Maija Rajainen kirjoitti 4.9.1944 Turussa kirjettä saadakseen ohjeita esimieheltään Pentti Renvallilta. Rajaisen elämässä ei tuolla hetkellä ollut juuri selkeitä kiintopisteitä. Kirjoituspäivänä astui Suomen puolelta voimaan jatkosodan päättänyt aselepo. Rajaiselle sodan päättyminen tiesi koko elämän asettamista uuteen järjestykseen. Hänellä oli virka Terijoen lyseon historian ja yhteiskuntaopin opettajana, mutta Terijoki ja siellä sijainnut koti olivat nyt Neuvostoliiton hallitsemalla alueella ja lukio toimi Lahdessa. Rajaisen aviomies Sergei oli vielä armeijan palveluksessa. Turkuun Rajaisen oli tuonut hänen sota-aikana eri jaksoissa tekemänsä työ Itä-Karjalan sotilashallintoesikunnan sotasaalisarkiston palveluksessa. 

Sotasaalisarkiston varsinainen toiminta oli päättynyt suomalaisten poistumiseen Petroskoista 21.6.1944, mutta Rajainen teki vielä Suomen kulttuurirahaston apurahalla tutkimusta Pentti Renvallin projektissa, jonka tarkoituksena oli tutkia Neuvosto-Karjalan historiaa sotasaalisarkistoon koottujen aineistojen pohjalta. Rajaisen kirje Renvallille avaa mielenkiintoisen ikkunan siihen, millaista oli elää hetkessä, jolloin kaikki oli muutoksessa ja tulevaisuuden näkymät hämärän peitossa.

Rajainen oli lähdössä hoitamaan siviiliasioitaan ja kysyi Renvallin mielipidettä, pitäisikö matka pitää mahdollisimman lyhyenä ja jatkaa töitä niin kauan kuin niiden teko oli mahdollista. Rajaisen huoli perustui siihen, että hänen Turun maakunta-arkistossa käyttämänsä sotasaalisarkiston kokoelmat oli koottu miehitetystä Neuvo-Karjalasta. Rajainen oletti aivan oikein, että odotettavissa olevan rauhan ehdoissa olisi myös niiden palauttaminen takaisin Neuvostoliittoon.

Rajainen oli väitellyt Vanhan Suomen normaalikouluista, ja nyt hänen oli tarkoitus tutkia kouluoloja Neuvosto-Karjalassa. Jos sotasaalisarkiston kokoelmat palautettaisiin Neuvostoliittoon, hänellä ei olisi enää tarvitsemiaan lähteitä käytössä, vaan hänen tulisi kirjoittaa muistiinpanojensa pohjalta.

Toisaalta Rajainen kyseenalaisti koko tekemänsä työn mielekkyyden. Hän kirjoitti Renvallille olevansa pessimisti ja olettavansa, että, jos suhteet Neuvostoliittoon järjestyvät ”ystävälliselle kannalle”, ei kukaan painaisi Suomessa kirjaa, joka hänen lähteidensä perusteella oli syntymässä, vaikka hän miten yrittäisi katsoa asioita Neuvostoliiton kannalta, koska ”puolueetonta tiedettä ei naapurien käsityksen mukaan kerta kaikkiaan ole olemassa ja arkistolähteisiin pohjaava objektiivinen esitys on vielä suurempi pahan tahdon ilmaus kuin konsanaan esim. subjektiiviset muistelmateokset”.  

Jälkikäteen katsottuna Rajaisen analyysi tilanteesta osui hyvin oikeaan. Vaikka myös Renvallin vastauskirjeen arvelu siitä, että Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen hyvät välit olisivat vain väliaikaisia, piti paikkansa, se ei johtanut tilanteeseen, jossa miehitysaikana sotasaaliiksi otettujen aineistojen perusteella tehtyä tutkimusta Neuvosto-Karjalan kouluista olisi ollut mahdollista julkaista. 

Liisa Vuonokari-Bomström

Lähteet:

Vuonokari-Bomström Liisa: Itä-Karjalan sotasaalisarkisto miehityshallinnon välineenä ja Suur-Suomen rakentajana 1941-1944 Itä-Karjalan sotasaalisarkisto miehityshallinnon välineenä ja Suur-Suomen rakentajana 1941–1944 – UTUPub