisiin omia vastarintasoluja.

Porthaninpuiston penkeillä saattoi jatkosodan aikana saada epäilyttävää seuraa. Kuva: Riku Kauhanen.

Monet vastarinnan jäsenistä olivat kuuluneet välirauhan aikana toukokuussa 1940 perustettuun Suomen-Neuvostoliiton Rauhan ja Ystävyyden Seuraan (SNS), joka lakkautettiin tammikuussa 1941.  Osaltaan seuran lakkauttamiseen oli johtanut väkivaltainen mellakka poliisien ja mielenosoittajien välillä Turussa 7.8.1940, jolloin 17 haavoittui ja yksi sivullinen kuoli. SNS:n Turun osastoon oli lakkauttamisen aikaan liittynyt arviolta 5000 jäsentä. Tämän jälkeen seuran entiset jäsenet olivat erityisen tarkkailun alaisina, ja heidän kanssakäymistään sotilaiden kanssa seurattiin Valtiollisen poliisin (Valpo) raporttien perusteella tarkkaan.

Ylimääräisten harjoitusten aikana yksi omituinen sotilaskarkureiden ”värväysyritys” tapahtui kesäkuun 20. päivänä 1941 Porthaninpuistossa, eli kirjaimellisesti silloisen poliisiaseman edessä. Tuona iltana turkulainen reservin sotamies vaimoineen istui puiston penkillä, kun seuraan tunki mieshenkilö, vaikka vapaitakin penkkejä olisi ollut tarjolla. Tunkeutuja selitti, että sotapalvelukseen menijät ovat tyhmiä, ja kertoi jo kehottaneensa monia muitakin karkaamaan.

Poliisin pöytäkirjan mukaan samalla hän moitti Suomen oloja ja valitteli sitä ”ettei muka oltu voitu pysyä ystävällisissä suhteissa Neuvostoliittoon, joka ’meitä ruokki’ ”. Mies kertoi omasta taustastaan, selitti vältelleensä sotaväkeen menoa tulemalla Helsingistä Turkuun ja aikovansa häipyä kaupungin kautta ulkomaille. Keskustelun lomassa selvisi myös, että hän oli hyvin perillä saksalaisten sotajoukoista Pohjois-Suomessa.

Puolen tunnin kuluttua puistossa käydystä keskustelusta ”kansankiihottaja” oli pidätetty. Alustavassa kuulustelussa mieheltä löytyi henkilöllisyystodistuksen ja ulkomaanpassin lisäksi SNS:n jäsenkortti. Viranomaisten Helsingistä saamien tietojen mukaan kuulusteltavana oleva oli vapautettu kokonaan sotapalveluksesta, syynä ”debilitas” eli ”heikkomielisyys”. Rikososaston alustavan kuulustelun jälkeen pidätetty sai odotella valtiollisen poliisin edustajien saapumista.

Riku Kauhanen

Lähteet:

Grönholm, Pertti et al. Elämää sotavuosien Turussa 1939–1945. Turku: Turun Historiallinen Yhdistys, 2014.

Kansallisarkisto, Turun toimipiste. Cb:12. Turun poliisilaitoksen rikososaston arkisto. Poliisitutkintapöytäkirjojen luonnokset 401–800. 1941.